Huomenta ja

vanhatotuus

Kun oon ajatellu sen niin. Tässä viisi ajatusta. Että jos tästä on jotain lohtua, molemmille. Siksi kirjoitan, kaipuusta ja ikävästä. Kun omista asioista on tolkku pienoinen. Mutta kaipaa sitä toista, eikä tiedä sen ajatuksista oikeestaan. Ja toivoo/ luulee että täällä niihin asioihin jotain tolkkua tulisi :) tuleeko tai ei enpä tiedä. Sulle ihanaa päivää <3 sää hellii tänään huomenna ja vkonloppuna. Onneksi on jo torstai, väsyttää.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivorikasta

      torstaista huomenta.
      Ei varmaankaan mulle, mutta lohdutustahan meistä aika moni/usea kaipaa siihen tunteeseen kun on ikävä, milloin tolkuton, milloin järkevimmin ajatuksin matkatessa. Ei sitä todellista lohdutusta täältä voi edes toivoa löytävänsä, vain sanoja mistä voi olettaa (kannattaako olettaa) että minullehan tuo on, tietäen kuitenkin ettei se pidä paikkaansa.

      • AurinkoaJailoaPäivään

        Kyllähän täällä "lohdutusta" saa tai ainakin minä saan, on niin kaunista lukea aitoja tunteita, joita ihmiset tuntee ja paljon. Sehän on vain positiivista, että ihminen tuntee, kaipaa toisensa luo, eihän siinä voi olla mitään huonoa. Toki jokainen kaipaisi myös sen oman kullannupun lukevan ja vastaavan, mutta se on jo sitten toinen juttu. Minä ainakin nautin tästä suuresta rakkaudesta, ja siitä ikävästä vaikka välillä se raastaa sydämen verille, mutta sitähän se rakkaus välillä joutuu kokemaan, myös niitä raastavia tunteita, koska rakastaa, muutoinhan se ei edes olisi rakkautta. Ja kyllähän sekin lohdutus tuo, että tietää että ei ole aivan yksin tässä maapallosessa ikävöimässä, ei vertaistuki ole koskaan pahaksi. Ja nimenomaan palstailussa se on se hyvä puoli, että tänne voi kirjoittaa juuri niillä sanoilla kuin tuntee ja vaikka huutaa, "että RAKASTAN SINUA JA IKÄVÖIN":D Ei reaalimaailmassa voi aina juuri silloin kuin haluaa "purkautua" kaikesta tästä ikävästä. Eihän siitä mitään tulisi, että kesken palaveria alkaisi huutaan, että on "IKÄVÄ". Johan siinä olisi jo kaverit ja työkaverit soittaneet pii-paa auton paikalle:D Nauttikaa kaikesta tunteesta, se ei ole itsestään selvyys, kaikki eivät tunne. Mutta kannustan kaikkia pitämään ns. "vapaapäiviä" ikävöinnistä, muuten sitä ei jaksa:D

      • Toivorikasta
        AurinkoaJailoaPäivään kirjoitti:

        Tottahan tuo on mitä kerroit.
        Yksin istuessa voi antaa ajatusten kulkea sinne minne ne haluaa kohdistaa, mutta osuuko ne kohteeseen? Sitä en voi tietää, mutta toivon.
        Hyvää päivän jatkoa, ja osumia tunteille ;).

        ps. Tuo nikkisi viittaa johonkin, mutta se olkoon minun mietteeni ;)

    • yksinmuttaeionneton

      Tunnustan, että minulla ei ole ketään ketä erityisemmin kaipaan. On niin helppoo olla onnellinen.

    • nytkuvittelinnäin

      Huomenta sullekkin:). Ikävä on kova sua! ,jos olet hän sa? Toiveenani olisi ihana nähdä sua taas? Mullakin on tolkku omista asioista ei ihan pienikään:). Kaipaisin sun ajatuksia myös, mutta täällä vähän hankalaa se on. Onneksi on tosiaan jo torstai vaikka laiha lohtu onkin! Hyvää päivää sulle myös <3

      • ap--

        En ole Sari, kunhan informoin.

    • ap--

      En pääse kotiin ennen kuin lattiavaha kuivuu :D))), niin hienosti on jo täällä asiat. Muuten on työpäivä tehtynä.

      • SeOnTotuus

        Ei täällä oikeasti asioista tolkkua saa, vaikka täällä itse ja kaivattunsakin olisi. Täällä on oikeasti niin vaikea erottaa kirjoittajista kuka kukin on.

      • PikaistaKuivumista

        Tytärkö sulla on vahannut vai onko sulla mies? Vai käykö sulla siivooja?

      • ap--

        Ei kun ihan omatoimisesti siivottu. Erottaa kuka mitäkin milloinkin. Riippuu siitä tunteeko ihmistä muualla. Täällä nyt tulee höpistyä mitä milloinkin. Silloin kun ikävöi. Mun vapaapäivät ikävöinnistä tulee silloin kun näkee livenä. Mutta nyt on kyllä edessä palstamaraton ;)

      • PäivämääränKerrothan
        ap-- kirjoitti:

        Ei kun ihan omatoimisesti siivottu. Erottaa kuka mitäkin milloinkin. Riippuu siitä tunteeko ihmistä muualla. Täällä nyt tulee höpistyä mitä milloinkin. Silloin kun ikävöi. Mun vapaapäivät ikävöinnistä tulee silloin kun näkee livenä. Mutta nyt on kyllä edessä palstamaraton ;)

        Milloin viimeksi nähtiin? Lohduttais enemmän, jos tietäis enemmän :) Aloitukseesi viitaten.

      • ap--

        Lasketaankohan tän viikon tiistai, en tiedä :) jos joskus ajat ei täsmää, yksi kauhee pahe, olen kirjoittanut matkan varrelta..kun keksin ton puhe-kirjoitusjutun....en oo koskaan päivällä paitsi vapaapäivinä päiväsaikaan. Nyt aamuisin, fiilispohjalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      102
      6558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      87
      4987
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      107
      3238
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      31
      3098
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2285
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1656
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1281
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1242
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1146
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      924
    Aihe