Ottakaa oppia ja mallia Nelson Mandelasta, joka istui 27 vuotta vankilassa kadottamatta uskoaan ja rakkauttaan ihmisiä kohtaan. Hän uskoi hyvyyteen ja ihmisyyteen selviytymällä karuista kokemuksistaan katkeroitumatta, vihaamatta tai kostamatta kärsimyksiään. Hänen silmänsä sädehti hyvyyttä ja rakkautta, hänen olemuksessaan hehkui aito lämpö ja rakkaus. Hän on aikakautemme maallinen todiste rakkaudesta ja siitä hyvyydestä, josta pitäisi ottaa mallia ja oikeasti oppia jotakin, joka on hyvin merkityksellistä.
Hän olisi voinut valita toisen tien. Hän olisi voinut katkeroitua, kantaa vihaa koko maailmaa kohtaan, mutta ei tehnyt niin. Jumalan tahdosta ja voimasta. Eikä varmasti Afrikan vankilaolot olleet varmastikaan Vantaan vankilaan verrattavissa.
Kaikille katkerille, kostonhimoisille, vihaajat
13
<50
Vastaukset
- Pakkoollut
Juu, kyllä se Siperia opettaa ja saa kovimmankin polvilleen.
- VoihaSeolla
Niin jos oikein hyvin käy, oppii rakastamaan ja ymmärtämään myös niitä, jotka eivät jaksaneet, vaan katkeroituivat. Se joka on tuon koulun käynyt ymmärtää paremmin. Mandela tosiaan tunsi kaiken sen katkeruuden ja vihan myös, mutta ei antanut sille valtaa. Hän tietää olevansa onnekas ja kiitollinen siitä, että selvisi katkeroitumatta. Hän tuskin pitää sitä itsestään selvyytenä. Luulen hänen ajatelleen, että hän oli onnekas. Hänestä kasvoi suuri humaani ihminen, joka ymmärtää katkeroituneita ihmisiä heitä tuomitsematta, tietäen että voisi olla yksi heistä.
- EiHyväksyVälilläEiEdesJy
juuri näin. pitää ymmärtää myös niitä, jotka katkeroituu, mutta aina täytyy yrittää ja tehdä parhaansa ja kannustaa itseään ja muita, ja ottaa itselleen ja muille esikuvia siitä, että ihminen sittenkin voi selviytyä. Ihminen voi ymmärtää paljonkin asioita, mutta on myös asioita, joita voi ymmärtää, mutta ei hyväksyä, eikä pidäkkään hyväksyä. Katkeruus ja viha kuuluvat juuri siihen hyväksymättömiin asioihin. Jos niitä hyväksyy itsessään tai muissa, ollaan jo kaukana siitä hyvästä, jota me kaiketi tavoitellaan tässä elämässä. Jumala rakasti kaikkia, mutta ei hyväksynyt kaikkea sitä, mitä ihmiset tekivät ja saivat aikaan.
- ajgoiajgro
Lopeta turha positiivisuuden pakottaminen ihmisille, joilla on huonompi tilanne kuin sinulla itselläsi. Anteeksiantaminen edellyttää katumusta toiselta osapuolelta ja virheiden myöntämistä ja yleensä myös syyllisen tahon tapojen parantamisen.
- EiOleNoin
Sori mutta minut on raiskattu ja hakattu. Rakkaani on tapettu. Anteeksi ei pyydetty mutta en slti ole katkera tai koston himoinen. Mitäs sulle on tehty että tilantees on niin paha että katkeruutta kannat?
- efakomfea
Ehkä saitkin apua, tukea ja ymmärrystä ja siksi et ole katkera? En jaksa selostaa tilannettani.
- edellinen
efakomfea kirjoitti:
Ehkä saitkin apua, tukea ja ymmärrystä ja siksi et ole katkera? En jaksa selostaa tilannettani.
Ymmärrystä sain vaikka osa minua huoraksi raiskauksen takia haukkui ja väitti että keksin päästäni koko asian.
- Sivustaveisaan
sivusta sanon, että kyllä sen on valitettavasti lähdettävä itsestään tuo työstäminen. Aina ei saa ymmärrystä ja tukea. Niin raadolliselta kuin se kuulostaakin. Jokainen tekee valintansa itse. Se ei varmasti ole helppoa, Vertailu on kaikkein pahinta ja johtaa hukkaan. Tiedän kokemuksesta. Jos osaisin taikoa pöyräyttäisin sauvaa ja jokaiselle hyvän mielen, mutta se ei mene niin, vaan tie on pirun kuoppainen ja sangen hämärä ja pelottava sekä ahdistava. Jokainen joutuu sen koluamaan itse. Lykkyä kaikille ja lämpimiä halauksia kyynelien sekä naurun kera.
- Jymmärrän
Sivustaveisaan kirjoitti:
sivusta sanon, että kyllä sen on valitettavasti lähdettävä itsestään tuo työstäminen. Aina ei saa ymmärrystä ja tukea. Niin raadolliselta kuin se kuulostaakin. Jokainen tekee valintansa itse. Se ei varmasti ole helppoa, Vertailu on kaikkein pahinta ja johtaa hukkaan. Tiedän kokemuksesta. Jos osaisin taikoa pöyräyttäisin sauvaa ja jokaiselle hyvän mielen, mutta se ei mene niin, vaan tie on pirun kuoppainen ja sangen hämärä ja pelottava sekä ahdistava. Jokainen joutuu sen koluamaan itse. Lykkyä kaikille ja lämpimiä halauksia kyynelien sekä naurun kera.
juuri näin. hienoa luettavaa
- Opettajanuttura
Tsot tsot. Älkää kinastelko. Me ollaan vaan kaikki ihmisiä kaikkine tunteinemme. Kukaan ei ole täydellinen ja kaikki tunteet ovat sallittuja. Ennen vanhaan kouluissa kinastelijat laitettiin luokan eteen pyytämään anteeksi ja halaamaan toisiaan. Halataan mekin toisiamme :) Ja kättä vielä päälle :)
- nutturatsekaisin
hahahhahaha tää oli hyvä nimimerkistä alkaen:DD
- ainoaelämä
Ihailen Mandelaa. Eipä tuosta kauankaan kun keskustelin aiheesta. On ihmeellistä selviytyä tuosta kaikesta, kuten hän selvisi.
- qesftk
Mikäköhän rakkauden jumala yleensäkään laittaa ihmiset käymään läpi ikäviä asioita toisille antaa kaiken ja toiset jättää ilman ja vielä kärsimäänkin joutuu. Mitä siitä pitäisi oppia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703