Olenko ainut? (bikiniraja ongelmana)

Pfffrehotus

Moi oon siis kohta 16 vuotias tyttö ja omistan tumman karvoituksen (vanhemmilta peritty). En tiedä mikä alue kattaa sanan "bikiniraja" mutta pidän sitä aluetta bikinirajana mikä näkyy bikineiden ja pikkuhousujen ulkopuolella.

Kysyn nyt siis että olenko todellakin ainut jolla häpykarvoitus leviää bikinirajan ulkopuolelle? Minulla häpykarvoitus on siis levinnyt noin 4cm nivusiin ja siitä vielä reisiin päin. Yksikin kaveri jokunen päivä kysyi että "kasvaako sulla karvaa tossa!?" en tiedä oliko ilkkumista vai mitä. Se kolautti entistä enemmän itsetuntoa, ihanku muutenkin en kokisi tätä asiaa ongelmana.

Kysymys siis kuuluu : Olenko todellakin ainut? Kerran rannalla toinen kaveri sanoi että ei ole ajellut viikkoon ja nauroi perään ja oli silleen että eikai karvat näy. Noh ei näkynyt yhtään mitään. Itse ajelin edellispäivänä ja karva näkyy TODELLA ikävästi nivusissa ja reisillä pikkuhousujen ulkopuolella.

Oon nyppinyt niitä karvoja, silloin ne kasvoi paljon hitaammin mutta alkoi ilmetä ongelmaa karvojen sisäänkasvun kanssa. En jaksaisi olla koko ajan höylä kädessä ja höyläämällä karvat kasvaa koko ajan pikkuhiljaa paksumpana takaisin. Ja älkää sanoko "toi on vaan myytti" laitoin kerran nypityn ja sheivatun karvan vierekkäin ja se oli koko matkalta paksumpi.

Onko olemassa voiteita mitkä hidastaisi tai lopettaisi karvan kasvun? Omistan myös vatsassa normaalia tuuheamman ja näkyvämmän karvoituksen ja yritän olla antamatta sen vaikuttaa itsetuntooni. Tämä bikiniraja ongelma vaan syö minulta naisellisuutta ja yritän olla uimassa aina silleen että nivuseni olisivat piilossa. Apu ja samaa ongelmaa potevien kokemukset ovat tervetulleita!!

2

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karvatonkisu

      Ei luoja, höylätessä karvat ei todellakaan kasva pidempinä ja paksumpina takaisin. Kyse on vaan siitä, että kun karvan leikkaa ihon pintaa pitkin, se ohut pää katkee pois ja karva näyttää paksummalta. Nyppiessä karva ohenee/lopettaa kasvun, koska se joutuu koko ajan kasvattaan itsensä tuppea myöten uudestaan. Mutta eipä siihen mitään ihmeellisempiä vaihtoehtoja ole, kun sheivaus, nyppiminen/epilointi, vahaus, sokerointi tai karvanpoistovoiteet. Tietysti jollain laserilla ne voi käydä poistattaan pysyvästi, mutta hintaluokka on vähän kovempaa.

    • jani15v

      jätät bikinit pois kokonaan.....on enemmän silmäniloa kun liikuskelet nakuna ja sheivaat semmosen kapean kiitoradan pimpin päälle....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe