Olin halaillut esikoistani ja toivottanut hyvää matkaa. Istuin ikävissäni pirtin nojatuolissa ja tuijotin järvelle.
Avasin kännykän.
Facebookin kännykkäversioon oli ilmestynyt erään nuorenmiehen tilitys. Tilitys oli vuodelta 2013.
Äidistä ei koskaan pääse eroon.
Äiti on ihan urpo. Se on ärsyttävä, raivostuttava ja rasittava.
Ilman äitiä olisi hauskempaa. Äiti mäkättää, uhkailee ja raivoaa.
...Tiskit, roskat ja sotkut on äidin elämän tärkein juttu. On aika säälittävää kun sen tasapaino järkkyy kun se näkee tavaran väärässä paikassa. Ilman äitiä kukaan ei edes huomaisi, että koti on sikin sokin.
Äiti on tiukkis. Se vahtii ja murehtii. Ilman äitiä kaikilla olisi paljon rennompaa. Saisi bilettää ja olla kavereitten kanssa aamuun asti.
Äiti on säälittävä sääntöfriikki. Se tuijottaa kelloa ja soittelee sikana perään. Se jaksaa urputtaa kaikesta mikä on nuorelle tärkeää. Se yrittä tyhmänä uskotella, että kotiin kannattaa mennä ennen pimeän tuloa.
Hei haloo ketä kiinnostaa. Ilman äitiä kukaan ei edes muistaisi, että kotiintuloaikoja on keksitty.
Äiti on vanhan aikainen. Se ei ymmärrä nykymenosta mitään. Sen kannattaisi hankkia itselle elämä. Se pauhaa hulluna sellaisista vanhoista ja turhista asioista kuin käytöstavat, ruoka-ajat ja nukkumisen tärkeys.
Joo just. ilman äitiä kenenkään ei tarvitsisi tehdä mitään, mistä ei itse tykkää. Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata. Ja sen vaatteetkin on niin out.
Samettihousut.
Läskupohjakengät.
Turkishattu.
Ei sen kanssa voi julkisesti liikkua. Nolottaa, jos tulee kavereita vastaan.
Herää pahvi! Nyt on 2000-luku!
Äiti toistaa itseään. Sen jutut on välillä niin hyvää päivää, ettei mitään rajaa. Vähän lohduttaa se, että kaikilla kavereilla on sama äitiongelma.
Äidit ovat punkkeja. Ne on aina iholla. Ne imee tolkuttomilla vaatimuksillaan lapsensa kuiviin. Ei ihme jos lapsilla menee homma överiksi. Ei ne äidit ihan aina yksin ole syyllisiä kaikkeen.
On äiti toisaalta aika ihmeellinenkin. Se ajattelee aina ensin lastaan ja vasta sitten itseään. Se uhrautuu, unohtaa itsensä ja venyy ihmetekoihin lapsen vuoksi. Varmaan kuolleenakin se vielä välittä, valvoo, vartioi ja tarkkailee. kai se pilvenreunallakin kiikaroi ja varmistelee, että kaikki on hyvin. Äiti on aina äiti, elävänä tai kuolleena.
Äitiä ei tule hirveän usein mietittyä. Äiti on vaan äiti. Se on jotenkin selviö. Kun nyt kun miettii, tulee jotenkin turvallinen olo kun tajuaa, että äidista ei pääse ikinä eroon.
VP.
Kun luin tekstin tulin hyvälle tuulelle. Niin äitiä ja poikaa.
Äitinä olemisen ihme.
75
67
Vastaukset
- parempi.näin
Aikuiset lapset ovat siirtyneet omaan elämään jälkeläisiä heilläkIn, paremmin omanlaistaan elävät näin hyvä seuraat sivusta jälkipolvesi edesottamuksia.
Tekstin ristiriita on väliaikainen, äidin tekemisen jälki on syöpynyt mieleen, eikä aikaakaan tuo vastaanhangotteleva, itsensä kanssa kehittyvästi kamppaileva nuori on ruodussa ja itse vanhemman holhoavassa/suojelevassa roolissa - elämän kevätmyrskyä.......................
Opettava teksti, pitäisi luettaa nuorilla, tosin kasvaminen aikuiseksi on prosessi.- Ikipilke-silmäkulmissa
Joskus talvella oli luppoaikaa ja ehdin miettiä, pitäisikö viimeinkin alkaa kasvaa aikuiseksi? Ja millaista olisi olla aikuinen?
Sitten totesin, ei kannata, se on myöhäistä, olenhan jo 60 ikäinen nuori. Ikipilke-silmäkulmissa kirjoitti:
Joskus talvella oli luppoaikaa ja ehdin miettiä, pitäisikö viimeinkin alkaa kasvaa aikuiseksi? Ja millaista olisi olla aikuinen?
Sitten totesin, ei kannata, se on myöhäistä, olenhan jo 60 ikäinen nuori.No tuossa on kehittynyttä järkeä, eli olet sivuuttanut epäolennaisen, kannustava kommentti ikäkaudelle................
kawe kirjoitti:
No tuossa on kehittynyttä järkeä, eli olet sivuuttanut epäolennaisen, kannustava kommentti ikäkaudelle................
Kawe, jos oikein tarkkaan luet ja tulkitset tekstin oikein poika on kirjoittanut kirjeen kaikella rakkaudella äidilleen.
Äitinä oleminen ei ole helppoa, on pidettävä kiinni ohjaksista. Äidit eivät ole kuten ei mummonakaan pullantuoksuista mussukoita. Ongelmat yleensä selviävät äiti/lapsisuhteessa, jossakin aikuistumisen vaiheessa.- Yxmutsi
Ikipilke-silmäkulmissa kirjoitti:
Joskus talvella oli luppoaikaa ja ehdin miettiä, pitäisikö viimeinkin alkaa kasvaa aikuiseksi? Ja millaista olisi olla aikuinen?
Sitten totesin, ei kannata, se on myöhäistä, olenhan jo 60 ikäinen nuori.Minäkin olen 60 vuotta nuori. Mutta olen kuitenkin jo aivan aikuisten oikeasti aikuinen, koska lapsen ja teinin kuosissa en millään enää voi olla.
Mielestäni on inhottavaa, jos aikuiseksi itseään kutsuva ei tiedä velvollisuuksiaan, vastuitaan, paikkaansa omassa ja läheistensä elämässä, omaa arvoaan eikä muidenkaan eikä riittävää määrää tietoa perusasioista, esim. oman terveytensä hoitamisesta ja ylläpitämisestä ole olemassakaan.
Tämän ikäisen on hyvä tajuta myös omat oikeutensa, jotta ei tule kushetetuksi tässä katalassa muoalimassa. Aikuisuus ei tarkoita pelkästään ikää vaan myös muun laisia asioita, kehitysastetta.
Ihana texti, ja pitää aika paljon paikkansa. Mutta on tuolla kääntöpuolensakin. Mun yks likka on kohta asunut tääl aikuis-iällä kohta kaks vuotta ja edelleen se käyttäytyy kuin teini ja joskus tulee yhteenottoja ja silloin mä olen tosi ilkee akka hänen mielestään. No voin mä niin ollakkin, mutta hän asuu mun kämpässä ja silloin mennään mun mukaan ja tahtiin. No silti me sovitaan aina kaikki riidat ja rakastetaan toisiamme, niinku kuuluukin.
- Lapsien-eduksi
Voi lapsiparkaa. Taidan tehdä lastensuojeluilmoituksen. Se täytyy ottaa huostaan.
Lapsien-eduksi kirjoitti:
Voi lapsiparkaa. Taidan tehdä lastensuojeluilmoituksen. Se täytyy ottaa huostaan.
Ihan vapaasti saat tehdä.
Onks sulla muuten kaikki ihan kotona?Nitta@ , että olemme samalla aaltopituudella. Meillä lie suurinpiirtein saman ikäiset lapset ja heidän nuoruutensa vielä hyvin lähimuistissa ; ) Kirjoittaja esittää äiti/lapsisuhteen hyvin aidosti tämän päivän nuorten tyyliin, kaikella rakkaudellaan.
Lähetin tekstin esikoiselle, hän oli syömässä Mikkelissä matkallaan Hesaan. Hän tykkäsi tekstistä. Kyllä sieltä itsekukin löytää yhtymäkohtia, jopa omaan teini-ikäänsä vaikka kuinka ollaan yli kuuskymppisiä ja minäkin jo lähellä seitentäkymppiä.
- bessie-
Teillä on kovin läheiset välit. Mihin hän silloin matkusti ja minkä ikäinen oli?
Meillä on hyvin läheiset välit poikieni kanssa.
Kirjoitus ei kuitenkaan ollut kummankaan poikani tekstiä. Mutta teksti on hyvä. Avautumisessa oli paljon yhtymäkohtia, joita itse kahden pojan aikuiseksi kasvattajana olen saanut kuulla ja kokeakin jos en silloin kun asiat ovat ajankohtaisia, mutta jälkeen päin yhteisillä turpakäräjillä.
Esikoiseni loma lähenee loppua ja hänen vaimonsa aloittaa työt jo maanantaina joten jouduin luovuttamaan heidät Hesaan. Lupasivat piipahtaa uudestaan ehkä joskus elokuussa.- 1x2-oikein
"Mihin hän silloin matkusti ja minkä ikäinen oli?"
Varmaan kirkonkylälle ostamaan korppiksen unohtamaa maitoa ja saunakaljaa.
Olisiko jo 40 ikäinen. 1x2-oikein kirjoitti:
"Mihin hän silloin matkusti ja minkä ikäinen oli?"
Varmaan kirkonkylälle ostamaan korppiksen unohtamaa maitoa ja saunakaljaa.
Olisiko jo 40 ikäinen.Esikoiseni on 31-vuotias ja kuopus 25-vuotias.
- bessie-
korppis kirjoitti:
Meillä on hyvin läheiset välit poikieni kanssa.
Kirjoitus ei kuitenkaan ollut kummankaan poikani tekstiä. Mutta teksti on hyvä. Avautumisessa oli paljon yhtymäkohtia, joita itse kahden pojan aikuiseksi kasvattajana olen saanut kuulla ja kokeakin jos en silloin kun asiat ovat ajankohtaisia, mutta jälkeen päin yhteisillä turpakäräjillä.
Esikoiseni loma lähenee loppua ja hänen vaimonsa aloittaa työt jo maanantaina joten jouduin luovuttamaan heidät Hesaan. Lupasivat piipahtaa uudestaan ehkä joskus elokuussa.No nyt ymmärrän vähän paremmin. Luulin ensin, että teksti oli poikasi sinulle lähettämä. Tekstihän äkkiseltään vaikuttaa lapsen kirjoittamalta, mutta tarkemmin lukien ei sitten kuitenkaan. Lähinnä tulee mieleen sellaiset varta vasten väkerretyt mukahauskat, mukaoivaltavat 'kiertokirje' tekeleet.
Äiti-poika suhde meillä on ollut jo vuosia kahden aikuisen tasavertainen suhde. Läheisyys näkyy kai selvimmin mutkattomana, avoimena ja suorana vuoropuheluna, mitä nyt minä joskus saatan vähän pidättäytyä hössöttämästä. - samaajaaritusta
1x2-oikein kirjoitti:
"Mihin hän silloin matkusti ja minkä ikäinen oli?"
Varmaan kirkonkylälle ostamaan korppiksen unohtamaa maitoa ja saunakaljaa.
Olisiko jo 40 ikäinen.Kunhan pääsi taas omaa äidinrakkauttaan ja hyvyyttään mainostamaan.
muuten ei pysy tapetilla. bessie- kirjoitti:
No nyt ymmärrän vähän paremmin. Luulin ensin, että teksti oli poikasi sinulle lähettämä. Tekstihän äkkiseltään vaikuttaa lapsen kirjoittamalta, mutta tarkemmin lukien ei sitten kuitenkaan. Lähinnä tulee mieleen sellaiset varta vasten väkerretyt mukahauskat, mukaoivaltavat 'kiertokirje' tekeleet.
Äiti-poika suhde meillä on ollut jo vuosia kahden aikuisen tasavertainen suhde. Läheisyys näkyy kai selvimmin mutkattomana, avoimena ja suorana vuoropuheluna, mitä nyt minä joskus saatan vähän pidättäytyä hössöttämästä.Aloituksen tarkoitus on, pohtia rehellisesti sitä tosiasiaa, että lapset määrätyssä iässä ja joskus jopa aikuisenakin ajattelevat hyvin kriittisesti jopa ilkeästi äideistään/isistään. Huomasin esim. leikinlaskun esikoiseni kaveriporukassa facebooksivuilla, että ei näitä vanhuksia kestä näin lomalla kuin korkeintaan viikon. Kyse ei kuitenkaan ole jokaisessa lauseessani minusta tai lapsistani. Uskallan kuitenkin sanoa, että kovin oli tuttua tekstiä, lukuunottamatta sitä, että lapseni ovat aina olleet ylpeitä minusta, eivät ole kävelleet toista puolta katua kuten ystävättäreni tytär.
Ongelmahan on iänajan ollut olemassa. Pikkuveljeni mm. murrosiässä häpesi äitiäni. Äitini oli pullantuoksuinen mummelin näköinen. Koulun vanhempainkokouksen jälkeen opettaja oli sanonut veljelleni, mummisi oli mukana eikö äitisi päässyt.- de-meter
Minä en voi sovittaa itseeni kuin yhden kohdan:
"Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata. Ja sen vaatteetkin on niin out. " ..))
Teksti oli kai nyt jonkun murrosikäisen tilitys. Millainen rasavili sitten olikin kun noin vauhkoksi äidin teki ?
Uskon, että monet lapset tahtovat vielä aikuisenakin suojella vanhempiaan, eivät halua sanoa pahasti, mutta sitten kaveriporukassa kertovat sen, mitä mättää, eikä se tietenkään sulje pois kiintymystä.
Äidin ja pojan suhteessa äiti menettää minusta valta-asemansa silloin kun poika elää parisuhteessa. "Ensimmäinen nainen" onkin nyt puoliso, ei äiti. Sama pätee tietysti tyttäriin.
Ystäväni maalla kertoi pojastaan, joka avioliitostaan huolimatta piti äitiä uskottunaan. Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt purkaa ja sijoittaa vaimoon. Uskon hänen lopulta onnistuneenkin.
Tuohon Gibranin tekstiin pystyn hyvin asettamaan ajatukseni äitiydestä ja ihanteeni on aina ollut muumimamma, joka ei tehnyt eroa omien ja vieraiden lasten välillä. Kaikki ovat "itseänsä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia"... de-meter kirjoitti:
Minä en voi sovittaa itseeni kuin yhden kohdan:
"Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata. Ja sen vaatteetkin on niin out. " ..))
Teksti oli kai nyt jonkun murrosikäisen tilitys. Millainen rasavili sitten olikin kun noin vauhkoksi äidin teki ?
Uskon, että monet lapset tahtovat vielä aikuisenakin suojella vanhempiaan, eivät halua sanoa pahasti, mutta sitten kaveriporukassa kertovat sen, mitä mättää, eikä se tietenkään sulje pois kiintymystä.
Äidin ja pojan suhteessa äiti menettää minusta valta-asemansa silloin kun poika elää parisuhteessa. "Ensimmäinen nainen" onkin nyt puoliso, ei äiti. Sama pätee tietysti tyttäriin.
Ystäväni maalla kertoi pojastaan, joka avioliitostaan huolimatta piti äitiä uskottunaan. Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt purkaa ja sijoittaa vaimoon. Uskon hänen lopulta onnistuneenkin.
Tuohon Gibranin tekstiin pystyn hyvin asettamaan ajatukseni äitiydestä ja ihanteeni on aina ollut muumimamma, joka ei tehnyt eroa omien ja vieraiden lasten välillä. Kaikki ovat "itseänsä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia"..."de-meter"
Lukiessani tätä ketjua en ihmettele.
Olen jo vuosi-kymmeniä sitten ymmärtänyt, miksi naiset eivät ymmärrä miehiä
koskaan ihan oikein.
Pojilla ja tytöillä on pakko olla äiti.
Näyttää olevan ihqu-nannaa tässäkin ketjussa sanailla toisten äitien kanssa
saavutuksistaan.
"Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt
purkaa ja sijoittaa vaimoon"
Sinähän kirjoitat vieläkin kuin yrittäisit keksiä iki-liikkujaa.
Älä yritä, et sinä kaverista kertonut :)
"Älä häpeä lastesi virheitä, he eivät ymmärrä tekevänsä niitä sinun aikanasi"
H.de-meter kirjoitti:
Minä en voi sovittaa itseeni kuin yhden kohdan:
"Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata. Ja sen vaatteetkin on niin out. " ..))
Teksti oli kai nyt jonkun murrosikäisen tilitys. Millainen rasavili sitten olikin kun noin vauhkoksi äidin teki ?
Uskon, että monet lapset tahtovat vielä aikuisenakin suojella vanhempiaan, eivät halua sanoa pahasti, mutta sitten kaveriporukassa kertovat sen, mitä mättää, eikä se tietenkään sulje pois kiintymystä.
Äidin ja pojan suhteessa äiti menettää minusta valta-asemansa silloin kun poika elää parisuhteessa. "Ensimmäinen nainen" onkin nyt puoliso, ei äiti. Sama pätee tietysti tyttäriin.
Ystäväni maalla kertoi pojastaan, joka avioliitostaan huolimatta piti äitiä uskottunaan. Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt purkaa ja sijoittaa vaimoon. Uskon hänen lopulta onnistuneenkin.
Tuohon Gibranin tekstiin pystyn hyvin asettamaan ajatukseni äitiydestä ja ihanteeni on aina ollut muumimamma, joka ei tehnyt eroa omien ja vieraiden lasten välillä. Kaikki ovat "itseänsä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia"...Sinä aloit analysoimaan tilannetta:
Millainen rasavili sitten olikin kun noin vauhkoksi äidin teki ?
Kuten jo kirjoitin tunsin monta yksityiskohtaa. Kerran siivoojaparka kirjoitti pikasiivouksesta kun hänelle tulee vieraita, hän sopii ajan ja siivoaan nopeasti asuntonsa. Kaikki sopi kuopuksen käyttäytymiseen. Joten vastasin. Juuri noin tekee kuopukseni kun kuulee minun tulevan kylään (vieläkin).
Lisäksi jos en kuule kuopuksesta viikkoon laitan viestin. Olen myös huolestunut kun esikoinen ja miniä matkustaa ulkomaille. Olemme sopineet, että he laittavat aina matkojen jälkeen viestin onnellisesti perillä. Saman viestin sain eilen illallakin heiltä kun he olivat kotona Helsingissä.
Ihan normijuttuja äidin ja lasten suhteissa ainakin minusta.
Riippuvuussuhteet ovat erikseen, mutta molemmat poikani avustavat minua niin taloudellisesti kuin työllään kesämökin kunnostuksessa sillä heille tämä paikka joskus jää ja on hyvä, että se pysyy hyvässä kunnossa.- bessie-
korppis kirjoitti:
Aloituksen tarkoitus on, pohtia rehellisesti sitä tosiasiaa, että lapset määrätyssä iässä ja joskus jopa aikuisenakin ajattelevat hyvin kriittisesti jopa ilkeästi äideistään/isistään. Huomasin esim. leikinlaskun esikoiseni kaveriporukassa facebooksivuilla, että ei näitä vanhuksia kestä näin lomalla kuin korkeintaan viikon. Kyse ei kuitenkaan ole jokaisessa lauseessani minusta tai lapsistani. Uskallan kuitenkin sanoa, että kovin oli tuttua tekstiä, lukuunottamatta sitä, että lapseni ovat aina olleet ylpeitä minusta, eivät ole kävelleet toista puolta katua kuten ystävättäreni tytär.
Ongelmahan on iänajan ollut olemassa. Pikkuveljeni mm. murrosiässä häpesi äitiäni. Äitini oli pullantuoksuinen mummelin näköinen. Koulun vanhempainkokouksen jälkeen opettaja oli sanonut veljelleni, mummisi oli mukana eikö äitisi päässyt.Omat vanhemmat voivat joskus olla jotenkin noloja murrosikäisten mielestä, varmaan minäkin olen ollut, vaikka mitään sellaista muistikuvaa en mieleeni nyt saakaan.
Siitä olen varma, ettei poikani ole koskaan hävennyt minua, puhumattakaan että olisi ajatellut minusta jotenkin kriittisesti tai ilkeästi.
Mielestäni välimme ovat juuri tällaisena parhaat mahdolliset. Ei johtuisi mieleenikään ruveta halailemaan häntä erotilanteissa, esim. lentokentälle viedessä. Johan hän huolestuisi, että mistä moinen, ja voisi epäillä jotain fyysistä sairautta. Jos taas jonkun tuollaisen tekstin kuin aloituksessa hänelle lähettäisin, niin hän ilmeisesti huolestuisi henkisestä tilastani, tai vähintäänkin hölmistyisi perusteellisesti että mikä tämä juttu oikein on. - de-meter
hunksz kirjoitti:
"de-meter"
Lukiessani tätä ketjua en ihmettele.
Olen jo vuosi-kymmeniä sitten ymmärtänyt, miksi naiset eivät ymmärrä miehiä
koskaan ihan oikein.
Pojilla ja tytöillä on pakko olla äiti.
Näyttää olevan ihqu-nannaa tässäkin ketjussa sanailla toisten äitien kanssa
saavutuksistaan.
"Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt
purkaa ja sijoittaa vaimoon"
Sinähän kirjoitat vieläkin kuin yrittäisit keksiä iki-liikkujaa.
Älä yritä, et sinä kaverista kertonut :)
"Älä häpeä lastesi virheitä, he eivät ymmärrä tekevänsä niitä sinun aikanasi"
H.Noinko luulet, hunksi, että itsestäni kirjoitin..))
En nyt sentään, mutta kai siinä jokin intuitio pelasi, kun ystävä minulle asiaa tilitti. bessie- kirjoitti:
Omat vanhemmat voivat joskus olla jotenkin noloja murrosikäisten mielestä, varmaan minäkin olen ollut, vaikka mitään sellaista muistikuvaa en mieleeni nyt saakaan.
Siitä olen varma, ettei poikani ole koskaan hävennyt minua, puhumattakaan että olisi ajatellut minusta jotenkin kriittisesti tai ilkeästi.
Mielestäni välimme ovat juuri tällaisena parhaat mahdolliset. Ei johtuisi mieleenikään ruveta halailemaan häntä erotilanteissa, esim. lentokentälle viedessä. Johan hän huolestuisi, että mistä moinen, ja voisi epäillä jotain fyysistä sairautta. Jos taas jonkun tuollaisen tekstin kuin aloituksessa hänelle lähettäisin, niin hän ilmeisesti huolestuisi henkisestä tilastani, tai vähintäänkin hölmistyisi perusteellisesti että mikä tämä juttu oikein on.Minä olen sisäistynyt hollantilaiset tervehtimis- ja eroamisrituaalit. Haleja ja suukkoja, niillä on yllättäviä vaikutuksia sellaisiin ihmisiin, joka eivät ole niihin tottuneet.
Minulla on tapana halata ja suukotella lasteni ja läheisten sukulaisten ja tuttujen kanssa.
- vielä-omatoiminen-
mutta kuinka kauan, kun on jo syd-vajaa toimintaa monine sydän lääkkeineen,
--------------------
Surullisena totean omaltakohdaltani, en ole osannu kasvattaa omia jälkeläisiä ,
he ovat kuin vieraita ihmisiä omia vanhempiaan kohtaan,
-- vain yksi on kasvanu aikuisuuteen , se johtuu hänen sosiaalialan koulutuksestaan,
-- tuntuu oudolta omien jälkeläisten henkinen kehittymättömyys suhteessa omiin vanhempiinsa,
itse huomasin jo nelikympisenä kuinka mun omat vanhemmat alkoi tarvita tukea kodinhoidossa ja terveydellisissä asioissa, joskus jopa yöllä apu oli tarpeen saurauskohtauksen vuoksi,
-- enenvanhaan OLI kouluissa opetusta kuinka omista vanhemmista tulee huolehtia sitten kun he tulee vanhoiksi,
-- luulempa ettei nyky kouluissa ole minkäänlaista sosiaaliopetusta ,
siinä varmaan syy nyky vanhusten yksinäisyyteen,
--- kurjalta tuntuu tulla vanhanksi avuttomaksi kun muutenki nyky yhteiskunta vaikuttaa kalsealta suhteessa vanhusten hoivaan,Mitä sitten tarkoittaneekin osasitko tai etkö osannut kasvattaa. Äidin tehtävän veit omalta osaltasi siten kuinka tunsit oikeaksi, lapset vaan eivät osanneet antaa kasvatuksellesi arvoa.
En minä ymmärtänyt äitiäni aina en varsinkaan kun hän vanheni ja alkoi kertomaan omituisia juttuja, jotka liittyivät hänen alkavaan dementiaan. Kapinoin nuorempanakin vaikka hän oli ihana ja suvaitsevainen, ottaen huomioon oman luonteeni rajuuden.
Nyt jos saisin takaisin äitini, käsittelisin häntä silkkihanskoin, niin hyvä äiti hän oli. Sitä vaan ei aina tajua kun se on itsestään selviö.
Aloituksen poika sanoi. "Äitiä ei tule hirveän usein mietittyä. Äiti on vaan äiti. Se on jotenkin selviö".- Pirrepäs
Ei lapsia voi vaatia huolehtimaan vanhemmistaan, eikä heitä kasvateta näitä varten vaan elämää varten, - huolehtivat sit jos haluavat sitten joskus huolehtia, siihen on tyytyminen.
Pirrepäs kirjoitti:
Ei lapsia voi vaatia huolehtimaan vanhemmistaan, eikä heitä kasvateta näitä varten vaan elämää varten, - huolehtivat sit jos haluavat sitten joskus huolehtia, siihen on tyytyminen.
Vastauksestasi heijastuu asemasi omaishoitajana. Apu on hyväksi omaishoitajan jaksamisen kannalta. Useinhan omaishoitaja vierii samaan hautaan kuin hoidettavansa.
- Pirrepäs
korppis kirjoitti:
Vastauksestasi heijastuu asemasi omaishoitajana. Apu on hyväksi omaishoitajan jaksamisen kannalta. Useinhan omaishoitaja vierii samaan hautaan kuin hoidettavansa.
En oikein usko, olen aina ajatellut ettei lapsia ei voi velvoittaa hoitamaan vanhempiaan, mutta tietysti toivon etteivät he unohda meitä. Kirjallisella hoitotestamentilla olen kohdaltani määritellyt loppusijoituksestani ja mahdollisista turhista hoidoista.
Minä sain kerran tällaisen huoneentaulun ja ai että se kosketti silloin ja koskettaa vieläkin sillä tämä on niin totta.
Kahlil Gibran, Profeetta, 1923.
Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta,
taivu riemulla.Lueskelin ketjua ja mietin sitä "taulua", jonka sain lapseltani. Se oli "Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen", mutta siinä oli jotenkin samanlaisia teemoja, kuin tuossa "siilin" huoneentaulussa.
Korppiksen kirjoituksesta ja tunteesta, kun lomalainen lähtee lapsuuskodista, tuli elävästi mieleeni oma ikäväni, kun lapseni lähti lomailta, mutta myös se tunne, kun itse lähdin vanhempieni luota, sillä vietimme siellä kaikki kesälomamme. Äidilläni oli tapana sanoa;"lähtö on sitten itkua vaille valmis" ja itkuhan siinä usein tuli.
Eilen katselin taivaalta sellaisia kumpupoutapilviä ja silloin aina muistan, kun olimme lapseni kanssa Luukin uimarannalla ja katselimme niiden muodostamia kuvioita ja mitä kumpikin näki niistä?
Aivan tässä turhaan heti aamusta herkistyy.Ei se Profeetta ihan väärässä ollut.
Minäkin olen häntä siteerannut monta kertaa . Etenkin sitä kohtaa missä sanotaan että että voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi.
Kun vain aina muistaisi sen.
Joskus on vaikeaa kun ajatusmaailmat eivät kohtaa ja ilman muuta jokainen pitää niitä omia ajatuksiaan "oikeina".Paloma.se.co kirjoitti:
Ei se Profeetta ihan väärässä ollut.
Minäkin olen häntä siteerannut monta kertaa . Etenkin sitä kohtaa missä sanotaan että että voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi.
Kun vain aina muistaisi sen.
Joskus on vaikeaa kun ajatusmaailmat eivät kohtaa ja ilman muuta jokainen pitää niitä omia ajatuksiaan "oikeina".Kirjoitit:
"Joskus on vaikeaa kun ajatusmaailmat eivät kohtaa ja ilman muuta jokainen pitää niitä omia ajatuksiaan "oikeina"."
Sanoppa muuta. Onneksi on vielä pieni mahdollisuus opetella muuttamaan itseään ja ajatuspintymiä.- elän-päivän-kerrallaan-
niin hyvin menee loppuelämä,,,,
--------------
" siilimuori "
kiitos kiitos kiitos,
niin totta ja viisaita ovat huoneentaulun sanat vielä lähes sadan vuodenki päästä,
oli lohdullista lukea,
silloinkin vanhemmat joutuivat kokemaan sen totuuden, " lapset on laina vain "
on yksilöllistä kuinka jälkeläiset kehittyy aikuisuuteen,
joistaki kehittyy empaattisia sympaattisia huolehtijoita,
jotkut porskuttaa huipulla kiireelisen työelämän viemänä,
jotkut vaan haluaa unohtaa juurensa, omat vanhempansa ehkä elämän kovien koettelemusten seurauksena,
elämä ei kohtele kaikkia sillkihansikkain,
elämä on taistekua, kovaa työtä jokaisella leipänsä eteen, Niin totta. Samasta sisarusparvesta saattaa kehkeytyä niin erilaisia porskuttajia ja sitä myötä elämänkohtaloita. Vanhempienkin kuuluu elää omaa elämäänsä eikä uhriutua, kirjoitettiin jossain.
- reppuriika
Olen elänyt pian 17 vuotta ilman äitiä. Ei nuo kuvaukset minun äitiin oikein soveltuisi: no ne samettifarkut, tyttäriltä perityt taisivat olla. Piti usein tyttärien vanhoja vaatteita.
Eipä äidin "kivireki" jarruta menoani. - tositapaus
Mutta voihan se niinkin olla, että äiti vanhana alkaa lapsiaan syytellä ja moittia. niinkinpäin voi olla. Miten sitä kestää.
- 0998jkhub
Tuskinpa aiheetta alkaa syyttelemään. Lapsihan voi ymmärtää äidin antamat ohjeet moittimisiksi.
- Entä-isä-poika-suhteet
Ihme on tapahtunut.
Äitiyden ihme.
Vanhanakin saa olla äiti.
Kunhan napa-nuora ei katkea. Se veisi elämän pois radaltaan.Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa päiväkirjaan ajatuksia äidistä silloin kun itse vielä asui kotona, silloin kun muutti pois kotoa, sai ensimmäisen lapsensa ja nyt kun äiti alkaa itse olla huolehditavan asemassa. Olisi ollut kiva vertailla, mitkä asiat nosevat eniten pintaan ja mistä näkökulmasta.
- ent.siivoojaparka
siilimuori kirjoitti:
Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa päiväkirjaan ajatuksia äidistä silloin kun itse vielä asui kotona, silloin kun muutti pois kotoa, sai ensimmäisen lapsensa ja nyt kun äiti alkaa itse olla huolehditavan asemassa. Olisi ollut kiva vertailla, mitkä asiat nosevat eniten pintaan ja mistä näkökulmasta.
Meillä se jossain välissä kääntyi automaattisesti niin, että ne ovat nyt lapset, jotka huolehtivat minusta ja se tuntuu mukavalta.
Vähitellen se vaan alkoi mennä niin. Ensimmäisen kerran kun kuulin vierestäni jostain minua alempaa: "varo, auto", kun olin ylittämässä tietä, niin se oli kuin musiikkia korvilleni. Vielä sitä sen jälkeen huolehti vuosikaudet heistä, mutta ihan mielelläni annoin heille vastuun omasta elämästään (ja ihan mielellään vaikka minunkin) ja mahdollisimman aikaisin.
Silloin autan vieläkin ja mielelläni, kun pyydetään, mutta en tyrkytä itseäni heille neuvonantajaksi, jos ei minulta kysytä neuvoa.
Ketjuun on kopioitu vanhojen viisaiden ja kuuluisien kirjoittamia ohjeita meille äideille/isille kuinka olla hyvä vanhempi.
Etsin aloituksella kuitenkin muuta. Mitä palautetta olette saaneet lapsiltanne vanhetessamme. Ei siis ole kysymys miten meidän olisi kehityttävä vanhempina vaan kuinka ne lapset meitä kehittivät ja opettivat näkemään ne viat, jotka he kokivat meissä vanhempina ja kasvatusohjelmassamme.
Tällaista palautettahan ei vanhempi saa osakseen jos lapsi/vanhempi suhde ei toimi. Lapsi ei uskalla avautua ja kertoa kokemuksiaan jos ei ole oppinut saamaan luottavaista vastaanottoa aroillekin asioille.
Eksmieheni heitti kylmää vettä kuopukseni kasvoille menettäen luottamuksen lopullisesti isäänsä. Isä oli ottanut erään kuopuksen teini-iällä kirjoittaman kirjeen, esikoisen kanssa keskustelun aiheeksi ja sanonut kirjeen olevan minun (äidin) kirjoittaman sillä eihän teini-ikäinen pysty niin analyyttistä kirjettä kirjoittamaan.
Se oli lapsen aliarvioimista. Toisaalta hänellä ei ole pienintäkään kokemusta poikiensa kasvattajana. Pojat olivat pieniä kun hän poistui maasta.
Täälläkin tuon aloituksen kirjeen alkuperää on pähkäilty. Lapset kirjoittavat suoraan asiaa, eivät he osaa aavistaa palautteen loukkaavan vaan haluavat rehellisen vastauksen. Tietenkin jos lapsia on opetettu olemaan hiljaa vanhempien läsnäollessa silloin voi avautuminen vanhempana olla vaikeaa.- Pirrepäs
Olen sanonut lapsilleni jo aikoja aikoja sitten, että jos olette huomanneet tai mielestänne kokeneet ettemme osanneet kasvattaa teitä oikein, niin korjatkaa se omien lastenne kasvatuksessa, vaikka - onhan se maailmakin jo muuttunut siitä kuin heitä kasvatimme tai paremminkin kun he meijän vaikutuspiirissä kasvoivat. Ei he kyllä ole meitä kovin kritisoineetkaan koskaan, enkä usko tuota etteivät uskalla, minusta ovat mieluummin hienotunteisia. Keskenään kai ovat asioita puineet
Korppis, täytynee täsmentää että minä sain tuon taulun lapseltani ;).
Muita lapsilta saamiani palautteita en koe tarpeelliseksi alkaa täällä palstalle avaamaan. Ne ovat vain minulle ja niin henkilökohtaisia <3,Pirrepäs kirjoitti:
Olen sanonut lapsilleni jo aikoja aikoja sitten, että jos olette huomanneet tai mielestänne kokeneet ettemme osanneet kasvattaa teitä oikein, niin korjatkaa se omien lastenne kasvatuksessa, vaikka - onhan se maailmakin jo muuttunut siitä kuin heitä kasvatimme tai paremminkin kun he meijän vaikutuspiirissä kasvoivat. Ei he kyllä ole meitä kovin kritisoineetkaan koskaan, enkä usko tuota etteivät uskalla, minusta ovat mieluummin hienotunteisia. Keskenään kai ovat asioita puineet
Yksi varteenotettava asia puitaessa suhdetta lapsiimme on funtsia eroja minkälaista on kasvaminen aikuisuuteen yksinhuoltajaperheessä tai avioliitossa.
Avioliitossa on kaksi kasvattajaa ja voi olla, että kasvatusmenetelmät ovat puolisoiden kesken ristiriidassa. Jos näin on mielipide-erot heijastuvat lapsiin. Lapset eivät voi tai uskalla kyseenalaistaa kumman vanhemman mielipide painaa enempi. Usein kuitenkin tällaisissa tilanteissa lapsi valitsee vanhemman, joka on enempi lähellä hänen etuaan ja silloin syntyy poterot. Tehdään näin, mutta isälle ei kerrota. Tämä taas erään ystävättäreni kertomaa, ei kokemaani.
Yksinhuoltajan perheessä kuten omassani on vain yksi pomo.
Huoneen tauluista vielä.
Kesämökkini keittiössä on kuopuksen minulle syntymäpäivälahjaksi antama huoneen taulu vuodelta 2000.
Maailman paras äiti diplomi on myönnetty Mandille seuraavin perustein.
Hän on aikaansa säästämättä huolehtinut perheen riittävästä (ja osin myös maukkaastakin) ravitsemuksesta.
Hän on tarmokkaasti vaalinut kodin siisteyttä (pois lukien muutamat villakoirat, jotka hän eläinsuojelullisista syistä on jättänyt rauhaan ).
Hän on myös pyynteetömästi huolehtinut perheensä vaatetuksen puhtaudesta (huolimatta sukkia syövästä pesukoneesta ).
Tämän kaiken Hän on kodin ulkopuolisesta työstään huolimatta aina tehnyt hymy huulillaan.
Myönnetty: 2000.08.09
Myöntäjä: KuopusLukaise se Googlen kautta, "Lapsen kymmenen käskyä.." Siinä se kymmenes satutti minuun.
Minä en koskaan arvostellut vanhempiani, ainakaan ääneen. Toisaalta minullakin on tunne, että olisinpa silloin ymmärtänyt paremmin, että heitä pitäisi myös kiittää useammin.
Sen verran vanhanaikainen olen, että vaikeuksista huolimatta lapsilla täytyi olla koti, isä ja äiti, jotka ovat edelleen. Lastenhuoneetkin ovat edelleen vain heitä varten ja voit vain arvailla, mikä vaatteidenvaihto siellä joskus käy?
Onneksi minulla on myös lapsenlapsia ja nyt muistan aina pistää huulipunaa, koska kerran lapsukainen sanoi, että nyt sinä mummi olet kaunis??
Ainahan minä olen, kuten sinäkin?:)))Kristiina23 kirjoitti:
Lukaise se Googlen kautta, "Lapsen kymmenen käskyä.." Siinä se kymmenes satutti minuun.
Minä en koskaan arvostellut vanhempiani, ainakaan ääneen. Toisaalta minullakin on tunne, että olisinpa silloin ymmärtänyt paremmin, että heitä pitäisi myös kiittää useammin.
Sen verran vanhanaikainen olen, että vaikeuksista huolimatta lapsilla täytyi olla koti, isä ja äiti, jotka ovat edelleen. Lastenhuoneetkin ovat edelleen vain heitä varten ja voit vain arvailla, mikä vaatteidenvaihto siellä joskus käy?
Onneksi minulla on myös lapsenlapsia ja nyt muistan aina pistää huulipunaa, koska kerran lapsukainen sanoi, että nyt sinä mummi olet kaunis??
Ainahan minä olen, kuten sinäkin?:)))Lapsen kymmenen käskyä vanhemmille
1. Minä olen vasta lapsi,
ja olen olemassa sinun kauttasi,
älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.
2. Älä turhaan moiti minua,
sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät.
3. Muista pyhittää aikaa myös minulle,
sillä miten käytät aikasi,niin jaat sydämeni,
jollet sinä rakasta minua, minusta ei tule ihmistä.
4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi,
jotta oppisin kunnioittamaan elämää,
sekä itsessäni, että muissa olennoissa.
5. Älä tapa tunteitani,
ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä,
olemalla välinpitämätön, uhkailemalla
tai pilkkaamalla,
sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria,
etkä sinäkään osannut lapsena kaikkea.
6. Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä.
7. Älä varasta elämääni
asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.
8. Älä anna väärää todistusta
todellisuudesta tyrkyttämällä minulle
omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa,
vaikka sinä et uskoisi ja toivoa ,
vaikka sinä et toivoisi.
Varsin pian minä tulen huomaamaan,
että sinä et ole kaikkitietävä,
eikä se vähennä sinun arvoasi,
jos olet antanut minulle mahdollisuuden.
9. Älä himoitse asioita,
jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla
vaikuttamatta minun elämääni.
10. Älä anna minulle kaikkea mitä
haluan, sillä vapaamielisyytesi
on usein välinpitämättömyyttä,
anteliaisuutesi huonoa omaa tuntoa,
suvaitsevaisuutesi ihanteittesi
sortumisesta syntynyttä
voimattomuutta,
taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä
sekä joustavuutesi periaatteettomuutta
ja mukavuudenhalua.
Teksti: Tapio Ahokallio,
kirkon lapsityön viikonvihkonen 1996
Kopioin tekstin, sillä teksti kuuluu juuri tähän ketjuun se on asian ydin.
- Viatonsivullinen
En minä muista kun hyvin kaukaisesti, mitä oli olla äiti.
Me ollaan tyttären kanssa niin vapauduttu, etten aina edes muista että hän on tyttäreni. Hän on vain minua nuorempi nainen, jonka olen joskus tuntenut hyvin. Hän elää omaa elämäänsä. Kysyi juuri tekstarilla, voisinko
hoitaa heidän toista koiraa, ovat menossa matkalle. Minulle mahtuu aina
yksi koira,ai, että iloitsen
siitä koirasta jo etukäteen, se on suuri mustavalkoinen Collie!- Parhaasta-rodusta
Hau hau olen valkoihoinen "Komie", uros, etsin itselleni hoitopaikkaa. Talutushihnaa en tarvitse :D Kävelen omin jaloin.
- Pirrepäs
Viatonsivullinen, noin meilläkin koen olevan, lapseni ovat enempi nuorempia ystäviä, en puutu heidän elämäänsä, neuvon jos jotain kysyvä..hyvin harvoin enää kysyvätkään. Poikamme kirjoitti vastauksen neuvomis viestiini, että : Äiti, kaikki viisaus ei ole siinä osoitteessa" , kylläpä nauratti kun viestin sain
- Pirrepäs
Pirrepäs kirjoitti:
Viatonsivullinen, noin meilläkin koen olevan, lapseni ovat enempi nuorempia ystäviä, en puutu heidän elämäänsä, neuvon jos jotain kysyvä..hyvin harvoin enää kysyvätkään. Poikamme kirjoitti vastauksen neuvomis viestiini, että : Äiti, kaikki viisaus ei ole siinä osoitteessa" , kylläpä nauratti kun viestin sain
Ps. Ymmärsin ettei kannata enää heittäytyä viisaammaksi.
- ent.siivoojaparka
Minulla ei pahemmin ollut ongelmia vanhemmistani murrosikäisenä, paitsi kesäisin. Eikä heillä minusta (paitsi kesäisin), jos eivät vanhemmat sisarukseni lärppineet tekemisistäni.
Vanhempani ratkaisivat nuo ongelmat murrosikäisistä sillä, että he laittoivat meidät asumaan keskenämme n 350 km päähän kotoa, 12-16 vuotiaat. Olin silloin 13v ja siitä neljä vuotta eteenpäin vai viisi.
Vanhin sisareni meinasi kyllä olla vähän tuon aloituksen tyylinen vanhanaikainen urputtaja. En muista hänen olleen koskaan lapsi tai nuori, vanhana jo syntynyt, mutta hänestä meillä oli siellä riesaa vain vuoden ajan.
Oli siinä aina kesäisin vähän totuttelemista olla taas äidin valvovien silmien alla, kun oli saanut elää melko itsenäisesti, tulla ja mennä kenenkään niin kamalasti vahtimatta. Tuntui oudolle ne hassut kysymykset; Mihi sie nyt taas oot menossa? Missä sie nyt oot ollu?
Melkein vähän säälin omia lapsiani, jotka joutuivat asumaan kanssani kauniin ja parhaan varhaisnuoruutensa.Minä lähdin ensimmäisen kerran kotoa noin 17-vuotiaana. Olin kesän Tampereella.
19-vuotiaana muutin sinne Ruotsiin, siellä olin kolme vuotta. Olihan se kieltämättä äidille kova pala kun ei ollut näitä kännyköitäkään ja minä huitelin maailmalla. Kun palasin takaisin Suomeen, aloin opiskelemaan ja asuin kotona.
Tunsin äidin onnellisuuden kun palasin kotiin.
Sain mielestäni elää hyvin vapaasti. Tottakait äitini huolehti ja varoitti, mutta hän luotti minuun. Siksi kai sain enempi oikeuksia kuin vanhempi sisareni, jota varjeltiin ja vahdittiin. Hän avioitui siinä ja siinä 18-vuotiaana.
Olen joskus ajatellut, että olisinko avioitunut nuorenpana jos minun menojani olisi syynätty samaan malliin kuin sisareni.
En ole kysynyt siskoltani pakeniko hän holhousta, ei ehkä.
Minun poikani muutti heti 18-vuotta täytettyään opiskelija-asuntoihin. Se oli hyvä ratkaisu omillaan asuessaan he oppivat vastuuta. vai lienevätkö paenneet Heta hirmuista ; )- ent.siivoojaparka
siilimuori kirjoitti:
Olittako te jossain asuntolassa?
Ei, kun asuttiin ihan keskenään. Vanhemmat siskot asuivat vuoden koulun asuntolassa, eivätkä oikein viihtyneet sen asuntolan tarkkaan ruudutetun aikataulun kanssa. Sitten he asuivat vuoden vuokralla joittenkin kavereittensa kanssa koulun ulkopuolella.
Kun tuli aika myös minun ja pikkuveljeni mennä samaan kouluun, niin isä rakensi edellisenä kesänä heinäntekojen välillä meille oman mökin olettaen (ja aivan oikeutetusti), että mekään ei viihdyttäisi missään laitoksessa. Me oltiin hanslankareina aina kaksi ja kaksi. Toiset kaksi ja kaksi olivat äidin apuna kotona.
Syksyllä isä täytti mökin kellarin perunoilla, lantuilla, porkkanoilla, kaalilla, mehuilla, hilloilla ja muilla säilykkeillä ..., niin paljon kuin vanhan ruumisauton (aikaisemman ambulanssin) perään mahtui kotoa tuotua ruokatavaraa. Leipäpaketti tuli aina kun tarvis vaati, äidin leipomaa ruisleipää. Taisivat lähettää voinkin kotonta, muistaakseni. Rahaa meille lähetettiin kerran viikossa. Jos oikein muistan, niin se oli 20 markkaa viikko. Ei se paljon ollut ainakaan, mutta ei me niin kovin paljon oikeastaan kaupasta tarvittukaan mitään.
Aika rohkeita vanhempani olivat, kun luottivat meidät asumaan keskenään sen ikäisinä. Ja kyllä me verrattain ihmisiksi elettiin siitä vapaudesta huolimatta. ent.siivoojaparka kirjoitti:
Ei, kun asuttiin ihan keskenään. Vanhemmat siskot asuivat vuoden koulun asuntolassa, eivätkä oikein viihtyneet sen asuntolan tarkkaan ruudutetun aikataulun kanssa. Sitten he asuivat vuoden vuokralla joittenkin kavereittensa kanssa koulun ulkopuolella.
Kun tuli aika myös minun ja pikkuveljeni mennä samaan kouluun, niin isä rakensi edellisenä kesänä heinäntekojen välillä meille oman mökin olettaen (ja aivan oikeutetusti), että mekään ei viihdyttäisi missään laitoksessa. Me oltiin hanslankareina aina kaksi ja kaksi. Toiset kaksi ja kaksi olivat äidin apuna kotona.
Syksyllä isä täytti mökin kellarin perunoilla, lantuilla, porkkanoilla, kaalilla, mehuilla, hilloilla ja muilla säilykkeillä ..., niin paljon kuin vanhan ruumisauton (aikaisemman ambulanssin) perään mahtui kotoa tuotua ruokatavaraa. Leipäpaketti tuli aina kun tarvis vaati, äidin leipomaa ruisleipää. Taisivat lähettää voinkin kotonta, muistaakseni. Rahaa meille lähetettiin kerran viikossa. Jos oikein muistan, niin se oli 20 markkaa viikko. Ei se paljon ollut ainakaan, mutta ei me niin kovin paljon oikeastaan kaupasta tarvittukaan mitään.
Aika rohkeita vanhempani olivat, kun luottivat meidät asumaan keskenään sen ikäisinä. Ja kyllä me verrattain ihmisiksi elettiin siitä vapaudesta huolimatta.No aikamoinen luottamusoisoitus vanhemmilta laittaa hurvattomat päineen.
Minä jäin ittekseen asumaan 17-vuotiaana ja yksin kun muu perhe muutti muualle. Ei ois äiti jättäny mut laitoin sen verta hanttiin et jätän koulun kesken jos on pakko lähteä mukaan. Ja hyvin pärjäsin. Koulun loppuun äitee maksoi vuokrat ja avasi ruokatilin lähikauppaan, mutta sen jälkeen pärjäsin omillani. Eikä nälkäkään aina ollut harvinainen vieras kun tulot olivat niin pienet, mutta silloin ei ollut tapana sossuun mennä eikä ylpeys antanut periksi kotoa pyytää.
- elämän-ilot-ja-tuska
Alotuksen nimi olisi parempi " Äitinä olemisen vaikeus "
olisi rehellisempi ilmaisu lasten kasvatuksesta, suuresta onnesta ja onnettomuudesta.- de-meter
Vähän minuakin tuo otsikko vieroitti. Ikään kuin se kutsuisi hehkuttamaan äitiyden onnea. Jatkossa tuli kuitenkin muutakin.
Aloittaja täsmensi aloitusta. Jos ymmärsin, hänen pointtinsa oli pohtia sitä, miten eri tavalla yhteinen taival nähdään jälkeenpäin.
Aika tuttua taitaa kaikille olla se, että saman perheen jäsenet näkevät oman lapsuutensa eri tavalla, riippuen siitä missä vaiheessa elämäänsä ovat.
"Kolmas ikä" on yleensä vanhemmille armollinen, kuten tästäkin ketjusta näkee.
Meillä kaikilla on jo ollut hyvät vanhemmat..)) - Korppis1
de-meter kirjoitti:
Vähän minuakin tuo otsikko vieroitti. Ikään kuin se kutsuisi hehkuttamaan äitiyden onnea. Jatkossa tuli kuitenkin muutakin.
Aloittaja täsmensi aloitusta. Jos ymmärsin, hänen pointtinsa oli pohtia sitä, miten eri tavalla yhteinen taival nähdään jälkeenpäin.
Aika tuttua taitaa kaikille olla se, että saman perheen jäsenet näkevät oman lapsuutensa eri tavalla, riippuen siitä missä vaiheessa elämäänsä ovat.
"Kolmas ikä" on yleensä vanhemmille armollinen, kuten tästäkin ketjusta näkee.
Meillä kaikilla on jo ollut hyvät vanhemmat..))Olette oikeassa sattui pieni virhe. Aoituksen otsikon kuului olla Äitinä olemisen "ihanuus" ja ihanuus suluissa.. Joka olisi ehkä paremmin kuvannut aihetta. Kirjoitin vahingossa ihme.
- Korppis1
Korppis1 kirjoitti:
Olette oikeassa sattui pieni virhe. Aoituksen otsikon kuului olla Äitinä olemisen "ihanuus" ja ihanuus suluissa.. Joka olisi ehkä paremmin kuvannut aihetta. Kirjoitin vahingossa ihme.
PS. Miten ne vanhemmat hyviksi muuttui? Hehän olivat niitä viiskytluvun hirmuja. Isät eivät puhuneet vaan joivat päntiönään ja äidit lakaisivat ongelmat maton alle. Kakarat olivat nurkassa hiljaa.
de-meter kirjoitti:
Vähän minuakin tuo otsikko vieroitti. Ikään kuin se kutsuisi hehkuttamaan äitiyden onnea. Jatkossa tuli kuitenkin muutakin.
Aloittaja täsmensi aloitusta. Jos ymmärsin, hänen pointtinsa oli pohtia sitä, miten eri tavalla yhteinen taival nähdään jälkeenpäin.
Aika tuttua taitaa kaikille olla se, että saman perheen jäsenet näkevät oman lapsuutensa eri tavalla, riippuen siitä missä vaiheessa elämäänsä ovat.
"Kolmas ikä" on yleensä vanhemmille armollinen, kuten tästäkin ketjusta näkee.
Meillä kaikilla on jo ollut hyvät vanhemmat..))Äitinä oleminen oli velvollisuus, mutta mummina se on ihanaa ja joskus ihmeellistä. En halua nyt tarkentaa lapsettomia, kuten veljeni ja siskoni ovat, koska siskolleni se on kova pala edelleen. Veljeni on jo kuollut.
Siskoni muistaa aina mainita, että minulla on niiiin ihanaa, kun on lapsia ja niin tavallaan onkin, mutta on heistä joskus ollut vaivaakin silloin pienenä, siis tarkoitan sitä huolenpitoa. Hän olisi ollut kuitenkin parempi äiti, kuin minä.
Tuossa osuit oikeaan, että ainakin minä ja siskoni muistamme kaikki lapsuuden ajat ihan eritavalla. Hassua, että joskus jompikumpi paiskaa puhelimen kiinni, kun muistelemme niitä aikoja. Hän muistaa aina väärin! Minä tiedä, mitä tapahtui!?:))
Jaa! En taidakkaan kirjoittaa enää lisää.- de-meter
Korppis1 kirjoitti:
PS. Miten ne vanhemmat hyviksi muuttui? Hehän olivat niitä viiskytluvun hirmuja. Isät eivät puhuneet vaan joivat päntiönään ja äidit lakaisivat ongelmat maton alle. Kakarat olivat nurkassa hiljaa.
Jaa, ehkä noiden kuvausten kirjoittajalla oli elämässään sellainen vaihe, että vanhemmuus/lapsuus näkyi tuon kaltaisena. Kyllä se siitä vielä paranee..))
- de-meter
Kristiina23 kirjoitti:
Äitinä oleminen oli velvollisuus, mutta mummina se on ihanaa ja joskus ihmeellistä. En halua nyt tarkentaa lapsettomia, kuten veljeni ja siskoni ovat, koska siskolleni se on kova pala edelleen. Veljeni on jo kuollut.
Siskoni muistaa aina mainita, että minulla on niiiin ihanaa, kun on lapsia ja niin tavallaan onkin, mutta on heistä joskus ollut vaivaakin silloin pienenä, siis tarkoitan sitä huolenpitoa. Hän olisi ollut kuitenkin parempi äiti, kuin minä.
Tuossa osuit oikeaan, että ainakin minä ja siskoni muistamme kaikki lapsuuden ajat ihan eritavalla. Hassua, että joskus jompikumpi paiskaa puhelimen kiinni, kun muistelemme niitä aikoja. Hän muistaa aina väärin! Minä tiedä, mitä tapahtui!?:))
Jaa! En taidakkaan kirjoittaa enää lisää.Allekirjoitan tuon, Kristiina23. Ihanaa ja ihmeellistä, enimmäkseen. Isovanhempana vastuu ei paina samalla tavalla ja tuntuu, että nyt osaisi olla "hyvä äiti". Isovanhemmuuden kautta voi kuitenkin korjata omia jälkiään: olla rennompi ja kärsivällisempi lapsenlasten kanssa.
Kristiina23 kirjoitti:
Äitinä oleminen oli velvollisuus, mutta mummina se on ihanaa ja joskus ihmeellistä. En halua nyt tarkentaa lapsettomia, kuten veljeni ja siskoni ovat, koska siskolleni se on kova pala edelleen. Veljeni on jo kuollut.
Siskoni muistaa aina mainita, että minulla on niiiin ihanaa, kun on lapsia ja niin tavallaan onkin, mutta on heistä joskus ollut vaivaakin silloin pienenä, siis tarkoitan sitä huolenpitoa. Hän olisi ollut kuitenkin parempi äiti, kuin minä.
Tuossa osuit oikeaan, että ainakin minä ja siskoni muistamme kaikki lapsuuden ajat ihan eritavalla. Hassua, että joskus jompikumpi paiskaa puhelimen kiinni, kun muistelemme niitä aikoja. Hän muistaa aina väärin! Minä tiedä, mitä tapahtui!?:))
Jaa! En taidakkaan kirjoittaa enää lisää.Tuon allekirjoitan minäkin.
Samoin sen että kun alkaa siskojen ja veljien kanssa muistelemaan lapsuutta niin voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä miten se nyt olikaan. Vanhemmatkin kun ovat vainihmisiä ja heillä oli useinkinerilainen suhtatuminen lapsiin, vaikka aina vakuuteltiin että "kaikki lapset ovat minulle samanarvoisia". Jokainen ihmissuhde on erilainen ja perustuu henkilöiden väliseen kemiaan; jopa vanhempien ja lasten välinen suhde. Omat muistot lapsuudesta ja vanhemmista värityyvät usein tämän henkilökemian pohjalta. Myös ikäero vaikuttaa muistojenerilaisuuteen: me olemme tavallaan kuin kahta eri sarjaa: vanhemmat sisarukset muistavat alkoholia väärinkäyttäneen, ankaran ja kriittisen isän; nuoremmat muistavat sairauksien murtaman, lempeän ja sovinnollisen isän.de-meter kirjoitti:
Allekirjoitan tuon, Kristiina23. Ihanaa ja ihmeellistä, enimmäkseen. Isovanhempana vastuu ei paina samalla tavalla ja tuntuu, että nyt osaisi olla "hyvä äiti". Isovanhemmuuden kautta voi kuitenkin korjata omia jälkiään: olla rennompi ja kärsivällisempi lapsenlasten kanssa.
Ja mikä parasta, voi omalle lapselleenkin vielä antaa ohjeita, että lapsukaisia ei herätetä kovalla äänellä, vaan hellästi herätellä ja on ottanut opikseen.:)) Siksi lapsellani on nyt tapana, silloin kun on aikaa, ottaa nämä "kakaransa" pienokaiset viereensä ja ...
Minä en oikein ymmärtänyt tuota korppiksen kirjoitusta, vaikka itse itselleen vastasikin, että mitä hän tarkoitti? Ainakaan minun isäni ei juonut päntiönään, eikä äitini ainakaan lakaissut mitään mattojen alle. Päinvastoin, että hän opetti, että lattioita luututessa on kynnyksetkin pestävä, että ei sulhasten housunpuntit likaannu.:))Paloma.se.co kirjoitti:
Tuon allekirjoitan minäkin.
Samoin sen että kun alkaa siskojen ja veljien kanssa muistelemaan lapsuutta niin voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä miten se nyt olikaan. Vanhemmatkin kun ovat vainihmisiä ja heillä oli useinkinerilainen suhtatuminen lapsiin, vaikka aina vakuuteltiin että "kaikki lapset ovat minulle samanarvoisia". Jokainen ihmissuhde on erilainen ja perustuu henkilöiden väliseen kemiaan; jopa vanhempien ja lasten välinen suhde. Omat muistot lapsuudesta ja vanhemmista värityyvät usein tämän henkilökemian pohjalta. Myös ikäero vaikuttaa muistojenerilaisuuteen: me olemme tavallaan kuin kahta eri sarjaa: vanhemmat sisarukset muistavat alkoholia väärinkäyttäneen, ankaran ja kriittisen isän; nuoremmat muistavat sairauksien murtaman, lempeän ja sovinnollisen isän.Meillä(siskoni kanssa) ei tule koskaan erimielisyyttä siitä, mitä vanhempamme olivat, koska he olivat hyviä, mutta siitä, mitä teimme silloin nuorina Hesassa yhdessä asuesamme ja sitä ennenkin, kun olimme siellä maalla. Hän tottavieköön muistaa kaiken väärin!:)))
No, se on totta, että hän joskus joutui "pelastamaan" minut jostain tuplatrefeistä ja siitä hän on edelleen vihainen, kun hän oli jossain ja minä vakoilin häntä sellaisella "juorupeilillä" katsoakseni, kenen kanssa hän tulee? Kerran minä ilviö tein myös sellaisen lumen siloituksen pihaan siellä maalla, että näkisin, tuleeko hän yksin vai kaksin? Voi meitä! Oli ne aikoja kuitenkin, joita voimme muistella sovinollakin. Harmi tunnustaa, mutta joskus muistan minäkin väärin ja on kiva, kun muisti palautuu, tai sitten ei!:))- de-meter
Paloma.se.co kirjoitti:
Tuon allekirjoitan minäkin.
Samoin sen että kun alkaa siskojen ja veljien kanssa muistelemaan lapsuutta niin voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä miten se nyt olikaan. Vanhemmatkin kun ovat vainihmisiä ja heillä oli useinkinerilainen suhtatuminen lapsiin, vaikka aina vakuuteltiin että "kaikki lapset ovat minulle samanarvoisia". Jokainen ihmissuhde on erilainen ja perustuu henkilöiden väliseen kemiaan; jopa vanhempien ja lasten välinen suhde. Omat muistot lapsuudesta ja vanhemmista värityyvät usein tämän henkilökemian pohjalta. Myös ikäero vaikuttaa muistojenerilaisuuteen: me olemme tavallaan kuin kahta eri sarjaa: vanhemmat sisarukset muistavat alkoholia väärinkäyttäneen, ankaran ja kriittisen isän; nuoremmat muistavat sairauksien murtaman, lempeän ja sovinnollisen isän.Henkilökemia on varmasti merkittävä tekijä perheen tunnesuhteiden muodostumisessa. Joskus vanhempi suosii, joskus hylkii sitä lasta, joka muistuttaa häntä itseään ja vasta aikuisena on alkanut nähdä miten paljon tuo kaikki on vaikuttanut omiin sosiaalisiin suhteisiin, puolison valintaan omiin lapsiinkin. "Vanhempien pahat teot siirtyvän lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen", mutta niin siirtyvät hyvätkin. Jatkumolla ollaan...
- de-meter
Kristiina23 kirjoitti:
Ja mikä parasta, voi omalle lapselleenkin vielä antaa ohjeita, että lapsukaisia ei herätetä kovalla äänellä, vaan hellästi herätellä ja on ottanut opikseen.:)) Siksi lapsellani on nyt tapana, silloin kun on aikaa, ottaa nämä "kakaransa" pienokaiset viereensä ja ...
Minä en oikein ymmärtänyt tuota korppiksen kirjoitusta, vaikka itse itselleen vastasikin, että mitä hän tarkoitti? Ainakaan minun isäni ei juonut päntiönään, eikä äitini ainakaan lakaissut mitään mattojen alle. Päinvastoin, että hän opetti, että lattioita luututessa on kynnyksetkin pestävä, että ei sulhasten housunpuntit likaannu.:))"Minä en oikein ymmärtänyt tuota korppiksen kirjoitusta, vaikka itse itselleen vastasikin, että mitä hän tarkoitti"
Uskon, että korppis viittasi täällä käytyyn keskusteluun 50-luvun henkisestä ilmapiiristä ja - kasvatuksesta. Virkeä keskustelu... - ihanuus-ihme-ja-vaikeus
de-meter kirjoitti:
"Minä en oikein ymmärtänyt tuota korppiksen kirjoitusta, vaikka itse itselleen vastasikin, että mitä hän tarkoitti"
Uskon, että korppis viittasi täällä käytyyn keskusteluun 50-luvun henkisestä ilmapiiristä ja - kasvatuksesta. Virkeä keskustelu...joo,
korpiksella on ilmeisesti ollu vaikeeta omien himu-vanhempiensa kanssa,
-- mun vanhemmat oli loistavia ihania ihmisiä, ne olisi antaneet vaikka silmän päästään jos olisin sitä tarvinnu,
mutta itteä en voi kehua, olin lellitty kiukkunen minä itte ihminen, siitä huolimatta vanhempani jaksoivat mua rakastaa ylikaiken,
olivat suurena apuna omille lapsillenikin kun he olivat pieniä,
rahaa antoivat sen mikä heiltä liikeni nuoren perheen avustukseen,
olihan meillä asuntovelkaa, ja molemmat työelämässä pienellä palkalla,
en voi kuin suuresti kiittää omia vanhempia viiskyt-kuuskyt luvulla,
kun oli suurilapsilauma ja asuntovelkaa, samoin pitää kiittää puolisoni sukulaisia myös, he muisti myös aina pienellä rahasummalla kun tiesivät lapsiperheen perheen tarpeet,
--- joten kun omat jälkeläiset perusti perheet, sama avunanto tuli automaattisesti perintönä, se oli maailman ihaninta aikaa kun lapsenlapset oli pieniä, me vanhukset saimme hoivata heitä usein viikonloppuisin,
nyt kaikki tuo on jo historiaa,
puolisoni nukkuu nurmenalla,
yksinäni ikävissäni kirjoittelen joskus näille foorumeille ihania muistoja,
-- kummasti elämä pyyhkii pois kaikki kriisivaiheet elämästä,
muistaa vain hyvät ihanat ajat ja suuren rakkauden jonka sai kokea,
-- näin on hyvä, - de-meter
Kirjoituksestasi tuli sellainen vaikutelma, että olet sovussa eletyn elämän ja itsesi kanssa ja osaat olla kiitollinen vanhemmillesi ja muille läheisille siitä mitä olet heiltä saanut. Olet myös itse auttanut muita, vastavuoroisuus on toiminut.
Sellainen on minustakin hyvä elämä. - korppis1
ihanuus-ihme-ja-vaikeus kirjoitti:
joo,
korpiksella on ilmeisesti ollu vaikeeta omien himu-vanhempiensa kanssa,
-- mun vanhemmat oli loistavia ihania ihmisiä, ne olisi antaneet vaikka silmän päästään jos olisin sitä tarvinnu,
mutta itteä en voi kehua, olin lellitty kiukkunen minä itte ihminen, siitä huolimatta vanhempani jaksoivat mua rakastaa ylikaiken,
olivat suurena apuna omille lapsillenikin kun he olivat pieniä,
rahaa antoivat sen mikä heiltä liikeni nuoren perheen avustukseen,
olihan meillä asuntovelkaa, ja molemmat työelämässä pienellä palkalla,
en voi kuin suuresti kiittää omia vanhempia viiskyt-kuuskyt luvulla,
kun oli suurilapsilauma ja asuntovelkaa, samoin pitää kiittää puolisoni sukulaisia myös, he muisti myös aina pienellä rahasummalla kun tiesivät lapsiperheen perheen tarpeet,
--- joten kun omat jälkeläiset perusti perheet, sama avunanto tuli automaattisesti perintönä, se oli maailman ihaninta aikaa kun lapsenlapset oli pieniä, me vanhukset saimme hoivata heitä usein viikonloppuisin,
nyt kaikki tuo on jo historiaa,
puolisoni nukkuu nurmenalla,
yksinäni ikävissäni kirjoittelen joskus näille foorumeille ihania muistoja,
-- kummasti elämä pyyhkii pois kaikki kriisivaiheet elämästä,
muistaa vain hyvät ihanat ajat ja suuren rakkauden jonka sai kokea,
-- näin on hyvä,Mistä olet saanut käsityksen, että vanhempani olivat hirmuvanhempia?
- äiti-kestää-kaiken
Jokainen nainen tahtoo jossakivaiheessa elämää tulla äidiksi,
monikaa varsinkaa nuori nainen ei yhtää osaa ajatella todelisuuden tuomaa raadollista elämää, johon lapsensa tulee synnyttämään,
jokainen ihminen joutuu taistelemaan paikanssa elämässä,
joillekki se on helpompaa joillekkin se on hyvinki vaikeeta, mutta helppoa ei lopulta ole kenelläkää,
äitiys on suuri onni , elämän täyttymys kaikesta huolimatta, synnytti sitten vaikka minkälaisia jälkeläisiä,- Viatonsivullinen
Samaa olen usein ajatellut. Yksikään nainen ei voi aavistaa mitä on tulla äidiksi, ei lähellekään, ennen kun lapsi on sylissä. Sitten vasta asia alkaa aukeamaan, näkymät ovat sitten hyvin yksilölliset.
Kokemus on kyllä hyvin suuri. Miehelle kokemus on myös erittäin suuri. Isäksi tulo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 174146
Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1842459Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja731607Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641177Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella231157Toivoisin etten jännittäisi
niin kauheasti. Hassua tässä on se, että en varmaan olisi niin ihastunut sinuun, jos et olisi niin älykäs, ja henkisesti42902- 171894
Junan kylkeen autolla
Miten helevetissä voi ajaa auton junan kylkeen?? Puhelinta hivelöity kenties!!? Koirat vielä kyydissä on käsittämätöntä74863- 104860
Oletko päättänyt
Jo varmasti että ensi vuonna keräät rohkeutesi ja sanot tunteesi vai et? Sitä odottaessa ja toivoessa72810