Kuntoutuskeskuksen ravintolan iltatoiminta kesällä

Hieman_risuja

Voiko kuolleenpaa paikkaa olla, kuin kankaanpään kuntoutuskeskus kesäiltaisin. Klo: 21-22 jälkeen paikka on kuin hautausmaa.
Siellä kuitenkin käy kursseilla ja majoittuu väkeä kesälläkin.
Monet heistä kaipaisi viikonloppuisin, tai viikollakin reissultaan myös mukavaa illanviettoa. Tanssin ja musiikin puitteissa mahdollisuutta tutustua uusiin ihmisiin vapautuneissa tunnelmissa. Ei tunnu mukavalta mennä vain huoneeseensa nukkumaan varhain kauniina kesäiltana, tai tv:tä tuijottamaan.
Invalidit ja kuntoutettavat käyvät muutenkin harvoin missään viihteellä ns."bilettämässä"Koska se ei ole kaikille kovin helppoa. Kuntoutumisreissulla olisi kätevää ja mukavaa samalla, samassa paikassa turvallisesti hoitaa tämäkin virkistäytymismuoto.
Jostain syystä kunt.ke ei vaan mitään tälläistä halua asiakkailleen järjestää.
Suositus on varmaankin päiväohjelman jälkeen se, että menkäähän jo siitä huoneisiinne nukkumaan, tai järjestäkää ihan itse iltaohjelmanne.
Vapaa-ajan viihdetarjonta on kuntoutuskeskuksella todellakin aneemista.
Ei kai ne parintunnin hätäiset karaoketanssit, tai nokipannukahvit kodalla ole mielestänne kesäillan ainoat viihdemuodot?
Eikä se näiden vaihtoehto, mennä sunnuntaina Jumalanpalvelukseen kirkkoon.
Kuntoutuskeskuksen ravintola on tarkoitettu kesäaikaan ilmeisesti vain ruokailuun. Olisi hieno asia, jos tähän saisi jotakin muutosta.

2

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoito

      Ravintolapäällikkö ulkona toiminnasata,

      • bilehileet

        Se on totta, että täällä on kesällä todella hiljaista valitettavasti. Kuitenkin tosiasia on se, että jos jotain järjestetään niin yleensä se menee tappiolle silti tai porukkaa ei vain tule.. Karaokekaan ei tuota mitään, mutta kuitenkin maksaa työntekijän palkkaaminen jne.
        Ja niille ketkä eivät ole huomanneet, Kankaanpäästä ei kannata todellakaan odottaa mitään elämyskeidasta, tämä on pikkupaikka ja sekin vaikuttaa asiaan.
        Syksyllä kuitenkin pitäisi taas vilkastua, ihmisiä tulee enemmän kuntoutukseen ja sitten alkaa myös tiistain tanssi-illat ja torstain karaoket.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe