Vieläkö ehtisi helsingistä myydä kt kämppä pois? Miten kauppa on käynyt? Oikeita kokemuksia..
Vieläkö ehtii myymään?
15
<50
Vastaukset
- OletMyöhässä
Myyntijuna meni jo, et kai vain jäänyt asemalle? Nyt on odottelijan markkinat, alennusmyynnit alkavat syksyllä, jopa ALE -70% on mahdollinen.
Tuttu välittäjäkaverini kertoi myyneeensä omansa pois jo viime syksynä ja tuhnuttelevansa perheen kanssa vuokralla. Samaa sanoo myös tuttu pankinjohtajaystävänikin. - saattaahantuo
Ehtiihän sen jos hinta on kohillaan. Kaveri myynyt puoli vuotta 70m2 kt-kolmiota, hintapyyntö on alueen keskitasoa mutta eipä käy näytöillä ostajia. Rakennettu tosin 60-luvulla.
- Musta.Pekka
Vielähän sitä ehtii. Vaan saako asunnosta täyttä hintaa onkin eri juttu. Hurjimmat puhuvat jo -60 % tai -70% ALE hinnoista. Joten hopi hopi kauppoja tekemään, jottei käteen jää sitä kuuluisaa..
- HelesingistäPäevee
Meidän yhtiöstä, joka on valmistunut 2012, on nyt kesäkuussa myyty kaksi asuntoa. Molemmat myyjät saivat enemmän kuin olivat itse maksaneet.
- Hahahahhhahahah
HelesingistäPäevee kirjoitti:
Meidän yhtiöstä, joka on valmistunut 2012, on nyt kesäkuussa myyty kaksi asuntoa. Molemmat myyjät saivat enemmän kuin olivat itse maksaneet.
Ihan varmasti. Ei ainakaan pk-seudulta :)
- KuusenPerseestäPäevveee
HelesingistäPäevee kirjoitti:
Meidän yhtiöstä, joka on valmistunut 2012, on nyt kesäkuussa myyty kaksi asuntoa. Molemmat myyjät saivat enemmän kuin olivat itse maksaneet.
Hesan asunnot on hinta-laatu suhteeltaan maan huonoimpia. Kalliita, pieniä ja sijainniltaan huonoja. Onnittelut myyjille kun saivat mustapekka kortin ojennettua eteenpäin.
- korvas.heiluu
HelesingistäPäevee kirjoitti:
Meidän yhtiöstä, joka on valmistunut 2012, on nyt kesäkuussa myyty kaksi asuntoa. Molemmat myyjät saivat enemmän kuin olivat itse maksaneet.
Tuota tarinaasi ei usko viisivuotias naperokaan että turha yrittää keksiä noita myyntijuttuja.
- AivanAivan
HelesingistäPäevee kirjoitti:
Meidän yhtiöstä, joka on valmistunut 2012, on nyt kesäkuussa myyty kaksi asuntoa. Molemmat myyjät saivat enemmän kuin olivat itse maksaneet.
Toki nämä mainitsemasi grynderit varmaan saivat 4 x enemmän kuin mitä asunnot olivat heille itselleen maksaneet, tai enemmänkin.
Paljonko pyyntihintaa jouduttiin pudottamaan alkuperäisestä, että asunnot saatiin vihdoin kaupaksi? Eihän sitä tyhjillään kolmea vuotta kauempaa kannata pitää, joten olihan se korkea aikakin jo myydä vaikka tuntuvasti pienemmälläkin hinnalla.
- vänrikkistoolintarinat
Riippuu sijainnista. Hyvistä on pulaa ja kaikki haluaa vastaavasti huonot alueet ghettoutuu ja saa halvalla. Helsinkiä parannetaan jatkuvasti, hinnat nousee...
- KuplaaaaPoks
Helsingin kauppa seisoo täysin ja hinnat on laskussa. Mamuja on jo niin paljon, että ahdistaa. Työttömyys kasvaa eniten juuri Helsingissä ja tahti tulee jatkumaan. Ei siis onnistu myynti kuin isolla tuurilla.
- hopihopinyt
Kannattaa yrittää saada rahat pois asunnosta ennen kuin jo alkanut konflikti Venäjän kanssa laajenee ja jopa sota syttyy. Sen jälkeen kukaan ei osta yhtään asuntoa. Aikaa on ehkä viikoista muutamaan kuukauteen.
- siismäentajuu
Jätkä on ihan pihalla!! Perusteles vähän noita harhojasi. Mistä toi muutama kuukausi on revitty? Saatko yöllä nukuttua? Omistatko aseita? (ei kannata tunnustaa julkisella foorumilla)
- pöyristyneet
siismäentajuu kirjoitti:
Jätkä on ihan pihalla!! Perusteles vähän noita harhojasi. Mistä toi muutama kuukausi on revitty? Saatko yöllä nukuttua? Omistatko aseita? (ei kannata tunnustaa julkisella foorumilla)
Lukases pelle vaikka viikon isoimmat uutisotsikot, niin siinä sulle perusteluja ihan tarpeeksi.
- emmävaantajuu
Miksi ihmeessä venäjä juuri nyt hyökkäisi? Miksi ei aloittanut sotaa puoli vuotta sitten? Kaiken lisäksi sota olisi poliittisesti aika riski liike jonka lopputulos ei auttaisi kumpaakaan osapuolta. Sotapropagandalla saadan vaikutettua naapureiden mielipiteisiin ja käyttäytymiseen riittävän tehokkaasti. En sitä sano etteikö venäjä olisi uhka, mutta avoimeen sotaan on todella pitkä matka ja sille on olemassa kannattavampia(todennäköisempiä) vaihtoehtoja. Ei kannata kesää pilata ottamalla iltalehden etusivua tarpeettoman vakavasti.
- soppa_kiehuu_yli
emmävaantajuu kirjoitti:

Ei ollut vielä tarpeeksi syitä eikä "mainilan laukauksia". Nyt viime päivien tapahtumien jälkeen niitä syitä alkaa heidän kommenteista päätellen pian olemaan tarpeeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750