Mitä ilmeesi viestittää.

Onkohanmullasama

Mitä haluat sillä antaa ymmärtää?

13

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedoksi

      Otsikossa on piste ihan vahingossa.

      • elluhallo

        PISTE PISTE BEIBI.


    • eiviestitämitään

      Mulla ilmeet on usein mitä sattuu, näytän vihaiselta vaikka ajatukset olisi mitä lempeimmät. Valokuvista huomannut. Ilmeet ei ainakaan mun kohdalla kuvasta tunteita.

    • Olen turhautunut.

    • yksinhelppoa

      Mulla ainakin sitä että mikä on yksin ollessa. Olen tarkka siitä, että en ala suhteeseen lainkaan jos ei hyvin samalla tavalla ajattelevaa löydy kuin minä.

      • Joskus ei voi valita


      • hohtimetkaivoon

        Moni turha murhe jää väliin, kun ei tyydy ihan kehen tahansa. En ole löytänyt itse sopivia kuin muutakin elämäni aikana ja alkaa ikääkin olla 30 vuoden päälle. Seurustellut muutaman sellaisen kanssa jotka ei natsaa valitettavasti ja irtoseksiäkin senkin edestä, en suosittele paitsi jälkimmäistä.


    • ainakinniitä

      Sitä että olen edelleen kiinnostunut ja erittäin surullinen tästä tilanteesta.

      • kävelyllekö

        Oletko mies, koiran kanssa liikuit tänään.


      • LiukasLennu
        kävelyllekö kirjoitti:

        Oletko mies, koiran kanssa liikuit tänään.

        Mies, mutta lemmikkinä Boa.


      • Enolemies
        kävelyllekö kirjoitti:

        Oletko mies, koiran kanssa liikuit tänään.

        enkä omista koiraa.


    • mennythaaveeni

      Nyt kun muistelen niin aika neutraali olen ollut hänelle ilmeissäni jo pidemmän aikaa. Hymyillyt en ole, koska ei ole ollut mitään syytä hymyillä. Pohjimmiltani olen surullinen tästä tilanteesta, mutta yritän sen parhaani mukaan peittää. Tiedän, ettei hän ajattele minusta samalla tavalla kuin minä hänestä. En siksi halua tuoda tunteitani esille. Siitä ei ole mitään aavistusta, mitä mies ilmeistäni ajattelee. Tuskin niitä ajattelee, tuskin ajattelee minua ollenkaan.

    • kortti1

      On helle ja todella kuuma ilma. Viihdyn siinä seurassa, missä olen, helteestä huolimatta. Tahtoisin jäädä sinne vielä joksikin aikaa, mutta opinnot jatkuvat ja on
      pakko palata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4970
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1069
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      977
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      867
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      822
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      703
    Aihe