Juovuksissa renkaiden päällä. Se ei ole mitenkään viisasta. Mutta tavallaan kamalan tyydyttävää. Samalla tavoin kuin benjihyppykin. Jos sitä narua ei sitten yhtäkkiä olisikaan.
Mutta aina se on.
Kuten minun elämäni. Se on, ja tulee aina olemaan.
Ehkä se on heidän ansiotaan. Jos olisin yksin, en ehkä olisi olemassa aina.
Jään taas katsomaan itseäni peilistä. Uskomatonta. Luulin todella, että olisin niinkuin hekin ovat. Että olisin ollut. Mutta kun en ollut. He pitävät minua jo kuolleena. Se ei ole totta, mutta miten voisin koskaan sanoa sitä heille? Miten voisin koskaan selittää, millaista minulla on?
Eivät he mitään tajuaisi. En voisi mennä sanomaan, että "hei, pääni sisällä asuu lisäkseni kolme muutakin ihmistä, he pakottavat minut tekemään asioita joiden vuoksi todellisuudessa joutuisin ongelmiin"... Ehei.
Heräsin tänäkin aamuna täysin veressä. En tiedä, kenet vein tällä kertaa. En muista mistään mitään. En minä tehnyt mitään, he sen tekivät. He sanoivat "Tuo ihminen on paha, tapa se että saat elää".
Tiesinhän minä että he vain sanoivat niin. He vain halusivat huomiota, tahtonsa läpi tavalla tai toisella - mutta aina, vaikka kuinka pitäisin järjen kädessäni, löydyin aamuisin verisistä lakanoista.
Elämäni alkaa muutenkin muistuttaa pian American Psykoa. Toisinaan ympärilläni on muutakin kuin vain verta. Mutta minkäs teet, periaate mikä periaate.
Ei minun,tosin. Minä olin aina viaton.
Edelleen juovuksissa, edelleen ratissa. Minun kannattaisi lopettaa ajaminen. Hän oli oikeassa, ehkä olisi kannattanut jäädä kotiin lepäämään. Mutta enhän minä vain pystynyt. En minä, en yksinkertaisesti voinut. Ei se olisi ollut oikein.
Tälläkin kerralla palaan turvallisesti kotiin. Alkaa olla ilta. Minä pelkään pimeää.
Mutta kukaan ei saa turhaan huolehtia. Tiedän, miten pääsisin tästä eroon. Mutten pysty tekemään sitä yksin. Jos joku vain joskus tulisi sanomaan että "Olet turvassa". Mutta kukaan ei tule. Miksi tulisikaan?
Mutta aina se on.
Kuten minun elämäni. Se on, ja tulee aina olemaan.
Ehkä se on heidän ansiotaan. Jos olisin yksin, en ehkä olisi olemassa aina.
Jään taas katsomaan itseäni peilistä. Uskomatonta. Luulin todella, että olisin niinkuin hekin ovat. Että olisin ollut. Mutta kun en ollut. He pitävät minua jo kuolleena. Se ei ole totta, mutta miten voisin koskaan sanoa sitä heille? Miten voisin koskaan selittää, millaista minulla on?
Eivät he mitään tajuaisi. En voisi mennä sanomaan, että "hei, pääni sisällä asuu lisäkseni kolme muutakin ihmistä, he pakottavat minut tekemään asioita joiden vuoksi todellisuudessa joutuisin ongelmiin"... Ehei.
Heräsin tänäkin aamuna täysin veressä. En tiedä, kenet vein tällä kertaa. En muista mistään mitään. En minä tehnyt mitään, he sen tekivät. He sanoivat "Tuo ihminen on paha, tapa se että saat elää".
Tiesinhän minä että he vain sanoivat niin. He vain halusivat huomiota, tahtonsa läpi tavalla tai toisella - mutta aina, vaikka kuinka pitäisin järjen kädessäni, löydyin aamuisin verisistä lakanoista.
Elämäni alkaa muutenkin muistuttaa pian American Psykoa. Toisinaan ympärilläni on muutakin kuin vain verta. Mutta minkäs teet, periaate mikä periaate.
Ei minun,tosin. Minä olin aina viaton.
Edelleen juovuksissa, edelleen ratissa. Minun kannattaisi lopettaa ajaminen. Hän oli oikeassa, ehkä olisi kannattanut jäädä kotiin lepäämään. Mutta enhän minä vain pystynyt. En minä, en yksinkertaisesti voinut. Ei se olisi ollut oikein.
Tälläkin kerralla palaan turvallisesti kotiin. Alkaa olla ilta. Minä pelkään pimeää.
Mutta kukaan ei saa turhaan huolehtia. Tiedän, miten pääsisin tästä eroon. Mutten pysty tekemään sitä yksin. Jos joku vain joskus tulisi sanomaan että "Olet turvassa". Mutta kukaan ei tule. Miksi tulisikaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minäkin kuulen ääniä sinun pääsi sisällä x)