AUTTAKAA ONKO MULLA SYÖMISHÄIRIÖ?!!?!

Aauuttakaaaaa

auttakaaaaa!!!!
eihän mulla voi olla syömis häiriö..oon halunnu jo laihtuu vaik kuinka pitkäää..ja sit viimekesänä en kehannu syödä kenenkään nähden. nyt tänä kesänä noin kuukausi sitten aloin oksennella itseaiheutetusti. olen väh kerran viikossa oksentanut. mutta tällä viikolla tapahtui jtn .elämässäni on ollu paljo raskaita muutoksia
ja nyt riitelin yhden kaverin kaa joka oli tosi tärkee täällä perhekodissa.en halunnut yhdellä ruokailulla mennä syömään kun oli niin paha olo. mutta sitten kävin oksentamassa taas ja aloin vaan jostain syystä juomaan vettä 3-4 tunnin välein tai ennen oksentamista 3-4 lasillista. nyt en ole syönyt kahteen ja puoleen päivään muuta kuin yhden pienenperunan,kolme lusikallosta makaroonia ja 5-6 lusikallista muroja. ja olen oksennellut kunnolla. ja tänään kun söin aamupalaksi muroja 5-6 lusikkaa tuli minulle maha ihan sairaankipeäksi ja alkoi oksettaa. myöhemmin menin vessaan oksentamaan. enkä jostain syystä enää halua syödä. söin nuokin ruuat vain siksi koska perhekodin työntekijät pakotti. ja olen ihan uupunut ja käteni tärisee kokoajan ja huimaa ja päähän sattuu. ja mahaan ja oksettaa kokoajan.ja kurkkuuni sattuu ihan hirveänä varmaan oksentelun takia.:/
MIKÄ MULLA ON?!?!!?:00 Voinko kuolla jos juon vain vettä enkä saa yhtään suolaa ??!?!!?:(

1

153

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bulimia

      Vaikuttaa siltä, että kärsit bulimiasta. Kyllä siihen voi oikeasti kuolla, jos elimistön suolatasapaino heikkenee, myös sydämen toimintaan voi tulla häiriöitä. Myös hammaskiille tuhoutuu oksentamisesta ja hapan neste saattaa arpeuttaa kurkunpään ja tehdä nielemisestä hankalaa. Olisiko joku kelle voisit luotettavasti jutella? Yritä myös kirjoittamalla eritellä tunteitasi, mene ulos luontoon niin näet ettei elämää kannata tuhlata tekemällä itselleen väkivaltaa. Jokainen meistä on arvokas ja tärkeä eikä yksikään ihmiselämä ole turha. Kun löydät sisäisen rauhan itsestäsi sinun ei tarvitse paeta tunteitasi oksentamiseen tai syömättömyyteen. Kyllä tämä elämä kannattaa kokea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1188
    2. 70
      1121
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      878
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      782
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      771
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      39
      723
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      658
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      643
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      536
    10. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      105
      521
    Aihe