Kyykytin oksennuksen vihreän RS Octavian komeasti

Olin siis perinteiseen tyyliin liikennevaloissa Skodan vierellä ja katsahdin vierelleni olevan Skodan sisälle. Siellähän oli lippispäinen ja hintelän pienikokoinen noin 30v narunestori, joka katsahti minua kohti ujosti ja käänsi heti suomalaiseen metsänasukin tyyliin katseensa muualle kun huomasi toisen ihmisen.

Tämä Skodisti kuitenkin alkoi nykimään sitä ruman vihreää oksennuslaatikkoaan eteenpäin valoissa, ja ajattelinkin että on taas kyykytyksen aika. Harvat tajuavat, että vaikka etuvetoon olisi pakattu 400 hevosvoimaa niin ei se paikaltaan lähde minnekkään varsinkaan normaaleilla katurenkailla. Paljon tehottomampi takaveto tai neliveto kyykyttää tarvittaessa aina.

Minä lähetinkin -97 E430 Mersuni vikkelästi liikkeelle ja vaihdoin vielä kaistaa Skodistin eteen, vaikka Skodisti yrittikin kiihdyttää siten etten muka pääsisi vaihtamaan kaistaa hänen eteensä, mutta ei etuvetoinen ritsa lähtenyt minnekkään. Mielenosoituksellisesti sitten tuo mikkihiiri aloitti villisti pitkien valojen vilkuttelun, vaikka sama kaveri oli hetkeä aikaisemmin ollut liikennevaloissa kuin nöyryytetty metsätonttu eikä uskaltanut edes katsoa minuun päin. Tämä oli esimerkki tyypillisestä junttiskodistista ja hänen liikennekäytöksestään.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mikä sen mukavampaa kuin kyykyttää narukätinen hiirulainen skodapertti kaalilaatikossaan! Sehän suorastaan oikein kerjää sitä !!!! Hyvin toimittu. Ehkä se oppi vihdoinkin että se etuvetoritsa EI kiihdy kovinkaan ripeästi !!!!!

Äänestä
  • Pitää muistaa huomioida myös jäykkä taka-akselisto, joka polkupyörätehtaan kuminauhavirityksenä keikkuu ja kiikkuu, kun sikakiikku liikkuu.

    Äänestä

  • kaalikajakinNauraja kirjoitti:

    Pitää muistaa huomioida myös jäykkä taka-akselisto, joka polkupyörätehtaan kuminauhavirityksenä keikkuu ja kiikkuu, kun sikakiikku liikkuu.

    Hehehehee hyvä! :D

    Äänestä

Miten se sinun mese pärjäis Bätmännin Lepakkoautolle?

Äänestä

"Minä lähetinkin -97 E430 Mersuni vikkelästi liikkeelle ja vaihdoin vielä kaistaa Skodistin eteen,"

"Tämä oli esimerkki tyypillisestä junttiskodistista ja hänen liikennekäytöksestään."

Kummankohan liikennekäytös tässä oli nolompaa? Mahtaako Mersusi sivuturvatyynyt vielä toimia?

Äänestä

Melko tyylikäs ja oikea oppinen kyykytys.
Ei ole moittimista.
Kyllä se pitää mielen virkeänä kaikilla.

Äänestä

100mersumies ymmärsi että hänen autonsa on takavetoinen eli saa voiman tehokkaammin tiehen ja lisäksi ymmärsi kuinka lähdetään tehokkaasti ja tiesi räsä skodan teholukemat 220 ja oman 1997 mersunsa.
Melko täydellisesti kyykytetty kun kaikki tekijät osuivat nappiin. Skodakeijo taas nöyryytetty ja alahuuli väpättää varmaan edelleen kun se itäkajakin uusi ralliversio hävisi viivoilla vanhalle meselle v8 moottorilla

Äänestä
  • Oletko ihan varma, että se Skoda-autoilija edes huomasi mitään kyykytystä? Nääs normaalit ihmiset ajavat omia ajojaan, ja korkeintaan hymähtävät säälivästi noille valoista ryntäileville ja säntäileville pölvästeille. Tosin tuo aloittajan juttu oli keksitty alusta loppuun, eihän tuo mersupelle osaa muuta kuin valehdella.

    Äänestä

  • lienee_näin kirjoitti:

    Oletko ihan varma, että se Skoda-autoilija edes huomasi mitään kyykytystä? Nääs normaalit ihmiset ajavat omia ajojaan, ja korkeintaan hymähtävät säälivästi noille valoista ryntäileville ja säntäileville pölvästeille. Tosin tuo aloittajan juttu oli keksitty alusta loppuun, eihän tuo mersupelle osaa muuta kuin valehdella.

    Skodailijat ovat juuri näitä ryntäileviä ja valoissa hytkyviä heikkohermoja

    Äänestä

Skodakuski oli kohtelias, ja tiesi ettei omitusennäköisiä ihmisiä saa tuijottaa. He ovat joutuneet sivistymättömien, raakojen katseiden viiltämksi jo liian monta kertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mersumies__100 kirjoitti:

Olin siis perinteiseen tyyliin liikennevaloissa Skodan vierellä ja katsahdin vierelleni olevan Skodan sisälle. Siellähän oli lippispäinen ja hintelän pienikokoinen noin 30v narunestori, joka katsahti minua kohti ujosti ja käänsi heti suomalaiseen metsänasukin tyyliin katseensa muualle kun huomasi toisen ihmisen.

Tämä Skodisti kuitenkin alkoi nykimään sitä ruman vihreää oksennuslaatikkoaan eteenpäin valoissa, ja ajattelinkin että on taas kyykytyksen aika. Harvat tajuavat, että vaikka etuvetoon olisi pakattu 400 hevosvoimaa niin ei se paikaltaan lähde minnekkään varsinkaan normaaleilla katurenkailla. Paljon tehottomampi takaveto tai neliveto kyykyttää tarvittaessa aina.

Minä lähetinkin -97 E430 Mersuni vikkelästi liikkeelle ja vaihdoin vielä kaistaa Skodistin eteen, vaikka Skodisti yrittikin kiihdyttää siten etten muka pääsisi vaihtamaan kaistaa hänen eteensä, mutta ei etuvetoinen ritsa lähtenyt minnekkään. Mielenosoituksellisesti sitten tuo mikkihiiri aloitti villisti pitkien valojen vilkuttelun, vaikka sama kaveri oli hetkeä aikaisemmin ollut liikennevaloissa kuin nöyryytetty metsätonttu eikä uskaltanut edes katsoa minuun päin. Tämä oli esimerkki tyypillisestä junttiskodistista ja hänen liikennekäytöksestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu