Mikä saa eroamaan

hiuy

Olen ajatellut täällä kirjoittavia, jotka ehdoin tahdoin haluavat erota. Mikä lienee suurin ikäryhmä keneen tämä buumi iskee. Työelämäni kautta se haarukoitui lähinnä nuoriin aikuisiin sanotaan 25-40 välille. naisten kohdalla näyttää olevan aikamoinen kriisin aika siinä 35- ylöspäin.
Kuka kertoo mitäkin tällä syyksi.
Tulee mieleen, kuinka paljon siihen liittoon on aikanaan haluttu, mikä oli suurin syy ja mikä sen nyt niin saa muuttumaan, että tuo toinen ei enää kelpaakaan.
Ymmärretäänkö lainkaan, että lasten synnyttyä elämä todella muuttuu ja siinä pitää silloin osata hyväksyä muutos. Elämä myös joka suhteessa olipa niitä kuinka useita tahansa arkistuu, ei ole yhtä juhlaa ja menemistä, eikä siihen edes monella olisi varaakaan.
Entä mitä ajattelette lapsistanne eroon hetkellä, monilla lapset ovat vielä alle kouluikäisiä tai ihan vaippaikäisiä.
Ymmärrän että te joilla ero on vaiheessa, on hermot pinnassa ja ärtyneet ajatukset ryöppyävät ja saa kuulkaa mitä se muille kuuluu. kuitenkin erot näkyvät ja kuuluvat koko yhteiskunnassa, eivät ne yksinomaan ole teidän asioita. Jokainen meistä maksaa laskuanne yhteiskunnassa.
Te joilla on jo aikaa mennyt, voitte varmasti jo nähdä asioita, jotka olisitte tehneet toisinkin.
Mitkä asiat ovat vaikuttaneet milloinkin ja missäkin vaiheessa.

71

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullinenrakkaustarina

      Rakkaudesta naimisiin on menty. Sitouduin loppuelämäksi. Puoliso muuttui pitkän liiton aikana hänelle tuli uhkapeliongelma, seksiaddiktoituminen joka ilmeni useina rinnaissuhteina. Hän tuhlasi lasten opiskelurahat, eläkesäästömme ja lopetti perheen kanssa olemisen. Mihinkään hoitoon hän ei suostunut lähtemään. Ei jäänyt vaihtoehtoja.

    • EriSyitäEroilla

      Rehellisesti sanottuna on täällä niitäkin hölmöjä, jotka menivät naimisiin paikatakseen parisuhteen ongelmakohtia ja koska se oli seuraava askel. Kun huomattiin, että ongelmat vain pahenivat, erottiin. Lapsia ei edes harkittu missään vaiheessa, saati talon ostamista. Eikö sekin kerro jo jotain siitä sitoutumisen tasosta.
      Siinä minun tarinani ja meitä hölmöjä riittää. Eron voi hoitaa myös satuttamatta ketään, emme riitele keskenämme emmekä joutuneet tappelemaan yhteisistä tavaroista. Tuomita saa, se ei minua satuta. Tärkeintä on, että olemme nyt molemmat matkalla kohti parempaa.

    • Näinkait

      Hölmömöhän on ollut kun meni vietäväksi naimisiin. Nyt tätä tyhmyyttä maksetaan perheen kera. Kaik mänöö. En ota kuin taitytön palvelijaksi kotiin ja palkan maksan.

    • Psykoterapeutitar

      Kaikkein järkevintä olisi ollut, että olisin pitänyt pääni, enkä olisi naimisiin koskaan mennytkään, enkä ainakaan sukulaisten takia, kuten aikanaan tein.
      On hassua mennä naimisiin, jos ei huomaan mitään eroa entiseen elämään ja erota, jos ei silloinkaan mitään eroa huomaa.
      En ole koskaan tajunnut koko riitistä mitään!

      • jätettyvaimo

        Varmaankaan täältä ei löydy ketään muuta eläkkeellä olevaa naista, joka on ollut 40 vuotta puolison kanssa yhdessä, josta 35 vuotta naimisissa ja sitten mies ihastuu toiseen naiseen ja muutaman kuukauden kuluttua muuttaa pois yhteisestä asunnosta ja siinä sitten itket ja ihmettelet, näinkö tässä kävi. Itse kuvittelin, että kun on yli 60 päästy, niin sitä ollaan yhdessä loppuun asti, mutta näin ei käynyt. Kai se on tämä nykyaika, jolloin jokaisen pitää saada toteuttaa itseään ja toimia itsekkäästi, jätetyn tunteista viis. Näin kävi minulle kolme vuotta sitten, lopullinen ero tuli joulukuussa 2014. Ex-miehellä on ensimmäinen ihastus jäänyt ja nyt on toinen seurustelusuhde menossa. Kyllä näemmä yli 60 vuotiailla miehillä vientiä riittää.


      • TFtango
        jätettyvaimo kirjoitti:

        Varmaankaan täältä ei löydy ketään muuta eläkkeellä olevaa naista, joka on ollut 40 vuotta puolison kanssa yhdessä, josta 35 vuotta naimisissa ja sitten mies ihastuu toiseen naiseen ja muutaman kuukauden kuluttua muuttaa pois yhteisestä asunnosta ja siinä sitten itket ja ihmettelet, näinkö tässä kävi. Itse kuvittelin, että kun on yli 60 päästy, niin sitä ollaan yhdessä loppuun asti, mutta näin ei käynyt. Kai se on tämä nykyaika, jolloin jokaisen pitää saada toteuttaa itseään ja toimia itsekkäästi, jätetyn tunteista viis. Näin kävi minulle kolme vuotta sitten, lopullinen ero tuli joulukuussa 2014. Ex-miehellä on ensimmäinen ihastus jäänyt ja nyt on toinen seurustelusuhde menossa. Kyllä näemmä yli 60 vuotiailla miehillä vientiä riittää.

        No hei, todellakin viimeistään 60v pitää tehdä niin kuin itse tykkää. Elämä loppuu! Itse tiedän lähes 80v isoäidin, joka otti ja erosi miehestään. Liittoa oli kestänyt n. 60 vuotta. Syy oli se, että maatilallisena tämän isoäidin avioitumispäätökseen oli vaikuttanut hänen ja miehen vanhemmat: tytär piti saada naimisiin, ja juuri tämän vanhemman veljeksistä kanssa. Isoäiti oli nuoruudessaan rakastanut miehensä nuorempaa veljeä, jota ei saanut naida. Sopimaton ikäerokin oli: nainen kaksi vuotta miestä vanhempi. Miehen piti olla vähintään saman ikäinen kuin nainen, mieluummin vanhempi.

        En ymmärrä miksi kenenkään puolison pitäisi jatkaa liittoa, jos rakastuu toiseen, tai vain haluaa erota. Miksi pitäisi väenvängällä olla yhdessä, jos toinen ei tahdo? Miksi sitä pitäisi vielä itkeä? Jos naisella on terve itsetunto, hän hyväksyy eron, tuli se milloin tahansa, tai vaikka puskista.


      • Syvällä
        TFtango kirjoitti:

        No hei, todellakin viimeistään 60v pitää tehdä niin kuin itse tykkää. Elämä loppuu! Itse tiedän lähes 80v isoäidin, joka otti ja erosi miehestään. Liittoa oli kestänyt n. 60 vuotta. Syy oli se, että maatilallisena tämän isoäidin avioitumispäätökseen oli vaikuttanut hänen ja miehen vanhemmat: tytär piti saada naimisiin, ja juuri tämän vanhemman veljeksistä kanssa. Isoäiti oli nuoruudessaan rakastanut miehensä nuorempaa veljeä, jota ei saanut naida. Sopimaton ikäerokin oli: nainen kaksi vuotta miestä vanhempi. Miehen piti olla vähintään saman ikäinen kuin nainen, mieluummin vanhempi.

        En ymmärrä miksi kenenkään puolison pitäisi jatkaa liittoa, jos rakastuu toiseen, tai vain haluaa erota. Miksi pitäisi väenvängällä olla yhdessä, jos toinen ei tahdo? Miksi sitä pitäisi vielä itkeä? Jos naisella on terve itsetunto, hän hyväksyy eron, tuli se milloin tahansa, tai vaikka puskista.

        Höpö höpö P*sk*t niin tervettä itsetuntoa ei olekaan, ettei se kolausta saisi kun pitkä liitto loppuu pettämiseen jättämiseen. Ja Jätetty vaimo, samaa kastia täällä ollaan, luotto miehiin ja yleensäkin kaikkiin ihmisiin sai sellaisen särön, ettei se tässä elämässä taida korjaantua. Erotakin saa, tottakai, vaikka 100-vuotiaana, mutta miksi se pitää tehdä valehdellen ja petkuttaen, miksei voinnut myöntää, että ei ole tyytyväinen, vaan laittaa rakkauskaipausviestiä samalla kun on menossa uuden heilan luo n*ssim**n.


      • sinkuxi
        TFtango kirjoitti:

        No hei, todellakin viimeistään 60v pitää tehdä niin kuin itse tykkää. Elämä loppuu! Itse tiedän lähes 80v isoäidin, joka otti ja erosi miehestään. Liittoa oli kestänyt n. 60 vuotta. Syy oli se, että maatilallisena tämän isoäidin avioitumispäätökseen oli vaikuttanut hänen ja miehen vanhemmat: tytär piti saada naimisiin, ja juuri tämän vanhemman veljeksistä kanssa. Isoäiti oli nuoruudessaan rakastanut miehensä nuorempaa veljeä, jota ei saanut naida. Sopimaton ikäerokin oli: nainen kaksi vuotta miestä vanhempi. Miehen piti olla vähintään saman ikäinen kuin nainen, mieluummin vanhempi.

        En ymmärrä miksi kenenkään puolison pitäisi jatkaa liittoa, jos rakastuu toiseen, tai vain haluaa erota. Miksi pitäisi väenvängällä olla yhdessä, jos toinen ei tahdo? Miksi sitä pitäisi vielä itkeä? Jos naisella on terve itsetunto, hän hyväksyy eron, tuli se milloin tahansa, tai vaikka puskista.

        Aivan samaa mieltä kanssasi. On hyvä erota, jollei ole onnellinen. Ei se katso ikää. Osa ihmisistä on vain niin turvallisuushakuisia, etteivät he uskalla ajatella eroa edes silloin, kun liitto on aivan onneton.


      • justiinsajuu_
        sinkuxi kirjoitti:

        Aivan samaa mieltä kanssasi. On hyvä erota, jollei ole onnellinen. Ei se katso ikää. Osa ihmisistä on vain niin turvallisuushakuisia, etteivät he uskalla ajatella eroa edes silloin, kun liitto on aivan onneton.

        Kyllä. Nimenomaan turvallisuushakuiset, muutosta pelkäävät ja vastustavat eivät halua erota, vaikka toinen haluaakin.


      • justiinsajuu_
        Syvällä kirjoitti:

        Höpö höpö P*sk*t niin tervettä itsetuntoa ei olekaan, ettei se kolausta saisi kun pitkä liitto loppuu pettämiseen jättämiseen. Ja Jätetty vaimo, samaa kastia täällä ollaan, luotto miehiin ja yleensäkin kaikkiin ihmisiin sai sellaisen särön, ettei se tässä elämässä taida korjaantua. Erotakin saa, tottakai, vaikka 100-vuotiaana, mutta miksi se pitää tehdä valehdellen ja petkuttaen, miksei voinnut myöntää, että ei ole tyytyväinen, vaan laittaa rakkauskaipausviestiä samalla kun on menossa uuden heilan luo n*ssim**n.

        Lopputuloksen kannalta, ihan riippumatta siitä mitä toinen tekee, millään muulla kuin omalla asenteella ja suhtautumisella ei ole merkitystä. Myös tuon luottamisen kanssa on näin. Jos on pettynyt puolisoonsa, se on oma kielteinen asenne, joka estää luottamasta tämän jälkeen kenenkään.


    • TFtango

      Ajat muuttuu, ihmiset sen mukana. Ennen oli ennen, nyt on nyt. Aikuisten oikeasti uskon jokaisen tietävän, ettei arki ole pelkkää juhlaa. Lapset tuovat suhteeseen uusia ulottuvuuksia. Ja jokaisella on omat ongelmansa.

      "..mikä sen nyt niin saa muuttumaan, että tuo toinen ei enää kelpaakaan"

      Kyse ei ole kelpaamisesta. Suhde ei toimi millään tasolla, jos siitä on kadonnut ilo, läheisyys, yhteys puolisoiden välillä. Yksin ei tunnetusti liittoa voi parantaa.

      • HeavyW

        Näin on. Kun parisuhteesta katoaa ilo, sitä myöten katoaa läheisyyskin, rakkaus, ihan kaikki positiivinen. Negatiivinen suhde, joka ei anna mitään, vaan vie kaiken, on ahdistava ja raskas.


      • heavenishere
        HeavyW kirjoitti:

        Näin on. Kun parisuhteesta katoaa ilo, sitä myöten katoaa läheisyyskin, rakkaus, ihan kaikki positiivinen. Negatiivinen suhde, joka ei anna mitään, vaan vie kaiken, on ahdistava ja raskas.

        Eihän parisuhteesta "katoa ilo" noin vain. Ainoa, joka sen positiivisuuden tai ilon siihen parisuhteeseen tuo on minä itse. On harhakuvitelmaa, että se toinen, se puoliso, tekisi minut onnelliseksi tai arkeni hyväksi; ainoa ihminen joka minun arkeni tekee hyväksi tai itseni hyvinvoivaksi olen minä itse. Ja kun annan, myös saan.

        Suurin osa kertoo eron syyksi puolison - hän on muuttunut, hän ei ollut sitä tai tätä jne. vaikka tosiasiassa oma asenne vain on muuttunut, omat ajatukset ovat saaneet uusia merkityksiä ja ei ole halua tai osaamista sietää myös huonoja aikoja tai niitä vähemmän mukavia ominaisuuksia puolisossa; niitä on myös itsessä.

        Hyvässä parisuhteessa riidellään ja ollaan eri mieltä asioista mutta myös ymmärretään, että erilaisuus eri ole erottava tekijä ja hyväksytään se, että voi olla oma itsensä. Me jokainen annamme merkityksen ominaisuuksille omista lähdökohdista. On kummallista, että esim. leikin lasku tai asiallisuus saattaa aluksi viehättää toisessa ja vuosien päästä se alkaakin ärsyttää; puoliso ei siis muutu mutta omat ajatuksen muuttuvat.

        Parisuhteeseen voi omalta osaltaan tuoda iloa ja positiivisuutta eikä vain odottaa, että se jostain tulisi. Nykyajan erojen suurin syy on se, että kuvitellaan elämän olevan aina tai suurimmaksi osaksi jotain kivaa, mukavaa, vaihtelevaa ja sykähdyttävää. Voi se toki sitakin olla, jos ITSE sen sellaiseksi tekee. Yleensä arki kuitenkin on juuri sellaista kuin sen itse mieltää.

        Esimerkkejä elävästä elämästä:
        Nainen, naimissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies ei ole kotona. Mies tekee töitä erittäin paljon koska heidän elintasonsa yllä pitäminen niin vaatii. Vähäinen yhdessä olo menee riitelyyn.'

        Nainen, naimissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies on jatkuvasti kotona, eikä tee kodin remppaa eikä muutakaan tarvittavaa. Paljon yhteistä aikaa ja se menee joko riitelyyn tai mökötykseen.

        Nainen, naimisissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies harrastaa liikaa, mies on hyvässä kunnossa ja hyväntuulinen mutta vaimo mäkättää ja mököttää silloin kun mies on kotona koska harrastaa eikä...niin tee mitä?

        Jne. Jne. oma asenne ratkaisee !!


      • tässäpäkerrakseenn

        Kuulehan heavenishere olet väärässä siinä, että parisuhteesta ja elämästä puuttuu ilo ja että se, että koet sen johtuvan puolisosta on ajatuksena aivan väärä. Ilon puuttuminen voi todellakin johtua vain toisesta puolisosta ja tällaista ei välttämättä huomaa heti suhteen alkuvaiheessa. Eikä sitä vapautuneisuutta, iloa ja kontrolloimattomuutta pysty toinen puoliso yksin luomaan. On aika loukkaavaa syyttää ihmisiä, jotka tosissaan suhteeseen ovat sitä iloa ja hyvää mieltä yrittäneet tuoda. Jos minutkin tuntisit niin voisit ehkä huomata, että itse en kyllä ole siitä synkimmästä päästä. Onnellisuuteensa voi jokainen vaikuttaa itse, mutta kyllä ilmapiiriä ja ilon tunteita voi hyvinkin onnistuneesti tappaa toinen ihminen.


      • anne_T
        heavenishere kirjoitti:

        Eihän parisuhteesta "katoa ilo" noin vain. Ainoa, joka sen positiivisuuden tai ilon siihen parisuhteeseen tuo on minä itse. On harhakuvitelmaa, että se toinen, se puoliso, tekisi minut onnelliseksi tai arkeni hyväksi; ainoa ihminen joka minun arkeni tekee hyväksi tai itseni hyvinvoivaksi olen minä itse. Ja kun annan, myös saan.

        Suurin osa kertoo eron syyksi puolison - hän on muuttunut, hän ei ollut sitä tai tätä jne. vaikka tosiasiassa oma asenne vain on muuttunut, omat ajatukset ovat saaneet uusia merkityksiä ja ei ole halua tai osaamista sietää myös huonoja aikoja tai niitä vähemmän mukavia ominaisuuksia puolisossa; niitä on myös itsessä.

        Hyvässä parisuhteessa riidellään ja ollaan eri mieltä asioista mutta myös ymmärretään, että erilaisuus eri ole erottava tekijä ja hyväksytään se, että voi olla oma itsensä. Me jokainen annamme merkityksen ominaisuuksille omista lähdökohdista. On kummallista, että esim. leikin lasku tai asiallisuus saattaa aluksi viehättää toisessa ja vuosien päästä se alkaakin ärsyttää; puoliso ei siis muutu mutta omat ajatuksen muuttuvat.

        Parisuhteeseen voi omalta osaltaan tuoda iloa ja positiivisuutta eikä vain odottaa, että se jostain tulisi. Nykyajan erojen suurin syy on se, että kuvitellaan elämän olevan aina tai suurimmaksi osaksi jotain kivaa, mukavaa, vaihtelevaa ja sykähdyttävää. Voi se toki sitakin olla, jos ITSE sen sellaiseksi tekee. Yleensä arki kuitenkin on juuri sellaista kuin sen itse mieltää.

        Esimerkkejä elävästä elämästä:
        Nainen, naimissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies ei ole kotona. Mies tekee töitä erittäin paljon koska heidän elintasonsa yllä pitäminen niin vaatii. Vähäinen yhdessä olo menee riitelyyn.'

        Nainen, naimissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies on jatkuvasti kotona, eikä tee kodin remppaa eikä muutakaan tarvittavaa. Paljon yhteistä aikaa ja se menee joko riitelyyn tai mökötykseen.

        Nainen, naimisissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies harrastaa liikaa, mies on hyvässä kunnossa ja hyväntuulinen mutta vaimo mäkättää ja mököttää silloin kun mies on kotona koska harrastaa eikä...niin tee mitä?

        Jne. Jne. oma asenne ratkaisee !!

        Olet täysin väärässä heavenishere! Onni on jokaisen omassa taskussa, joo, mutta parisuhteen onni on molempien omassa sekä MYÖS yhteisessä taskussa. On ilmiselvää, että parisuhteessa toisen tekemiset/tekemättä jättämiset vaikuttavat toisenkin elämään.

        "Ja kun annan, myös saan."

        Höpöhöpö. Itsekin annoin kaikkeni ja vielä vähän enemmän, mutten saanut parisuhteelta yhtään mitään. Kaikki energiani se kyllä vei. Ahdistuin, turhauduin. Kun ihminen ei voi hyvin, se vaikuttaa fyysiseen terveyteenkin epäedullisesti. Ero oli totaalinen helpotus, kertakaikkiaan.

        Noissa esimerkeissäsi on kaikissa sama ongelma: parin välillä ei ole todellista vuorovaikutusta. Mies ei huomioi vaimoaan. Jokaisessa suhteessa pitäisi olla kummankin omat jutut, sekä myös yhteiset. Niistä pitäisi löytyä myös tuo ilo, jota tuossa peräänkuulutettiin. Suhteen on mahdotonta pysyä elävänä ilman sitä, iloa. Jaettu ilo yhdistää ihmisiä enemmän kuin mikään muu.


      • 123123123
        heavenishere kirjoitti:

        Eihän parisuhteesta "katoa ilo" noin vain. Ainoa, joka sen positiivisuuden tai ilon siihen parisuhteeseen tuo on minä itse. On harhakuvitelmaa, että se toinen, se puoliso, tekisi minut onnelliseksi tai arkeni hyväksi; ainoa ihminen joka minun arkeni tekee hyväksi tai itseni hyvinvoivaksi olen minä itse. Ja kun annan, myös saan.

        Suurin osa kertoo eron syyksi puolison - hän on muuttunut, hän ei ollut sitä tai tätä jne. vaikka tosiasiassa oma asenne vain on muuttunut, omat ajatukset ovat saaneet uusia merkityksiä ja ei ole halua tai osaamista sietää myös huonoja aikoja tai niitä vähemmän mukavia ominaisuuksia puolisossa; niitä on myös itsessä.

        Hyvässä parisuhteessa riidellään ja ollaan eri mieltä asioista mutta myös ymmärretään, että erilaisuus eri ole erottava tekijä ja hyväksytään se, että voi olla oma itsensä. Me jokainen annamme merkityksen ominaisuuksille omista lähdökohdista. On kummallista, että esim. leikin lasku tai asiallisuus saattaa aluksi viehättää toisessa ja vuosien päästä se alkaakin ärsyttää; puoliso ei siis muutu mutta omat ajatuksen muuttuvat.

        Parisuhteeseen voi omalta osaltaan tuoda iloa ja positiivisuutta eikä vain odottaa, että se jostain tulisi. Nykyajan erojen suurin syy on se, että kuvitellaan elämän olevan aina tai suurimmaksi osaksi jotain kivaa, mukavaa, vaihtelevaa ja sykähdyttävää. Voi se toki sitakin olla, jos ITSE sen sellaiseksi tekee. Yleensä arki kuitenkin on juuri sellaista kuin sen itse mieltää.

        Esimerkkejä elävästä elämästä:
        Nainen, naimissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies ei ole kotona. Mies tekee töitä erittäin paljon koska heidän elintasonsa yllä pitäminen niin vaatii. Vähäinen yhdessä olo menee riitelyyn.'

        Nainen, naimissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies on jatkuvasti kotona, eikä tee kodin remppaa eikä muutakaan tarvittavaa. Paljon yhteistä aikaa ja se menee joko riitelyyn tai mökötykseen.

        Nainen, naimisissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies harrastaa liikaa, mies on hyvässä kunnossa ja hyväntuulinen mutta vaimo mäkättää ja mököttää silloin kun mies on kotona koska harrastaa eikä...niin tee mitä?

        Jne. Jne. oma asenne ratkaisee !!

        "Eihän parisuhteesta "katoa ilo" noin vain. Ainoa, joka sen positiivisuuden tai ilon siihen parisuhteeseen tuo on minä itse. On harhakuvitelmaa, että se toinen, se puoliso, tekisi minut onnelliseksi tai arkeni hyväksi; ainoa ihminen joka minun arkeni tekee hyväksi tai itseni hyvinvoivaksi olen minä itse. Ja kun annan, myös saan."

        -Jos vain toinen panostaa suhteeseen niin eipä se kauaa pystyssä pysy. Vaikka itse yrittäisi pysyä iloisena ja positiivisena, mutta toinen mököttää niin kuinkahan kauan jaksaa selväpäisenä?

        "Suurin osa kertoo eron syyksi puolison - hän on muuttunut, hän ei ollut sitä tai tätä jne. vaikka tosiasiassa oma asenne vain on muuttunut, omat ajatukset ovat saaneet uusia merkityksiä ja ei ole halua tai osaamista sietää myös huonoja aikoja tai niitä vähemmän mukavia ominaisuuksia puolisossa; niitä on myös itsessä."

        -Minun ex-mieheni tosiaankin muuttui, eikä se liittynyt minun asenteeseeni. Pari vuotta jaksoin katsella ja sinnitellä kun toinen tuhlasi kaikki rahamme peleihin. Töihin ei enää ehtinyt mennä pelaamiseltaan ja velkaa alkoi kertyä joka suuntaan.

        "Hyvässä parisuhteessa riidellään ja ollaan eri mieltä asioista mutta myös ymmärretään, että erilaisuus eri ole erottava tekijä ja hyväksytään se, että voi olla oma itsensä. Me jokainen annamme merkityksen ominaisuuksille omista lähdökohdista. On kummallista, että esim. leikin lasku tai asiallisuus saattaa aluksi viehättää toisessa ja vuosien päästä se alkaakin ärsyttää; puoliso ei siis muutu mutta omat ajatuksen muuttuvat."

        -Hyvässä parisuhteessa EI riidellä, ainakaan minun mittapuullani. Eikä onneksi nykyisen miehenikään! Voimme olla eri mieltä asioista, mutta vielä olemme päässeet keskustelemalla kumpaakin tyydyttäneisiin ratkaisuihin. Yhdessä olemme olleet kohta 25v.

        Kaikki muuttuvat, kukaan ei ole se sama henkilö, joka oli 15v sitten. Näinhän sen kuuluukin mennä.

        "Parisuhteeseen voi omalta osaltaan tuoda iloa ja positiivisuutta eikä vain odottaa, että se jostain tulisi. Nykyajan erojen suurin syy on se, että kuvitellaan elämän olevan aina tai suurimmaksi osaksi jotain kivaa, mukavaa, vaihtelevaa ja sykähdyttävää. Voi se toki sitakin olla, jos ITSE sen sellaiseksi tekee. Yleensä arki kuitenkin on juuri sellaista kuin sen itse mieltää."

        -Ainoa asia, mitä kadun erossani on se, etten eronnut nopeammin. Kyllä oli kurja maksella eron jälkeen toisen tekemiä turhia velkoja! Oma elämäni on tällä hetkellä "kivaa, mukavaa, vaihtelevaa ja sykähdyttävää" ja ymmärrän, että pystyn siihen itse vaikuttamaan. On meilläkin niitä "arkisia ja tylsiä" päiviä, itseasiassa suurin osa päivistä, mutta niitä kompensoidaan niillä sykähdyttävillä päivillä ja toisen huomioimisella arjen keskellä. Tosin se vaatii myös puolison tahdon samaan, yksin ei liittoa kasassa pidä.


      • pikkuisenajatuksia

        Hienoa, että teillä on noin 123123..., kaikilla asiat eivät ole noin mukavasti. Viestisi vain lyttää aika monia tähän ketjuun kirjoittaneita eroon päätyneitä. Ero ei oikeasti ole mikään helppo ratkaisu ja siihen päätyminen on monelle aikaa vievää ja osin vapauttavaakin., sillä asioita on monesti yritetty ja yritetty. Minua myöskin kummastuttaa se ajatus, että nämä asiat ovat hyvin jyrkänkin mustavalkoisia. Ja tämän myötä eronneita pidetään monesti sitoutumiskelvottomina, oman edun etsijinä ja parisuhteeseen sopimattomina. Osa varmasti tällaisia onkin, mutta vain marginaaliosa. Miksi kaikista asioista pitää tehdä tällaisia vastakkainasetteluja. Avioliitossa olevissa on pahiksia ihan yhtä lailla kuin eronneissakin. Jotkut vaan ehkä sietävät huonoja oloja paremmin kuin toiset, saavatko he siitä kruunun päähänsä. Tuo 50 luvun avioliitto käsitys ei enää päde nykypäivänä. Yhteiskunta muuttuu ja siinä olevat asiat muuttuvat samoin muuttuu avioliitto. Ja aivan niinkuin edellinen kirjoittaja totesi niin ihmiset muuttuvat elämänsäs aikana ja avioliitto onnistuakseen vaatii myös sopeutumis-ja muutoskkyisiä osapuoli, mutta siis kummaltakin osapuolelta.
        Omassa suhteessani on ollut niin pahoja ongelmia, että en monelle ole niistä pystynyt puhumaan, mutta muistan kommenttina että viisaampi vetäytyköön ja vaietkoon. Ehkä tuo alistuminen (en siis puhu mistään pikkusanaharkasta) on kuulunut normaaliin perhe-elämään vanhempaan aikaan. Ja kyllä muuten viisaamman täytyykin tulloin vetäytyä. Minusta parisuhteen tulee kuitenkin olla tasa-arvoinen, toinen toisiaan kunnioittava ja toiselle hyvää haluava. Ja, kyllä parisuhteeseen kuuluu niin ylä-ja alamäkiä. Mutta jopa kirkko, joka on melko vanhakantainen instituutio on pystynyt mukautumaan nykyajan elämään paremmin kuin avioliitto instituutiona.


      • Pahaltatuntuu

        Pakko komentoida. Jos tältä tuntuu,miksi ei voi puhua ja jutella. Elämässä on monenlaisia paineita. Minulla oli ,niin hänelläkin,olin loppu. Lopuksi ilmoitti vain ,että lähtee. Tämä teki meille kipeäää. Ongelmat yhdistää ,luulin!


      • pikkuisenajatuksia

        Niin, kenen kanssa pitäisi puhua ja jutella Pahaltatuntuu? Jos kumppania tarkoitat, niin arvaapa kuinka monta kertaa ja kuinka paljon ollaan puhuttu ja juteltu? Toinen kyllä ymmärtää ja lupailee, kuinka kaikki muuttuu. Niin, tottahan se on, minähän se tyhmä olen, kun uskon kerta toisen jälkeen noihin tyhjiin lupauksiin ja avioliiton kestävyyteen ja tahtoon pitää se kasassa. Niin ja minähän se syypää olen, kun sitten se jättäjä olen. Jos jotain olen tässä suhteessa oppinut niin se on se, että puhumisesta ei loppujen lopuksi ole mitään hyötyä. Nooh, onneksi terapia on opettanut, että joidenkin kanssa siitä voi olla hyötyä.
        Niin vai pitäisikö jutella jonkun sellaisen kanssa, joka on sitä mieltä, että avioon kun on menty niin siinä sitten vaaputaan koko loppuelämä vai kenties jonkun sellaisen kanssa, joka on sitä mieltä että heti vaan ero, kun ei oikein tunnu hyvältä. Tuntuu vaan siltä, että kaikki ihmiset ovat niin helkkarin mustavalkoisia, joko tai ihmisiä.


      • justiinsajuu_
        heavenishere kirjoitti:

        Eihän parisuhteesta "katoa ilo" noin vain. Ainoa, joka sen positiivisuuden tai ilon siihen parisuhteeseen tuo on minä itse. On harhakuvitelmaa, että se toinen, se puoliso, tekisi minut onnelliseksi tai arkeni hyväksi; ainoa ihminen joka minun arkeni tekee hyväksi tai itseni hyvinvoivaksi olen minä itse. Ja kun annan, myös saan.

        Suurin osa kertoo eron syyksi puolison - hän on muuttunut, hän ei ollut sitä tai tätä jne. vaikka tosiasiassa oma asenne vain on muuttunut, omat ajatukset ovat saaneet uusia merkityksiä ja ei ole halua tai osaamista sietää myös huonoja aikoja tai niitä vähemmän mukavia ominaisuuksia puolisossa; niitä on myös itsessä.

        Hyvässä parisuhteessa riidellään ja ollaan eri mieltä asioista mutta myös ymmärretään, että erilaisuus eri ole erottava tekijä ja hyväksytään se, että voi olla oma itsensä. Me jokainen annamme merkityksen ominaisuuksille omista lähdökohdista. On kummallista, että esim. leikin lasku tai asiallisuus saattaa aluksi viehättää toisessa ja vuosien päästä se alkaakin ärsyttää; puoliso ei siis muutu mutta omat ajatuksen muuttuvat.

        Parisuhteeseen voi omalta osaltaan tuoda iloa ja positiivisuutta eikä vain odottaa, että se jostain tulisi. Nykyajan erojen suurin syy on se, että kuvitellaan elämän olevan aina tai suurimmaksi osaksi jotain kivaa, mukavaa, vaihtelevaa ja sykähdyttävää. Voi se toki sitakin olla, jos ITSE sen sellaiseksi tekee. Yleensä arki kuitenkin on juuri sellaista kuin sen itse mieltää.

        Esimerkkejä elävästä elämästä:
        Nainen, naimissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies ei ole kotona. Mies tekee töitä erittäin paljon koska heidän elintasonsa yllä pitäminen niin vaatii. Vähäinen yhdessä olo menee riitelyyn.'

        Nainen, naimissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies on jatkuvasti kotona, eikä tee kodin remppaa eikä muutakaan tarvittavaa. Paljon yhteistä aikaa ja se menee joko riitelyyn tai mökötykseen.

        Nainen, naimisissa useita vuosia, valittaa aina siitä kun mies harrastaa liikaa, mies on hyvässä kunnossa ja hyväntuulinen mutta vaimo mäkättää ja mököttää silloin kun mies on kotona koska harrastaa eikä...niin tee mitä?

        Jne. Jne. oma asenne ratkaisee !!

        Parisuhteessa pitää olla nimenomaan sitä YHTEISTÄ, parin välistä iloa, hauskoja asioita yhdessä. Niitä ei missään tapauksessa pysty kukaan yksin siihen parisuhteeseen tuomaan/tekemään.


      • 123123123
        pikkuisenajatuksia kirjoitti:

        Hienoa, että teillä on noin 123123..., kaikilla asiat eivät ole noin mukavasti. Viestisi vain lyttää aika monia tähän ketjuun kirjoittaneita eroon päätyneitä. Ero ei oikeasti ole mikään helppo ratkaisu ja siihen päätyminen on monelle aikaa vievää ja osin vapauttavaakin., sillä asioita on monesti yritetty ja yritetty. Minua myöskin kummastuttaa se ajatus, että nämä asiat ovat hyvin jyrkänkin mustavalkoisia. Ja tämän myötä eronneita pidetään monesti sitoutumiskelvottomina, oman edun etsijinä ja parisuhteeseen sopimattomina. Osa varmasti tällaisia onkin, mutta vain marginaaliosa. Miksi kaikista asioista pitää tehdä tällaisia vastakkainasetteluja. Avioliitossa olevissa on pahiksia ihan yhtä lailla kuin eronneissakin. Jotkut vaan ehkä sietävät huonoja oloja paremmin kuin toiset, saavatko he siitä kruunun päähänsä. Tuo 50 luvun avioliitto käsitys ei enää päde nykypäivänä. Yhteiskunta muuttuu ja siinä olevat asiat muuttuvat samoin muuttuu avioliitto. Ja aivan niinkuin edellinen kirjoittaja totesi niin ihmiset muuttuvat elämänsäs aikana ja avioliitto onnistuakseen vaatii myös sopeutumis-ja muutoskkyisiä osapuoli, mutta siis kummaltakin osapuolelta.
        Omassa suhteessani on ollut niin pahoja ongelmia, että en monelle ole niistä pystynyt puhumaan, mutta muistan kommenttina että viisaampi vetäytyköön ja vaietkoon. Ehkä tuo alistuminen (en siis puhu mistään pikkusanaharkasta) on kuulunut normaaliin perhe-elämään vanhempaan aikaan. Ja kyllä muuten viisaamman täytyykin tulloin vetäytyä. Minusta parisuhteen tulee kuitenkin olla tasa-arvoinen, toinen toisiaan kunnioittava ja toiselle hyvää haluava. Ja, kyllä parisuhteeseen kuuluu niin ylä-ja alamäkiä. Mutta jopa kirkko, joka on melko vanhakantainen instituutio on pystynyt mukautumaan nykyajan elämään paremmin kuin avioliitto instituutiona.

        Hei "pikkuisenajatuksia"!

        Huomasithan, että olin siteerannut toisen kirjoitusta ja omat vastaukseni olivat ranskalaisen viivan jälkeen.

        "Viestisi vain lyttää aika monia tähän ketjuun kirjoittaneita eroon päätyneitä. Ero ei oikeasti ole mikään helppo ratkaisu ja siihen päätyminen on monelle aikaa vievää ja osin vapauttavaakin., sillä asioita on monesti yritetty ja yritetty. Minua myöskin kummastuttaa se ajatus, että nämä asiat ovat hyvin jyrkänkin mustavalkoisia. Ja tämän myötä eronneita pidetään monesti sitoutumiskelvottomina, oman edun etsijinä ja parisuhteeseen sopimattomina."
        -Tarkoitukseni ei ollut lytätä ketään, pahoittelen jos annoin sellaisen kuvan itsestäni.
        Olen siis itsekin eronnut. Mietin eroa kuukausia ja kun totesin, ettei toinen halua yrittää, niin eihän siihen vaihtoehtoa jää. Ex-miehen mielestä meillä ei ollut mitään ihmeempiä ongelmia vaikka kaikki tienaamani rahat menivät peleihin ja se olin minä, joka jouduin miettimään, että millä lapset ruokitaan.
        Huomasin kyllä eroni jälkeen, että yh on aika omituinen henkilö! Yh-naisista tulee (monen mielestä) välittömästi vamppeja, jotka vievät sukulaisten/ystävien miehet...

        "...ihmiset muuttuvat elämänsäs aikana ja avioliitto onnistuakseen vaatii myös sopeutumis-ja muutoskkyisiä osapuoli, mutta siis kummaltakin osapuolelta."
        -Olen täysin samaa mieltä kanssasi! Itsekin kirjoitin aiemmassa tekstissäni, ettei meistä kukaan ole sama henkilö kuin 15v sitten.

        "Minusta parisuhteen tulee kuitenkin olla tasa-arvoinen, toinen toisiaan kunnioittava ja toiselle hyvää haluava. Ja, kyllä parisuhteeseen kuuluu niin ylä-ja alamäkiä."
        -Jälleen olen samaa mieltä! Toisen kunnioitukseen kulminoituu kaikki; halu miellyttää, "passata" & auttaa, olla uskollinen ja rakastaa.
        Nykyisessä liitossanikin on ollut ylämäkiä, muttei mikään niistä ole johtunut parisuhteestamme. Ei riidaton suhde tarkoita, että toinen olisi alisteisessa asemassa.

        Toivotan sinulle jaksamista. Muista, että sinä olet itsellesi tärkein henkilö!


    • tässäpäkerrakseen

      Minä komppaan hieman TFTangoa, tuon ilon puolesta. Itselläni on asiassa kuin asiassa tahtoa ja sitähän suhteenkin koossa pitämiseen tarvitaan, mutta se ei aina riitä, valitettavasti. Rakkaus muuttaa muotoaan suhteen edetessä ja uskon, että moni tämäkin ymmärtää ja hyväksyy. Hyvä parisuhdehan antaa turvaa, tukea, asioiden jakamista niin hyvinä kuin huonoina päivinä ja sen saavuttaa vasta pitkän tuntemisen jälkeen tai se voi rikkoutua.
      Oma suhteeni taisi vikaantua lasten syntymän jälkeen. Toisesta tuli esiin piirteitä, joita ei helpolla ollut nähtävissä ennen lapsia, olisi varmaan ollut huomattavissa jos olisi tarkemmin katsellut. Tähän varmasti vaikuttaa osin myös puolison omat lapsuuden kokemukset. Suurin tekijä pitkän ajan kuluessa ilottomuus, toisen syyttely ja suhteet lapsiin. En itsekään mikään helpoin tapaus ole, mutta apua haimme ja itse olen viime vuosikymmenenä muuttunut paljonkin, todella pohjalla käymisen jälkeen. Mutta tosiasia on, että kovin ilottomassa ja kontrolloivassa ilmapiirissä ei voi elää, ei ole tilaa hengittää. Joku voi, itse en pysty. Ero tuntuu ikävältä ratkaisulta nelikymppisenä. Parhaat ihmiset ovat naimisissa ja muut vapaana olevat tuntuvat suhteet ottavan vähän hällä väliä asenteella. Itse kuitenkin parisuhdeihmisenä tykkään jakaa asioita jonkun kanssa ja antaa ja jakaa läheisyyttä. Minua ei tuo baarien pintaliitoelämä kiinnosta pätkän vertaa. Mutta en pysty tässä pahassa olossakaan jatkamaan liittoa. Joskus aiemmin tuli oikeasti tarve ravistella miestä, että etkö oikeasti näe tätä pahaa oloa ja tee asialle jotain. Enkö ole sen arvoinen. No, tunteet laimenneet ja se siitä. Oli silti hyvä purkaa tämä tässäkin itkun kera.

      • niinkuinhaaveilin

        Hyvä tässäpäkerrakseen minusta tuntui liitossa pitkään samalta kuin kuvailet. Sitten paljastui mieheni eläneen kaksoiselämää jo pitkään vaan minä en sitä osannut edes epäillä. Päädyimme eroon. Ulkomuodoltaan ja kotiinpäin käytökseltään mies näytti tavis hiirulaiselta. Olikin sitten reissutyönsä puitteissa työreissuillansa jotain ihan muuta. Suhteemme muuttui myös lasten synnyttyä. Miehen rooli lapsiperheessä oli kovin toisenlainen kuin kahdenhengen rakkaussuhteessa. Eron jälkeen olen löytänyt itseni uudelleen. Miesten suhteen olen varautunut ja salasuhteita kammoan edelleen. Mies vei touhuillaan luottamukseni ihmisiin. Raunioilla rakentelen omaa elämää uudellepohjalle.


      • tässäpäkerrakseenn

        Ikävä kuulla tuollaista niinkuinhaaveilin. Meillä ei ole tilannetta, jossa kummallakaan olisi (tiettävästi mitään salasuhdetta), mutta oma ihastumiseni sai meidät keskustelemaan asioista, toki ongelmista oli puhutti jo ennen tätä. Lisäksi meillä meni pitkään jo ennen tätä huonosti, mutta itse ainakin yritin lakaista pahaa oloa maton alle. Me olemme hakeneet apuakin yhdessä ja erikseen ja se on meille asioita selventänyt ja opettanut, mutta ei korjannut suhdettamme. Katson kuitenkin, että tästä on kummallekin ollut hyötyä. Haittehan te niinkuinhaaveilin apua suhteellenne? Tai haithan itse apua, sillä jos teillä oli samankaltaisia ongelmia kuin meillä (kuten kirjoitit) niin en ihmettele, että toinen on saattanut olla salasuhteessa, joka tietenkin väärin.
        Toivon sinulle onnea, rohkeutta ja luottamusta uuteenkin suhteeseen, vanhasta voi ottaa opiksi.


      • HeavyW

        "Itselläni on asiassa kuin asiassa tahtoa ja sitähän suhteenkin koossa pitämiseen tarvitaan, mutta se ei aina riitä, valitettavasti"

        Juu, eikä riitä jos vain toinen tahtoo, toinen ei. Suhteen onnistumiseksi tarvitaan rakkautta, tahtoa ja järkeä.


      • HeavyW

        Siis molemmilta tarvitaan rakkautta, tahtoa ja järkeä


      • niinkuinhaaveilin

        Ei mies halunut apua hakea. Hän ei osannut ottaa isän roolia. Vetäytyi kaikesta, kotitöistäki. Lipui pois pikkuhiljaa. Ei puhunut, ei pukahtanut. Läheisyyttä oli ja osallistui enää meidän kahdenkeskiseen aikaan. Työreissujen määrä vaan kasvoi.Minulle jäi arjen pyöritys. Koin itseni arvottomaksi. Tein työni kodin ulkopuolella ja lastenhoidon sekä kotiaskareet. Mies ei osallistunut, ei tukenut ei nähnyt, ei auttanut. Yritin pyytää apua, yritin huomioida tein minkä osasin ja pystyin. Yritin saada häntä pariterapiaan. Hain sitten itselleni apua. Lopulta mies jäi kiinni sivusuhteesta. Ymmärsin jälkikäteen hänen jo vuosia olleen ajatuksissaan muualla. En tiedä pettikö alusta asti vai myöhemmässä vaiheessa. Lapsensa hän on alkanut huomioimaan vasta eromme jälkeen, vaikka edelleen yhteydenpito heihin on hänellä vähäistä.


    • taiteet

      "Entä mitä ajattelette lapsistanne eroon hetkellä, monilla lapset ovat vielä alle kouluikäisiä tai ihan vaippaikäisiä. "

      Mitä pienempi lapsi on, sitä helpompi vanhempien ero on lapsen kannalta. Yleensä erotaankin, jossain vaiheessa, kun perheen isä on jatkuvasti jossain työssä, työmatkoilla, harrastuksissaan, kavereiden kanssa...- käy kotona kääntymässä, tai ei aina sitäkään. Ystäväni erosi hiljattain, hänellä on alle 2 v lapsi. Ei lapsi ole reagoinut asiaan mitenkään, koska isää ei muutenkaan kotosalla "turhan paljoa" näkynyt. Oikeastaan ajattelen, että lapsen kannalta ero oli erittäin hyvä ratkaisu, tässä tapauksessa.

      Ja niille, jotka kysyvät "oliko pakko tehdä lapsi tuollaiseen suhteeseen?" Oli, koska sellainen oli tulossa, ja äidillä alkaa olla ikääkin enemmän kuin tarpeeksi. Kaikilla ei mene kuten Strömsössä. Sitä oikeaa ei vain heti löydy. Sitten kun löytyy, niin lapsen kanssa suhde ei toimi. Ei vaikka käytäisiin kaikki parisuhde- ja muut terapiat.

      Nyt kun oikein mietin, niin harvassa, etenkin tietyissä ammateissa ja alueilla pari pysyy yhdessä lasten jälkeen enemmän kuin 6-7v. Liitot kestävät ehkä eniten maaseudulla, mutta ei nekään välttämättä onnellisia ole. Kun oikein alkaa tarkastelemaan, tutkimaan ja haastattelemaan, niin jokaisesta perheestä löytyy salaisuutensa. Ihmiset elävät jokainen omaa salattua elämäänsä. Paljon rikkaampaa kuin tv-sarjassa konsanaan.

    • hjmk

      Taiteet kommentoija, näet tilanteen lapsen kannalta nyt kun hän 2 vuotias. Luepa Mannerheim liiton sivuilta enemmän lapsen kehittymisestä ja ajatusmaailmasta kun saa vuosia lisää.
      Tilanne on nyt se, että lapsi ei osaa kaivata isäänsä, kun on noin pieni. Ajan kuluessa häntä alkaa asia kiinnostaa ja myös äidin tekemiset nousevat esiin eli tilanne tulee muuttumaan.
      Kerrot että äidin biologinen kello alkoi tikitellä viimeisiään ja lapsen hankinta olikin enemmän miehen käyttö tähän, aika rumaa.
      Tiedän että lapsen voi saada ilman tällaista rumaa toimintaa, Väestöliiton kautta voi saada keinohedelmöityksen tuntemattomalta, jota ei koskaan kerrota äidille, lapsella on oikeus saada tietoa täysi-ikäisenä.
      Tästä tulee se puoli, että nyt mies maksaa lapsesta, toisessa äiti ottaisi vastuun ja saisi sosiaalitoimiston kautta suurinpiirtein samat edut.
      Nyt sitten se tapaako lapsi isäänsä, silloin hän alkaa tuntea erolapsen vaikeudet, remppaamisen toisen luota toisen luokse. Taas keinohedelmöitetty lapsi ei ramppaa, hänellä on yksi koti, johon hänet on haluttu.
      En ymmärrä sellaista, että haetaan siittäjä avioliiton kautta tai avoliiton kautta ja laitetaan tämä maksamaan omista toiveista.

      • taiteet

        Näen tilanteen kaikkien kannalta. Lapsen, äidin, isän. Mutta lapsen kannalta on suurin etu, ettei hän joudu varttumaan kodissa, jossa vanhemmilla on huonot välit, ja paljon ongelmia, henkilökohtaisia ja yhteisiä. Jos lapsen isä ei halua hoitaa itseään kuntoon, niin millään ilveellä ei voi kuvitella hänen osallistuvan lapsen hoitoon 100%:sesti.

        "Kerrot että äidin biologinen kello alkoi tikitellä viimeisiään ja lapsen hankinta olikin enemmän miehen käyttö tähän, aika rumaa."

        Mitä oikein horiset? Totuus on se, että kyseessä oli vahinkoraskaus, tai hienommin sanottuna yllätysraskaus, MUTTA mies halusi lasta siitä huolimatta enemmän. Omasta päästäsi olet keksinyt noita rumia juttuja.

        "Tästä tulee se puoli, että nyt mies maksaa lapsesta, toisessa äiti ottaisi vastuun ja saisi sosiaalitoimiston kautta suurinpiirtein samat edut."

        Mies kuule maksaa elatusmaksuja lapsesta ihan vapaaehtoisesti, jo ennen lastenvalvojan aikaa. Ei kaikki isät luista elatusvelvollisuudestaan ja ole kitupiikkejä eikä muutenkaan inhottavia lasten äitiä ja lasta kohtaan, vaikka ovatkin eronneet.

        Isä myös tapaa lastaan. Koska lapsi on niin pieni, niin äiti on mukana, tai isä tulee "kylään". Äidillä on myös hyvät tukijoukot tukenaan, mm. lapsen isän isä. Eikä lapsi ala varttuessaankaan rampata, eli asua vanhemmillaan 50/50.


      • AvioEronnut
        taiteet kirjoitti:

        Näen tilanteen kaikkien kannalta. Lapsen, äidin, isän. Mutta lapsen kannalta on suurin etu, ettei hän joudu varttumaan kodissa, jossa vanhemmilla on huonot välit, ja paljon ongelmia, henkilökohtaisia ja yhteisiä. Jos lapsen isä ei halua hoitaa itseään kuntoon, niin millään ilveellä ei voi kuvitella hänen osallistuvan lapsen hoitoon 100%:sesti.

        "Kerrot että äidin biologinen kello alkoi tikitellä viimeisiään ja lapsen hankinta olikin enemmän miehen käyttö tähän, aika rumaa."

        Mitä oikein horiset? Totuus on se, että kyseessä oli vahinkoraskaus, tai hienommin sanottuna yllätysraskaus, MUTTA mies halusi lasta siitä huolimatta enemmän. Omasta päästäsi olet keksinyt noita rumia juttuja.

        "Tästä tulee se puoli, että nyt mies maksaa lapsesta, toisessa äiti ottaisi vastuun ja saisi sosiaalitoimiston kautta suurinpiirtein samat edut."

        Mies kuule maksaa elatusmaksuja lapsesta ihan vapaaehtoisesti, jo ennen lastenvalvojan aikaa. Ei kaikki isät luista elatusvelvollisuudestaan ja ole kitupiikkejä eikä muutenkaan inhottavia lasten äitiä ja lasta kohtaan, vaikka ovatkin eronneet.

        Isä myös tapaa lastaan. Koska lapsi on niin pieni, niin äiti on mukana, tai isä tulee "kylään". Äidillä on myös hyvät tukijoukot tukenaan, mm. lapsen isän isä. Eikä lapsi ala varttuessaankaan rampata, eli asua vanhemmillaan 50/50.

        Hyin kirjoitettu. Omat lapseni olivat jo "isoja" erotessamme. Olivat helpottuneita ja nyt vuosia myöhemmin usein sanovat, että oli tosi hyvä kun erosimme. Heillä on siihen syynsä.

        Tänä päivänä exä sekä minä eläme vihdoinkin tasapainoista elämää - ilman toisiamme. Välimme ovat hyvät, mutta keskinäinen parisuhde ei toiminut. Nyt kun lapset ovat nuoria aikuisia, niin pakko todeta, että aivan loistavia ja tasapainoisia yksilöitä heistäkin tuli. Ero ei ole aina katastrofi. Avioliittoo kesti aikanaan 20v ja olisi saanut päättyä jo 5 vuoden jälkeen, mutta kun piti niin kovasti sinnitellä ja yrittää....


      • jikuy
        AvioEronnut kirjoitti:

        Hyin kirjoitettu. Omat lapseni olivat jo "isoja" erotessamme. Olivat helpottuneita ja nyt vuosia myöhemmin usein sanovat, että oli tosi hyvä kun erosimme. Heillä on siihen syynsä.

        Tänä päivänä exä sekä minä eläme vihdoinkin tasapainoista elämää - ilman toisiamme. Välimme ovat hyvät, mutta keskinäinen parisuhde ei toiminut. Nyt kun lapset ovat nuoria aikuisia, niin pakko todeta, että aivan loistavia ja tasapainoisia yksilöitä heistäkin tuli. Ero ei ole aina katastrofi. Avioliittoo kesti aikanaan 20v ja olisi saanut päättyä jo 5 vuoden jälkeen, mutta kun piti niin kovasti sinnitellä ja yrittää....

        Niin lapsesi olivat isoja ilmoitat AvioEronnut, miten isoja. Jospa kertoisit mikä se lasten syy oli.
        Jos lapset ovat jo sellaisessa iässä, että tuleva toimeen ja heillä itsellään on oikeus sanoa asioita. Oliko lapsenne kulkureita joka toinen viikonloppu vai satunnaisesti käväisivät.
        On suuri merkitys sillä, että jaksaisi sen ajan kun lapset eivät ole vielä itsenäisiä ja päätösvaltaisia, sillä silloin heitä erossa pompotetaan. Kun aikuisilla on asiat sekaisin, eivät he näe lastensa tilannetta, eräs eronnut tässä juuri kertoi ihan itse, että ei hän edes muista koko eroa ennen tai jälkeen ajasta mitään. Moni asia on kateissa yhä ja senkin hän nyt ymmärtää, että lapset olivat ja heille huudettiin, mutta ei hän ymmärtänyt että lapsille ero on kova paikka vuosia.

        Joten se turha mollaaminen ja räyhääminen kannattaa nyt lopettaa ja ajatella sitä lasten asiaa ihan perin pohjin. Mikä hiivatin hätä on vielä sännätä uuteen suhteeseen heti kun entinen on kynnyksen ylittänyt lähtiessään. Voisi sentään ajatella olla edes jonkin aikaa lastensa kanssa ja kuunnella heidän selviytymistään jos itse olet asiaa vuosia hautonut, lapsille ne vuodet alkavat vasta nyt ja ihan yhtä kovana ellei vieläkin kovempana iskuna.
        Ja tuskin niin yksin elämässä olet, ettei olisi esim vanhemmat, joiden kanssa yleensä voisi keskustella , eivät he aina osaa sanojaan valita , mutta eivät myöskään koskaan jätä tai rankaise.


      • ljhjhg
        jikuy kirjoitti:

        Niin lapsesi olivat isoja ilmoitat AvioEronnut, miten isoja. Jospa kertoisit mikä se lasten syy oli.
        Jos lapset ovat jo sellaisessa iässä, että tuleva toimeen ja heillä itsellään on oikeus sanoa asioita. Oliko lapsenne kulkureita joka toinen viikonloppu vai satunnaisesti käväisivät.
        On suuri merkitys sillä, että jaksaisi sen ajan kun lapset eivät ole vielä itsenäisiä ja päätösvaltaisia, sillä silloin heitä erossa pompotetaan. Kun aikuisilla on asiat sekaisin, eivät he näe lastensa tilannetta, eräs eronnut tässä juuri kertoi ihan itse, että ei hän edes muista koko eroa ennen tai jälkeen ajasta mitään. Moni asia on kateissa yhä ja senkin hän nyt ymmärtää, että lapset olivat ja heille huudettiin, mutta ei hän ymmärtänyt että lapsille ero on kova paikka vuosia.

        Joten se turha mollaaminen ja räyhääminen kannattaa nyt lopettaa ja ajatella sitä lasten asiaa ihan perin pohjin. Mikä hiivatin hätä on vielä sännätä uuteen suhteeseen heti kun entinen on kynnyksen ylittänyt lähtiessään. Voisi sentään ajatella olla edes jonkin aikaa lastensa kanssa ja kuunnella heidän selviytymistään jos itse olet asiaa vuosia hautonut, lapsille ne vuodet alkavat vasta nyt ja ihan yhtä kovana ellei vieläkin kovempana iskuna.
        Ja tuskin niin yksin elämässä olet, ettei olisi esim vanhemmat, joiden kanssa yleensä voisi keskustella , eivät he aina osaa sanojaan valita , mutta eivät myöskään koskaan jätä tai rankaise.

        Minun lapset tykkäsivät vanhempiensa erosta, koska heidän isänsä vain ilkeili, harjoitti siis henkistä väkivaltaa. Erottuani sitten viimein paljastui myös isän harjoittama ruumiillinen väkivalta. Sekä lapset että minä olisimme olleet paljon tasapainoisempia jos olisin hakenut eroa aiemmin. Täytyi vain odotella lasten varttumista, 12-vuotiaaksi. Siitä he, etenkin vanhimmat lapset kyllä ovat joutuneet maksamaan. Mutta tässäkin kuten monessa muussa asiassa, on valittava pahasta, tai vielä pahemmasta. Lasten asiaa ja etenkään parasta ei voi ajatella ajattelematta vanhempien, tai eroa haluavan vanhemman parasta. Eikä kyse ole mollaamisesta ja räyhäämisestä useinkaan, vaan siitä juuri, että toinen kohtelee väärin. Usein sekä lapsia että puolisoa.

        Eromme jälkeen paljastui myös, että ex oli haukkunut minua vanhemmilleni, ja kiristänyt heiltä rahaa. Vanhempani maksoivat myös vuosia lastemme elatuksen, koska ex ei siihen pystynyt, aina sama syy "rahat loppu". Myöhemmin luotettava taho kertoi, että ex oli käynyt maksullisissa naisissa.

        Uudesta suhteesta eron jälkeen. Lapset kannustivat minua siihen. Miksei olisi kannustaneet, koska heillä on järki päässä ja sydän kohdallaan? Lapset ovat vain lainassa, muuttavat omilleen ennen kuin huomaakaan. Vanhemmilla pitää olla omat ihmissuhteet, aivan kuten lapsillakin/nuorillakin. Ne rikastuttavat sekä vanhempien että lasten/nuorten elämää. Etenkin joillain nuorten vanhemmilla on sellainen epäsosiaalinen käsitys, ettei nuoren elämässä saisi olla muuta kuin vanhemmat. Ja myös toisinpäin: vanhemman on uhrauduttava olemaan yksin, omistautumaan lapselle. Aivan järkyttäviä äitejä olen tavannut: nyyhkivät "elämälläni ei ole enää tarkoitusta", kun 32-vuotias "pikkupoikansa" muuttaa (vihdoin) opiskelunsa jälkeen omilleen. Voihan jestas.


      • leikinloppu

        Kyllä se ero on lapsille ja aikuisillekin aina kova paikka, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Toisaalta lapset vaistoavat tällaiset asiat, eivätkä he välttämättä voi olla kuulematta tällaisia asioita ja vanhempien keskusteluja. Lapsille voi loppujen lopuksi olla helpotuskin se ero. Riippuu paljolti millainen se vanhempien välinen ja lasten ja vanhempien välinen suhde on. Nämä on niin hankalia asioita ja monet soutaa ja huopaa näiden asioiden parissa ja se on ihan normaalia. Onhan kyseessä iso päätös. Lisäksi päätöksen teko tuollaisessa asiassa on aina vaikeaa ja vaikuttaahan se aina myös ihmisen perusturvallisuuden tunteeseen. Mutta, joo syitä monesti lukuisia. Kommunikaatio ja keskustelutaidot ovat tärkeitä, mutta niiden täytyisi ylettyä myös toiminnan tasolle. Turhat lupaukset. Monestihan tilanne on se, että toinen skarppaa hetken ja sitten ollaan samassa lammessa jälleen, mutta entistä syvemmällä. Nooh, jojoilu loppukoon.


    • kghkhgc

      "Te joilla on jo aikaa mennyt, voitte varmasti jo nähdä asioita, jotka olisitte tehneet toisinkin."

      Juu, olisin eronnut jo paljon aiemmin.

      • asioihinkypsyminen

        Itse olen ajatellut myös samoin, että miksi on veivattu ja vatkattu asiaa ja miksi en ole lähtenyt jo aiemmin. Itselleni asiantuntija sanoi, että tuollainen asia kuin ero vaati kypsymisen ja vie aikaa. On hyvä käydä läpi asiat niin, että ne eivät jää kaivertamaan, että mitä jos olisinkin tehnyt noin niin olisiko homma toiminut tms. Kun eroon on henkisesti kypsä niin ei tarvitse myöhemmin lähteä tuommoiselle jossittelulinjalle.


      • oona_x

        Kyllähän eron kypsyttely vie aikaa, toki, mutta rajansa pitäisi silti olla kaikella. Itselläni ensimmäinen ajatus erosta tuli pari vuotta nuorimman lapsen syntymän jälkeen. Siitä oikeastaan alkoi exän piittaamattomuus mistään. Yritin kaikin tavoin saada parannusta aikaan, tietysti. Hölmönä uskoin hänen lupauksiinsa. Kunnes sitten vanhin lapsi pääsi ripille. Huomasin, että voi tavaton. Kaikki on mennyt pahempaan päin, elämä on yhtä sinnittelyä ja kärsimystä. Tämän jälkeen puhuin exälle erosta vakavasti. Hän yritti toppuutella. Hain eroa, enkä kertaakaan ole katunut. Sitä olen katunut, että lapset kasvoivat tosi huonossa ilmapiirissä ja saivat kärsiä. Minä kun vain sokeasti luotin että kaikki vielä järjestyy. Enää en todellakaan miettisi. Ihan surkuhupaista, että exän ja minun yhteisestä 29 vuodesta, vähintään 12v oli sitku -elämää.


      • kypsynyt
        asioihinkypsyminen kirjoitti:

        Itse olen ajatellut myös samoin, että miksi on veivattu ja vatkattu asiaa ja miksi en ole lähtenyt jo aiemmin. Itselleni asiantuntija sanoi, että tuollainen asia kuin ero vaati kypsymisen ja vie aikaa. On hyvä käydä läpi asiat niin, että ne eivät jää kaivertamaan, että mitä jos olisinkin tehnyt noin niin olisiko homma toiminut tms. Kun eroon on henkisesti kypsä niin ei tarvitse myöhemmin lähteä tuommoiselle jossittelulinjalle.

        Minulta asiantuntija kysyi "mikä sinua vielä pitää liitossasi, mitä oikein odotat"? Nimittäin kun olin pohtinut eroa ja päättänyt siitä jo viisi vuotta sitten. Sanoin, että odotan kai merkkiä :). Se tulikin sitten muutaman viikon jälkeen tuosta käynnistä. Niin se vain on, että kärsivällisenkin naisen mitta tulee täyteen.


      • asioihinkypsyminen

        Tuo pitää hyvinkin paikkansa kypsynyt. Se mittari vain tulee täyteen. Ei tosiaan tarvitse mitään konkrettisia merkkejä odotella, ihminen vain tuntee sen ettei enempää. Yleensä nämä asiat menevät niin, että ihminen tavallaan kypsyy asioihin ja ajatuksiin, mitä keskusteluissa käydään. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla, eikä se yleensä tapahdu hetkessä vaan kypsymisen jälkeen tulee ajatus näinhän se on. Toisaalta se on hyvää itsetutkiskelun aikaakin ja onhan ero aina valtava muutos ja järkyttää ihmisen perusturvallisuuden tunnetta, joten asioiden hyväksyminen vie aikaa.


    • kypsynyt

      Yksinäisyys parisuhteessa. Se että vain asutaan yhdessä, ei eletä yhdessä. Tähän tullaan, kun vuorovaikutus ei toimi. On turha kuvitella, että yksin pystyisi ylläpitämään molemmin puolin tyydyttävää parisuhdetta.

      • Aikuinenihminen

        Miksi se ei toimi,mitkä on ne syyt? Ongelmat ei pakene eroamalla,ei minulla ainakaan. Jos ei ole toiseen sitoutunut rakastunut ,varmasti tulee ero. Olen juurtajaksaen miettinyt asiat miksi ero. Kieltämättä en huolisi samalla jyrkällä ehdottomalla asenteella takaisin. Vaikeaa on murrosikäisten kasvatus plus muut ongelmat. En huolisi ottaisi puolisoa,riittäisi hyvä ystävä.


      • moniasiatärkeää

        Kyllä ongelmat voivat, ainakin osa poistua eroamalla. Toista ihmistä ei voi muuttaa eikä toisen ihmisen toimintaa muuttaa. Vain omaa toimintaansa voi muuttaa. Ja yleensä se on niin, että jos omaa toimintaansa muuttaa niin toisenkin toiminta muuttuu jos on muuttuakseen. Jos keskusteluista ja avun hakemisesta huolimatta homma ei toimi niin kyllä se eroon johtaa. Ja aivan oikein aikuinenihminen rakkaus ei ole se ainoa tekijä, joka pitää yhdessä eikä edes ystävyys ja toisaalta ne eivät ole myöskään tekijöitä, jotka yksistään pitäisi yhdessä. Rakkaushan muutenkin muuttaa muotoaan ja ystävyys on hyvä pohja rakkaudelle. Joskus olosuhteet liiton jatkumiselle ovat mahdottomat ja rakkauskin kuolee vähitellen.


      • ilona_666
        Aikuinenihminen kirjoitti:

        Miksi se ei toimi,mitkä on ne syyt? Ongelmat ei pakene eroamalla,ei minulla ainakaan. Jos ei ole toiseen sitoutunut rakastunut ,varmasti tulee ero. Olen juurtajaksaen miettinyt asiat miksi ero. Kieltämättä en huolisi samalla jyrkällä ehdottomalla asenteella takaisin. Vaikeaa on murrosikäisten kasvatus plus muut ongelmat. En huolisi ottaisi puolisoa,riittäisi hyvä ystävä.

        Siihen miksei vuorovaikutus toimi on rutosti erilaisia syitä. Minulla se oli, ettei ex kuunnellut, ei huomioinut. Olin kotiorjan roolissa. Ja totta vieköön eron jälkeen pahin ongelmani, ex, oli poissa. Loistavaa. Parhainta on, sitä jaksan arvostaa edelleen, että töistä kotiin on kiva tulla, ja kotona olla.

        Mietipä itse millaista elämäsi olisi, kun miettisit edellisenä päivänä, tai viikkona miten ihmeessä esittää/näytellä jokin arjen asia exälle niin, että se menisi ns. perille/jakeluun? Miettiä niihin hänen todennäköisimmät vastauksensa/torjuntansa, ja keksiä jotain rakentavia kommentteja ja ehdotuksia. Kun on jauhanut asiaa pitkään joka kantilta, ja kuvittelee päässeensä johonkin ratkaisuun, niin ei. Puoliso kysyy "Hä, mikä juttu toi on" "joo en kyllä yhtään muista tuollaista keskustelua" Vaikka se oli edellisenä päivänä. Sitten taas käydään läpi sama näytelmä. Tätä kun tekee kotona kaiken aikaa alkaa sisällä kiehua. Sapettaa. Vihastuttaa. Puuduttaa. Ahdistaa. Jne. Ei ole edes mitään järkeä rakastaa puolisoa, joka osoittaa sinua kohtaan pelkästään välinpitämättömyyttä, välillä murahtelee ja ynisee. Vastavuoroisuuden puute kyllä ajaa rakkauden tiensä. Samoin se, ettei toinen ole koskaan läsnä, vaikka olisi aina paikalla.


      • Muuttaamuotoaan

        Eikö nuo ole henkisiä patoumia? Ei ero ratkaise,ne siirtyy ,tulee lumipalo efekti? Aikoinaan oli muita ongelmia,nii silloin tuntui kivalta tulla kotiin,,,joku välittää. Loppujeenlopuksi ,eihän sekään pitänyr paikkansa.


      • mahdollinen_X
        ilona_666 kirjoitti:

        Siihen miksei vuorovaikutus toimi on rutosti erilaisia syitä. Minulla se oli, ettei ex kuunnellut, ei huomioinut. Olin kotiorjan roolissa. Ja totta vieköön eron jälkeen pahin ongelmani, ex, oli poissa. Loistavaa. Parhainta on, sitä jaksan arvostaa edelleen, että töistä kotiin on kiva tulla, ja kotona olla.

        Mietipä itse millaista elämäsi olisi, kun miettisit edellisenä päivänä, tai viikkona miten ihmeessä esittää/näytellä jokin arjen asia exälle niin, että se menisi ns. perille/jakeluun? Miettiä niihin hänen todennäköisimmät vastauksensa/torjuntansa, ja keksiä jotain rakentavia kommentteja ja ehdotuksia. Kun on jauhanut asiaa pitkään joka kantilta, ja kuvittelee päässeensä johonkin ratkaisuun, niin ei. Puoliso kysyy "Hä, mikä juttu toi on" "joo en kyllä yhtään muista tuollaista keskustelua" Vaikka se oli edellisenä päivänä. Sitten taas käydään läpi sama näytelmä. Tätä kun tekee kotona kaiken aikaa alkaa sisällä kiehua. Sapettaa. Vihastuttaa. Puuduttaa. Ahdistaa. Jne. Ei ole edes mitään järkeä rakastaa puolisoa, joka osoittaa sinua kohtaan pelkästään välinpitämättömyyttä, välillä murahtelee ja ynisee. Vastavuoroisuuden puute kyllä ajaa rakkauden tiensä. Samoin se, ettei toinen ole koskaan läsnä, vaikka olisi aina paikalla.

        Juuri noin. Kun parisuhde tuntuu pelkältä pinnistelyltä, ponnistelulta ja teatterilta, on parempi erota. En ymmärrä miksi niin monet puhuvat erosta ainoastaan ikävänä asiana. Mahdollisesti epäonnistumisena. Minulle se ei ainakaan ollut näin. Ero oli todella vapauttava kokemus, positiivinen, rohkea. Samanlainen kuin liiton solmiminen aikoinaan! En kadu ex-liittoani, enkä myöskään eroa. Ex-liittoni oli hyvä, niin kauan kuin se oli hyvä! Aika kauan siis. Ero kannattaa aina, kun liitto vie omat voimat ja ilon. En minä pystynyt vaikuttamaan siihen, että ex muuttui vastakohdakseen. Kumppanistaan pitää olla ylpeä, se mahdollistaa arvotuksen.


      • mahdollinen_X

        Arvostuksen...


    • jdjdjdj

      Minä olen varmaan niitä kuuluisia "liian helposti eroavia", sillä ei ole mitään yhtä isoa asiaa miksi minun olisi kerta kaikkiaan mahdotonta enää olla mieheni kanssa. Tai siis minun omasta näkökulmastani se yksi iso asia on se että olen ollut koko ajan onnettomampi ja onnettomampi. Se on tapahtunut vähitellen ja johtuu varmasti miljoonasta asiasta joista osalle olisi ehkä voitu tehdä jotain jos olisi reagoitu hyvissä ajoin (esim. nyt kun seksi on jo vuosikausia tuntunut pelkästään vastenmieliseltä, ei ole oikein enää motivaatiota ruveta "piristämään" seksielämää), osalle on yritettykin tehdä jotain mutta turhaan, ja osa ei ole mitään mille voisi tai pitäisi mitään tehdä koska kyse on enemmänkin meidän kummankin persoonallisuudesta.

      Aikanaan mentiin kyllä naimisiin rakkaudesta. Ehkä jos olisimmekin olleet vähemmän rakastuneita, olisimme odottaneet kauemmin ja lopulta tajunneet miten meidän väliset persoonallisuuserot ovat liian isoja että voisimme oikeasti viettää koko loppuelämämme onnellisesti yhdessä. Emme me siis ole avioliiton aikana edes muuttuneet sanottavammin, mutta ne asiat joita luulin voivani rakkauden voimalla sietää ovatkin osoittautuneet pitemmän päälle paljon vaikeammin siedettäviksi kuin luulin. Ja kyllähän asiat kärjistyvät helposti sen jälkeen kun tulee lapsia. Monta vuotta selitin itselleni että ehkei vika olekaan mun avioliitossani, ehkä on vain niin rankkaa kun on pieniä lapsia, mutta parisuhde tuntui vuosi vuodelta raskaammalta vaikka lapset olivat tietysti vuosi vuodelta vähemmän pieniä.

      En kuvittele että elämäni muuttuisi eron myötä pelkäksi juhlaksi, ja oikeasti eroaminen on minusta ihan kamalaa. Mutta en enää jaksa mitään muutakaan, olen niin uupunut oltuani niin onneton niin kauan. Haaveilen ihan siitä että saisin elää ilman miestäni, ainoana aikuisena taloudessani.

      Ehkä minun ei olisi pitänyt koskaan mennä naimisiin, ehkei minua ole luotu pitkään parisuhteeseen. Mutta en osannut nuorena ajatella asiaa niin.

      • monenlaisiakohtaloita

        Syyttä syyttelet itseäsi jdjdjdj ei eroon ole olemassa yhtä tai kahtakaan hyvää syytä. Mutta pari asiaa kannattaisi selvittää: oletko keskustellut asioista ja onnettomasta olostasi puolisosi kanssa ja oletteko hakeneet apua itsellenne? Jos ette niin ehkä kannattaa hakea ja sitten luovuttaa, jos tuntuu ettei auta.
        Minusta on hyvin yleistä miettiä, että onko nämä nyt niitä riittävän hyviä syitä erota ja itse ainakin yritän selitellä moniakin asioita itselleni parhain päin. Tietynlainen sinnikkyys ja positiivisesti asiaan kun asiaan suhtautumisessa on joskus pahasta ja uuvuttaa. Mutta jojoilu kuluttaa kyllä kaiken loppuun.
        No, jos jotain olen suhteestani ja ympärillä muutenkin olevista tapahtumista oppinut niin sen mitä arvostaa ja mitä voi sietää rakkaalta ihmiseltä. Uskon, että hyvin erilaisetkin ihmiset voivat keskenään solmia hyvän ja kestävänkin suhteen kunhan kumpikin on valmis suhdetta hoitamaan, on ajatuksiltaan ja mielipiteiltään jonkun verran joustavia ja tietysti arvostavat ja rakastavat toisiaan. Toivottavasti asiasi selkiytyvät suuntaan jos toiseen.


      • mahdollinen_X

        Sanot olevasi niitä " kuuluisia "liian helposti eroavia". No höpöhöpö. Kirjoituksestasi uhkui parisuhteen sietämätön raskaus. Ei sellaisesta ole pakko kärsiä. Paljon parempi on erota. Ja miksi edes suostut vastenmieliseen seksiin? Uhrautuminen on väärin itseäsi kohtaan. Erittäin väärin.


    • OletNolo

      Hiuy. Olipa ilkeä ja pahansuopa aloitus. Onko tarkoituksesi loukata ja lyödä lyötyä? Mikä motovaatiosi on tuolle loanheitolle. Häpeä.

      Kukaan ei eroa "ehdoin tahdoin". Ero on läheisen kuolemaan verrattava kriisi, joten seuraavaksi varmasti syyllistät myös lesket ja muut suruprosessissa olevat. En voi olla miettimättä, miksi haluat olla noin julma asiassa, jota et selkeästi ymmärrä alkuunkaan. Edelleen - HÄPEÄ!!!!

      • ihana_ero

        "Ero on läheisen kuolemaan verrattava kriisi´"

        Vai niin. Itselleni ja monelle muullekin ero oli suunnaton helpotus. Kamala kriisi se on vain, ellei kykene hyväksymään sitä, että puoliso haluaa eron. Se puolestaan on jokaisesta itsestään kiinni.


      • täääonniinntätää

        Pitää kyllä paikkansa, että ero on kuolemaan verrattava tapahtuma. Asiantuntijakin minulle sanoi, että ero on pieni kuolema ja saattaa olla erittäin rankka, sillä kuolleesta ihmisestä on kauniit muistot, yleensä jopa hieman kauniistuneemmat kuin todellisuus olisi, kun taas siitä erotusta puolisosta muistot ei niin hyviä ole, lisäksi varsinkin jos on lapsia niin ex elää kuitenkin jollain tavalla. Eli, jos väität, että ero on pelkästään helpotus niin et kyllä täysin ole käsitellyt niitä eron aiheuttamia tunteita pois, vaikka olisitkin jättäjä.
        Mutta kyllä erosta niinkuin muistakin elämän kolhuista selviää ja pidemmän päälle ero voi todellakin olla helpotus.


      • elämäonlaiffii_
        täääonniinntätää kirjoitti:

        Pitää kyllä paikkansa, että ero on kuolemaan verrattava tapahtuma. Asiantuntijakin minulle sanoi, että ero on pieni kuolema ja saattaa olla erittäin rankka, sillä kuolleesta ihmisestä on kauniit muistot, yleensä jopa hieman kauniistuneemmat kuin todellisuus olisi, kun taas siitä erotusta puolisosta muistot ei niin hyviä ole, lisäksi varsinkin jos on lapsia niin ex elää kuitenkin jollain tavalla. Eli, jos väität, että ero on pelkästään helpotus niin et kyllä täysin ole käsitellyt niitä eron aiheuttamia tunteita pois, vaikka olisitkin jättäjä.
        Mutta kyllä erosta niinkuin muistakin elämän kolhuista selviää ja pidemmän päälle ero voi todellakin olla helpotus.

        No olipa sinullakin "asiantuntija"! Kyllä ex-puolisostakin voi olla oikein kauniita muistoja - mutta ne ovat ollutta ja mennyttä. Se miksi eroon päädyttiin on nyt. Vaikka muistot ex-puolisosta olisi viime vuosina ennen eroa olleetkin huonoja, niin enpä sanoisi eroa edes pikkiriikkiseksi kuolemaksi. Mutta ihminen kyllä kuolee henkisesti, jos yrittää elää kuolleessa liitossa kovin pitkään. Yhdyn edelliseen kirjoittajaan siinä, että ero voi olla mieluummin helpotus, kuin minkään sortin kriisi.


      • tääonniintätää

        Tottakai ex-puolisosta voi olla kauniitakin muistoja, mutta harvemmin sitä erotaan jos kaikki on mennyt putkeen ja jos lapsia on ollut niin enpä voi sanoa, että ero on se mitä ensisijaisesti toivotaan. Totesin myös selkeästi, että ero voi hyvinkin olla helpotus, jonkun ajan kuluttua erosta ja varmaan niitä hyviäkin asioita muistaa silloin. Mutta eroprosessin läpikäymiseen kuuluu viha yhtenä vaiheena, silloin täytyy tietysti muistaa ettei pura sitä ihan mitentahansa ettei tarvitse jälkikäteen katua tekojaan. Osa ihmisistä jättää läpikäymättä tunteensa eroon liittyen ja siitä on kyllä harmia tulevaa suhdetta ajatellen. Niin, että elämäonlaiffii älä turhaan vääristele sanojani. Ja kiitos kysymästä, asiantuntijoita arvostan.


      • OletNolo
        tääonniintätää kirjoitti:

        Tottakai ex-puolisosta voi olla kauniitakin muistoja, mutta harvemmin sitä erotaan jos kaikki on mennyt putkeen ja jos lapsia on ollut niin enpä voi sanoa, että ero on se mitä ensisijaisesti toivotaan. Totesin myös selkeästi, että ero voi hyvinkin olla helpotus, jonkun ajan kuluttua erosta ja varmaan niitä hyviäkin asioita muistaa silloin. Mutta eroprosessin läpikäymiseen kuuluu viha yhtenä vaiheena, silloin täytyy tietysti muistaa ettei pura sitä ihan mitentahansa ettei tarvitse jälkikäteen katua tekojaan. Osa ihmisistä jättää läpikäymättä tunteensa eroon liittyen ja siitä on kyllä harmia tulevaa suhdetta ajatellen. Niin, että elämäonlaiffii älä turhaan vääristele sanojani. Ja kiitos kysymästä, asiantuntijoita arvostan.

        Pitkälti olen samaa mieltä. Omalla kohdalla ero oli todellakin läheisen kuolemaan verrattava kokemus ja suruprosessi. Osaltaa tuohon kai vaikutti se, ettei lähipiirissäni ollut kokemuksia erosta enkä ollut kuunapäivänä kuvitellut erovamme. Jossankin vaiheessa vain oli suojattava lapset (ja itsensä). Jos olisin ollut epäitsekkäämpi, olisin irrottanut lapset tuosta ilmapiiristä jo aiemmin. Kuvittelin kuitenkin kaiken muuttuvan ja uskoin sinnikkäästi parempaan huomiseen. Mutta kun ei niin ei.

        Pitkässä liitossa (ja varmasti lyhyemmässäkin) eroon liittyy paljon tunteita. Koko elin- ja ystäväpiiri nivoutuu pitkälti tai ainakin osin parisuhteeseen. Ero nostaa esiin voimakkaita surun, pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita. Sinä päivänä kun tekee aidon eropäätöksen on samaan aikaan helpottunut ja rikki. Kaikesta kuitenkin selviää, mutta omalla kohdalla surun(kin) kohtaaminen oli tärkeää.

        Eron läpikäyminen - kyllä kannattaa. Se ei tarkoita jotain "suoja-aikaa" eikä missään tapauksessa eristäytymistä. Eron läpikäyminen tarkoittaa sitä, ettei tunne katkeruutta ja on sinut itsensä kanssa. Se on prosessi, joka etenee aaltomaisesti ja voi kulkea mukana useita vuosiakin. Tärkeää on hyväksyä omat tunteet. Lopulta ei ole mitään. Ei surua, ei kaihoa, ei vihaa tai mitään. Ainoastaan tietoisuus ajasta, joka on joskus ollut osa omaa elämää. Tietää että on elänyt tuon ajan, muttei saa siihen enää selkeitä muistikuvia reaalisti eikä tunnetasolla.


    • rtesn

      Luin ketju ja luultavasti kirjoittavat ovat naisia, olisi hyvä saada sen toisenkin sukupuolen edustajia kertomaan näkemyksiään.
      Lapsikysymys näyttää olevan yhdentekevä, kun nainen saa päähänsä erota. Ei näytä käyvän edes mielessä, että vaikka kerrotte niistä miehistänne mitä karmaisevampaa, niin se lapsi ei kuitenkaan pääse eroon siitä hirviöstä, joutuu vielä yksin ilman turvaanne menemään nyt sen hirviön luo.

      Uskon että moni teistäkin olisi saanut kootuksi liittonsa kasaan jos olisi nostanut "kissan pöydälle". Eli selkein suorin sanoin se mitä kaivoi mieltä, ehkä se ukko olisi herännyt tajuamaan ja toinen asia on rehellisyys.
      Kun itse olet rehellinen ja yrität saada elämää raiteilleen, on tärkeää nähdä myös mitä se mies tekee, missä kunnossa hän on. Moni puoliso ja isä on lopen uupunut, jatkuviin vaatimuksiin, eli pitää elää oman perheen elämää ei sen mukaan millainen koti kavereilla on ja kuinka monta kertaa vuodessa he lomailevat. Onko teille itsellä siihen edes taloudellista mahdollisuutta ja sen tekemiseen tarvitaan myös äiti työhön ja lapset hoitoon. Äidinkin pää pysyy paremmin kunnossa kun raataa työpäivän aikuisten kanssa, silloin ei niin tyhjänpäiväisiin asioihin kiinnitä edes huomiota.
      Ihan samanlaisia ihmisiä ne miehetkin ovat, pojat omia lapsia, joista kasvaa noita miehiä, joiden pitäisi tehdä kaikki.
      Saahan niitä miehiä vaihtaa, kyllä se alku menee yhtä sinisilmäisesti kuin aikaisemman kanssa, tuskin muistaa lapsiaan ja kun vielä saa sen lapsivapaan. Asia karvastaa ainakin minua kovin, että äidit eroavat suurin piirtein sen lapsista eroon pääsemisen vuoksi. Mikä sellainen äiti on, hyi sentään.

      • finnas

        "niin se lapsi ei kuitenkaan pääse eroon siitä hirviöstä, joutuu vielä yksin ilman turvaanne menemään nyt sen hirviön luo. "

        Ei läheskään aina joudu. Usein hirviöillä on järkeä päässä, he suorastaan kieltäytyvät hoitamasta lapsia. Tai myöntyvät jättämään heidät rauhaan. Omat lapseni eivät suostuneet menemään isälleen, kuten ei monet muutkaan vanhemmat lapset.

        Tosi typerää luulla äitien haluavan "eroon" lapsistaan, jos he eroavat miehestään, lasten isästä. Se on juuri niin kuin kirjoitetaan "avioero", puolisot eroavat toisistaan. Äiti ei eroa lapsistaan. Hyi sentään itsellesi.


      • gfgfdg

        "Uskon että moni teistäkin olisi saanut kootuksi liittonsa kasaan jos olisi nostanut "kissan pöydälle"."
        Ai miten niin JOS OLISI nostanut... ??? Tottakai kissat on nostettu pöydälle useita kertoja, kaikkea on kokeiltu. Sitten vasta erotaan. Ihme kirjoituksia. Moni puoliso ja etenkin ÄITI on uupunut, kun miestä pitäisi hoitaa ja paapoa siinä missä lapsiakin, usein vielä enemmänkin.

        Sinulla on pää sekaisin omasta (tai läheisen?) erosta rtesn, älä rasita sillä muita turhan päiten. Yritä edes ymmärtää, että jotkut eroavat vain pitääkseen oman päänsä kunnossa, itsensä toimintakykyisenä. Ankeassa liitossa eläminen on paljon rasittavampaa kuin ero.


      • haeoikeestiapua

        Siinä joku äiti kirjoittaa paatoksella omaa pahaa oloaan ulos ehkäpä oman lapsen avioeron seurauksena. Kannattaisi sun mennä juttelemaan asioista ihan ulkopuolisen kanssa, asiantuntijan, joka saisi sut katsomaan asioita monelta eri kantilta. Nyt sä vaan olet juuttunut tuohon samaan virteen että ei saa erota ehdoin tahdoin. Sulle on sanottu tässäkin ketjussa, ettei kukaan eroa ilman syytä. Et vaan usko.
        Jos oman lapsesi liitto päättyi eroon, niin se on täysin hänen ratkaisu ja asia. Jos sä samanlaisia älyttömyyksiä hänellekin paasaat niin empä ihmettele, jos hän ei sulle asioitaan kerro. En minäkään kertoisi koska sulta ei saa edes myötätuntoa.


      • todellakuluttavaa

        Kyllä ero varmaan oman pään koossa pitämiseksi on tärkeää. Itsekin sinnitellääni ja avun hakemisen myötä uskoin, että jotenkin selvittäisiin. Toinen ymmärsi loukkaavansa ja lupaili ja lupaili muuttua, mutta sama valehtelu vain jatkuu ja jatkuu ja ei hänellä tarvetta erota. Itsellä synkimmät ajatukset käyneet hyvin pohjalla kuinka olisi vaan helpompi kuolla niin ei tarvitsisi tuollaista katsella.
        Itse olen lisäksi hirveän huono puhumaan asioistani muiden ihmisten kanssa. Aiemmat pettymykset ihmisten kanssa toimimisesta ovat tehneet hyvin varovaiseksi. Eli melko yksin ollaan, lasten vuoksi toivon selviäväni erosta.


      • kjkjkjz
        haeoikeestiapua kirjoitti:

        Siinä joku äiti kirjoittaa paatoksella omaa pahaa oloaan ulos ehkäpä oman lapsen avioeron seurauksena. Kannattaisi sun mennä juttelemaan asioista ihan ulkopuolisen kanssa, asiantuntijan, joka saisi sut katsomaan asioita monelta eri kantilta. Nyt sä vaan olet juuttunut tuohon samaan virteen että ei saa erota ehdoin tahdoin. Sulle on sanottu tässäkin ketjussa, ettei kukaan eroa ilman syytä. Et vaan usko.
        Jos oman lapsesi liitto päättyi eroon, niin se on täysin hänen ratkaisu ja asia. Jos sä samanlaisia älyttömyyksiä hänellekin paasaat niin empä ihmettele, jos hän ei sulle asioitaan kerro. En minäkään kertoisi koska sulta ei saa edes myötätuntoa.

        "Jos sä samanlaisia älyttömyyksiä hänellekin paasaat niin empä ihmettele, jos hän ei sulle asioitaan kerro. En minäkään kertoisi koska sulta ei saa edes myötätuntoa."

        Juuri näin!!! Ei ole niin hullua ihmistä, että ehdoin tahdoin haluaisi tulla syyllistetyksi erostaan, tai jostain muusta asiasta. Minkä vuoksi kaivaisi verta nenästään kertomalla tosiasioita, joita ei osata ottaa vastaan, ilman minkäännäköistä ymmärrystä, myötätuntoa, empatiaa? Vuorovaikutuksen ja ymmärryksen pitää olla tietyllä tasolla ennen kuin toiselle kannattaa avautua. Ihmissuhteet jäävät hyvin puutteelliseksi, jos reagoi kaikkeen negatiivisesti. Tosi rasittavaa tuollainen.


      • kjkjkjz

        "Uskon että moni teistäkin olisi saanut kootuksi liittonsa kasaan jos olisi nostanut "kissan pöydälle"."

        Haha. Oletko ihan tosissasi, ettei ennen eroa yritetä selvittää asioita? On yritetty. Mutta kun mies ei tajua, niin ei tajua. Ei sille nainen voi yhtään mitään. Liiton jatkaminen, jossa toinen ei tajua, toinen on siihen tyytymätön, on kuluttavaa ja tyhmää, elämän tuhlaamista.


      • kjkjkjz
        todellakuluttavaa kirjoitti:

        Kyllä ero varmaan oman pään koossa pitämiseksi on tärkeää. Itsekin sinnitellääni ja avun hakemisen myötä uskoin, että jotenkin selvittäisiin. Toinen ymmärsi loukkaavansa ja lupaili ja lupaili muuttua, mutta sama valehtelu vain jatkuu ja jatkuu ja ei hänellä tarvetta erota. Itsellä synkimmät ajatukset käyneet hyvin pohjalla kuinka olisi vaan helpompi kuolla niin ei tarvitsisi tuollaista katsella.
        Itse olen lisäksi hirveän huono puhumaan asioistani muiden ihmisten kanssa. Aiemmat pettymykset ihmisten kanssa toimimisesta ovat tehneet hyvin varovaiseksi. Eli melko yksin ollaan, lasten vuoksi toivon selviäväni erosta.

        Vastaankin sinulle, kun tuosta edellisestä kirjoituksestani uupui tärkeä juttu, ja se sopii tähän kuin nappi silmään.

        Eli kirjoitin tuossa "Liiton jatkaminen, jossa toinen ei tajua, toinen on siihen tyytymätön, on kuluttavaa ja tyhmää, elämän tuhlaamista."
        Tarkoitin, että nimenomaan "tajuamattoman" puolison kannalta elämä on kuluttavaa. Sen joka ei tajua elämä on helpompaa. Ymmärrys lisää tuskaa, ja kun sitä ei ole, kaikki on hyvin. Usein tähän liittyy tuo mistä kerroit. Toinen myöntää virheensä, lupaa parannusta, mutta ei sitä tule. Tässäkin pitää vain uskoa siihen, miten toinen toimii, ei siihen mitä sanoo/lupaa.


      • hijkn
        kjkjkjz kirjoitti:

        "Uskon että moni teistäkin olisi saanut kootuksi liittonsa kasaan jos olisi nostanut "kissan pöydälle"."

        Haha. Oletko ihan tosissasi, ettei ennen eroa yritetä selvittää asioita? On yritetty. Mutta kun mies ei tajua, niin ei tajua. Ei sille nainen voi yhtään mitään. Liiton jatkaminen, jossa toinen ei tajua, toinen on siihen tyytymätön, on kuluttavaa ja tyhmää, elämän tuhlaamista.

        Eihän noin onnistukaan, jossa vain sinun mielipide ja näkemykset ovat ainoat oikeat, kuunteletko koskaan toista ja joustatko yhtään missään.
        Toivottavasti sinulla ei lapsia etkä koskaan saakaan, voit laputtaa matkoihisi etsimään sitä mitä haluat vai tiedätkö oikein itsekään, tuskin sinulle mikään riittää ja kukaan ei itsenään kelpaa, kun hänen pitäisi laukata koko ajan sinun tahtiisi. Oisko syytä pysähtyä näkemään omat tapansa ja tekonsa. Toivottavasti tulee eteesi päivä, että joudut nöyrtymään ja sanomaan jopa ääneen, että et osaa et tiedä kaikkea ja alat arvostamaan muitakin ihmisiä. Nyt et sitä tee.


      • aikavoimaton

        Kannattaakohan hijkhn: kään mitään suhdetta miettiä, kun pitää noin jäyhästi mielipiteistään kiinni. Ei ihmiset nyt varmaankaan eroa sen vuoksi, että mun pitää pitää tästä ajatuksesta kiinni. Kait aikuiset tietää ettei parisuhde ole mikään asianajotoimisto, työpaikka, politiikkaa tms.
        Karsee tunne on se, että kaikki valuu viemäriin etkä voi itse tehdä mitään.


      • popopopop__
        hijkn kirjoitti:

        Eihän noin onnistukaan, jossa vain sinun mielipide ja näkemykset ovat ainoat oikeat, kuunteletko koskaan toista ja joustatko yhtään missään.
        Toivottavasti sinulla ei lapsia etkä koskaan saakaan, voit laputtaa matkoihisi etsimään sitä mitä haluat vai tiedätkö oikein itsekään, tuskin sinulle mikään riittää ja kukaan ei itsenään kelpaa, kun hänen pitäisi laukata koko ajan sinun tahtiisi. Oisko syytä pysähtyä näkemään omat tapansa ja tekonsa. Toivottavasti tulee eteesi päivä, että joudut nöyrtymään ja sanomaan jopa ääneen, että et osaa et tiedä kaikkea ja alat arvostamaan muitakin ihmisiä. Nyt et sitä tee.

        Ihan oikeasti hei, hijkn; nyt järki käteen. Tuossa edellä kirjoitettiin, ettei mies tajua, "eikä sille mitään voi". Tämä on kuluttavaa ja rasittavaa. Aivan varmasti on yritetty ajatella sen toisenkin näkökulmaa, miksei ymmärrä, mutta auttaako se mitään? EI. Tosiasia on myös, että parisuhteessa on kaksi, molempien pitäisi ymmärtää toisiaan, ja tahtoa sitä. Oikein on se, ettei jää rasittavaan ja kuluttavaan liittoon/suhteeseen, jolle kumppani ei halua tehdä mitään. Sitä kutsutaan myös itsesuojeluksi.

        Esimerkki: minun ex-liittoni oli juuri niin rasittava kuin olla voi. Mies ei tehnyt mitään, vaikka olisin puhunut kuinka. Korkeintaan sanoi "joo ...., mutta kun..... katsotaan sitten joskus". Hänellä oli hyvät oltavat, kun suostuin tekemään perheessämme kaiken. Mihinkään ei ottanut osaa. Joten hain eroa. En tietenkään heti vaan muutaman vuoden "puhumisen" jälkeen. Ymmärsin toki miksei ex halunnut mitään muutosta liittomme: hän tykkäsi palveluistani, hyväksikäytti minua ja vanhempiani rahallisesti. Minun ja lasten kannalta oli erittäin oikein erota. Vaativin "huollettava" ei eron jälkeen häirinnyt ja pystyimme keskittymään elämään.

        Ellen olisi eronnut, pääkoppani olisi ollut pahasti vinksallaan. Harmittaa hieman, etten eronnut jo aikaisemmin.


      • kjkjkjz
        hijkn kirjoitti:

        Eihän noin onnistukaan, jossa vain sinun mielipide ja näkemykset ovat ainoat oikeat, kuunteletko koskaan toista ja joustatko yhtään missään.
        Toivottavasti sinulla ei lapsia etkä koskaan saakaan, voit laputtaa matkoihisi etsimään sitä mitä haluat vai tiedätkö oikein itsekään, tuskin sinulle mikään riittää ja kukaan ei itsenään kelpaa, kun hänen pitäisi laukata koko ajan sinun tahtiisi. Oisko syytä pysähtyä näkemään omat tapansa ja tekonsa. Toivottavasti tulee eteesi päivä, että joudut nöyrtymään ja sanomaan jopa ääneen, että et osaa et tiedä kaikkea ja alat arvostamaan muitakin ihmisiä. Nyt et sitä tee.

        Mikäs vuodatus tuo oli? Paha päivä? Uni ei tullut? Lääkkeet ei tehonneet?

        Minulla on aikuiset lapset. Elän hyvää elämää, tässä ja nyt. Toki arvostan läheisiäni - lapsiani, uutta miestäni, ystäviäni, kuten myös itseäni. En tietenkään osaa/tiedä kaikkea, ei kukaan osaa/tiedä, eikä tarvitse.

        Ex liittoni päättyi eroon sen takia, etten suostunut enää tanssimaan exän pillin tahtiin. Kohdallani ero oli pelkästään positiivinen asia. Kaikki, myös lapset allekirjoittavat tämän, samoin heidän ystävänsä. Monesti kuulin eron jälkeen esim. lasten ystäviltä, että säteilen ja loistan, olen ILOINEN. Kukapa ei olisi, jos jättäisi ison taakan taakseen?


    • peikkoN

      Ei kukaan eroa buumin vuoksi. Erotaan, kun liitto vie kaikki voimat eikä anna yhtään mitään, on rasite. Toinen ei ole kiinnostunut muutoksesta, ei mistään. Korostan, että silloin pitääkin ehdoin tahdoin erota eikä jäädä liittoon. Mikään liitossa ei ole niin tärkeää kuin jaksaminen. Pitkään jatkunut stressi, uupumus, se sairastuttaa, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Pitkässä juoksussa myös lapset. Etenkin äidin stressi sairastuttaa lapsetkin. Siitä vasta yhteiskunta maksaakin.

    • kolim

      Minut säästi erolta oman asenteen muutos. Eli en salannut mitään ja otin aseeksi rehellisyyden.
      Kävelin vakain askelin vaikka autotalliin jos asia sitä vaati ja kerroin asian rauhallisesti ja samalla mitä tunnen itse ja mikä satuttaa.
      Muistan päivän kun sen ensimmäisen kerran tein. Sain rankka sanaisen sähköpostin koneelleni, kävelin suoraan mieheni luo ja pyysin häntä tulemaan lukemaan sen ihan omin silmin, jotta minkäänlaista väärinkäsitystä ei tule sisällöstä.
      Hiljaisen miehenä hän luki viestin ja se päivä muutti meidän keskinäisen kommunikoinnin uuteen aikaan, parempaan. Asia oli rankka siellä koneella ja yksin en sitä halunnut kantaa.

      Nyt on kulunut jo aikaa vuosia, mutta voin sanoa, että se avoimuus, rehellisyys
      kannattaa kokeilla, mutta asia on keskusteltava rauhallisesti. Jos toinen ei kuuntele, vaadi kuuntelemaan, kyllä silloin selviää moni asia.
      Kaikille tuskin käy niin kuin meille, että yhteys löytyi, toivottavasti joillekin.
      Se itsenään tuskailu toisen tekemisistä ja vihan ja katkeruuden kerääminen pitää lopettaa alkuunsa. On se ratkaisu sitten alkaa uusi aika yhdessä tai erota mutta ilman kolmansia, se on kaikkein pahin mitä tekee.

      • sattuupirusti

        Sinulla on käynyt hyvin kolim. Minulla tuo vastaava ei toiminut. Olemme terapia-apuakin hakenut ja neuvonakin saanut kertoa miltä tuntuu. Epäkohdista keskusteltu. Ollaan asioista puhuttu ja yhdessä asiaa läpi käyty. Toinen on sanonut ymmärtävänsä, mutta ei vaikuta silti mitenkään. Ihana lukea näitä kirjoituksia, missä toiset saaneet suhteen toimimaan noin tai oikeastaan ei aivan niin ihanaa. Itsestä tuntuu väliin aika paskalta, en ollut sen arvoinen eikä lapsetkaan että mies olisi halunnut saada tämän toimimaan.
        Ja lisänä haluaisin sanoa, että kolmansia ei kuviohin kannata sotkea, mutta kyllä huono parisuhde tunteet tappaa ja rakkaus voi löytyä koska tahansa. Mutta tietty suhteet alkuun vasta eron jälkeen.


      • fgjgfjgf

        Hyvä tietenkin, että teillä kävi noin. Mutta yleensä ei käy. Puhumalla asiat senkuin pahenee. Jos yhteinen aaltopituus on täysin kadoksissa, puhumista ei kannata edes yrittää. Siinä saa vain moninkertaisesti "turpiin".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2260
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1801
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1581
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1303
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1296
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1111
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1052
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1012
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      733
    Aihe