Hei Sinä 45-55 v hoikka nainen, sinua hakee yksinäinen kulissiavioliitossa asuva 62 v mies salarakkaaksi. Olen 170 cm ja painoni on 72 kg. En tupakoi, mutta lasillisen saatan ottaa aina silloin tällöin. Vastaa rohkeasti, et pety!
Ystävää kaipaava
Antteli
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sinullekin löytynee seuraa sieltä kuuluisalta Oritkarin P-alueelta.
Tuollaiset ärsyttävät. Eroa ensin, ennen kuin alat haikailla muuta. Sitten voi olla mahdollisuuksia, kun on ensin reilusti eronnut.
kukaan noi vanhaa halua :O
Itse olen lähes yhtä vanha ja silti saisin alle 20 v. teinityttöjäkin. Joidenkin kulahtaneiden keski-ikäisten äitien on vaikea ymmärtää miksi eivät kelpaa minulle kun taas heidän tyttönsä kelpaisivat ja ovat lähes poikkeuksetta kiinnostuneita minusta. En ole ainakaan vielä alkanut seurustelemaan teinien kanssa, toki vaihtelen heidän kanssa söpöjä katsekontakteja, siitähän tulee hyvä olo kun nätti söpö tyttö hymyilee minulle sievästi vaikkapa kaupan kassajonossa. Jos mies on hyvännäköinen siisti puhdas nuorekas sieväsilmäinen aito kiltti ja uskaltaa katsoa tyttöä rehellisesti syvälle silmiin niin ei ne tytöt voi olla edes vähän tykkäämättä. Eli joidenkin kohdalla ikä on vain numeroita. T. Enkä ole leuhka
Ai sekö on sun "todiste" kelpoisuudestasi, että tytöt hymyilee sinulle? Oletko koskaan kuullut sellaisesta kuin hyvä käytös, vai onko ihan nevöhööd? Ne katsekontaktitkin on vain ihmettelyä, että mitä se pappa oikein kyylää ja onko se ehkä joku isoisän ystävä, joka pitäisi tuntea ja jota pitäisi tervehtiä. Kyllä olet suurissa luuloissa itsestäsi. Tuosta miten kuvailet itseäsi tunnistan, että olet eräs tietty tyyppi joka laittaa lehtien seuranhaku -palstoille ilmoituksia (luen niitä usein huvin vuoksi, että kuinka typeriä jotkut on ja sinä kuulut niihin typerimpiin). En muista kuinka vanha paska olitkaan, mutta olet hakenut jo vuosikausia naista ja aiemmin ikähaarukkasi taisi olla jotain 18 -vuotiaasta (tai allekin) sinne 25 -vuotiaaseen. Nyt viimeaikaisissa ilmoituksissasi on vain "nuorekas" eli enää et rajaa tiettyyn ikään. Tästäkin voimme päätellä, että teinitytöt ja edes nuoret naiset eivät ole ottaneet sinuun yhteyttä, joten olet joutunut "laskemaan" kriteereitäsi... Koita nyt vaan ymmärtää, että mikään ei ole nuoren naisen ja tytön mielestä iljettävempi kuin vanha, ryppyinen, elähtänyt mies. Vanhat ukot haiseekin niin saatanan pahalle, sellaiselle eltaantuneelle ja kitkerälle. Kai se kertoo vain siitä, että mätänette elävältä ja kuolema jo olkapäälle koputtelee. Sinunkin ikälopun haisevan kurpan kannattaisi alkaa miettimään pikkuhiljaa sitä tuonpuoleista, eikä enää tyttöjä. Et sinä tule saamaan pillua nuorelta naiselta, kuin korkeintaan prostituoidulta rahaa vastaan. Sun elämäsi on lopussa... Ei vittu miten tyhmiä lahopäitä jotkut miehet pystyy edes olemaan! :D
Joku kuumana lepattava 75 ikäinen nainen olisi mielissään moisesta nuorukaisesta :)
Oletko ajatellut jos tämä salarakas rakastuisi Sinuun todella ja syvästi. Hän haluaisi että olet myös joulut ja juhannukset hänen kanssaan ja kehtaat kulkea kaupungilla käsi kädessä. Hän ei haluaisi vain silloin tällöin "kiksautusta". Voihan hakemiasi naisia löytyäkin mutta minä kattelen vapaita miehiä. Jos päätät erota niin suosittelen että katselet ikäisiäsi tai vähän vanhempia naisia. Naisetkin hakevat nykyään itseään nuorempia.. Etkö voi mennä vaimosi kanssa parisuhdekurssille vai estääkö omaisuus eron, hienoissa kulisseissa voi olla yksinäistä..
Mistä tiedät, että olen hyvin varakas? Tälläkin hetkellä vaimoni on Floridan luxuxasunnossa Lake Fortissa. Itse olen Suomessa 5 kk ja kaiken muun ajan Floridassa.
jos panettaa
tuu oritkariin klo 12 tänään
saat kunnon ryppyreikää.
Antaako vaimosi naida?
pitääkö käyttää kortsua jos on syfilis.
Floridassa on Lake Worth, ei mitään lake fortia. Perseaukinen ei osaa edes kopioida paikannimiä.
Tosi reilua tuollainen. Kannattaisiko ensin erota entisestä ja sitten etsiä uusi naisystävä? Mitäpä jos eukkosi tekisi sinulle saman tempun? Mahtaisi tuntua mukavalta...
Sitäpaitsi kannattaisiko etsiä oman ikäistään seuraa? Kuka toistakymmentä vuotta nuorempi nainen haluaisi seurustella itseään huomattavasti iäkkäämmän miehen kanssa?
etsiä itselleen salarakasta. Kyllä sinä papparainen nyt kirveesi kiveen iskit.
Kuka itseäsi paljon nuorempi nainen haluaa salarakasta, jolla ei välttämättä seiso?
Rautatienkadulla on joku thaihierontalaitos - siellä sinulle löytyy maksullinen "salarakas." Suuntaa sinne, niin ongelmasi on kertaheitolla "ratkaistu."
Ne salarakkaat eivät huutele perääsi ja soittele vaimollesi, ovat tyytyväisiä, kun ladot euroja käteen, niin antavat sinulle salarakkaitten palveluja:D
trolli,trolli,trolli.
Hei Anttali!
Kiva kun kirjoitit, olisin kiinnostunut tutustumaan sinuun! Olen 32- vuotias hoikka tumma nainen. Olen itse myös kulissiavioliitossa itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Olen myöskin osan vuodesta ulkomailla, osan Oulussa Olen aina ollut kiinnostunut itseäni vanhemmista miehistä. Toimin free lanserina, meillä voisi olla kivaa yhdessä kaikin puolin! Miten saan yhteyden sinuun?
Terveisin Jassu
Mene Oritkarin P-alueelle illalla takakontti valmiiksi ylhäällä. Kyllä löytyy seuraa.
Tosi vaikeeta ! Minulla taas on itseäni nuorempi kaveri
mutta rakastuin vielä nuorempaan . Onneksi siitä
ei koskaan tullut mitään .
Tai ei sitä tiedä ! ? Voihan se mies olla ihan hyvin vaikka
25 vuotta nuorempikin.
Se oli rakkautta heti !
Minä naimisissa ja hän ei !
Järellä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa!
En edes ottanut huomioon
sellaista kuin järki !
Se että rakastuu johonkin, niin
se on ihan älyvapaata!
On se tosiaan numero vaan se ikä! Se sopii vain tuliseen
ihastumiseen ei paljo muuhun. Järki nimittäin
sanoo että tää on rakkausjuttu mikä kestää
vain hetken.
No Jassu, Jassu... Mitäpä höpötät? Mahtaako tuo aloittaja olla ihan tarpeeksi vanha sinulle, eihän se ole edes Dennisin ikäinen vielä! Sitäpaitsi sinullakin on tehnyt mieli jo nuorempaa kyrpää, kun eikös se skotti jonka kanssa salasuhteilit, ollut vain vähän vanhempi kuin sinä? Viimein olet tajunnut, että nussiminen voisi olla oikeasti mukavaakin, mutta eihän se sitä vanhan ja haisevan lerppamunan kanssa ole.
Hyi mitä juttuja täällä on !! Te ja teidän lerppamunanne !