tangomarkkinat

Tangomarkkinoilla on monta kuninkaallista, Pakonen ei niihin kuulu! Onneton laulaja ja ikävä tyyppi
1170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

nytkö järkätään paraikaa Susku Heikille kuningatar-titteliä..?

Äänestä

Surkeat juontajat,kuulijalle tulee kiusaantunut olo.

Äänestä

Taitaa Erika wikman voittaa ja Susanna jää taas kerran hopealle

Äänestä

Kuka voitti, lopetin katsomisen kun kaks huonointa oli enää jäljellä

Äänestä

jotenkin väljähtäneeltä tuntuu noitten voitto,jotka osallistuu monta kertaa samaan kisaan.ei hyvä.paras ei voittanut!

Äänestä
  • Nyt huomasi jo televisiostakin, että kuningatar oli etukäteen valittu. Ei pystyneet /halunneet juontajatkaan sitä enää peitellä.

    Äänestä

  • Juuri noin. Ärsyttää he, jotka vähän väliä ovat pyrkimässä kuninkaaksi tai kuningattareksi. Menee maku koko kisasta jos joka vuosi on tuttuja naamoja.
    Pitäisi olla sääntö, että jos on päässyt jonain vuonna kymppikerhoon, ei ole asiaa viiteen vuoteen ainakaan.
    Minusta oli hyvä, että miesten sarjan voitti tuore laulaja. Tuskin Jussilasta olisi tullut sen vetävämpi kuin jo on. Kun meillä muisteltiin aiempien vuosien voittajia, teki tiukkaa muistaa yhtäkään. Joku nimi nousi sentään. Jotta tusinatavaraa ja voittajan pitää todella erottua muista jotta jäisi historian muistikirjaan voittajana.

    Äänestä

Erika Vikman olis ollu tuore ja nuori mukavan oloinen tyttö tangokuningattareksi.osallistui muuten Idolsiin joku vuosi sitten.

Äänestä

kyllä oli taas mokailua ja sählinkiä koko ohjelma täynnä.tuomarit välillä ihan pihalla,hölmöine kommentteineen.

Äänestä

Naisten puolella oikea voitti, mutta miesten puolella ammattitaidottoman tuomariston päätöksellä muutamaan vuoteen jo kolmas huti, ei Akista kuninkaaksi ole, niin luokaton duetto oli. Kaksi aiempaa hutia Amadeus Lundberg ja Teemu Roivainen.

Äänestä

Nuori tyttö meni eurolääkäriin vatsavaivojen vuoksi. Pikainen tutkimus, ja kiertävä keikkakildare tokaisi tylysti: "On tulossa perheenlisäystä". Tyttö hädissä selittämään: "Miten se on mahdollista, kun poikakaveri on vaan tonne suklaaosastolle laskenut". Siihen lääkäri tokaisi: "Etkö ole kuullut, mistä tangolaulajat tulee".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tangotyyppi kirjoitti:

Tangomarkkinoilla on monta kuninkaallista, Pakonen ei niihin kuulu! Onneton laulaja ja ikävä tyyppi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu