Olen kolunnut tanssikursseja parin vuoden ajan ja tulos on ollut aika surkea. Menin aivan äsken jonkun pikkukylä tanssikurssille missä oli joku tuntematon ohjaaja ja ajattelinkin sinne mennessä että taas turhaa puurtamista. Joku siinä aulassa jo totesi että "täällä oppii tanssimaan vaikka täällä ei mitään opetetakaan". Vielä siinä ajattelin että taitaa olla taas yksi turha kurssi muiden turhien kurssien joukossa.
Pelkoni oli täysin oikea. En todellakaan oppinut yhtään mitään. Ehkä jotain opin - opin tanssimaan.
En oppinut yhtään mitään!
40
69
Vastaukset
- eiollutuutinentuo
Kyllä se on kuitenkin aina niin ollut, että jopa tanssikurssin aluksi opettajat ovat avoimesti myöntäneet, että 50 % osallistujista (mikäli on tasaparit) ei tule oppimaan tälläkään kurssilla tanssimaan, sillä naiset osaavat luonnostaan tanssia jo.
- Mikäkuvioseuraavaksi
Kurssilaiset voivat syyttää vain itseään kun vaativat hurjan määrän kuvioita ja tanssimaan oppimisella ei niin väliä. Suuri kuvioiden määrä tekee tanssista yleisesti aika jäykkää, kun koko ajan on mielessä että "mikähän kuvio tulee seuraavakai".
- monimutkaistaminenhaitta
Tanssin tekniikan opettamisen ongelma kulminoituu siihen, että sellainenkin ihminen, joka ei eläessään ole tanssiaskelta nähnyt edes otettavan, hallitsee tanssin tekniikan täysin. Kävelyssä, juoksussa ja paikoillaan ollessa pätevät tismalleen samat tekniikkasäännöt kuin tanssissa. Kuuluisin esimerkki tästä on tanssikursseilla niin sanottu vastaliike, jonka ihminen tekee kaikkialla muualla paitsi ei tanssikurssilla vaistomaisesti. Tanssikurssilla ja tansseissakin yksinkertaiset ja päivänselvät asiat jostain syystä monimutkaistuvat ja vastaliikekin jää ankarasta pähkäilystä huolimatta tulematta, jolloin ihminen alkaa kävelläkin ihan väärin.
Vaikka punaisessa liikennevalossa vihreätä valoa odottava, paikoillaan oleva jalankulkija asettaa vaistomaisesti painonsa oikealle (tilanteesta riippuen oikea jalka voi olla myös vasen) jalalle, niin tanssikurssilla hänen painonsa asettuu paikoillaan ollessa erittäin suurella todennäköisyydellä väärälle jalalle eli juuri sille jalalle, jolla hän aikoo ottaa ensimmäisen askeleen paikoiltaan lähtiessä. - mikäjujusiinäon
Mikä mahtaa olla arvoisan tekniikkaraadin käsitys siitä, miksi ylipäätään on mahdollista opetella pisimmänkin kuviteltavissa olevan kuviosarjan yksittäiset kuviot yksi kerrallaan? Siis lähtien kuviosarjan ensimmäisestä kuviosta toistamalla sitä niin kauan, että se alkaa sujua ja siirtymällä sen jälkeen seuraavan kuvion toistamiseen jne, jne, ... ja lopulta tehdä kaikki kuviot putkeen?
- tässäontämäjuju
mikäjujusiinäon kirjoitti:

Rohkeasti vain kaikki pohtimaan! Täällä ei voi saada typeryksen leimaa otsaansa, ellei esiinny omalla nimellä ja ole useimpien mielestä pahasti hakoteillä.
- järkijuju
Mikäli omalla nimellä esiintyminen kuitenkin on joillekin kynnyskysymys, niin täälläkin pätee omalla nimellä esiintyessä sama sääntö kuin muualla: nimittäin, jos on useimpien mielestä hakoteillä, kannattaa myöntää olleensa ehkä sittenkin väärässä, jolloin useimmat muut pitävät omalla nimellä väärässä ollutta todella järkevänä. Tietysti jos provokaattoripooli väittää, että on mukamas totaalisen väärässä, niin sitten ei kannata ainakaan omalla nimellä muualla myöntää.
- kuvioliimatiedottomuus
Tässä olisi ilmeisesti gradun paikka, koska selvästikään kuviosarjan opettamista eikä oppimistakaan ole tultu ajatelluksi siitä oppimistapahtumalähtökohdasta käsin, että yksittäin opetellut, täysin erilliset kuviot todellakin voi lopulta tanssia peräkkäin eli putkeen. Tai siis on tultu, mutta miksi näin on mahdollista kuviosarjan oppimistilanteessa menetellä, ei ole tultu. Tähän mennessä on ilmiselvästi tultu ajatelleeksi kuviosarjan oppimista vain nypläämällä ja hiplaamalla sekä koplaamalla että komppaamalla.
Gradussa siis pitäisi selvittää eli tuoda laajaan tanssiharrastajatietoisuuteen, mikä muu musiikin ohella ja jopa sitä tukevammin liittää yksittäisenä varsinkin oppimistilanteessa tarkasteltuna täysin erillisen kuvion kuviosarjan muihin kuvioihin. Mikä on tämä liima eli glue? - tätäonpakkomiettiä
Kuviosarjan tanssimisella ei ole mitään varsinaista tekemistä sen kanssa, mihin sävellykseen se tanssitaan: kuviosarjaa tai osia siitä voi tanssia mihin tahansa sävellykseen. Hyvällä muistillakaan ei ole varsinaista merkitystä kuviosarjan onnistuneelle tanssimiselle, ellei tiedosta, mikä yhdistää niitä kuvioita. Käsi se ei kuitenkaan voi olla, sillä käsi yhdistää kahta kuviosarjaa tanssivaa. Vartalosta ei myöskään voi olla kysymys, koska kumpikin kuviosarjaa tanssiva, käsiensä yhdistämä tanssija tanssii kuviosarjaa omalla vartalollaan. Eikä rytmi: moni esimerkiksi perinteisen valssin tanssija voi saada pyyhkeitä siitä, että tanssii perinteiseen valssiin kädenalitanssikuviosarjaa.
- PerinteinenKädenalivalss
tätäonpakkomiettiä kirjoitti:

Nopeimpiin "suomalaisiin" valssikappaleisiin kädenalikuvioin tanssittu kädenalivalssi on haastavan nopea, mutta leppoisammat keinuvat ja aaltoilevat suomalaiset valssit sopii erittäin hyvin tanssittavaksi kädenalivalssina.
- leikkaajaliimaa
PerinteinenKädenalivalss kirjoitti:
Nopeimpiin "suomalaisiin" valssikappaleisiin kädenalikuvioin tanssittu kädenalivalssi on haastavan nopea, mutta leppoisammat keinuvat ja aaltoilevat suomalaiset valssit sopii erittäin hyvin tanssittavaksi kädenalivalssina.
Näin se vaan on, mutta keskustelun avaaja ei ole oppinut tanssikursseilla mitään. Tämä voi johtua siitä, ettei hänen käymiensä tanssikurssien opettajillakaan ole ollut mitään käsitystä siitä, mikä liittää kuviosarjojen kuviot toisiinsa. Minkä tahansa tanssin perusaskel on eräs kyseisen tanssin kuvioista eikä perusaskeleesta voi edetä mihinkään muuhun kuvioon, ellei millään tasolla (päänupissa eikä esim jatkotasolla) ole sisäistänyt kuvioita toinen toisiinsa liittävää tekijää.
- yksinkertaistamuttatotta
Tärkeä tiedotus eli välihuomautus kenties juuri sinulle, joka ehkä jo jonkin aikaa olet malttamattomana odotellut, että kirjoittaisin tähän, mikä tuo kuvioita toinen toisiinsa yhdistävä tekijä on. Ei minulla ole pienintäkään aikomusta kirjoittaa sitä tähän itse: tarkoitukseni oli nimittäin saada kenties juuri sinut pohtimaan tätä asiaa itse eli omilla aivoillasi ja sen jälkeen kirjoittamaan sen tekijän seikkaperäisesti selostettuna tähän näin! Jos olisin kirjoittanut sen itse tähän näin, niin moni olisi todennut, että selostus näin olennaisesta tekijästä oli yllättävänkin lyhyt ja kauhean helppotajuinen.
Eli vinkkinä kaikille kuvioita toinen toisiinsa yhdistävästä tekijästä hämmästyneinä pohtijoille: kaikkein yksinkertaisin selitys on tässäkin tapauksessa oikea. - Kuviohurjastelutunnilla
leikkaajaliimaa kirjoitti:
Näin se vaan on, mutta keskustelun avaaja ei ole oppinut tanssikursseilla mitään. Tämä voi johtua siitä, ettei hänen käymiensä tanssikurssien opettajillakaan ole ollut mitään käsitystä siitä, mikä liittää kuviosarjojen kuviot toisiinsa. Minkä tahansa tanssin perusaskel on eräs kyseisen tanssin kuvioista eikä perusaskeleesta voi edetä mihinkään muuhun kuvioon, ellei millään tasolla (päänupissa eikä esim jatkotasolla) ole sisäistänyt kuvioita toinen toisiinsa liittävää tekijää.
Onhan hän sentään oppinut tanssimaan. Se ei yleensä kuviohurjastelutunnilla onnistu.
- kuvioeioleolennainen
Kuviohurjastelutunnilla kirjoitti:
Onhan hän sentään oppinut tanssimaan. Se ei yleensä kuviohurjastelutunnilla onnistu.
Tanssinopettajan pitäisi tosiaankin ensin tiedustella opetusryhmältään, sattuisiko kukaan tietämään, mikä se on, kun yhdistää niitä kuvioita toisiinsa ja todeta, että tässä kohdassa kaikki ne, jotka tietävät, voivat nostaa kätensä ylös ja tulla tänne tanssiopetuspiirin keskelle vuoron perään selittämään sen kaikille muillekin demonstraatiota unohtamatta. Jos kukaan ei viittaa, niin sitten on vaan syytä kerrata sitä perusaskelta ja kaikessa rauhassa sitäkin, kuinka siihen perusaskeleeseenkin päästään, vaikka joku vaatisikin heti lisää uusia kuvioita.
- muutkinmiettiitätä
Lueskelin erästä hyvää keskustelua bugg-nimisestä tanssista. Todennäköisesti siellä joku kohta keksii pukea yksinkertaisiksi sanoiksi sen, miksi yksittäiset kuviot on mahdollista tanssia putkeen, sillä niin lähellä siellä jo ollaan tässäkin pohdittua kuvioita toinen toisiinsa yhdistävää tekijää oltu. Pyörimiset ja vasemmat ja oikeatkin käännökset on kuvioina hienosti sielläkin erillisinä selitetty, mutta ei sitä, mikä ne yhdistää joustavasti eikä siis vähääkään riuhtovasti toisiinsa.
- Linkkialkuuntailoppuun
mikäjujusiinäon kirjoitti:
Mikä mahtaa olla arvoisan tekniikkaraadin käsitys siitä, miksi ylipäätään on mahdollista opetella pisimmänkin kuviteltavissa olevan kuviosarjan yksittäiset kuviot yksi kerrallaan? Siis lähtien kuviosarjan ensimmäisestä kuviosta toistamalla sitä niin kauan, että se alkaa sujua ja siirtymällä sen jälkeen seuraavan kuvion toistamiseen jne, jne, ... ja lopulta tehdä kaikki kuviot putkeen?
Ei ole olemassa määriteltyjä kuviosarjoja.
On tietenkin kuvioita mitkä vaatii kuvion aloitusta ennakoivan linkin mikä mahdollistaa kuvion aloituksen. Ja on myös kuvioita mitkä loppuu niin että loppuun tarvitaan linkki mikä mahdollistaa tanssin normaalin jatkumisen. - linkkionmuttamikä
Linkkialkuuntailoppuun kirjoitti:
Ei ole olemassa määriteltyjä kuviosarjoja.
On tietenkin kuvioita mitkä vaatii kuvion aloitusta ennakoivan linkin mikä mahdollistaa kuvion aloituksen. Ja on myös kuvioita mitkä loppuu niin että loppuun tarvitaan linkki mikä mahdollistaa tanssin normaalin jatkumisen.Ilman koreografiaa tanssittaessa ei ole ennalta määrättyjä kuviosarjoja. Satunnainenkin kuviosarja muodostuu yksittäisistä kuvioista. Minunkin puolestani voimme nimittää näitä yksittäisiä, satunnaisessakin järjestyksessä tanssittavia kuvioita toinen toisiinsa liittävää tekijää "linkiksi", kuten asian lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaisit. Tuo linkkihän tekee mahdolliseksi opetella yksittäisen kuvion ja lopulta liittää sen mihin tahansa kuvioon eli alkaa tanssia erillisinä opetellut kuviot yhtenä kokonaisuutena.
Mutta mikä tämä linkki mahdollisimmankin lyhyesti ja siten helposti ymmärrettävästi sanottuna on? - Oppitanssimaan
leikkaajaliimaa kirjoitti:
Näin se vaan on, mutta keskustelun avaaja ei ole oppinut tanssikursseilla mitään. Tämä voi johtua siitä, ettei hänen käymiensä tanssikurssien opettajillakaan ole ollut mitään käsitystä siitä, mikä liittää kuviosarjojen kuviot toisiinsa. Minkä tahansa tanssin perusaskel on eräs kyseisen tanssin kuvioista eikä perusaskeleesta voi edetä mihinkään muuhun kuvioon, ellei millään tasolla (päänupissa eikä esim jatkotasolla) ole sisäistänyt kuvioita toinen toisiinsa liittävää tekijää.
....mutta oppi tärkeimmän - oppi tanssimaan.
- tanssiitanssiitanssii
Jos nyt oletetaan, että seuraajalla ei ole mitään tietoa tulevasta kuviosta, ja halutaan linkittää seuraava kuvio toisen kuvion jälkeen, viejän tulee pystyä "preppaamaan" seuraaja eli valmistelemaan seuraava kuvio juuri ennen juuri tehdyn kuvion loppua. Esim. tyttö käden ali, jättää käden ylös, jonka jälkeen itse menee sieltä alta. Riippuu täysin tulevasta kuviosta, mitä pitää tehdä. Jos osaa viedä tulevan kuvion, pitäisi myös periaatteessa pystyä itse älyämään, millainen prepin pitäisi olla. Ensi viikonloppuna on Somerolla pääsiäisleiri, jossa ainakin vuosi sitten linkattiin yhteen kuvioita. Saa nähdä, mitä on tänä vuonna luvassa.
- Rytmiboleron
Lisäisin tähän kuviokeskusteluun, että tärkein on aina kunkin tanssin
perusaskel. Tanssipaikoilla, jossa on ruuhkaa monien kuvioiden
tekeminen on suorastaan mahdotonta. Monet tanssilajit ovat näyttäviä
vähilläkin kuvioilla esim. cha-cha ja useimmat lattarit.
- ÄinäänMiäs
Lahdessa oli eräs kielenkääntäjä-nulkki, jolle täytyi piirtää liidulla cha-cha-askeleet Tonttila-salin lattiaan ja silti on kulunut 12 vuotta ja jälki on mitä on.
- ESTRADI
Liipola on pyörinyt 22 vuotta ympyrää turhaan.
- liipadaa
Liipola ei turhaa ole pyörinyt on saanut sadat teini tytöt märäksi
- Allimenahem
Vielä kun opit kirjoittamaan, niin olet tämän saitin perusväkeä.
- revitost
qq=====} '''''''''' (")
- Pomppimisfusku
Fusku on hyvä esimerkki. Miksi se pitää pomppia musiikkiin sopimattomalla pomppimiskaavalla. Kun lopettaa sen pomppimisen ja tanssii pomppimisen sijaan musiikin mukaan, niin heti huomaa tanssin olevan selvästi helpompaa ja svengaavampaa. Ja ilman pomppimista fuskun voi tanssia monipuolisempaan musiikkilajien kirjoon, kun sen pomppimisfuskun voi tanssia vain aika rajattuun musiikkiin.
- neonväärinkäsityksiä
Tuo on totta. Paino päkiöillä ei missään nimessä tarkoita missään lajissa sitä, että vähänväliä pitää seisoa ja kävellä varpaillaan oikeaoppisesti. Vaikka kantapääkin olisi lattiassa, niin paino on hyvä pitää päkiöillä.
- Löfer
Olisi kiva tietää niiden pitkään esim jive tanssineiden pitkännivelen kunnosta luulen että monilla on alkanut oireileen ja tiedän 4 tuttua keiden niveltä on operoitu, iät 40-60?
Ai niin, minulla jo oireilee ja siksi päkiätanssilajit jäävät kokoajan vähemmälle, onko kenelläkään myöskään hyviä keinoja oireiden vähentämiseen? - kivunkuninkaatjakuningat
Löfer kirjoitti:
Olisi kiva tietää niiden pitkään esim jive tanssineiden pitkännivelen kunnosta luulen että monilla on alkanut oireileen ja tiedän 4 tuttua keiden niveltä on operoitu, iät 40-60?
Ai niin, minulla jo oireilee ja siksi päkiätanssilajit jäävät kokoajan vähemmälle, onko kenelläkään myöskään hyviä keinoja oireiden vähentämiseen?Mitä paksumpi kengän pohja, sitä pidempään päkiän kohdalla jalkaterän alapuolella siis sillä puolella, joka on lattiaa vasten, riittää lihaa. Sitten, kun se lihan on jalkaterästä siltä kohtaa haihtunut, monasti liian ohuen kengänpohjan takia ennenaikojaan, ei pysty enää pitämään painoaan päkiällä edes erikoisvalmistetun kengänpohjallisen avulla. Tanssikengät, joissa päkiä ja kantapäätuet on eroteltu omiksi täysin erillisiksi osastoikseen, jotka on saatu näyttämään kengältä joustotikkaamalla osastot yhteen sopivan värisellä kangaspalaselle, repivät hajalle jalkaterän päkiän ja kantapään välistä.
- KäpälätKiittää
Löfer kirjoitti:
Olisi kiva tietää niiden pitkään esim jive tanssineiden pitkännivelen kunnosta luulen että monilla on alkanut oireileen ja tiedän 4 tuttua keiden niveltä on operoitu, iät 40-60?
Ai niin, minulla jo oireilee ja siksi päkiätanssilajit jäävät kokoajan vähemmälle, onko kenelläkään myöskään hyviä keinoja oireiden vähentämiseen?Päkiän rasittumista ehkäisee oikea askellus: laske tanssiessa paino tasaisesti koko päkiälle, ei sen sisäsyrjälle.
Oireisiin auttavat ja niiden pahenemista ehkäisevät mm. jalkaterän lihasten vahvistaminen jumppaamalla sekä riittävän tilavat kengät. Ja jos jostain löydät, hanki tanssi- ja tarvittaessa muihinkin kenkiisi Poron® -nimisestä materiaalista valmistetut erittäin ohuet, mutta tehokkaasti iskua vaimentavat pohjalliset.
Parhaan avun saat varmaankin jalkaongelmiin erikoistuneelta fysioterapeutilta. - Löfer
Kiittää.
- Kaksikärpästä
Ei hyvä jos fuskun opettaa foksin intensiteetillä. Silloin oppii kaksi tanssia samalla vaivalla ja siitä ei tanssin opettajat tykkää, kun työt vähenee.
- ÄinäänMiäs
Tanssinjärjestäjät ja kouluttajat elävät latvoista.
- Antibaskas
Zepe ei osaa opettaa.
- ÄinäänMiäs
Jos et opi mitään, niin saat olla ilman pystyseksiä!
- OpinTanssimaan
Opin tanssimaan - ei ongelmaa.
Olen huomannut että monet kuviot muodostuu aivan itsestään kun vaan vaihtelee askelten pituuksia, kestoja ja suuntia. Just niitä samoja kuvioita mitä opettajat opettaa viikkokausia ja kukaan ei opi mitään.
- Hondamään
Noista päkiävaivoista kannattaa mennä keskustelemaan urheiluvammoihin erikoistuneen työterveyslääkärin kanssa. Sain saman tien jumppa- ja venyttelyohjeet, jotka tehosivat. Lääkäri tai fysioterapeutti osaa neuvoa, mikä lihasryhmä siinä kelläkin vaivaa. Olin yritellyt ensin noita pohjallisjuttuja, mutta ne eivät auttaneet.
- tatu8
Asioiden oppiminen on salakavalaa, se tapahtuu aivan huomaamatta. Tuntuu, ettet tänäänkään oppinut mitään, mutta yht´äkkiä havaitsetkin osaavasi jos jotakin.
Lihasmuisti vaatii älyttömät määrät (kymmenen tuhatta) toistoja muodostuakseen automaatioksi.
Älä siis yhtään häkelly jos et tällä kurssilla "oppinut mitään." Miehille (=viejille) tämä kaikki on vielä kahta työläämpää kun pitää huolehtia tanssin koreografiasta, seurustelusta, väistelystä, musiikin tulkinnasta jne.- OpinTanssimaan
Ei minulla ollut tavoitteenakaan oppia mitään muuta kuin tanssimaan. Sen opin ja mielestäni hyvin ja se riittää minulle tanssilavatarpeisiin. Turhaa painolastia en kaipaa.
- semmoinenkin
se minkä oppii sitä ei tarvi
- Ei_rytmiä_veressä
Ei ole rytmitajua eikä sävelkorvaa. Minkäs teet. Pyörin kuin rautakanki kivikossa. Oikea puupölkky.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733