Rohkeat somali"miehet" ei naisiaan jätä

Suomesta turvapaikkaa hakevista valtaosa on miehiä. Vuonna 2014 turvapaikan hakijoita 71,5 prosenttia oli miehiä.

Esimerkiksi tänä vuonna 23. kesäkuuta mennessä turvapaikkaa hakeneista Somalian kansalaisista 204 oli naisia ja 420 miehiä. Irakilaisista naisia oli 105 ja miehiä 542. Naiset eivät ole enemmistönä missään isommassa hakijaryhmässä.

Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtisen mukaan syynä voi olla pitkän matkan raskaus. Turvapaikanhakijan matka on riskialtis, minkä vuoksi lähtijöinä ovat yleensä lasten ja äitien sijasta miehet.

Tilastot tukevat väitettä. Tasapuolisin jakauma isommista hakijamaista on Venäjän kansalaisissa, joista 49 on miehiä ja 43 naisia. Matka Venäjältä Suomeen on huomattavasti helpompi kuin Afrikasta tai Lähi-idästä.
Valtaosa nuoria

Hieman yli puolet turvapaikanhakijoista on nuoria aikuisia. Viime vuoden turvapaikanhakijoita 18–34-vuotiaita oli 54,9 prosenttia. Alle 18 vuotiaita oli taas 23 prosenttia.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olis tuon aloituksen kyllä aloittaa niinkin,että arat somalimiehet jättävät naiset ja lapset tulevat itse turvaan suomeen.

Asia ei olis muuttunut paljonkaan mutta ilmaisutapa ehkä vähän nekatiivisempi.

Äänestä

joukkoraiskaaja somalit koko maailma rakastaa teitä

Äänestä

isis taistelijoita hulluksi menee turvapaikan myöntäminen

Äänestä

Somalimiehet ovat halpamaisia raukkoja ,jättäessään oman maansa laiskuutensa
takia,kun eivät viitsi tehdä työtä oman maansa kuntoon laittamiseksi,vaan
lähtevät omimaan toisten kansojen maita ja apajia,sekä elätettääväksi kansojen, jotka ovat kovalla työllä saaneet maansa toimimaan.
Somalit tunkeutuessaan maihin vaativat oikeuksia ja määräysvaltaa sekä täydellistä
elättämistä vieraalta kansalta, ynnä tottelemaan heidän saatananuskonsapalvontaa
mikä heitä hyödyttää parhaiten.Miten vieraat maat saattavatkin hyväksyä tuollaisen saastan tunkeutumisen maahansa,koska siintä on tulevaisuudessa
seurauksena vain samallaisia sisällissotia ,mitä he nyt harrastavat Afrikassa.
Sitäkö Somalien vastaanottajat toivovat.Herätkää kansat,näkemään totuuden.

Äänestä

Siinä näkee taas kerran, ettei Suomessa ymmärretä afrikkalaisia.
.

"Somalimiehet ovat halpamaisia raukkoja ,jättäessään oman maansa laiskuutensa

takia,kun eivät viitsi tehdä työtä oman maansa kuntoon laittamiseksi"

* Muslimimies ei saa tehdä uskontonsa vuoksi työtä - ne on varattu naisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VaiKuinkaon kirjoitti:

Suomesta turvapaikkaa hakevista valtaosa on miehiä. Vuonna 2014 turvapaikan hakijoita 71,5 prosenttia oli miehiä.

Esimerkiksi tänä vuonna 23. kesäkuuta mennessä turvapaikkaa hakeneista Somalian kansalaisista 204 oli naisia ja 420 miehiä. Irakilaisista naisia oli 105 ja miehiä 542. Naiset eivät ole enemmistönä missään isommassa hakijaryhmässä.

Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtisen mukaan syynä voi olla pitkän matkan raskaus. Turvapaikanhakijan matka on riskialtis, minkä vuoksi lähtijöinä ovat yleensä lasten ja äitien sijasta miehet.

Tilastot tukevat väitettä. Tasapuolisin jakauma isommista hakijamaista on Venäjän kansalaisissa, joista 49 on miehiä ja 43 naisia. Matka Venäjältä Suomeen on huomattavasti helpompi kuin Afrikasta tai Lähi-idästä.
Valtaosa nuoria

Hieman yli puolet turvapaikanhakijoista on nuoria aikuisia. Viime vuoden turvapaikanhakijoita 18–34-vuotiaita oli 54,9 prosenttia. Alle 18 vuotiaita oli taas 23 prosenttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu