ÄIDIN POIKA.
Kaukana sivistyksestä, sijaitsee pieni kaupunki, erään valtaväylän varrella. Keskellä synkkää korpimetsää. Äänekoski on tunnettu paitsi paskanhajuisista tehtaan päästöistään, myös insestistä. Huhutaan että tuo alkoi jo 2000v ea. Nykyisen kivetyn erämaan alueella.
Tuosta muistona paikalla on kalliomaalaus johon on sen aikaisiin kalliopiirrustuksiin tyypillisesti sovitettuna hirvi ja tikku-ukko. Erikoisuutena on kirkkovene. Kaikki sai alkunsa kun heimon sisällä erään perheen tytär oli kiinnostunut isästään ja tullut torjutuksi. Nykyinen lääketiede tuntee psykologiassa tuon ilmiön elektra-kompleksina.
Tytön tunteet jatkuivat isäänsä ja tyttö yritti kaikin mahdollisin keinoin vietellä isänsä. Viimein heimopäällikkö käski isän yhtyä tyttäreensä, kuin raamatussa loot yhtyy molempiin tyttäriinsä. Tytön äiti hyväksyi heimopäällikön käskyn ja kostutti suullaan tyttärensä emätintä että se kostui yhdyntää varten. Isä yhtyi tyttäreensä pimeässä luolassa, myöhään syksyllä. Näin sai alkunsa äänekoskelainen sukurutsa.
Nyt 4000 vuotta myöhemmin, tuo samainen sukurutsa esiintyy alueella paitsi geeniperimässä erilaisina sairauksina, myös tunteita. Erään perheen poika oli näin kesälomien aikaan alkanut tarkkailemaan äitiään. Nykyisessä liimattalassa sijaitsevassa omakotitalossa poika kaivoi likapyykkikoria jonne hänen äitinsä oli heittänyt pikkuhousunsa kun meni saunaan.
Poika löysi ne ja nuuhki. Saunassa kuului sihaus kun kiukaalle lensi vettä jota pojan äiti heitti kiulusta. Poika pyöritteli nenänsä edessä mustia pitsisiä stringejä ja veti niitä nenäänsä kuin kokaiinia. Lasse, oletko siellä ? Äiti huusi saunasta. Olen -poika vastasi.
Muu perhe oli mennyt käymään jyväskylässä. Äiti oli ottanut hiukan tummaa rommia ja lämmittänyt saunan, koska oli vilustunut. Tuleppas tänne saunaan sieltä -Äiti komensi poikaansa. Poika laski äitinsä pikkuhousut takaisin likapyykki koriin. Hitain askelin poika käveli kylpyhuoneesta saunaan.
Poika avasi saunan lasioven ja sulki sen perässään. Kipakka lämpö syleili poikaa, samalla kun äiti katsoi poikansa erektiota. Hänen pippelinsä oli aivan pystyssä, esinahka rullaantuneena taakse, terskan ollessa punainen kuin mansikka. Äiti istui lauteilla polvet sylissään. Hän laski jalkansa alemmalle lauteelle, alkaen torumaan poikaansa.
Suihkuun et sitten runkkaa, etkä vessanpönttöön. Mene ulos runkkaamaan ja päästä mällit nurmikolle, -äiti käskytti. Poikaa hävetti. Poika meinasi alkaa itkemään ja äiti näki pojan tunnereaktion. Anteeksi, -äiti sanoi ja pyysi poikaansa halaamaan, en minä pahalla tarkoittanut, -hän jatkoi.
Poika nousi lauteille ja halasi äitiään, äitinsä nännit kutittivat pojan rintoja kun he halasivat, myös pojan pippeli kosketteli äitinsä klitorista. Samassa äidin emätin meni märäksi. Kiimalimaa alkoi suorastaan vuotamaan äidistä. -Kuule, työnnä se muhun, -äiti sanoi pojalleen ja levitti jalkansa, niin että hänen pillunsa oli ensikertaa sitten synnytyksen poikansa edessä.
Poika katseli haltioissaan äitinsä pillua. Poika koski äitiään etusormella häpyhuulista. Ne olivat aivan limaiset. Poika otti pippelistään kiinni, samalla kun äitinsä veti hänet jaloillaan, jalkojensä väliin. Poika painoi pippeliään äitinsä klitorikseen, ja äiti ohjasi sitä alas päin, kohti perseenreikäänsä.
Kuin koulun terveydenhoitajan hansikas, pojan pippeli luiskahti hänen äitiinsä. Äiti piti poikansa pakaroista kiinni ja levitti niitä niin että pojan persereikä vilkkui. Nai mua ! -Äiti huusi, ja liikutteli käsillään poikaansa.
Pojalta tuli oitis äitiinsä, sisälle. Siis tuliko sulta jo? -Äiti tiedusteli pojaltaan? Poika katseli hämmentyneenä äitinsä tissejä ja paine hänen kasvoiltaan oli poissa. En pystynyt pidättelemään, -poika vastasi. Käyn soittamassa isille, ja kysyn missä kohtaa he ovat, jos meillä on aikaa, niin saat näyttää äidille kuinka nussit äitiä, -hän sanoi, vetäen lantiotaan taakse, niin että pojan pippeli pullahti hänen pillustaan ulos, kuohkean sperman saattelemana.
Äiti ei tykkää et lasket äitiin sisälle, hän torui samalla kun käveli suihkuhuoneen kaakelilattialla, johon tippui hänen kiimalimaansa, sekoittuneena poikansa lisääntymisnesteeseen.
ÄIDIN POIKA.
SeppoMäkelää
2
8725
Vastaukset
- SiskonMies
Hyvältä se tuntuu.
Jatkoa tälle kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä521916Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651668Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411347Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2191278Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3381163- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3151075Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271067