Onko mitään keinoa parantaa Itämeren tilaa?

23323232345

Vai onko peli jo lopullisesti menetetty?

8

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MitaanTietamaton

      On mahdollista. Voi mennä useampi sukupolvi, ennen kuin Itämeri on freesissä kunnossa. Eikö Lontoon savusumukin ole jo hälvennyt?

    • Seppomartti

      Saastekuormitus on viime vuosina vähentynyt muttei vesi ole parantunut. Syitä on monia, mutta mm. Klorofyllin tuotanto on paljon aikaisempaa suurempi vähemmälläkin saasteella. Puola tuottaa yli kolmaneksen koko Itämeren kuormituksesta. Muistaakseni Suomen, Ruotsin ja Saksan osuus on kukin 7-8% . Venäjän osuus on laskenut ja taisi olla 11%. Veneliikenteen osuus alle 1% ja maatalouden n. 50%. Yli 10 v jälkeen Tanskan salmista saatiin suolapulssi 2014. Näistä lähtökohdista ajatellen maatalouden valumat kuriin ja risteilyaluspäästöt pois. Kalanviljelyn tekniikan parantaminen ja muutama entisen itäblokin tehdaspäästö pois niin seuraava sukupolvi näkee jälleen kirkasta vettä Itämeressä kuten oli oman purjehdusurani alussa. Ei mahdoton urakka

    • KauanKestää

      Aika surkealta se näyttää. Saaristomeren tila on omissa käsissä ja katse kääntyy maatalouteen. Ihan viattoimia ei ole kunnatkaan koska puhdistamojen ohijuoksutukset tuntuvat olevan sääntö monissa kunnissa rankkasateiden aikaan.

      Ison altaan tilaan voidaan vaikuttaa vain yhteistyöllä koska sen surimmat saasteet tulevat muualta kuin Suomesta.

      Yksi kysymys on kuitenkin se, mikä on Itämeren "luonnollinen" kohtalo. Vaikka ihmistä ei olisi, matala meri voisi silti kasvaa umpeen maalta luonolisesti liukenevien ravinteiden ja mineraalien takia.

      Onko toivoa?
      On kai, mutta kauan se kestää.

    • PuoskaritCo

      Tottahan toki!

      Lähettäkää rahaa mulle, niin asia hoituu! Näin "virallisetkin" Itämeren suojelijat rahantarvettaan perustelee.

      Ylen areenassa oli n. 5 vuotta sitten hieno dokumentti Itämeren tilasta. Oli nähtävillä ainakin 3 vuotta, mutta jostain syystä ei ole enää, todella hieno ja ainaisesta "virallisesta" totuudesta raikkaasti poikkeava. Siinä kuvaillaan hienosti Itämeren rehevöitymisen historiaa ja perimmäiseksi syyksi nousee Tanskan salmista tulevien suolapulssien puute. Päästöt ovat siis vain jäävuoren huippu, joka on toki hyvä saada kuriin, mutta ei ratkaise varsinaista ongelmaa.

      Näin ollen rahaa keräävät puuhailijat taitavat vain työllistää itsensä täältä eläkkeelle antaen ymmärtää etsivänsä jotain viisastenkiveä.

    • seppomartti

      Itse annan vakiosumman kuukausittain Itämeren suojelun kanssa puuhailevalle WWF:lle. Jos nämä puuhailijat harmittaa, niin voi kodistaa kiinnostuksensa "Elävä Itämeri" säätiöön. Ilkka Herlin voi toteuttaa Itämerimissiotaan ilman roposia tai turhaa työllistymistarvetta. Menestystä Itämeren suojelupyrkimyksille!. Ilmeisesti tietoa ja seuratatutkimuksia kertyy mutta on kovin vaikea saada joku Puolan tai Venäjän massiivinen saastuttava tehdas kuriin.

    • Hakro

      Tänään 9.7.15 radiossa (Yle) kerrottiin, että yhteistyö Neuv... eikäkun Venäjän kanssa on juuri nyt jumissa, mahdollisesti Ukrainan kriisin takia.
      Puolan kanssa ei aikaisemminkaan ole oikein päästy juttuun Itämeren suojelusta.
      Muut Itämeren valtiot ovat pikkutekijöitä, paitsi Saksa, joka ehkä pystyisi painostamaan Puolaa ja Neuv... eikäkun Venäjää. Juuri nyt Saksalla on kuitenkin enemmän ihmeteltävää Välimerellä kuin Itämerellä.
      Jos Venäjä ja Puola eivät piittaa Itämeren tilasta, meidän muiden yritykset eivät auta paljonkaan.

    • Sinilevä

      No kunnon virtauksia Atlantilta juutinrauman läpi joka toisi suolapulsseja itämerelle. Itämeri on muuttumassa ajan kanssa sisävesistöksi ja rehevöityy ja happikuolema uhkaa ennen pitkää. Pitäisi kaivaa kunnon läpivirtaus jäämerelle jotta vesi pääsisi kiertämään. Tilannetta on myös hankaloittanut Ruotsin ja Tanskan rakentamat sillat jotka ovat entisestään heikentäneet virtauksia Atlantilta ja Pohjanmereltä. Pelkäänpä pahoin että peli on jo menetetty.

    • Norvekki

      Sen verran rupesi leväpuuro tööttäämään, että siirsin veneeni Norjaan. Viikonloppupurjehduksia en enää pysty tekemään, mutta loma tulee purjehdittua Norjassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2173
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      37
      1771
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1511
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      236
      1276
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1260
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1088
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1013
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      987
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      692
    Aihe