bileet

Näkemässäni unessa on varmaan paljon hyvin tyypillisiä elementtejä, mutta ajattelin kysyä täältä miten tuollaista unta yleensä tulkitaan, kun itse en noita tulkintoja yleensä mieti. Tuntuu nimittäin, että olen nähnyt samantapaisen unen varmaan satoja kertoja. Tai sitten samantyyppistä unta näen aina tiettyyn aikaan, jonka tähden sen muistaa??

Noh, unessa siis ollaan yleensä jossain lukioaikaisissa bileissä jonkun kotona tai vastaavassa paikassa. Paikalla on paljon porukkaa. (Lukiosta n. 10 vuotta).

Bileissä on ihan kivaa, mutta sitten paikka muuttuu esim. ruotsinlaivaksi, ja sieltä ollaan lähdössä johonkin. Itse en tässä vaiheessa ikinä ehdi lähtemään, vaan jotain on hukassa. Esim kengät tai housut tai jotain. Jään sitten hirveällä kiireellä etsimään tarvitsemaani, jota ei meinaa millään löytyä ja muut ovat jo lähteneet.

Uni loppuu yleensä aina jonkun aikaa etsittyäni tai muuttuu täysin toisenlaiseksi, mutta en ikinä ehdi muiden mukaan, mihin nyt oltiinkaan menossa, vaan myöhästyn.

Toinen toistuva uni, joka on varmaan aika helppo tulkittava on seuraavanlainen:

Olen jossain koulussa (ikäni ja paikka aina jotenkin häilyviä) ja tajuan, että ihan juuri on tulossa tentti. Sitten huomaan, että minulla on joku hyvin paksu kirja (yleensä matematiikkaa, jota olen joutunut oikeastikin lukemaan) joka on unohtunut täysin lukematta. Tai sitten hyllystä löytyy joku kirja mikä olisi pitänyt lukea. Pääpointti kai unessa on, että jotain on jäänyt tekemättä.
1368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lukioaikaiset bileet ovat ehkä jääneet mieleesi voimakkaina, kun toistuvat. Ehkä haluaisit sellaita biletystä elämääsi tälläkin hetkellä, tai olet jotenkin juuttunut paikalleen ja tylsistynyt elämääsi. Sitten muutat kulissit laivaksi (sillä kuljetaan ettenpäin elämän merellä), se on paikka joka kuvaa nykyistä elämäntilannettasi ja sen kulkua ja kehität vaikeuden lähteä muiden mukaan hauskan pitoon, hukkaamalla vaatteita tms. Ehkä tosielämässä sinulla on joitakin velvollisuuksia tai kiellät itseltäsi sellaisen juhlimisen, se ei ole soveliasta enää. Alitajuisesti siis haluaisit mennä vapaasti, mutta et voi. Myöhästymisen uneen luot, koska et voikaan ehtiä, on este oikeastikin.
Toinen uni kertoo epävarmuudesta tiedoissa ja taidoissa jossain asiassa. Ja matematiikka voisi olla sitä, että olet epävarma omista suorituksista että ne eivät täsmää odotustesi kanssa.. yhteenlaskettu summa ei siis ole oikea. Tajuat että sinulla olisi vielä paljon opittavaa ja näytön paikka on kuitenkin koko ajan elämässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marco kirjoitti:

Näkemässäni unessa on varmaan paljon hyvin tyypillisiä elementtejä, mutta ajattelin kysyä täältä miten tuollaista unta yleensä tulkitaan, kun itse en noita tulkintoja yleensä mieti. Tuntuu nimittäin, että olen nähnyt samantapaisen unen varmaan satoja kertoja. Tai sitten samantyyppistä unta näen aina tiettyyn aikaan, jonka tähden sen muistaa??

Noh, unessa siis ollaan yleensä jossain lukioaikaisissa bileissä jonkun kotona tai vastaavassa paikassa. Paikalla on paljon porukkaa. (Lukiosta n. 10 vuotta).

Bileissä on ihan kivaa, mutta sitten paikka muuttuu esim. ruotsinlaivaksi, ja sieltä ollaan lähdössä johonkin. Itse en tässä vaiheessa ikinä ehdi lähtemään, vaan jotain on hukassa. Esim kengät tai housut tai jotain. Jään sitten hirveällä kiireellä etsimään tarvitsemaani, jota ei meinaa millään löytyä ja muut ovat jo lähteneet.

Uni loppuu yleensä aina jonkun aikaa etsittyäni tai muuttuu täysin toisenlaiseksi, mutta en ikinä ehdi muiden mukaan, mihin nyt oltiinkaan menossa, vaan myöhästyn.

Toinen toistuva uni, joka on varmaan aika helppo tulkittava on seuraavanlainen:

Olen jossain koulussa (ikäni ja paikka aina jotenkin häilyviä) ja tajuan, että ihan juuri on tulossa tentti. Sitten huomaan, että minulla on joku hyvin paksu kirja (yleensä matematiikkaa, jota olen joutunut oikeastikin lukemaan) joka on unohtunut täysin lukematta. Tai sitten hyllystä löytyy joku kirja mikä olisi pitänyt lukea. Pääpointti kai unessa on, että jotain on jäänyt tekemättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu