Nokkosperhoset sukupuutossa?

Olen kierrellyt pitkin poikin Etelä-Suomessa ja nokkosperhonen, tuo ihan ikoninen alkukesän ja loppukesän perhonen on kokonaan kadoksissa. varhaiskevään jälkeen ei yhtään yksilöä eikä ainuttakaan toukkaa missään nokkoskasvustossa. Päijät-Häme, Etelä-Savo ym. eikö noita voisi siirtoistuttaa ulkomailta, jos vain alan harrastajat noutaisivat muutaman sadan toukan satseja kasvatukseen ja vapauteen loppukesällä? Alkukesän kylmyys on satavarmasti tuhonnut munimista aikovat naaraat ja jatkuva kylmyys ja sade pikkutoukat. eikös näille voi tehdä jotain?
5173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei niitä täällä oulunläänin eteläosassakaan ole näkynyt. Ei suruvaippoja, eikä oikeastaan mitään päiväperhosia. Surullista. Yökkösiä ja mittareita on jokunen vipeltänyt yöllä ilmassa. Pihani on luonnontilassa ja täynnä luonnonkukkia ihan hyönteisiä ajatellen. Vaan loistavat poissaolollaan. Sen ikävyyden nyt sain että kimalainen meni vanhasta johdon reiästä seinään ja tekivät pesän. Nyt on hajua ja rapinaa ja pininää. Eristeet ja muut luultavasti pilalla. No, saavatpahan tehdä jälkeläisiä. Pitää syksyllä avata seinä.

Äänestä

Itsekin olin kysyä perhosista, että mihin ovat kadonneet. Melko harvinainen näky olleet, vaikka olen tarkoituksella käynyt ihan niittyjen äärellä tarkastelemassa. Ei edes nokkosperhosia. Voisin varmaan ynnätä parin kuukauden satunnaisperhosnäkymän olleen kahden käden sormilla laskettavissa.

Ehkä elokuussa lämpenee ja perhosetkin ilmestyy.

Äänestä
  • Samaa kummastellut itsekin. Myös hyttyset, nuo jokakesäiset rikolliset ihmiskuntaa kohtaan kadonneet. Vain muutamia havaintoja koko kesässä olen hyttysiistäkin tehnyt. No, eipä tarvitse palsamoida itseään hyttysmyrkkyihin.
    Niityillä ja pihoilla, vaikka kukkia millä ja mitoin, ei näy kuin muutamia kuluneita tesmaperhosia.
    Yhden, kaksi mehiläistäkin olen vain nähnyt. Nekin taitavat olla katoamassa. Myrkyt vai luonnonsaasteet, vai kelit? Mene, tiedä...

    Äänestä

Sama täällä, Länsi-Helsinki ja Itä-Vantaa. Valkoisia mitä-lienee perhosia on lennellyt aika runsaastikin, Vantaalla oli muutama haapaperhonen, yhden nokkosperhosen ja suruvaipan näin alkukesällä, neitoperhoja ei ole ollut koko kesänä. Vantaan paikkamme isot nokkospöheiköt ovat yleensä olleet toukkia täynnä ja syöty ruodoiksi - tänä vuonna ne voivat erittäinkin hyvin. Muutenkin kesä on aika outo; ampiaisia ei ole juuri lainkaan, ei myöskään kirvoja, vain pari paarmaa pörräili ympärillä, kimalaisia sentään on jonkin verran. Kallionauhuksemme alkaa juuri kukinnan, saa nähdä tuleeko amiraalit kuten aiemmin - mutta nehän tulevat vähän kauempaa.

Äänestä

Eräässä asuinpaikassa meille tuli niitä jatkuvasti sisään ikkunoista, tulivat varmaankin läheiseltä niityltä, kunnes niityn päälle rakennettiin kauppakeskus. Citymarketin jälkeen ei perhosia näkynyt enää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luontoilija kirjoitti:

Olen kierrellyt pitkin poikin Etelä-Suomessa ja nokkosperhonen, tuo ihan ikoninen alkukesän ja loppukesän perhonen on kokonaan kadoksissa. varhaiskevään jälkeen ei yhtään yksilöä eikä ainuttakaan toukkaa missään nokkoskasvustossa. Päijät-Häme, Etelä-Savo ym. eikö noita voisi siirtoistuttaa ulkomailta, jos vain alan harrastajat noutaisivat muutaman sadan toukan satseja kasvatukseen ja vapauteen loppukesällä? Alkukesän kylmyys on satavarmasti tuhonnut munimista aikovat naaraat ja jatkuva kylmyys ja sade pikkutoukat. eikös näille voi tehdä jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu