Ryöstö rahastusta

Kyllä Uudessakaupungissa osataan torilla kunnolla tuo vihannes tuotteiden ryöstörahastus,saman tuotteen kaupasta saa puoleenhintaa.
Lundeliinko vielä määrää torihinnat, näin ainakin kuulin tehneen sen vanhan akan
8261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ukin palstalla törmää hämmästyttävän usein täydelliseen sivistyksen puutteeseen. Aivan perusetikettiin kuuluu, että NIMIÄ ei liitetä HUHUPUHEISIIN. Tietenkään omaa nimeä ei vahingossakaan viestiin liitetä.

Siispä viestiketjun aloittajalle: osta kuppaiset vihanneksesi Lidlistä tai viljele ne itse. Jos jollakin on varaa hankkia vihanneksensa torilta, anna hänen tehdä niin. Ymmärtääkseni myös toritunnelmalla on merkityksensä siihen, että kesäiset ostokset tehdään sieltä. Itse olen säälittävän persaukinen, enkä siksi juurikaan hanki tuotteitani torilta. En kuitenkaan pura omaa epäonnistumistani kauppiaisiin tai muihinkaan ihmisiin. Katso peiliin, sieltä kurkistaa vihasi alkuperä! :)

Äänestä

Jotkut ukilaiset ovat tosiaan sellaisia käveleviä metabolisia oireyhtymiä että vihannesten syönti lienee unohtunut jo nuorella iällä. Sitten vanhoina kitistään kun raajoja pitää ruveta amputoimaan diabetekseskuolioiden takia.. ja veronmaksaja kiittelee jälleen kerran.

Äänestä

Niin tai näin se on aina väärinpäin. ; ) Mutta sattuipa kerran että muija osti muoviin pakatun paprikan torilta ja se oli aivan toisestapäästä märäntynyt. Sensijaan ei ole vastaavaa Lidlistä mukaan lähtenyt. Miksi oli muoviin pakattu? Liekkö jotain kaupan jäämistöä?

Äänestä

Ei ainakaan tuppukylän torilta kannata mitään ostaa ,jos kaupasta saa saman tuotteen ykskolmasosan tai puoltahalvemmalla hinnalla

Äänestä

kun hölmöt ostaa, myydään paskaa ruuaksi

Äänestä

Torilta saa tuoretta ja hyvää. Miksen ostaisi? Tuen samalla suoraan viljelijöitä yms.

Äänestä
  • Jotka eivät maksa veroja?

    Äänestä

En ole koskaan saanut torilta tuoretta ja hyvää, siksipä käynkin suoramyyntipisteissä. Tosin niidenkin hinnat ihmetyttävät kun ovat korkeampia kuin kaupassa (joista tuottaja marisee saavansa vain muutaman %:n itselleen). Ei ymmärrä.
Jos Ukiin tulee se REKO-rinki, toivottavasti tuottajat eivät siinä hinnoittele itseään ulos. Saavathan itselleen kunnon katteen jos myyvät vaikka samaan hintaan kuin kaupassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


torihinnat kirjoitti:

Kyllä Uudessakaupungissa osataan torilla kunnolla tuo vihannes tuotteiden ryöstörahastus,saman tuotteen kaupasta saa puoleenhintaa.
Lundeliinko vielä määrää torihinnat, näin ainakin kuulin tehneen sen vanhan akan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu