Aina jano

Hei,

En tiedä mille palstalle tämä kuuluisi, koska en tiedä mikä minua tarkalleen vaivaa. Jos keksitte osuvamman palstan niin kertokaa.

Eli ihmettelen sitä, että minulla on aina jano. Okei, kohtuuden nimissä. En nyt tarkoita pakonomaista veden juontia (en muista sairauden vars. nimeä). Mutta usein vesilasin täyttäessäni juon sen kokonaan yhdellä tai kahdella huikalla ja otan sitten vasta uuden lasillisen jonka juon hitaammin. (En juo juurikaan mitään makeita limuja tms.)

En myöskään pidä "kuivasta" ruuasta. Esimerkiksi pihvin kanssa tulisi mieluusti aina olla kastiketta jne. Tämä saattaa nyt kuulostaa jo koomiselta tekstiltä, mutta yritän todella kuvailla tuntemuksiani.

Eräällä toisella palstalla luin juuri, kuinka joku sanoi toiselle, että "Olet luultavasti vain opettanut itsesi juomaan paljon vettä, kun se on nykyään niin muodikasta". Omalla kohdallani ei todellakaan ole kyse siitä että tuntisin itseni janoiseksi koska se olisi muodikasta! Olen tuntenut näin pitkään.

Syön suht monipuolisesti, joten ei se jano voi aina liian suolaisesta ruuastakaan johtua. Mainittakoon vielä, että verensokerini on normaali, joten diabeteksestäkään tämä ei siis johdu. Vosiko tämä liittyä johonkin perussairauteen/elimistön epätasapainoon?

Jos tunnette ihmisiä, joilla on samantapaisia "oireita", niin kuulisin mielelläni heidän ja teidän mielipiteitä asiasta.
31567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hommaa isompi lasi itsellesi ja lakkaa murehtimasta. Itse käytän mieluiten neljästä viiteen desilitran lasia.

Äänestä
  • Pidä listaa esim viikon ajan siitä, paljonko juot. Väsyttääkö?
    Olsiko diabetes tai diabetes insipidus?

    Äänestä

Sopii hyvin Diabetes Insipidukseen. Ilmeisesti käyt myös virtsalla melko usein. DI:sta enemmän vaikka Terveys-palstan oliko nyt 2. tai 3. sivulla viestin "DIABETES INSIPIDUS" alla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ellu kirjoitti:

Hei,

En tiedä mille palstalle tämä kuuluisi, koska en tiedä mikä minua tarkalleen vaivaa. Jos keksitte osuvamman palstan niin kertokaa.

Eli ihmettelen sitä, että minulla on aina jano. Okei, kohtuuden nimissä. En nyt tarkoita pakonomaista veden juontia (en muista sairauden vars. nimeä). Mutta usein vesilasin täyttäessäni juon sen kokonaan yhdellä tai kahdella huikalla ja otan sitten vasta uuden lasillisen jonka juon hitaammin. (En juo juurikaan mitään makeita limuja tms.)

En myöskään pidä "kuivasta" ruuasta. Esimerkiksi pihvin kanssa tulisi mieluusti aina olla kastiketta jne. Tämä saattaa nyt kuulostaa jo koomiselta tekstiltä, mutta yritän todella kuvailla tuntemuksiani.

Eräällä toisella palstalla luin juuri, kuinka joku sanoi toiselle, että "Olet luultavasti vain opettanut itsesi juomaan paljon vettä, kun se on nykyään niin muodikasta". Omalla kohdallani ei todellakaan ole kyse siitä että tuntisin itseni janoiseksi koska se olisi muodikasta! Olen tuntenut näin pitkään.

Syön suht monipuolisesti, joten ei se jano voi aina liian suolaisesta ruuastakaan johtua. Mainittakoon vielä, että verensokerini on normaali, joten diabeteksestäkään tämä ei siis johdu. Vosiko tämä liittyä johonkin perussairauteen/elimistön epätasapainoon?

Jos tunnette ihmisiä, joilla on samantapaisia "oireita", niin kuulisin mielelläni heidän ja teidän mielipiteitä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu