Mitä kaikkea juoduilla oluilla olisikaan saanut aikaan ja ilman niitä olisi tallella työpaikka, tutkinto tai oma yritys.
Paljon ovat ikuiset pikkupojat viinalla leikkien ja krapulaansa rauhoittavia käyttävät menettäneet.kärsimystä perheelleen ja vanhemmilleen aiheuttaneet.
Oma juopponi piti terveyttään rautaisena ja veriarvot kunnossa,kunnes erään viikonlopun jälkeen, muuttui töihin palattuaan 4 päivän jälkeen, vielä torstaina ,keltaiseksi ja lopun aikaa valitti vaipoissa vuodeosastolla vatsa pallona.
Lopulta leikeltiin ja kovissa tuskissa kuolemaan saakka.....
Katui,rukoili ja itki.
Lopussa kun tajusi häviävänsä elämästä kokonaan tyhjyyteen joutui sokkiin ja haukkui ja kirosi kaikki syyllisinä kuolemaansa...hoitajat,läheiset,
lapsensa ja tietenkin vaimonsa...
lopun ajan kivut sisuskalut paljaana ennen tajunnan menetystä olivat helvetilliset...verivaahtoa suustaan yskien.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Voisitko rukoilla kylmiksen puolesta, me niin toivottaan, että hän alkaisi uskovaiseksi ja raitistuisi.
Oliko tavalliset hautajaiset vai krematorio?
Mitä sillä kaikella elää paska tallella?
"kunnes erään viikonlopun jälkeen, muuttui töihin palattuaan 4 päivän jälkeen, vielä torstaina ,keltaiseksi ja lopun aikaa valitti vaipoissa vuodeosastolla vatsa pallona."
Tuosta "diagnoosista" päätellen maksa (liver) petti, eikä se jaksanut enempää.
Oliko hän silmanvalkuaisiltaan myös keltainen vai ainoastaan iholta?
Onhan se vähän myöhäistä enää katua tai itkeä.
kamala kohtalo
Yrittikö juoda loppuun asti?
Kerjäsikö viinaa vielä sairaalassa.
Joskus muinoin joivat vielä käsidesiä.