Poikaystävän tuki täysi 0.

Trouble

Olen 16 ja tulin vahinko raskaaksi muutaman vuoden vanhemmalle poikaystävälleni. Olemme seurustelleet 1,5v. Hän on suhtautunut asiaan suht hyvin, kuitenkin puhunut siltä kantilta että pitäisimme sen. Hän ei silti ole yrittänytkään ymmärtää miksi minun on raskasta liikkua ja äärimmäisen tärkeää syödä. Hän on lähes aina kieltäytynyt lähtemästä 100m päässä olevaan kauppaan vaikka tarjoan omia rahojani koska olen liian kipeä itse liikkumaan ja hirveässä nälässä, pyörryin jopa kerran alkuraskaudesta. Mutsin mukaan, ilman häntä en olisi raskaana joten hänen pitää tukea minua kaikin tavoin. Olen sanonut kuitenkin poikaystävälleni alusta asti että haluan abortin. Tänään selvisi että saan keskeytyksen mahdollisimman pian. Hän tiesi että oli todella kyseenalaista saanko keskeytyksen vai en, ja kaikki elämässä on sillainpäin että lapsen tulo olisi todella huono juttu. Hän ei halunnut että soitan joten laitoin viestiä.
'' Okei'' kuului vastaus. ''En osaa sanoo vittu yhtään mitään. Ootit tietysti jotain ihan muuta vastausta. ''
Tämän jälkeen ei anteeksipyyntöjä, kyselemisiä. Ei mitään. Kysyin itse onko hän vielä vihainen 6h jälkeen. Vastaus oli 'en', mutta keskustelu loppuu:

''Turpa vaa kiinni!''
'Kiitos tuesta....'
''Ole hyvä ja vittu jätä mut rauhaa täks päiväks!''

Tämä ehkä selittänee myös hieman jos aborttia joku kyseenalaistaa.
Löytyykö joku joka osaisi hieman neuvoa tai rohkaista, miten minun pitäisi nyt asioihin suhtautua. Poikaystävän tuki on kaikki kaikessa ja vielä eilen hän lupasi antaa sitä niin paljon kuin tarvitaan. Nyt olen ''hyvistä'' uutisista huolimatta täysin hajalla, hän saa minut tuntemaan syyllisyyttä ja epävarmuutta onko keskeytys oikea ratkaisu. Ihana hän kuitenkin oli kun vaikutti siltä että lapsi täytyy synnyttää. En kuitenkaan muuta mieltäni keskeytyksen suhteen. Kiitos jos löytyy joitain sanoja :)

11

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sorryvaan

      No kyllä kai hänelläkin on oikeutensa tunteisiinsa. Jos olisin mies ja kumppanini ilmoittaisi tekevänsä abortin, olisin minäkin vihainen ja loukkaantunut. Takuuvarmasti lopettaisin suhteen siihen. Oma lapsi on jotain niin suurta ja loistavaa, jos sitä haluaa. Ihan sama juttu toisin päin - jos mun mies olisi jollakin tavalla aiheuttanut mun keskenmenoni, en olisi ikinä pystynyt antamaan sitä anteeksi.

      Nämä on niitä asioita, joista pitää itse kunkin ottaa vastuu, kummankin osapuolen. Voisi se mies suuttua päinvastaisestakin päätöksestä. Anna sen nyt ajatella asiaa kaikessa rauhassa. Saattaahan se vielä lähteä sun mukaan sinne sairaalaan. Joka tapauksessa tämä on herkkä aihe myös hänelle varsinkin kun olette eri mieltä asiasta.

      Mitä tulee siihen hänen tuen antamisen puutteeseensa niin tuntuu olevan aika yleistä. Monet valittaa, ettei mies tue odotusaikana niin kuin nainen haluaisi. Mun mies on oppinut pikku hiljaa pistämään mut ja lapsen etusijalle. Ei se muutos tullut vielä alku raskaudessa.

      Olen pahoillani, jos nämä sanat on sun mielestä liian kovia. Mutta sun on kannettava vastuu sun omista päätöksistäsi niin kuin aikuisen. Niin käy kun tekee aikuisten juttuja. Täytyy kestää se, jos parisuhde ei kestä tai jos syyllisyys painaa. Nämä tunteet ja asiat voisivat painaa sua vaikka olisit päättänytkin pitää lapsen, ja mies ei haluaisikaan sitä.

      • hhhhhhhhhhhhhhhhh

        yllytätkö sinä vajakki 16 VUOTIASTA PILAAMAAN ELLÄMÄNSÄ LAPSEN SAANNILLLA ??

        KYLLÄ SIINÄ VAIHEESA ON MUU ELÄMÄ IHMEELLISTÄ JA SUURTA , EI SATIMEEN JÄÄNTI VAHINKOLAPSEN KANSSA !!

        TODELLAKIN ABORTTI ALLE 18 VUOTIIAILLE, JOILLA EI OLE KOULUTUSTA EIKÄ TYÖPAIKKAA !!

        EI OLE MEIDÄN VERONMAKSAJIEN ASIA ELÄTTÄÄ NÄITÄ !!


      • Sorryvaan

        Ei vaan perustelin, että miksi poikaystävä ei ollut onnessaan tekstareista. Kuten sanoin, noita samoja tunteita voi kokea valitsi sitten kumman tien vaan. Kyllä se vauva on voinut olla ihan todellinen hänelle vaikka jollekin muulle se on vain solukasa.


    • Pissis99

      Mitä vittuu? xD

    • äitivm94

      Onko teijän aina pakko tulla solvaamaan näitä teiniäitejä tänne?
      tässäkin alottaja kamppailee sellasen asian kanssa joka ei varmasti ole helppo oli lopullinen päätös sitten abortti tai lapsen pitäminen.
      Ja myös nuori voi olla yhtälailla hyvä tai huono äiti niinkuin joku 30 vuotiaskin.
      Itse olen teiniäiti ja päivääkään en vaihtais pois :)
      Sain esikoisen kun olin 16 vuotias ja niille jotka luulee et teijän rahoilla ollaan eletty niin ihan perus kelan tuet ite ainakin sain josta tuskin kukaan äiti kieltäytyy, en ollu sossun kassalla jonottamassa rahaa.
      Esikoinen on nyt 4 vuotta ja toinen lapsi on 9kk ja itellä ikää 21 ja hyvin on menny. Ite oon lapseni alusta asti hoitanu miehen kanssa yhessä eikä ne joka viikonloppu hoidossakaan ole.. Opiskelin itselleni ammatin ja valmistuin ennen toisen lapsen syntymää ja koulun aikana olin myös töissä jotta saatiin rahaa säästöön. Asutaan miehen kanssa omistusasunnossa ja miehellä on vakituinen työpaikka. seurusteltu ollaan 6 vuotta eli molemmilla lapsilla on sama isä, eli ei tarvi tulla huuteleen siitä ku joka jätkälle annetaan.
      Ja tosiaan sillon ku esikoista aloin odottaan niin mulla ei käyny abortti edes mielessä ja ikinä en oo päätöstäni katunu vaikka ollaan käyty esikoisen kanssa jo hamamskiukut, uhmaiät yms. läpi.
      Aina ensimmäisenä ei kannata olettaa että nuori ei pysty huolehtimaan mistään elävästä tai sanoo et hanki koiranpentu jos haluut lapsen ei oo sama asia.
      Ja esikoinen tosiaan ei meilläkään suunniteltu ollu mut kaikki meni silti paremmin ku hyvin. Ikinä ei oo esim. neuvolassa kyseenalastanu
      sitä pystynkö lapsestani huolehtiin.

      • rf4eg

        lässyn lässyn, satuile toki lisää.
        ja kelan tuethan ei räkänokkaselle teini lissulle kuulu, opintotuki erikseen, ei kai tollanen lortto nyt ilmasetsa rahasta kieltäydy jota ei ole ansainnut millään tavalla, haar5ojen aukasu EI EDELLYTÄ yhteiskuntaa sinulle maksamaan, saisitte äpäränne hoitaa ihan omin rahoin ilman yhteiskuntaa rasittamatta niin kauan että olette täysi ikäisiä ja jollain lailla okeutettuja.


    • äitivm94

      Kuule ei niillä kaikilla täysikäsilläkään oo ns oikeutta niihin kelan tukiin ja jos niihin ei alaikäsenä olis oikeutettu muka niin miks niitä sit alaikäsille maksetaan? Eiköhän niihin oo ihan jokainen oikeutettu. Ja edellisessä ei ollu kyllä mitää satuilua et ihan totta kaikki :)

    • Pedws

      hei olen 18v ja mies sukupuolta. ensinäkin miksi pitää tulla tänne solvaamaan toisen tilannetta vahinkoja tapahtuu.. eiköhän hän tiedosta itsekkin että ei varsinaisesti ole tuota rahaa 'ansainnut'.. suksikaa heövettiin jotka eivät osaa vastata asiallisesti. ja nyt itse asiaan, ymmärrän että poikasystäväsi suuttuu siitä että tahdot tehdä abortin, itsekkin suuttuisin jos haluasisin sen pitää, mutta.. oikeasti sen pitäisi olla loppuen lopuksi sinun oma päätöksesi, jos olet sitä mieltä ettet ole valmis saamaan tätä lasta, tee abortti. vahinko tapahtui teille molemmille YHDESSÄ, molemmat ovat vastuullisia, yksin sinun ei tästä kuulu kärsiä? vaikka kuinka se häneen sattuukin, pitäisi ymmärtää että tämä vaikuttaa sinun loppuelämääsi, vakavemmin kuin hänen, hänhän voisi vain jättää sinut julmasti ja yksinkertaisesti jolloin lapsi olisi sinun ongelmasi yksin. vaikka päätös että haluat abortin voisi päättää teidän suhteenne, älä silti anna hänen pakottaa sinua pitämään lasta. SULLA ON OIKEUTESI!!

    • lapshänon

      18 vuotias on vielä ihan lapsi.

      Ei ymmärrä mitään mitään.

    • En ole muuta väittänytkään. Tuo ei silti tarkoita että ei tiedä "mitään mitään" Jotkut ovat kypsempiä kuin toiset. Sen sijaan että arvostelet muita voisit kenties vastata hänen ongelmaansa ? Kerran itse tiedät paremmin voit ehdottaa jotain viisaampaa :)

    • jhnjhnhh

      Abortti on murhaamista. Älä tapa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4773
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4572
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4184
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3147
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2691
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      221
      2163
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1775
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe