Vaalan ravintolat tyhjinä

Lomalla-vaan

Tuli poikettua kymmenen vuoden tauon jälkeen Vaalassa tsekkaamassa iltaelämä. No eipä ollut hurraamista. Pari juoppoa notkui Siitarissa. Taitaa olla kuollut koko pitäjä, kun ei edes juottoloissa käy kukaan.

7

605

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erityisasiantuntia

      Halvempaa hakea satsi Tallinnasta ja juoda kämpillä.

    • entteny

      Kaljoittelijat juovat kotona, ei heillä ole varaa juottoloihin,mitä nyt turisteilta pummaamaan. ravintelissa taitaa olla elämää vain perj-jalauantaiiltana

      • näinsemuutenon

        Sieltä on pahimmat juopot jo muuttaneet Kajaaniin. Normaalit työsskäyvät tai perheelliset ihmiset viettävät iltansa muuten kuin Siitarissa istuskellen.
        Juopot muuttaneet pois, se on syynä ravintolan hiljaisuuteen.


      • Muisto-vain

        Vaalassa oli ennen vilkas ilta elämä. Oli monta kuppilaakin, vaikka pieni paikkakunta. Varsinkin kesällä tuli naapurikunnistakin paljon porukkaa viettämään Vaalaan aikaansa. 90-luvun alussa oli Häppärilläkin paljon nimekkäitä esiintyjiä ja Oulujärven lavalle mentiin koko perheen voimin. Mikään ei ole enää niinkuin ennen.


      • muuuumio
        Muisto-vain kirjoitti:

        Vaalassa oli ennen vilkas ilta elämä. Oli monta kuppilaakin, vaikka pieni paikkakunta. Varsinkin kesällä tuli naapurikunnistakin paljon porukkaa viettämään Vaalaan aikaansa. 90-luvun alussa oli Häppärilläkin paljon nimekkäitä esiintyjiä ja Oulujärven lavalle mentiin koko perheen voimin. Mikään ei ole enää niinkuin ennen.

        pysy sinäkin vanha muumio kotonas


      • varakass

        Varaa olisi, mutta piruako sitä valtiota rahoittamaan ja sitä kautta mamujen raahaamista Suomeen.


    • Mikke2015

      Kyllä tuo Vaala on nykyään nii muumioitunut kok paikka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      2940
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1061
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      883
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      51
      836
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      799
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      684
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      79
      655
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    9. 50
      625
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      614
    Aihe