22. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. 23. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Roomalaisille 6:22-23)
Jos me siis Jumalaa palvelemme niin me pyhitymme ja puhdistumme kaikesta maallisesta ja lihallisesta epäpuhtaudesta, kuten valheet, mässäilyt, juomingit, riitaisuus ja ahneus, jotka lihallisia ihmisiä vallitsevat.
Pyhittykää tavoiltanne, sillä kuten rakas veljemme Hprealaiskireen kirjoittajakin ilmoittaa, niin kukaan ei ole näkevä Jumalaa ilman pyhittymistä.
Jos me siis Jumalaa palvelemme niin me pyhitymme ja puhdistumme kaikesta maallisesta ja lihallisesta epäpuhtaudesta, kuten valheet, mässäilyt, juomingit, riitaisuus ja ahneus, jotka lihallisia ihmisiä vallitsevat.
Pyhittykää tavoiltanne, sillä kuten rakas veljemme Hprealaiskireen kirjoittajakin ilmoittaa, niin kukaan ei ole näkevä Jumalaa ilman pyhittymistä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vanhurskautta on kahta lajia:
1. uskon vanhurskaus pelastukseksi ilman lain tekoja armosta, usko Jumalan sanasta, ei omista ratkaisuista, kasteista, "sakramenteista"... ja täysin eri asia on
2. tekojen vanhurskaus (Jaak 2) maan päällä, jumalisuutta, Hengen hedelmää, lähimmäisenrakkautta, lain täyttymystä...
Kumpikaan ei ole ihmisen omaa tuotetta, vaan Jumalan armosta sekä 1 että 2. Hengen hedelmän luettelo Gal 5 luettelee Jumalan nimiä, aliaksia, synonyymejä: Hengen hedelmää ON rakkaus, ilo, rauha.... USKO jne.
Eiköhän usko ja sen mukaiset teot kuulu siihen yhteen ja samaan vanhurskauteen? En nyt tarkoita tässä Juutalaisten lain tekoja, vaan uskon mukasia tekoja.
Mutta hyvin oivallettu, että juuri nämä näyttävätolevan niitä Juutalaisten lain tekoje vastikkeita tänään, eli nuo "Sakramentit" joita ihmiset noudattavat, mutta hylkäävät todellisen lähimmäsen rakkauden ja rakkauden Jumalaan.
Kaste on hyvä, jos se tarkoittaa sitä, että kuolet pois synneistäsi, mutta jos ihminen jatkaa synneissään, ei kaste häntä voi pelastaa, tai ehtoolliset, vaan ne ovat vain niitä tekoja ilman oikeaa uskoa, sillä usko pelastaa ihmisen, ja jos usko on tosi, niin se synnyttää täydellisen teon.
Täydellisyydelle meidän tulee kantaa hedelmää, ja aina siihen pyrkiä, eikä yhtään vähempään.
Niin, ja pyhittymistä olisi myös käyttää omaa nimeään, eikä kevytmielisiä nimimerkkejä, sillä sellaiseen iloon meitä ei kutsuta, vaan pyhään ja puhtaaseen iloon Jeshuassa, vaikka tässä ajassa emme voikkaan yhtyä samalla tavalla iloon, kuin siihen aikaan, jolloin rakaat veljemme apostolit perustivat seurakuntia, ja oikeasti uudesti syntyneitä vielä oli, jotka kaikessa nuhteettomuudessa tahtoivat Jumalan teitä vaeltaa, toisn kuin tänään, sillä ulkoinen jumalisuus on ajassame, eikä siihen ilotteluun ole yhtymistä.
Jaak 2 puhuu että nuo kaksi vanhurskauden lajia toimivat synergisesti yhdessä samaan suuntaan, ikään kuin toisiansa edistäen, auttaen eteenpäin. Kysymys on todella kahdesta eri lajista vanhurskautta. Lahkoissa ei aina ole osattu pitää nuo kaksi erillään.
Pelastus on yksin armosta ilman lain tekoja, Ef 2. Onko sinulla jotain siihenkin vastaan väittämistä? Oletko mielestäsi täydellisen synnitön, lain täyttymys?
Raamatussa Kristus on lain täyttymys, Room 10. Ja on vain yksi Herra, yksi Kristus. Haluatko julistaa itsesi lain täyttymykseksi? Oletko sellaista mielestäsi?
Eikö UT toitota ja jankuta uskoville, pelastuneille, että älkää enää vaeltako lihanne mukaan, pankaa pois vanha Aataminne, vaan vaeltakaa Hengessä, uuden luomuksenne mukaan, joka ei tee syntiä, jne. Eli se vanha liha ei poistu ennen ylösnousemusta, 1. Kor 15 ja Room 7. Mutta uusi luomus ei tee syntiä, 1. Joh jne.
"Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta" (Hebr 12:14-)
Huomaatko, että tuossa puhutaan pyhille siitä, että muutkin ihmiset, siis ne, jotka eivät vielä ole pyhiä Jeesuksessa Kristuksessa, tulisivat Jumalan omiksi eli Jeesuksessa pyhitetyiksi ja armahdetuiksi.
Ihminen tulee pyhitykseen, jos hän ottaa vastaan Herran.
Ei muuten.
Juuri niin on oman kokemukseni mukaan myös. Ennen Kristuksen ja kolmannen taivaan ilmestymistä 2003 kuljin vuoden tai kaksi kaupungilla pitäen lippalakkia, jossa luki: Jeesus pelastaa. Se oli ilmeisesti merkki siitä, että olin vastaanottanut Herran tai sitten joku muu vastaanotti hänet tuon lippalakin ansiosta. Ainakin eräät lapsista innostuivat siitä lippalakista.
Slayer-orkesteri teki laulun "Jesus saves". Mutta sitä ei kai tarkoitettu edellisessä viestissä?
Oikeille uskoville pelastus ei ole jossia.
Että jos teet näin. Tai jos teet noin.
"Pyhittykää tavoiltanne, sillä kuten rakas veljemme Hprealaiskireen kirjoittajakin ilmoittaa, niin kukaan ei ole näkevä Jumalaa ilman pyhittymistä."
Hieno avaus ja kaikki siinä asiaa, mutta
olen nähnyt Jehovan, Kristuksen ja Aabrahamin Ilmestyksessä ilman, että
itse tein asian eteen mitään.
Tosin ansaitsin elantoni omin käsin kun olin juuri silloin yhden vuoden ajan työssä.
Mutta en mitään elämässäni pyhittänyt nähdäkseni heidät.
Tapahtuuko siis tuokin: Yksin armosta!
Jeesus opetti, että jos joku tahtoo tietää, onko Hänen oppinsa totta, eläköön sen mukaan. Eli kuten Jaak 2 myös toteaa, tekojen vanhurskaus edesauttaa Jumalan ymmärtämistä tai "näkemistä". Joskus näkemisellä tarkoitetaan Raamatussa nimenomaan hengellistä ymmärtämistä. Esim. Jeesus sanoi opetuslapsille, että joka on nähnyt Hänet, on nähnyt Isän.
Toisaalta pyhitys on jo kertakaikkinen, Heb 10.
Galatalaiskirjeessä kahden vanhurskauslajin eroa ja järjestystä selitetään pitkällisemmin kuin Jaak 2. Jotkut luulivat tekojen vanhurskauteen, pyhityselämään päästävän ikäänkuin omalla voimalla tai lain kautta, Gal 3-5. Joillekin Paavali korosti, ettei vanhurskaaksi tulla lain kautta, vaan jos luullaan voivansa lain kautta vanhurskautua, sitten on opillisesti langettu pois Kristuksesta, armosta.
Ilman Jumalaa ei voida mitään tehdä, Joh 15. Siis ei yhtä vanhurskauden lajia eikä toistakaan.
On ihmisen vaikeaa tehdä asioita oikein, ilman Jumalan tuntemista, mutta ei voida myöskään sanoa vaikkapa, että "En antanut köyhälle lanttia, koska Jumala ei ohjannut minua" Ja näin puhua vastuuta pois itsestään.
Tämä on nimittäin hyvin yleisen tuntuinen tapa ajatella.
Joskus toisinaan on käynyt näinkin päin, että jotain tehtyäni huomasin jälkeenpäin laista/säännöistä, että oikein meni.
Toisaalta on käynyt niinkin päin, että hankalassa tilanteessa hiljaa mielessäni rukoilin "auta Jumala". Ensin ei tapahtunut mitään suurta mullistusta, paitsi tuli rauhallista oloa sietää hankalaa tilannetta. Sitten hiukan kolautin toista leukaan, mutta yliluonnollisen tuntuisesti äijä lensi. Eli kolaus oli pieni minulta mielestäni.
Jaakobin 2 luku tai Heb 11 kun luettelevat vanhurskaita tekoja, tai uskon kautta tehtyjä tekoja, niin eihän sieltä mikään 10 käskyä löydy, jos tarkasti luette. Jotain sotajuttua, Aabrahamille kehotettua pojan uhraamista, yms. Rauhan tekeminen saattaa joskus olla kiusaajan kolauttamista, Raamatun sotalakien mukaan, jos toiselle rauha ei millään kelpaa, vai mitä olette mieltä tästä?
Saarnaajan kirja puhuu, että on aika sodalla ja aika rauhalla.
Mitä jos sota tulee, aiotteko lähteä? Millä perusteella? Tai miksi ei?
Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, Hebr 12, onkin jo mainittu keskustelussa, ja hyvä niin. Mutta entä jos rauha ei millään tunnu kelpaavan muille?
Minä ajattelen, että Herran seuraajat eivät tartu koskaan miekkaan, muuhun, kuin sanan miekkaan, vai voiko joku ajatella eds, että rakas veljemme Paulus olisi joskus voinut käydä esivaltojen sotia, uskoon tulonsa jälkeen?
Minä en edes voi kuvitella häntä sellaiseen, sen Jumalan tuntemisen vuoksi, joka häneen oli tullut.
Pyhyys on laaja asia, josta voitaisiin paljonkin monin tavoin keskustella.
Jos Jumalalla olisi vain pyhyytensä ilman armoa, sitten kukaan ihminen ei olisi Aatamin lankeemuksen jälkeen elänyt yhtään sekuntia.
Jeesuksessa oli "vanha Aatami", mutta Hän piti sen kuolleena, ei elänyt sen mukaan. Synti on ristillä tuomittu.
Vanhasta Aatamista on vääriä käsityksiä. Jumala totesi, ettei hänen ollut hyvä olla paratiisissa. Elämän henkäys Aatamissa oli joku muu Jumalan toimintamuoto kuin PYHÄNÄ Henkenä uskovassa, eikö totta?
Aatamilla ei ollut vapaa tahto, vaan Jumala ennusti hänelle (alkutekstin mukaan), että sinä päivänä (!) KUN hän ottaa siitä puusta, hänen pitää kuolemalla kuoleman.
Jumalan pyhyys vaati vanhan Aatamin kuolemaa.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, sielullinen ihminen. Toinen ihminen, hengellinen ihminen - joidenkin versioiden mukaan Herra taivaasta, 1. Kor 15. Sen kaltainen (hengellinen) kuin Jeesus oli maailmassa, sen kaltaisia olemme uskovat myös, hengellisiä ihmisiä.
Jeesus on voittanut kaiken pahan ja on herrojen Herra ja kuningasten kuningas. Pyhityksessä on kyse tästä mystiikasta:
Kristus meissä. Kristuksessa Jumalan koko täyteys ruumiillisesti.
Me uskovat olemme kuolleet ja elämämme on kätkettynä Kristuksessa. Niin kuin Paavali sanoi, en enää elä minä, vaan Kristus minussa.
Onko siis oikea näkökulma kaivella vanhaa Aatamiaan - mitä MINÄ tekisin tässä tai tuossa asiassa tai tilanteessa?
Toteuttakoon Kristus hyvää tahtoansa.
Jumala pyhittää seurakuntaa sanallaan, verellään ja Hengellään.
Tuossa rukous ja kolautus -tarinassa korostuu, että Jumala on näyttänyt, etten minä täällä hallitse millään kukkahattutätimentaliteetilla. Vaan tarvittaessa Jumala saattaa toimia jopa pyhyytensä mukaan.
Sen takia en voi lupailla, ettenkö joskus tappaisi ihmisiä tai sotaan lähtisi. Vaikka en minä sellaista erityisesti ole tavoittelemassa, vaan olisin toivonut itselleni helppoa ja mukavaa elämää. Rauhallista.
Mutta onko se toive aina linjassa pyhyyden kanssa? Ovatko rauha ja pyhyys aina vain samansuuntaisia tai samaa tekemässä sopusoinnussa? Siitä kyse edellisessä viestissä 11.12.