Työttömän syöpäsairaan elämä hoitojen jälkeen

Olipakerransyöpä

Hei, olen ylikoulutettu pitkäaikaistyötön, puhdas rikosrekisteri, päihteetön, tupakoimaton ja sosiaalinen. Silti olen ollut aika paljon työnhakijana viimeisen 20 vuoden aikana ja saanut muutaman lyhyen pätkätyön sinä aikana ja välillä opiskellut. Sitten sairastuin rintasyöpään ja terveyskeskuksen lääkäri tokaisi minulle, että minulle tehdään "lakisääteiset hoidot" eikä mitään ylimääräistä, esim. fysioterapiaa en ole saanut lainkaan. Muuten hoito sairaalassa oli erinomaista, mutta terveyskeskuksen (eli entinen terveyskeskus, nykyinen yksityinen lääkäriasema palveluntuottajana) toiminta on ollut lähinnä pakollista haavahoitoa leikkauksen jälkeen, kun kuolio iski leikkaushaavoihin. En osannut itkeä kohtaloani, tuntui vain epätodelliselta, ulkopuoliselta ja sain siihen Opamoxia puoli-koko tabletti päivässä. Sehän oli psykoosipotilaan annos, kauhisteli eräs sairaanhoitaja ja neuvoi ottamaan neljäsosan. Tein niinkuin hoitaja toivoi, enkä seonnut. Palasin työkkäriin työnhakijaksi sairausloman jälkeen ja työkkärin virkailija laittoi jo heti 3 kk:n päästä hoitojen jälkeen valmentavalle kurssille, jossa piti myös urheilla. Olihan se piristävää, mutta äärimmäisen raskasta pitkäaikaistoipilaalle. Kului kurssista kolme kuukautta, ja työkkäristä vaadittiin, että entisenä yrittäjänä hakeutuisin yrittäjäkurssille tähtäimessä yrittäjyys tai verkkoyrittäminen. Siinä vaiheessa tuli vasta syöpäsairaan psyykkinen väsymys ja lääkkeistä johtuva ajoittainen unettomuus ja masennus. En hakeutunut kuitenkaan mielenterveystoimistoon, josta olisi kyllä päässyt TYP:iin heti. Yritin vain hakea töitä ja pääsin joihinkin haastatteluihin peruukki päässä. Kieltäydyin turhasta työvoimakoulutuksesta vedoten pitkään matkaan. Se meni läpi, mutta erikoistyövoimaneuvojalle jäi siitä "hampaan koloon". Oli kulunut vuosi sädehoitojen päättymisestä ja viikon sopeutumisvalmennuskurssi oli takanapäin, jossa työkyky luokiteltiin keskitasoiseksi. Työkkäristä tuli kolme soittoa, jossa vaadittiin allekirjoittamaan yhdessä kunnan yksityisen lääkärikeskuksen työntekijän kanssa paperi, jossa työnhakija suostuu kartoittamaan mielenterveytensä ja työkykynsä ottamalla yhteyttä yksityisen lääkäriaseman mielenterveyshoitajaan ja vasta sen jälkeen edettäisiin asiassa. Oli pakko allekirjoittaa, koska olisi tullut 6 viikon karenssi. Lääkäriaseman edustaja sanoi, että hän ei allekirjoita paperia, vaan vie sen sosiaalityöntekijän allekirjoitettavaksi. Se tuli myöhemmin postitse ja kaksi kappaletta meni ties minne. Samalla nainen vaati allekirjoittamaan suostumuksen, että pääsee työnhakijan terveystietoihin. Muussa tapauksessa menettäisi työmarkkinatuen kuudeksi viikoksi. Nyt kopio tuli postissa ja siinä lukee, että on hakeuduttava mielenterveyshoitajalle vajaan kuukauden sisällä paperin allekirjoituksesta. Entäs, jos ei saa aikaa, tai hoitajat ovat lomalla? Sitten räpsähtää taas 6 viikon karenssi... Sosiaalitukea ei saa, koska puoliso on töissä. Työmarkkinatukikin on harkinnanvarainen, ja yli 55 vuotiaat sitä saavat kyllä, mutta heidät voidaan aktivointisuunnitelman kautta pakottaa ties mihin. Sosiaalitoimen edustaja sieltä lääkäriasemalta jo heti kättelyssä ilmoitti, että oma paikkakunta ei voi tarjota edes 4 tunniksi viikossa kuntouttavaa työtoimintaa vaan on lähdettävä naapurikunnan puolelle kuntouttavaan työtoimintaan, kun se on ajankohtaista. Eli matkat ovat yhtä pitkät kuin sinne työllisyyskurssillekin, eli mulle kostettiin tämä, että en mennyt kolmen kuukauden yrittäjyyskurssille. En pärjää tällä hetkellä yrittäjänä ja ei ole varojakaan omasta takaa siihen. Yrittäjänä pitäisi tienata yli 1000 euroa kuussa 15 kuukautta, että pääsisi työttömyysturvan piiriin. Se on syöpäsairaalle liian pitkä aika, kun diagnoosissa vajaat kaksi vuotta sitten oli gr 3 (levinnyt syöpä, heikommat eloonjäämismahdollisuudet kuin gr 1 & gr 2). Että tämmöistä on minulla, joka en kelpaa työnantajille, työvoimatoimisto tahtoo eroon minusta pakottamalla aktivointisuunnitelman päätöksiin, jotka he ovat sanelleet eivätkä lainkaan kanssani sopineet. Myönsin että olin ajoittain masentunut lääkityksen sivuvaikutusten takia sehän siellä lukee lääkkeiden ohessa annettavassa tuoteselosteessa. He hymyilivät: tämähän putosi helposti rysään eli laitetaan tämä mielenterveystoimistoon! Lääkäri ei kuitenkaan anna eläkepapereita, vaan uskoo, että minä olisin vielä työkykyinen. Nyt nämä sossun tantat ja erikoistyövoimaneuvoja yrittävät mielenterveystoimiston ja siellä istuvan psykiatrin kautta saada sairaalloinen pitkäaikaistyötön lakaistua maton alle ja siinä temmellyksessä työnhakija menettää kansalaiskuntoisuutensa iäksi. Onko muillekin rintasyöpäpotilaille käynyt näin? Kuulin eräältä rouvalta, että hän oli vuosikymmeniä palvellut lojaalisti työnantajaansa ja sitten rintasyövän sairasloman jälkeen hänet irtisanottiin "taloudellisista ja tuotannollisista syistä" eli hän on myös kortistossa ensin ansiosidonnaisella, jolloin ei vielä mitään tehdä, mutta sitten, kun 300 päivää tulee täyteen, alkaa tapahtua...

25

1249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valkotakkinen3

      "Hei, olen ylikoulutettu pitkäaikaistyötön,"

      Tämä lause osittaa sen, että on kouluttauduttu väärälle alalle.

      "Ylikoulutuksesta" on hyötyä vain sellaisilla ammattialoilla, joilla on koherenssia todellisen elämän kanssa (esimerkiksi lääketiede).
      Jos kouluttautuu kouluttautumista varten, niin silloin ei koskaan elämässään ehdi tehdä täysipainoista työtä.

    • valkotakkinen4

      Kvasitieteet (esimerkiksi teologia, filosofia, kasvatustiede, sosiaalipsykologia, sosiologia ja psykologia) on torjuttava siten, että yksinkertaisesti pysyy niistä erossa ja keskittyy käytännölliseen koulutukseen ja siinä vielä erikoistumiseen.

      Jonh Dewey: "Learning by doing."

      John Dewey: https://en.wikipedia.org/wiki/John_Dewey

    • Elisyöpä

      hoitosi on lopetettu jo kauan aikaa sitten. Tämä tarkoittaa sitä että olet PARANTUNUT! Vai mitä sinä luulet? Että kaikki syöpää sairastaneet siirretään "psyykkisen kärsimyksen" perusteella eläkkeelle?

      Joo ei todellakaan! Jos näin tehtäisiin niin eläkkeelle saisi siirtää HETI lähes 100 000 ihmistä. Ja jo valmiiksi korvia myöten veloissa oleva valtiomme ei todellakaan sitä kestäisi. Päivastoin tulevaisuudessa sosiaaliturvaa heikennetään edelleen ihan vain siitä syystä ettei siihen ole rahaa. (tai jos sitä edelleen ylläpidetään niin 10:n vuoden sisällä olemme tilanteessa Kreikka)

      Väität ettet pärjää yrittäjänä, mutta et kerro syytä mikset? Olet terve! Eli ainoa syy on se ettet HALÙA! Halu ei voi olla peruste. Jos katsotaan että PYSTYT, mutta et HALUA niin turha haaveillakaan eläkkeelle pääsystä.

      Itsessään se että siitä haaveilet osoittaa että olet yhteiskuntamme loinen ja todennäköisesti halvemmaksi olisi tullut jos olisit vain nopeasti kuollut syöpääsi.

      • elisyöpä_llevastaus

        Toivon mukaan tämän kirjoittaja sairastuu vakavasti, eikä myötätuntoa heru. Kuulostat juuri kultalusikka perseessä syntyneeltä runkkuämpäriltä, joka ei tiedä elämästä mitään. Syöpä kaikkine hoitoineen ja alkujärkytyksineen vie varmasti kaikki voimat ihmiseltä ja kun hoidot on loppu, et sinä vittu ole terve. Saat tehdä töitä täydellä teholla itsesi eteen kuntoutuaksesi takaisin oravanpyörään. Toivonmukaan karma rankaisee laistasi omahyväistä vittupäätä ja tulet kokemaan herätyksen siinä vaiheessa.


      • ainakinseonselvää
        elisyöpä_llevastaus kirjoitti:

        Toivon mukaan tämän kirjoittaja sairastuu vakavasti, eikä myötätuntoa heru. Kuulostat juuri kultalusikka perseessä syntyneeltä runkkuämpäriltä, joka ei tiedä elämästä mitään. Syöpä kaikkine hoitoineen ja alkujärkytyksineen vie varmasti kaikki voimat ihmiseltä ja kun hoidot on loppu, et sinä vittu ole terve. Saat tehdä töitä täydellä teholla itsesi eteen kuntoutuaksesi takaisin oravanpyörään. Toivonmukaan karma rankaisee laistasi omahyväistä vittupäätä ja tulet kokemaan herätyksen siinä vaiheessa.

        minä pidän tämän valtion pystyssä, kun sinä taas omalla toiminnallasi kaataisit sen.

        Mieti sitä loispaska!


      • kaikenlaisiakehujia

        Vierestä sanoisin,että olet paha ihminen ja en ole aloittaja,hyi häpee ittees.


      • suoraansanoisin
        kaikenlaisiakehujia kirjoitti:

        Vierestä sanoisin,että olet paha ihminen ja en ole aloittaja,hyi häpee ittees.

        että olet idiootti ihminen, Hyi, häpeä ittees!


      • kaikenlaisiakehujia

        Olen mieluummin idiootti kuin paha.


      • hoit_su

        En jaksanut lukea kaikkea, mutta sanon sanasen silti. Minulta leikattiin rintasyöpä kaksi vuotta sitten. Sain hoidot jatkan nyt hormonihoitoa vielä kolme vuotta, mutta muuten sanoisin olevani terve. Kaikenlaista vaivaa on, mutta syöpää minulla ei ole, ainakaan tällä hetkellä. Enkä halua todellakaan, että minua nyt jotenkin paapottaisiin syöpäpotilaana, kun en sitä enää ole.


      • Tukkisilmässä
        ainakinseonselvää kirjoitti:

        minä pidän tämän valtion pystyssä, kun sinä taas omalla toiminnallasi kaataisit sen.

        Mieti sitä loispaska!

        Ainakin se on selvää, että tekstisi "minä pidän tämän valtion pystyssä" viittaa sinulla narsistiseen persoonallisuushäiriöön, mitäpä jos kävisit juttelemassa ongelmastasi mielenterveystoimistolla? Ehkä saat mieltä avartavia lääkkeitä, vaikkapa SSRI-tabuja.


      • syöppis
        hoit_su kirjoitti:

        En jaksanut lukea kaikkea, mutta sanon sanasen silti. Minulta leikattiin rintasyöpä kaksi vuotta sitten. Sain hoidot jatkan nyt hormonihoitoa vielä kolme vuotta, mutta muuten sanoisin olevani terve. Kaikenlaista vaivaa on, mutta syöpää minulla ei ole, ainakaan tällä hetkellä. Enkä halua todellakaan, että minua nyt jotenkin paapottaisiin syöpäpotilaana, kun en sitä enää ole.

        Hyvä hoit_su, olen lukenut hoitoalan kirjasi huonosti. Rintasyöpä tai muu syöpä EI PARANE koskaan, se on vain REMISSIOSSA, eli sinulla on nyt remissiokausi. Siksi sinut on kirjattu Syöpärekisteriinkin, kuten muutkin syöpäsairaat, sillä sieltä rekisteristä ei pääse enää pois sairauden toteamisen jälkeen, koska laki vaatii syöpäsairaiden laittamista Syöpärekisteriin. Se voi monia järkyttää ja vakuutusyhtiöt voivat tarkistaa sieltä rekisteristä, jos yrittää myöhemmin ottaa esim. matkavakuutusta ilman, että mainitsee syöpäsairaudesta. Myöhemmin voi tulla entiselle syöpäpotilaalle tulla rinnakkaissyöpä tai syöpähoitojen jälkeinen muu sairaus, joka vie hautaan. Mutta nauti täysillä työelämästäsi, kun vielä voit. Hyvä ravinto ja liikunta ja positiivinen mieli voivat pidentää remissiokautta pitkäksikin, jopa yli 10 vuotta! Voi hyvin!


      • aksunen
        hoit_su kirjoitti:

        En jaksanut lukea kaikkea, mutta sanon sanasen silti. Minulta leikattiin rintasyöpä kaksi vuotta sitten. Sain hoidot jatkan nyt hormonihoitoa vielä kolme vuotta, mutta muuten sanoisin olevani terve. Kaikenlaista vaivaa on, mutta syöpää minulla ei ole, ainakaan tällä hetkellä. Enkä halua todellakaan, että minua nyt jotenkin paapottaisiin syöpäpotilaana, kun en sitä enää ole.

        Et ole varmaan sairaanhoitaja tai lähihoitaja tai olet unohtanut hoitoalan koulussa opitut perusasiat. Jokainen syöpäsairas rekisteröidään Syöpärekisteriin, koska todettu ja hoidettu syöpä on vain remissiossa ja sen uusiutumisriski tai rinnakkaissyöpämahdollisuus on aina olemassa remissiokauden jälkeen. Mutta remissiosta voi nauttia ja kannattaa nauttia, kestipä se vuoden tai yli 10 vuotta!


      • hoit_su
        aksunen kirjoitti:

        Et ole varmaan sairaanhoitaja tai lähihoitaja tai olet unohtanut hoitoalan koulussa opitut perusasiat. Jokainen syöpäsairas rekisteröidään Syöpärekisteriin, koska todettu ja hoidettu syöpä on vain remissiossa ja sen uusiutumisriski tai rinnakkaissyöpämahdollisuus on aina olemassa remissiokauden jälkeen. Mutta remissiosta voi nauttia ja kannattaa nauttia, kestipä se vuoden tai yli 10 vuotta!

        Tietenkin tiedän , että syöpäni voi uusiutua tai olla jo uusiutunut. Tarkoitin vain sitä, että ajattelen ja toimin nyt kuten terve ihminen toimii. Jännä miten toisen kirjoitus ymmärretään väärin, kun oikein ajatuksella ja tahdonvoimalla yrittää.


      • selvästäentiiä
        ainakinseonselvää kirjoitti:

        minä pidän tämän valtion pystyssä, kun sinä taas omalla toiminnallasi kaataisit sen.

        Mieti sitä loispaska!

        Hupaisa teoria. Siinä riittääkin pitelemistä.


      • Varmakuolema
        ainakinseonselvää kirjoitti:

        minä pidän tämän valtion pystyssä, kun sinä taas omalla toiminnallasi kaataisit sen.

        Mieti sitä loispaska!

        Toivottavasti koko perheesi sairastuu syöpään ja kuolee hitaasti riutuen ; ))


    • hohhoijakkaa

      Opamox on miedoin bentzo, siis rauhoittava lääke, ei mikään psykoosilääke. Ja vaikka se olisi ollut vahvimman mg-määrän tabletti niin annos oli todellla alhainen. Kyllä nyt on menneet puurot ja vellit sekaisin. Vai ihan psykoosipotilaan. Heillä käytetään yleensä antipsykootteja.

    • Miehänelän

      Joo, se lääkäri määräsi vahvimman lääkityksen mukaan 30 mg silloin sairauden alussa, mutta koska sairaanhoitaja syöpiksellä oli sitä mieltä, että se heikentäisi psyykkistä tasapainoani, otin vain sen neljäsosatapletin eli 15 mg ja söin kaksi kuuria. Sitten terveyskeskuslääkäri ei enää uusinut reseptiä. Eräs ystävättäreni myös sairastui rintasyöpään ja leikattiin koko rinta ja hän järkyttyi siitä. Hän oli työtön myös. Eli järkytyksen jälkeen hänet, kun hoidot loppuivat, hänet toimitettiin työkykyhaastatteluun ja sitä kautta mielisairaalaan ja sillä tiellä hän oli viisi vuotta ennen vanhuuseläkettä. Kyllä aromataasinestäjä lääkkeet voivat aiheuttaa tunne-elämän vaihteluita ja masennusta tilapäisesti. Kun niitä joutuu syömään 5 vuotta, on jo valmista kauraa hullujen huoneelle, kun muina sivuoireina on väsymys, kuumat aallot, nivelkivut- ja tulehdukset, unettomuus, ja muistin heikkeneminen. Toissapäivänä toinen korvakin meni yht'äkkiä lukkoon, mutta onneksi avautui parin päivän päästä. Myös rinnassa ja muualla kehoa on välillä vihlaisuja. Outo lääke tuo letrosoli. En ole vielä uskaltautunut ilmoittautua sinne mielenterveyshoitajalle työkykyarviota varten, siellä taustalla kun odottaa psykiatri, joka voi lähettää minut pakkohoitoon konsultoimalla vain lääkäriä, joka Opamoxit määräsi. Enää on kolme viikkoa jäljellä aikaa ilmoittautua sinne, sitten räpsähtää aktivointisuunnitelman toteutumattomuudesta karenssi. Erikoistyövoimaneuvoja asetti minulle ansan, johon lankesin. Hän tuntuu olevan täysin tunteeton sadisti-ihminen. Hän ehdotti jopa aktivointisuunnitelman teossa, että minut laitettaisiin kuntokurssille ja nauroi päälle sosiaalivirkailijan kuullen, ja sitä ei kirjattu aktivointisuunnitelmaan, vaan siellä on ainoastaan merkintä, että edetään asioissa vasta mielenterveyshoitajan lausunnon jälkeen. Ajatella, erikoistyövoimaneuvoja nauroi minulle, kun kerroin, että nivelet ovat kipeänä letrosolilääkityksen takia. Hän ilmeisesti piti sairauttani, johon tämä lääkitys liittyy, täysin vitsinä. Ei gr 3-tasolta kukaan voi väittää varmasti että olen parantunut, sairaus on kyllä remissiossa, mutta on uhkana levitä muuallekin. Kiitos teille, joilla oli kannustavia mielipiteitä. Kävin etsimässä Syöpäsäätiön sivuilta tietoa työttömien syöpäsairaiden elämäntilanteesta, mutta kukaan ei ollut kirjoittanut aiheesta. Kaikkea muuta oli. Työttömyys ja sairaus, josta ei anneta mennä mihinkään suuntaan, on varmaan niin tabu. Eikö syöpää sairastava pääse väliaikaiselle kuntoutustuelle kuin ainoastaan mielenterveystoimiston kautta näyttelemällä masentunutta? Varmaan täytyy ruveta joksikin pakkoyrittäjäksi, vaikkapa Oriflame-edustajaksi, vaikka ei tienaisi kuin satasen kuussa, kun ei ole omaa autoa kiertää ovelta ovelle niitä kauppaamassa, ja monissa rappukäytävissä nykyisin lukee "kerjääminen ja kaupustelu kielletty". Eläkeikään on vielä seitsemisen vuotta, enkä haluaisi olla hullun kirjoissa syövän takia, jotta kuntamme terveydenhuollon yksityinen palveluntuottaja vapautuisi minun aktivoinnistani ja ettei tarvitsisi maksaa puolet Kelalle sakkoja. Nyt tässä kotona ollessa olen laittanut pienen kasvimaan, perunat siellä ovat jo taimella, kitkeminen onnistuu jopa leikatulla puolella, vaikka pitää istua jakkaralla polvien takia. Myös 10 neliön kasvihuoneessa kasvavat tillit, persiljat, lehtisalaatti, papu, herne ja pinaatti oikein rehevänä ja kitkin ne kerran ja kastelen joka toinen päivä. Kukkia olen laittanut mökkimme parvekkeelle ja ulos astioihin, sinivalkoiset orvokit kukkivat ja syksyllä loistavat koristekrassit. Käki kukkui ihanasti alkukevään ja kesäkuun, nyt on ihanaa kuunnella linnunpoikasten ja peipposen ääntä. Hyttyset eivät haittaa, vaikka niitä on paljon, kun on hyttysmyrkkyä ja suojaverkkopuku. Kylmä alkukesä on ihana asia letrosolipotilaalle, vaikka hellepäiviä tässä maakunnassa ei ole tähän mennessä ollut kuin vajaan viikon. Eräs ystävä lainasi minulle kristillisen kirjan Joni&Ken. Toisenlainen rakkaustarina. Siinä rintasyöpään sairastunut monivammainen Joni kertoo elämästään havaijilaisen terveen miehen rinnalla ja kirjailijana. Hän myös maalaa suullaan käyttäen pensseliä, kun eivät kädet toimi. Ajatella, vaikka hänellä oli tunnemyrskyjä, häntä ei heti oltu työntämässä hullujen kirjoihin. Vammautunut fyysikko Stephen Hawking jaksaa töitä puskea, vaikka vain yksi suulihas enää toimii. Hän on ennustanut, että Cernissä tehtävät kokeet hiukkaskiihdyttimellä voivat syöstä ihmiskunnan ja jopa galaksimme tuhoon, jos jokin menee pieleen. Sairauden jälkeen entiset koulutukseni ja tittelini eivät merkkaa mitään, on vain nykyhetki. Haluan parantua ajattelemalla positiivisesti: siispä yritän kuvitella, mitä positiivista seuraisi erikoistyövoimaneuvojan ja sosiaalityöntekijän sijaisen aktivointisuunnitelmapaperista, joka oli pakko allekirjoittaa. Ehkä jotain! Pusken itseäni luoviin ratkaisuihin. Onneksi emme sentään asu Belgiassa, jossa laillistettiin eutanasia masentuneelle. Siispä meillä syöpäsairailla on vielä toivoa siviilissä.

    • juueioikeinusko

      Opamox annoksella 30 mg on _alhainen_ annos. Ja neljäsosa siitä ei ole 15 mg ja niitä ei syödä minään "kuurina". Kukaan ei ole viittä vuotta psykiatrisessa osastohoidossa ellei omaa sitten todella rankkaa diagnoosia. Kyllä tällä ihmisellä on täytynyt olla rankka/rankat diagnoosit.

      Tekstistäsi saisi paremmin selvää jos käyttäisit välilyöntejä ja kappalejakoja.

      Ja ennen kuntoutustukea eli entistä määräaikaista eläkettä, ennen sen anomista tulee ollan vuoden ajan sairauslomalla.

      Minkä ikäinen olet?

      Tässä jutussasi ei nyt oikein kaikki ole kohdillaan......provoko tämä on kokonaan?

      Ja ketään ei tahdonvastaiseen hoitoon määrätä hepposin syin.

      • seonkato

        kun yliopistotasolla ylikoulutettu ei ole riittävän pätevä käyttämään kappalejakoa.

        Tai sitten hän on edelleen niin järkyttynyt syövästään (huom. kahden vuoden jälkeen) ettei enää muista miten kirjoitetaan.

        Joka tapauksessa kyseessä on joko säälittävä provo tai yhtä säälittävä ihmisperse.


    • Ihmispersepävaan

      Sorry, että en laittanut kappalejakoa tekstiini. Lääkitys syövän ehkäisemiseksi hoitojen jälkeen aiheuttaa myös sen, että ei jaksa panostaa kosmeettisiin seikkoihin, kuten kappalejakoon. Noh, hienoa, että tuli monenlaisia kommentteja. Nyt olen vähän rauhoittunut ja mietin, miten työllistäisin itseni tässä remissiovaiheessa. Mietin, mikä oikeuttaa meitä nimittelemään toisiamme loisiksi, provoksi, ihmisperseeksi tai jopa ansainneensa kuolemansa turhakkeena. Muuten, aromataasin estäjät (Femar ja Letrosol Ratiopharm) lihottavat ja tekevät ihan muodottomaksi vartalon. Se on kuin päärynä, ylhäältä kapea ja alhaalta leveä. Kasvotkin pöhöttyvät kuin juopolla. Varmaan valitsin väärät alat aikoinaan yliopistossa, josta valmistui työttömäksi. Se katkeruus, mitä työttömyydestä seurasi, varmaan laukaisi tämän syövän minussa. Kun ei tahdo toisille pahaa tilanteessaan, niin oma itsetuhomekanismi käynnistyy. En pelkää kuolemaa. Sytostaattihoidon aikana, kun oli meneillään toinen CEF-hoito, sain minuutin ajan raakana sitä punaista ainetta suoneen, vaikka siihen olisi pitänyt tiputtaa suolavettä joukkoon, se oli päässyt loppumaan. Hoitaja huomasi ja laittoi uuden suolavesitipan nopeasti tulemaan joukkoon, mutta vahinko oli tapahtunut. Seuraavana yönä koin ruumiista irtautumisilmiön. Se oli kuin LSD-matka. Kävin avaruusaluksessa (se oli jättimäinen valkoinen kukkamainen alus), joka oli enkelien sairaala. Siellä ne uittivat minua altaassa, jossa oli myrkyn neutralointiainetta. Sitten tehtiin kyselytesti ja todettiin aivojen toimivan, mutta voi, vastaukset olivat negatiivisia, vaikka olivat oikein! Ohjeeksi annettiin positiivinen ajattelu, jos aikoisin parantua. Unessa sängyn vieressä oli eri öinä aina enkelihahmo ilman siipiä. Yksi oli kuin komea He-Man. Toinen oli valkoisessa takissa ja laiha. Kolmas oli tummaihoinen ja kaunissilmäinen. Unessa suutelin avaruudesta tullutta alienia. Hän oli ottanut CEF-myrkyn minusta pois ja en kuollutkaan. Heräsin ja eikun Primperania naamaan. Mulla oli ennen suora tukka, nyt se on kihara. Ennen pidin hengellisestä musiikista, nyt kuuntelen iskelmiä ja rokkia. Ennen sanoin halleluja, nyt minä helposti kiroan. Onko minulle tehty geenimanipulaatio, kun olen ihan erilainen nyt? Ennen oli harkitsevainen, nyt olen kuin Tourette-potilas enkä saa mitään aikaiseksi ja hössötän vaan. Katson graduani ja ihmettelen: olenko tosiaan tehnyt tämän tekeleen? Testasin itseäni netistä saatavalla ammatinvalintatestillä: sytostaattien jälkeen kelpaisin enää tehtaaseen yksinkertaiseen vaihetyöhön. Minulle on siis hoitona annettu jotain, joka tyhmentää. Olen siis tyhmä, loinen, kun uskallan pyytää työmarkkinatukea enkä tiedä, olenko enää koskaan kelpoinen työelämään täysipainoisesti ja mahtaisiko kukaan edes ottaakaan. Mutta on vain pakko jatkaa tätä elämää, sillä seuraavaksi suunnittelen - taiteilijan tai monivammaisten hauskuuttajan uraa. Eletään ihmisiksi. Kiitti vaan teille jotka olitte empaattisia asiassani. En kanna kaunaa noille työkkärin ja sossun työntekijöille. Hehän tekivät vain työtään ja toimivat ylhäältä saneltujen ohjeiden mukaan, että saavat pitää työpaikkansa. Se siitä. Ehkä he saavat tästä ihmisperseestä jotain irti, ainakin se on lihava ja rupsahtaneen luumun näköinen, heh.

      • aiettätämmöstä

        Hyvä kun sinulla on tapaaminen psyk.ammattilaisten kanssa.


    • Tsemppiävaan

      Olen kuullut muilta rintasyöpää sairastaneilta naisilta kurssin aikana, että he ovat hoitojen ja varsinkin leikkauksen jälkeen kokeneet todella kummallisia ja pelottavia unikokemuksia ja samoin sytostaatit, jotka ovat hurjia myrkkyjä, vaikuttavat terveisiin soluihin kaikkialla kehossa, samalla kun tappavat niitä sairaita. Hoidettava suojautuu valtavalla kortisoniannoksella, ettei kuolisi. Eihän tämmöisiä unia ei varmaan tule enää vuoden päästä sairaudesta, mutta silloin, kun sairaus oli akuutti, näkee vaikka mitä. Eräskin sairaanhoitaja (joka kertoi, että oli vielä virassa sairasloman aikana), jolta rinta oli poistettu, näki heräämössä herätessään anestesiasta näkynä verta, ja outoja hahmoja herätessään. Toinen näki verta, josta virtaili kultavanoja. Joten älkää yrittäkö tehdä rintasyöpäpotilaista hulluja heidän traumaattisten kokemuksiensa takia, sillä oireet ovat ohimeneviä ja yleensä sairasloman jälkeen voi olla jo työkykyinen ja ihan normaali ihminen. Muuten, sytostaatit vanhentavat ihmistä 10-20 vuodella. Eipä ihme, jos potilas on välillä järkyttynyt, kun kaikki viedään hoitojen aikana, karvatkin ja kauneus. Eli nelikymppinen hoitojen jälkeen näyttää seitsemänkymppiseltä. Jos on varaa ostaa hyviä ihovoiteita, voi ehkäistä ihon rypistymistä ja kuivumista, sillä myös terveet ihosolut kärsivät sytostaateista ja hiukset ja karvat lähtevät kokonaan väliaikaisesti. Onneksi keho uusii itseään ja parin vuoden jälkeen ulkonäkö korjautuu ja hyvä mieli, oikea ruokavalio ja liikunta auttaa aina.

      • aiettänyt

        Ei tule riitaa kun vastaa itse itselleen.....


      • Haiettä
        aiettänyt kirjoitti:

        Ei tule riitaa kun vastaa itse itselleen.....

        Oletko muistanut ottaa kyynisyyden vastaiset ilopillerisi?


    • Hipheijjaa

      Heips, kävin toisaalla laillistetulla psykologilla, sekä ryhmätestissä ja tiimin arvioitavana ja tulos oli: olen työkykyinen ja voin toimia so-te alalla karmeista kokemuksistani huolimatta! Olin varmaan kulahtaneen näköinen, mutta sanoin rehellisesti toipuneeni syöpähoidoista. Eikä se ollut este alalle, jonne olin hakeutumassa. Sillä jokaisen pilven takana paistaa aurinko, sanoi siili, kun käpertyi piikkikuorensa alle, kun kettu yritti sitä kääntää selälleen... En mennyt sinne kuntani sossutanttojen ja työkkärin tädin suositteleman mielenterveyshoitajan ansaan, vaan ulos työkkäristä ensi viikolla kirjaudun, ja alan nauttimaan uudesta elämänsuunnasta! Herkuttelin tänään suklaalla ja jätskillä, sillä kohta vapaudun työkkärin tanttojen kyykytyksestä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe