Siinä sitä alkua jo tuli.Olen 50 vuotias.Viime vuonna tuli kait ne 1 lyhyet menkat ja sekin marevan lääkityksen jälkeen......Melkeinpä sanoisin että melkein vuosi olin menkoitta ja aattelin jo että viimein ne loppu kunnes viime helmi-maaliskuun vaiheessa tuli ihan kunnon menkat eikä sen jälkeen mitään.
Olen kohta käynyt esivaihtareista asti tähän päivään (n. 4 vuotta kohta kaikki oireet mutta eipä niitä kuumia aaltoja...korkeintaa viime aikoina huomannut että naama menee itseksiään punaiseksi.
Esivaihdevuosien rankin oire oli hirvittävä ahdistus mikä nyt on muuttunut lähinnä sillön tällön oleviksi jännitysaalloksi...ne tulee ja menee.
Mutta nyt tämän kesän alussa jälleen uusina oireina tuli minun liiankin suora kärkevä kannanaotto johonkin asiaan.Esm. jossain keskustelufoorumeilla en osannut kuin aukoa päätäni ja lyödä muita lyttyyn,sitten lopetin siellä kirjoittelun.
Kaiken lisäksi 18 v poikani valui taas masennukseen ja itsetuhoisuuteen ja minä romahdin siinä mukana.......Poika oli akuuttiosastolla vajaan viikon ja näyttäys olevan iloisempi tänä päivänä.On kyllä alotettu masennuslääke hänelle.
Minä vaan poljen täällä syvässä suossa raskaan masennuksen kanssa ja itken ja itken,lukuisia kertoja päivässä.En jaksa mitään ja heikottaakin.Vaikka minulla on nukahtamislääkkeet käytössä niin heräilen hirveän monta kertaa yössä eli uni katkee vähän väliä.Olen vain joku kuori mikä on lopettanut elämänsä.Ongelmalliseksi tekee vielä se että hormonikorvaushoitoja en voi käyttää sairastamani keuhkoveritulpan vuoksi.
Kysyttävä on muilta että kuulostaako tutulta tirskahtaa itkuu ihan tyhjästä,itkuja useita kertoja päivän aikana,syvä masennus,heikkoiden tunne,voimien vähentyminen fyysisesti sekä henkisesti,jatkuva väsymys,kivut (niihin saan onneksi panacodia) muuten en voisi edes liikkua ja ne alati katkeevat yöunet.On suorastaa pelko uutta päivää kohtaan jaksako sitä ottaa vastaa.En ole työelämässä ja lapset lähteneet omilleen,miestäkään ei ole ollut 10 vuoteen,enkä nyt kaipailisi ketään tähän pyörimään vaikka aika yksinäinen olen.
Olen menossa kohta lääkäriin mitä apua sieltä saisi,no niitä hormoneita en kuitenkaa saa.
Toivottavasti joku jaksaisi vastailla =)
Itku,kivut,unihäiriöt ym..
Kyynel-50
0
80
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3951572- 861014
- 661006
- 134989
- 92940
- 94711
- 45691
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku127679Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50649En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57634