Ongelmana rottavastainen äiti

rottiatoivova

Olen 15 vuotias. Olen halunnut kesyrottaa jo monta vuotta. Olen lukenut paljon tietoa netistä ja kirjoista. Olen miettinyt kahden poikarotan hankkimista, mutta äitini on ongelmallinen. Hänestä rottien hännät ovat ällöttäviä ja niistä tulee mieleen kaatopaikka. Olen yrittänyt hänelle monet kerrat selittää että rotille niiden häntä on tärkeä ja kesyrotta on kesy ystävä. En tiedä miten saisin hänen päästään ennakkoluulot pois. Kellään ideoita?
Lisäksi mistä hyvä häkki rotille?
Naaraita vai uroksia, ekoiksi rotiksi?

Kiitos jo etukäteen!(:

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sedä

      Yritä houkutella äitisi tutustumaan rottiin harrastajan tai kasvattajan luokse. Yleensä rotat osaa aika hyvin itse hurmata :) Mun äiti oli myös hirveen vastaan ekojen rottien aikaan. Sain kuitenkin ne jotenkin, eikä mennyt montaa viikkoa kun se myönsi ettei niitä voi vihata kun ne on niin ystävällisiä!

      Häkki kannattaa ehdottomasti ostaa käytettynä, koska ne on uusina niin kalliita. Kannattaa katsella nettipalstoilta. Jonkinlaisena miniminä pitäisin 80x50x80cm kokoista, mutta huomattavasti isompi, esim. 120cm korkea on paljon parempi! Luukkujen on hyvä olla tosi isot, mieluiten kokonaan aukeava etuseinä että siivoaminen ja sisustus on helppoa. Pinnavälin pitää olla tarpeeksi pieni, noin sentti.

      Kuten olet varmasti lukenutkin, urokset on laiskempia ja naaraat vilkkaampia. Molemmat on yhtä kivoja lemmikkejä kuitenkin! Mulla on aina ollut naaraita.

    • Rottalady

      En ymmärrä mikä siinä hännässä niin kauhistuttaa, minunkin vanhemmat ajattelivat että ne ovat vain 'ällöttäviä otuksia'.. Noh ostin pojat eräältä harrastelijalta joka ei voinut pitää allergian vuoksi, kannattaa tosiaan kasvattalalta tai harrastajalta ostaa jolta voi kysellä neuvoa ja apuja tarvittaessa. Isä ihastui hetkessä siimahäntiin, ja äidillä tosin oli totuttelemista :)
      Jos olet facebookissa kannattaa katsella rottaryhmistä tai laittaa ilmoitus jos jollain olisi joutilaana käytetty häkki. Myös tori.fi:stä kannattaa katsoa kun sielläkin voisi olla.
      Itselläni olisi häkki tyhjillään varastossa mutta säilytän kun myöhemmin hankin uudet siimahännät itselleni :D
      Ja mielestäni sillä ei ole niin väliä onko uroksia vai naaraita, urokset ovat vähän lötkömpiä ja rauhallisempia joten niitä on helpompi käsitellä. Mutta naaraatkin ovat kyllä helppoja käsitellä jos kasvattajalta/harrastelijalta hankit, tarvittaessa voi opettaa käsittelyn, häntien rasvaamisen, jne kädestä pitäen jos on tarve :)
      Mutta eläinkaupasta en rottia suosittele hankkimaan, kun kaikissa eläinkaupoissa niitä ei totuteta käsittelyyn ja voi olla jopa sairaita yksilöitä. En halua yleistää mutta useimmiten näin on.

    • surhym

      Häntä on pelottava ja inhottava monen mielestä =D. Varmaankin kun se mielletään inhottavaksi ja epämiellyttävän tuntuiseksi nahaksi. Se on vähän kuin kauhea pieni käärme joka luikertelee. Tosiasiassa hännässä on pientä untuva karvaa kauttaaltaan, itse olen käännyttänyt pari ystävääni hännän suhteen;) Aikansa ovat ihmetelleet ja katselleet ja höpötelleet karvakavereille niin sitten toivotaan että jos otat sen syliin niin mää voin sit vähän silittää.. Lopulta ovat todenneet ettei se häntä olekaan niin kauhea. Niin ja vaalean rotan häntä ei ole kuulemma niin paha kuin mustan=0

    • Äitiihmetteli

      Itse sain tyttörottani noin kolmekuukautta sitten, olimme vanhempani kanssa sopineet että saan oman jyrsiän tai kanin (olimme puhuneet paljon vastuusta yms.). Sain itse valita minkä haluaisin ja sanoin äidilleni että "haluan rotan". Ensin hän katsoi minua ihmeissään, koska ei ollut kuullut kesyrotista. Ensin hän kysyi että "miksi ei vaikka jotain marsua?". Vastasin hänelle "ettei ne ole niin kivoja mitä rotat ovat". Kerroin hänelle kuinka ystävällisiä ne on ihmisille yms. Ja hän suostui. Katsoimme virallisia kasvattajia (Suomen Kesyrottayhdistys RY:stä). Kävimme katsomassa noin 3kk päästä omia poikasiani (jotka olivat silloin pariviikkoisia). Kävimme siellä vähän tutustumassa rottiin ja niiden hoitoon ja saimme ottaa syliin poikasiani. Hän rakastui rottiin, sillä hänen mielestä ne ovat "niin ihania!". Kävimme hakemassa rotat kotiin ja kaikki olivat rakastuneita niihin (luukun ottamatta veljeäni, joka pahalainen kutsuu näitä söpöläisiä syöpäläisiksi :(). Näin minä sain rottani (ja äskenkin äitini tuli sylittelemässä pikkuisiani :D). Kirjoitin tämän koko tekstin rotat sylissä nukkuen :).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe