Uskovaisille/uskonnollisille vanhemmille

ateistineiti

Olen ateisti, mutta en ole ns. militantti ateisti siinä mielessä, että mielestäni jokaisella on oikeus uskoa miten haluaa eikä kenelläkään ole oikeutta kieltää toista uskomasta niin kuin haluaa (tietyillä reunaehdoilla tosin, esim. uskomus ei saa aiheuttaa haittaa tai vaaraa kanssaeläjille).

Olen sitä mieltä, että jokaisen on saatava itse tehdä uskonnollisuuteen liittyvät valintansa. Mielestäni valinnalle ei kuitenkaan ole este että lapsi elää uskovaisessa/uskonnollisessa perheessä, kuten jotkut ateistit uskovat. Lapsen valinnanvapaus voi silti toteutua, kunhan lasta ei velvoiteta pienestä asti omaksumaan perheen uskontoa ainoana totuutena - vaan yksittäisenä uskontona muiden joukossa, jonka hän ajanmyötä kasvaa näkemään itselleen sopivana tai sitten ei. Lasta ei siis tarvitse eristää uskonnollis-kulttuurillisesta ympäristöstä, kunhan huolehti siitä, ettei ympäristö ole uskonnon suhteen fanaattinen.

Uskovien kanssa keskustellessa on tullut esille kanta, että jos lapselle ei saa esittää omaa uskontoa ainoana oikeana totuutena, loukkaa se vanhemman omaa uskonnonvapautta. Siksi mieleeni tulikin kirjoittaa muutamia kuvitteellisia keskustelunpätkiä, miten lapsen kanssa voisi edetä uskonnollisissa keskusteluissa siten, että sekä vanhemman että lapsen uskonnonvapaus säilyy.

Joulun vietto
Lapsi: Miksi joulua vietetään?
Vanhempi: Meillä sitä vietetään kristittynä juhlana, koska isä ja äiti uskovat, että se on Jeesus-vauvan syntymäjuhla. Joissakin perheissä juhlaa vietetään muiden syiden takia ja jotkut eivät vietä sitä ollenkaan. Jokainen tapa on yhtä oikein ja jokainen voi itse valita mikä tapa tuntuu parhaalta.

Rukoileminen
Lapsi: Miksi rukoillaan?
Vanhempi: Minä uskon että se auttaa ihmisiä, koska minun jumalani kuulee rukouksen ja vastaa pyyntöön.
Lapsi: Miksi kaikki eivät rukoile?
Vanhempi: Kaikki eivät usko, että olisi olemassa jumalaa joka kuulee rukouksen ja siksi jotkut pitävät sitä turhana.
Lapsi: Ovatko ne väärässä?
Vanhempi: En tiedä. Minä uskon että ovat. Se ei kuitenkaan ole varmaa.

Helvetti
Lapsi: Onko helvetti olemassa?
Vanhempi: Jotkut kristityt uskovat että on ja jotkut että ei ole. Isä ja äiti uskoo että helvetti on/ei ole olemassa koska (vanhemman omat perustelut). Se ei kuitenkaan ole varmaa.

Uskonnolliseen juhlaan osallistuminen
Lapsi: Ei halua osallistua xxxx-juhlaan.
Vanhempi: Lapsi osallistuu xxx-juhlaan, koska lapselle on vaikea eritellä miksi joihinkin tilaisuuksiin (esim. hautajaiset) on pakollista osallistua ja joihinkin ei. Lisäksi uskonnolliset(kin) juhlat ovat muutakin kuin uskonnon harjoittamista, esimerkiksi sukulaisten ja ystävien tapaamista, ja näin ollen tärkeä sosiaalinen tapahtuma uskonnolliselle perheelle. Lapsen ei kuitenkaan tarvitse osallistua juhlan tunnustuksellisiin aktiviteetteihin kuten rukoiluun jos hän ei halua, vaan voi osallistua juhlaan "tarkkailijana". Samoin jos lapsi haluaa osallistua tunnustuksellisiin aktiviteetteihin, hänen annetaan niihin osallistua.

Lapsi haluaa osallistua jonkin muun uskonnon tapahtumaan
Vanhempi: Tapahtuma xxx ei kuulu kristinuskoon vaan toiseen uskontoon. Siksi isä ja äiti eivät ikinä ole osallistuneet tapahtumaan. Voimme kuitenkin yhdessä mennä katsomaan minkälainen tapahtuma on (vanhemmalle lapselle/nuorelle voi tietenkin antaa luvan osallistua yksin). Jälkeenpäin vanhemmat ja lapsi voivat keskustelta, miltä tapahtuma tuntui ja mistä syistä.

Lapsi on innostunut toisesta uskonnosta
Vanhempi: On sinun oma valintasi mitä uskontoa haluat kannattaa. Isä ja äiti kannattavat kristinuskoa, koska se tuntuu heistä hyvältä. Toivomme että myös sinä löydät uskonnon jonka kannattaminen tuntuu sinusta hyvältä.

Lapsi on innostunut ateismista/agnotismista
Vanhempi: Voit ihan hyvin uskoa, ettei ole olemassa jumalia. Isä ja äitikin uskovat niin kaikkien muiden kuin kristinuskon Jumalan kohdalla. Äiti ja isä ovat sitä mieltä, että kristinuskon Jumala on olemassa, mutta siitä ei ole olemassa varmoja todisteita, joten sitä ei voi väittää todeksi.

Lyhyesti sanottuna, voitte olla aivan niin uskonnollisia kuin haluatte, kunhan olette lapsillenne rehellisiä! Lapsen ajattelua ei pitäisi rajoittaa antamalla vääristeltyjä vastauksia siinä pelossa, että rehellinen keskustelu johtaa vanhemman oman uskon vähenemiseen. Kun säilytät uskosi rehellisen vastavuoroisen keskustelun jälkeenkin, voit olla siitä entistäkin ylpeämpi. Samoin jos lapsesi myöhemmin päätyy omasta vapaasta tahdostaan kristinuskon jäseneksi, voit olla varma että hänen uskonsa on aitoa eikä pakotettua.

Siis: älä valehtele, älä vähättele, älä väärentele, älä mustamaalaa. Lapsi huomaa kyllä epärehellisyyden, ja oppii sanomattoman säännön että se on (ainakin joissain tilanteissa) hyväksyttyä. Samoin on rehellisyyden laita.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfjyhgj

      Oletko tavannut jossain tällaisia militanttiateisteja joista puhut? Ja jos olet niin kuinka monta?

      • ateistineiti

        Henkilökohtaisesti vain pari ja muutamia. Englanninkielisillä palstoilla näihin varsinkin välillä törmää. Tarkoitin siis sellaisia ateisteja, jotka ovat sitä mieltä että uskonnoista tuleva haitta kumoaa mahdollisen hyödyn eikä tämän vuoksi mm. lapsia pitäisi altistaa millekään uskonnolliselle kulttuurin osalle edes vapaa-ajalla. Siis toiveena että uskonnot lakkaisivat olemasta osa kulttuuria. Itse en tätä toivo vaikka äärifanaattisia liikkeitä voisikin välillä hillitä.

      • ateistineiti
        ateistineiti kirjoitti:

        *ja S24:ssä muutamia.

    • "mielestäni jokaisella on oikeus uskoa miten haluaa eikä kenelläkään ole oikeutta kieltää toista uskomasta niin kuin haluaa (tietyillä reunaehdoilla tosin, esim. uskomus ei saa aiheuttaa haittaa tai vaaraa kanssaeläjille). "

      Nämä uskovat siitä viis veisaavat, mikä tarkoittaa uskonvapaus kun heille se on pelkästään oikeus uskoa, eikä ketään tulisi olla uskonnoton. Heillä ei tulisi olla minkään valtakunnan oikeutta puuttua valtion politiikkaan, jossa päätetään esim. sukupuolineutraalisesta avioliitosta (heidän tulisi jäävätä itsensä?). Tällöin tulisi heiltä poistaa oikeus uskoonsa, mikäli vastustavat sukupuolineutraali avioliittoa. Kysymys on ihmisoikeudesta ja jos sitä vastustaa tulisi vastaavasti uskovan menettää jotakin heille tärkeätä!?

      • 876879

        Usko ja uskonto ovat eri asioita. Mieti tarkasti, ero on todella suuri.

      • ateistineiti

        "Nämä uskovat siitä viis veisaavat, mikä tarkoittaa uskonvapaus kun heille se on pelkästään oikeus uskoa, eikä ketään tulisi olla uskonnoton."

        No sittenpä en puhukaan näistä uskovista :) Puhun tasapuolisesta uskonnonvapaudesta, eli siitä että yhtä hyvin kuin jokaisella on oikeus olla harjoittamatta uskontoa, jokaisella on myös oikeus sitä harjoittaa.

        "Heillä [uskonnollisin perustein asioita ajavilla] ei tulisi olla minkään valtakunnan oikeutta puuttua valtion politiikkaan"

        Samaa mieltä.

        "Tällöin tulisi heiltä poistaa oikeus uskoonsa, mikäli vastustavat sukupuolineutraali avioliittoa."

        ? Sehän olisi uskonnonvapauden vastaista. Sen sijaan heidät tulisi velvoittaa pitämään uskonasiat ja politiikka erillään mikäli ovat töissä poliittisissa viroissa. Eli ei esim. perustella poliittisia mielipiteitä ja päätöksiä uskonnolla vaikka se kuinka kutkuttaisi, vaan on löydyttävä jotkut ihan tähän maailmaan perustuvat järkisyyt. Jokainen uskovainen poliitikko saa kuitenkin tehdä vapaa-ajallaan ihan mitä lystää (tietenkin valtion lakien rajoissa).

        "Kysymys on ihmisoikeudesta ja jos sitä vastustaa tulisi vastaavasti uskovan menettää jotakin heille tärkeätä!?"

        Miten perustelet tämän? Silmä silmästä? Jokainen saa vastustaa mitä haluaa, mutta kenenkään ei pitäisi omien vahvojenkaan uskonnollisten mielipiteidensä perusteella pyrkiä vaikuttamaan politiikkaan epärehellisin keinoin tai siten että uskonto on kannustin. Aina pitäisi löytyä perusteltu yhteiskunnan senhetkiseen tilanteeseen liittyvä syy.

      • Ateisti1982EiKirj

        "No sittenpä en puhukaan näistä uskovista :) Puhun tasapuolisesta uskonnonvapaudesta, eli siitä että yhtä hyvin kuin jokaisella on oikeus olla harjoittamatta uskontoa, jokaisella on myös oikeus sitä harjoittaa."

        Uskovat eivät ymmärrä mitään tasapuolisuutta tässä asiassa vaan ennemminkin haluavat tyrkyttää uskontoansa ihan kuin ei uskonvapautta olisikaan olemassa. Eivät siis arvosta uskonnottomia vaan uskonnonvapaus tarkoittaa heille että uskonnottomienkin tulisi valita jokin uskonto. Uskonvapaus tarkoittaa samaa kuin "uskonpakko".

        " "Kysymys on ihmisoikeudesta ja jos sitä vastustaa tulisi vastaavasti uskovan menettää jotakin heille tärkeätä!?" "

        Jos haluavat vaikuttaa asioihin uskontonsa perusteella esim. vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa uskontonsa mukaan ja haluavat viedä muilta oikeuden "onneen" tai johonkin tärkeään tms. niin heiltä tulisi siitä syystä viedä oikeus uskontonsa harjoittamiseen. Silmä silmästä ja hammas hampaasta. Uskovien kanssa on turha mistään neuvotella. He eivät tunne minkäänlaisia kompromisseja ...lyövät vaan Raamatulla päähän ja siitä seuraa pitkä Raamatun kohtien esitys, miksi he eivät kompromisseja tee, jossa uhataan heidän uskonvapauttaan. Valtio ei paljon häviäisi, jos ennemmistön sana kuuluisi että Suomessa uskonharjoittaminen kokonaan kiellettäisi. Valtion sekulaarisuus saattaisi asiaan riittää, ettei tarvitsisi koko uskonharjoittamista Suomessa kieltää. Enemmistö Suomen päättäjistä on kristittyjä, vaikka eletään uskonnottomassa Suomessa. Suomessa päätökset takertelee aina vuosia eikä olla valmiita suuriin muutoksiin yhtä nopeasti kuin muualla "sekulaarivaltioissa" (kaikki muut Pohjoismaat).
        Minulle yllättävää oli se että Norjassa konservatiivinen siipi teki aloitteen valtion sekulaarisuudesta! :) Suomessa samaa pitäisi KD:n aloitteesta odotella hamaan tappiin asti!

      • ateistineiti
        Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

        Ensiksi sanon että en pidä tätä Ateisti1982:n kirjoittamana viestinä ennen kuin tulee kirjautuneena vahvistamaan. Röllejä kun pyörii joka ketjussa...

        "Uskovat eivät ymmärrä mitään tasapuolisuutta tässä asiassa vaan ennemminkin haluavat tyrkyttää uskontoansa ihan kuin ei uskonvapautta olisikaan olemassa. Eivät siis arvosta uskonnottomia vaan uskonnonvapaus tarkoittaa heille että uskonnottomienkin tulisi valita jokin uskonto. Uskonvapaus tarkoittaa samaa kuin "uskonpakko"."

        Vähintäänkin herää kysymys että millaisia uskovaisia olet tavannut. En rupea kaunistelemaan, olen minäkin ehdottomia kiihkouskovaisia tavannut. Mutta on olemassa myös niitä jotka ymmärtävät että joillakin ihmisillä on eri maailmankatsomus kuin heillä, eivätkä halua vaihtaa sitä kristinuskoon. Ja että "menkää kaikkeen maailmaan" käsky on täytetty sillä että paikalliset ovat tietoisia kristinuskosta eikä heitä ole tarvetta pakkokäännyttää.

        "Silmä silmästä ja hammas hampaasta. "

        Niin ja varmaan henki hengestäkin, kostamallahan se aina paranee :3 Minusta Hammurabin laki ei oikein sovi nykyaikaan. Toisekseen, millä määrittelet että uskonto ja jokin muu asia ovat keskenään "sopivansuuruinen" vaihtokauppa? Kenellä on oikeus tehdä tämä määritelmä?

        "Uskovien kanssa on turha mistään neuvotella. He eivät tunne minkäänlaisia kompromisseja"

        Ei pahalla mutta annat itsestäsi vähän samanlaisen kuvan tässä ketjussa...

        "Valtio ei paljon häviäisi, jos ennemmistön sana kuuluisi että Suomessa uskonharjoittaminen kokonaan kiellettäisi. Valtion sekulaarisuus saattaisi asiaan riittää, ettei tarvitsisi koko uskonharjoittamista Suomessa kieltää."

        Näinköhän? Minusta Suomi saisi itsensä aika nopeasti uutisotsikoihin. Tuohan nimittäin rikkoo YK:n ihmisoikeuksien julistusta vastaan. Ja vaikkei rikkoisikaan, en näe tuollaisella säädöksellä olevan mitään muuta vaikutusta kuin uskovien ja uskonnottomien kiristyneet välit uskontojen harjoittamista jatkettaisiin kuitenkin, mutta vain salassa. Kannatan valtion täydellistä sekulaarisuutta, mutta en uskonnottomuutta. Tehköön ihmiset vapaa-ajallaan mitä haluavat, lain ja hyvien tapojen rajoissa.

        "Enemmistö Suomen päättäjistä on kristittyjä, vaikka eletään uskonnottomassa Suomessa. Suomessa päätökset takertelee aina vuosia eikä olla valmiita suuriin muutoksiin yhtä nopeasti kuin muualla "sekulaarivaltioissa" (kaikki muut Pohjoismaat)."

        Mikähän tähän mahtaa olla syynä? Ovatko uskonnottomat vähemmän aktiivisia suuntautumaan päättäjäksi? Vai onko valtakoneistossa hyväveliverkosto uskovien hyväksi? Kumpaakin kuulee.

    • Nedda-

      Noin se menee. Sopu antaa sijaa kaikille. Ja kaikki ei ole samaa. On nähtävä se mikä on selkeä haitallisuuden aste vaikkapa joissain teistisissä liikkeissä tai ateistisissa suuntauksissa.
      Mitä taas lapsiin tulee, niin vanhempien on toki valvottava lapsiaan ja opastettava heitä tunnistamaan sellaisia tekijöitä, jotka ovat vahingollisia heille (lapsille) itselleen. Mutta, jos lapset vaikka käyvät tutustumassa johonkin ei lahkoutuneeseen kirkkoon, niin sellaisen voi jopa laskea kulttuurihistorian opinnoksi. Vaikka siellä nyt muutama sana enkeleistä tai Jeesuksesta mainittaisiin. Nimitäin ei ole itsestään selvää, että Suomessa ihmiset saavat edes riittävää yleisopetusta kulttuurihistoriasta. Vaikka resursseja ehkä olisikin?

      • ateistineiti

        Millainen on ei-lahkoutunut kirkko?

        En tarkoittanut tässä opintoretkiä, vaan lapsen omaa halua tutustua johonkin tapahtumaan. Toisaalta koulusta voitaisiin ihan hyvin tehdä tutustumiskäynti paikallisiin eri lahkojen kirkkoihin (luterilainen kirkko mukaan lukien), kunhan heitä ei velvoiteta osallistumaan tunnustukselliseen toimintaan. Tämä onnistuu sillä tavoin, ettei lapsia kehoteta tyyliin "nyt rukoilkaamme", vaan lapsille kerrottaisiin "ulkopuolisen kertojan" äänellä faktatietoa uskonnosta tyyliin "kristityt rukoilevat xxx-tilanteissa ja kristinuskossa se nähdään yhteydenottona kristinuskon jumalalle". Näin säilyisi sekä uskonnonvapaus että lapset saisivat oikeaa tietoa siitä miksi eri uskonnoissa toimitaan niin kuin toimitaan. Tämä vähentäisi myös ennakkoluuloja vähemmistöuskontoja kohtaan.

      • hih-hih-hih

        "Toisaalta koulusta voitaisiin ihan hyvin tehdä tutustumiskäynti paikallisiin eri lahkojen kirkkoihin"
        Me teimme aikoinaan koulusta tutustumiskäynnin paikalliseen ortodoksikirkkoon. Uskonnonopettaja, luterilaisen kirkkoherran vaimo, vaan raivostui meille oppilaille pahanpäiväisesti, kun laitoimme kirkossa olleeseen kolehtikippoon kolikoita. Luultavasti niinkin mitätön tuki kilpailevalle kirkolle oli hirmuinen synti:D

      • ateistineiti
        hih-hih-hih kirjoitti:

        Heh :D "Lievää" mustasukkaisuutta ilmassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe