Kerroin tästä jo muutama viikko sitten eli ennen juhannusta. Mökin vuokrauksessa on nyt asiakkaan markkinat. Venäläiset eivät tule ja kun harvempi haluaa syöttää itseään hyttysillä (sateessa) niin suomalaisetkin suuntaavat sateiden alta muille maille mantuville.
Olli ja Malla (ihan oikeat nimet) peruivat mökin vuokrauksen ja ottivat äkkilähdön Irlantiin. Lieneekö ollut viisasta?
http://yle.fi/uutiset/rupla_heikkeni_kesakuussa__rantamokki_saimaalla_jaa_vuokraamatta/8122466
Tämä oli nähtävissä jo viime kesänä
8
<50
Vastaukset
- Voi-elämän-kesä
Milloin alkujaan metsäsuomalaisista on alkanut kehittyä neiti näppyneniä, että itikan pelko on suurempi kuin esimerkiksi konkurssin uhka, talousromahdus, raamattu jne.
Täytyy olla melkein paljon häiriintynyt henkisesti, että muutaman itikan vuoksi luopuu esimerkiksi mökkilomasta. Ihminenhän sen lomansa tekee eikä sää tai itikka.
Malliesimerkissä 2 idioottia on lähtenyt Irlantiin. Sielläkö ei ole sadetta ja hyönteisiä?- Herranyppynenä
Mitäs luulet, milloin olisi mahtanut tulla nyppyneniä?
Ei kai nyt kukaan mene jonnekin pusikkoon muutaman(miljoonan) hyttysen syötiksi jos on jotain fiksumpaa tekemistä.
Juhannuksena tosin menin helppoon ja olin yhden yön Kolilla hienolla mökillä kun "se on sellasessa paikassa, ettei siellä oo koskaan itikoita". Näin minulle sanottiin. Kukaan ei muistanut kertoa sitä niille "itikoille".
Voi helvetti sitä ininää. Ei mökin hienous ja varustelu auttanut kun ne pirulaiset tuli sisälle heti kun ovea raotit. Vettäkin satoi melkein koko illan.
Ei kaikilla mökeillä aina ole tuota haittaa. Vaasan suunnalla saaristossa ei viime kesänä ollut hyttysiä ollenkaan. Siellä on sitten mökkivuokratkin ihan toista luokkaa kuin jossakin sisäjärvillä.
- Johannytonmarkkinat
Olipa markkinat kenen tahansa niin meillä on joka mökki vuokrattu koko kesäksi. Aina on ollut.
Kolme itse tehtyä ns. asuntovaunua. Kaikissa sama varustus. Tupa, jääkaappi, mikrouuni, pieni liesi ja makuusoppi. Yhteensä n. 20 m2. pihalla kuivakäymälä. Erillinen jalassauna 2,5 x 2 metriä.
Sähkötkin on paitsi ei saunassa. Yksivaiheinen AMKA-kaapeli tulee talolta vaunun vieressä olevaan tolppaan.
Kasvimaata on ja muutama marjapensaskin löytyy.
Järvi on ihan siinä rannassa ja laiturinpätkä. Juomavesi tulee täältä talolta putkea pitkin. Tietysti venekin on.
Rannat on siivottu niin, että tuuli sopii kulkemaan (isäni ohje), joten hyttysiä ei ole juuri koskaan. Muutama puu rannassa näkösuojana, samoin pellon puolella.
Vaunut on maalattu maisemasävyillä, niin ettei häiritse ketään.
Talveksi vetäisen ne Dextalla tuonne halliin. Säilyvät sillä tavalla parempana.
Joku valitti tästä kuntaan. Täällä kun on isoja huviloita samoilla rannoilla. 400-700euroo/viikko. Ne on nykyisin pääasiassa tyhjillään.
Rakennusvalvonta kyseli niiden minun vaunujeni perään ja epäilivät, että voi olla laitonta rakentamista. Kävivät katsomassakin, mutta ne eivät ole kiinteitä rakennuksia, eikä siitä ole sen kummempaa kuulunut joten homma jatkuu. Kaipa ne pistävät minut linnaan jos on tarvis.
Vuokra on ilmeisesti sopiva, koskapa tulijoita on ihan riittävästi. Ensi talvena rakennan yhden vaunun lisää ja sitten saa riittää. Ranta loppuu. Ei viitsi laittaa niitä liian tiheään. Uivan mökin rakentamista olen kyllä harkinnut.
Joka vuosi saan vuokrina muutaman tuhat euroa lapsen koulutukseen.
Joku sanoo, että halvalla ei saa hyvää. Aika hyvän joskus kuitenkin. Ainakin minulta.- tosiköyhää
Ei tule viisaita kakaroita noin halvalla koulutuksella....itsellä menee 20 000(puntaa)vuodessa pojan koulutukseen....valmistuu lakimieheksi...muutamalla tonnilla vuodessa saat siitä jonkun siwan kassaneidin johonkin mökkikylään myymään makkaraa...jotain tasoa hei jooko?
- Johanytonmarkkinat
tosiköyhää kirjoitti:
Ei tule viisaita kakaroita noin halvalla koulutuksella....itsellä menee 20 000(puntaa)vuodessa pojan koulutukseen....valmistuu lakimieheksi...muutamalla tonnilla vuodessa saat siitä jonkun siwan kassaneidin johonkin mökkikylään myymään makkaraa...jotain tasoa hei jooko?
Hei jooko, hei jooko - heh.
Miksi kuvittelit laittaneesi lapsesi oikikseen? Miksi maksat koulutuksen puntina? Oletko SINÄ ihan viisas? Vai onko niin, että sinulla ei ole yhtään lasta?
Jos olisi niin tietäisit, että Suomessa opiskeluun tarvitaan enemmän päätä kuin isän ja äidin rahoja.
Jos olisi niin tietäisit myös, että Suomessa opiskelija saa mm. opintotukea, asumistukea ja lisäksi on opintolaina. Siihen kun laitetaan tuo muutama tuhat mökkivuokrista niin hyvin on riittänyt.
Minä tiedän kokemuksesta, että jos lapsi on älykäs niin tällä tavalla lapsesta tulee osaava tekijä todella vaativaan ammattiin. Sellaiseen ammattiin jota oppimaan ei pääse isolla rahalla vaan älyllä ja hippusella onnea. Se on ammatti jossa ihan päivittäin otetaan vastuu toisen ihmisen terveydestä, jopa hengestä.
Tai ainakin minun lapsestani ja hänen opiskelijatovereistaan näyttää tulevan.
Tämä aihe lienee käsitelty, joten jatketaanpa alkuperäisessä aiheessa.
- Kuivat
Niin se maailma muuttuu. Mökeissä jo lautoja lyöty ikkunoihin. Helsinki on afrikkalaisten valtaama. Työttömiä melkein saman verran kuin 90-luvun lamassa. Mökkien hinnat romahtaneet.
Viimeinen sammuttaa valot. - tilannetta_seurannut
Vaikka venäläiset eivät Suomeen tulekaan, niin on myös matkailuyrittäjän omaa tyhmyyttä nojata vain yhteen kohderyhmään. Kuuluu jo ihan yritystoiminnan perusoppeihin ottaa huomioon taantumat; jos Veli Venäläinen ei tulekaan, niin onko mökistä muille kohderyhmille. Voivottelu, miten nyt ovat mökit tyhjillään Venäjän matkailukiellon sun muiden venäläispakotteiden vuoksi, herättää minussa suurta myötähäpeää mökkejä vuokraavien omistajien puolesta. Suomessa on myös hienoja esimerkkejä vuokramökkiyrittäjistä, jotka ovat järkevästi muistaneet hoitaa markkinointia Eurooppaan ja muualle maailmaan Venäjän lisäksi. Ei ole mökit tyhjillään,ei. Uskollisimmat ulkomaalaisasiakkaat tulevat jo 30 vuotta vuokralle vaikkapa Saksasta. Sana ja suosittelut kiertävät, asiakaskunta vakiintuu, seuraava sukupolvi jatkaa vuokraamista jne.
Tiedän myös yrittäjiä, jotka omakohtaisesti matkustavat eri kohdemaihin kertomaan tarjonnastaan. Ja kas, niitä asiakkaita myös tulee. Sen vuoksi voivottelu on hieman sellainen päiväkahvikeskustelun höyste kuin kertoisi, että tilanne on niin huono kuin media antaa ymmärtää. Toimittajatkin ovat vain ihmisiä ja hakevat aiheita sen mukaan kuin uskovat lukijoita kiinnostavan.- tilannetta_seurannut
P.S. Lisään vielä sen, että mökkien vuokraaminen on monelle elinehto. Mutta on yrittäjiä, jotka minimoivat kulunsa ja maksimoivat voittonsa. Se sitten näkyy mökkien ylläpidossa, siisteydessä, vuokranantajan palveluasenteessa ja vähäisessä vertailussa muuhun vastaavaan tarjontaan. Ja on yrittäjiä, joiden palveluhalukkuus, yhteistyöhön pyrkivä asenne ja ymmärrys mökkinsä sekä miljöön tasosta perustavat rehelliseen osaamiseen, kilpailijoiden vertaamiseen, ylipäätään alan opiskeluun, jolloin mökin vuokraaminen on alun alkaenkin perustunut hyvään hinta-laatusuhteeseen.
Jo se, että yrittäjä jättää hyttyssavupaketin huomaavaisesti mökkivarutuksena vieraille kertoo kannattaako mökkiä vuokrata jatkossa. Tai emäntä on poiminut kukkakimpun luonnonkukista terassille maljakkoon. Tällaista pientä, ns. eurooppalaistasoa edustava palveluasenne on Suomessakin. Kun kiertää vuokramökkejä Suomessa 25 vuotta oppii tosi paljon suomalaisesta matkailusta ja vuokramökeistä. Oppimista on monella isännällä ja emännällä, mutta suuri kiitos myös jo osaaville.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1223054EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351435- 1041309
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1341028Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661027- 60957
- 41767
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22743Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta119723