Sairas uni.

RebellAngel

Mitä tämä uni kertoo?

Olin lääkärin vastaanotolla siskoni kanssa, katselin vierestäni kun siskolleni puhuttiin ja yht'äkkiä häneen tungettiin neula ja hän huusi kun verta otettiin ikäänkuin verensiirto-pusseihin väkivaltaiseen tapaan.

Tiesin, että minun pitäisi olla seuraava, mutten kuitenkaan mennyt kidutettavaksi.

Mieheni nukkui vieressäni unessa ja minä istuin ja en voinut tehdä muuta, kuin katsoa.

Olimme unessa mieheni kanssa kodittomia ja otin loppupeleissä itseltäni kokeeksi verikokeen koska halusin karaista itseäni, ettei kukaan voisi satuttaa minua.

Kävelin unessa kadulla kodittomana ja olin veressä kauttaaltaan, pyyhein käteni kerrostalon betoniseinään ja harhaillen jatkoin matkaani.

Pian unen jälkeen näin elämää kodittomuudesta, olimme mieheni kanssa raunioisessa talossa joka kuhisi rottia seinien sisällä, mutta ne pystyi kuulemaan varsin hyvin.

Jossakin kohtaa unta, olimme ylellisessä kartanossa -Joka kuului tunnelman mukaan mieheni vanhemmille. Tunnelma oli myöskin ahdistava. -Todellisuudessahan ei ole kartanoa tai isoa omaisuutta mieheni vanhemmilla.

Olemme nyt olleet päälle 8kk mieheni kanssa yhdessä, ensin kaukosuhteessa pitkän aikaa ja sitten olemme nähneet tiiviimmin nykyisin. Eilen mieheni siskon känninen mies oli puhunut minusta paskaa, kuulin tämän mieheltäni.

Mitä tämä voisi tarkoittaa?

8

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BLOODisLIFE

      Voi liittyä kuukautisiin, vereen verisiteisiin, verisukulaisiin... voi myös tarkoittaa fyysisiä ongelmia tai huolia, verenvuodatus voi myös tarkoittaa juoruja, voi myös tarkoittaa huonoa onnea liikeasioissa tai että joku yrittää estää sinua menestymästä tai maksattaa sinulla omat velkansa, talo symboloi itseäsi ja olit unessa koditon niin terveytesi saattaa horjua tai joku yrittää horjuttaa terveyttäsi ja rotta viittaa siihen, että naapurit saattavat pettää tai vahingoittaa,juoruilua voi olla kuulithan rotat seinissä, saattaa tulla riitoja

    • Tipsu57

      Hei.
      Olen opetellut tulkitsemaan omia uniani henkisen kasvun pohjalta. Se on mielestäni toiminut kun sen ymmärtää.
      Veri unessa voisi kertoa siitä altistatko itseäsi jotenkin pakonomaisesti johonkin mikä ei oikeasti tuota sinulle iloa ja tyytyväisyyttä. Myös rotat tulkitsen että jokin vie sinulta elämänenegiaa. Mutta ei voi syyttää muita, sinun pitää itse tutkia elämääsi mikä siinä ei ole kohallaan. Myös omia asenteita pitääkyseenalaistaa. Entä onko liiallista miellyttämisentarvetta, riippuvuutta yms. Ahdistava tunnelma unessa on kyllä selvä merkki siitä että kaikki ei ole hyvin. Itsesi sinun on selvitettävä mikä mättää. Myös apua on saatavilla jos ei itse oivalla.
      Toivottavasti saat tästä jotain.

    • RebellAngel

      Kyllä, naapurini on käyttäytynyt erittäin aggressiivisesti ja lähes päällekäyväksi viimepäivinä.

      Minulla on riitoja perhesuhteissani, siskoni kanssa.

      Minun mieheni on mustasukkainen ystävästäni & siitä, kun lähes aina kun olen tämän ystäväni kanssa, -Mopo karkaa käsistä alkoholin kanssa.

      Elämänenergiani on katkolla ja tuntuu katoavan, perheessäni isälläni ja äidilläni on riitoja ja perhesuhteemme ovat hieman kyseenalaiset. Asun siis vielä kotona.

    • RebellAngel

      Tämä viikko on paha, paha, paha & paha mielialankin pohjalta.

      • näkökulmia

        Eli unesikin kertoo ahistuksestasi, tuo kodittomuus kuvaa unessa näköjään sinun ja miehesi suhteen tilaa, teidän suhde on ikäänkuin "ilman kotia" ja tätä mielialaa ruokkii varmasti sun suhde sun ystävääsi josta miehesi kärsii mustasukkaisesti. Veri taas kuvaa elinvoimaa, ja sä koet että sinusta imetään elinvoimaa, tai sinun ja siskosi suhde on selvittämättömien riitojenne takia voimia vievä(yritä siis selvittää tulehtuneet asiat teidän välillä) eikä miehesikään siihen näköjään puutu, on kuin nukkuisi vierelläsi välittämättä yhtään. Se veri mitä sä pyyhit betoniseinään on kai sun hätähuutosi tilanteeseen, sä kai haluat näyttää muille julkisesti(betoniseinä) miten sun voimat hupenee näissä sun tämänhetkisissä ihmissuhdekuvioissa.

        Vaikeaa on sulla nyt, mä ainakin suojelisin itseäni ensisijaisesti aluksi, koska miten voi muita auttaa jos ei itsekään ole voimissaan. Mutta sun uni alkoi sun ja siskosi veren väkivaltaisella imemisellä, tämä on siis ongelmien järjestys, yritä ensin saada siskosi kanssa suhteesi kuntoon, hän voi olla sinulle se voimavara joka voisi laukaista myös nuo muutkin ongelmasi. Puhumalla paras.

        Ehkä sun kannattaa muuttaa kotoasi ihan omaan asuntoon, koska riitelevät vanhempasi vain lisäävät sun irrallista oloasi, mistä sun kodittomana harhailusi sun unessa näköjään viestii. Mutta ole varovainen, mustasukkaisuus miehesi puolelta voi olla liian omistavaa, ja muuttua väkivaltaiseksi, yritä sanoa se hänelle.


    • RebellAngel

      Tilanne; Siskoni ja minä olemme lähentyneet tähänpäivään asti & ymmärsin, että hän on minulle kuin oma vereni.

      Parisuhteemme mieheni kanssa on katkolla & hän ''myönsi minulle olleensa täysi kusipää...'' Ja kertoi menevänsä psykologille.

      --
      Olen ottanut useammin alkoholia & nykyisin mielialani muuttuu itsetuhoiseksi loppuillasta. Pelästytän ihmiset pois harhailevalla usvalla, joka kietoo minut ympärilleen ja käskee tehdä ratkaisun mihin en pysty ja mitä en selvinpäin halua -Itsemurha. Se ei jää varmaankaan epäselväksi kenellekään, kun tämä demonistinen olento puskee minusta esille. -Kaikkien haavojeni ja arpieni vastaanottaja, joka on rakentunut minun uudeksi ihokseni -Minun suojakseni ja pelastajakseni. Tuhoutumaton, satuttamaton, kestävin versio minusta. Tämä olento kestää kipua äärirajoille, fyysisesti ja henkisesti. Tämä olento tuhoaa, jos jokin tragedia esimerkiksi antaisi sille järjellisen tai tunteellisen perusteen. Minun pahin elämänenergiani muoto.-

      Eli sanon siis suoraan muuttuvani kännissä itsemurha-alttiiksi, mikä pelottaa ihmisiä. En kuitenkaan itselleni mitään pystyisi tekeväni. -Koskaan. Enkä tekisikään.


      En ole päässyt yli menneisyyteni asioista, vieläkään.

      Ja uusi uneni: ''Isäni osti perheeseen eläimiksi käärmeitä, isokokoisia ja erilaisia... Jossakin kohtaa unta yksi niistä puraisi minua ja en tiennyt oliko se myrkkykäärme... '' Sen muistan unessani vahviten ja kun heräsin niin mietein jälleen kerran taas, että: ''Mitä vittua?'' .. Mitäköhän tuo mahtaisi tarkoittaa?

      • näkökulmia

        "hän on minulle kuin oma vereni."

        Eli unesi alku kertoi sinulle ihan oikein, millainen sinun ja siskosi suhde on.

        "Parisuhteemme mieheni kanssa on katkolla & hän ''myönsi minulle olleensa täysi kusipää...'' Ja kertoi menevänsä psykologille."

        Nyt kuulostaa hyvältä. Rauhoita vaan oma elämäsi ensin, ja lähde tältä pohjalta jatkamaan.

        Ja tuota ylläolevaa "ratkaisuasi" sinä sitten lykkäät niin pitkälle kuin mahdollista, eikö vain?

        "En ole päässyt yli menneisyyteni asioista, vieläkään."

        Pystyykö kukaan pääsemään menneisyyden asioiden yli, ehkä niiden kanssa voi päästä jonkinmoiseen sovintoon, ainakin itse ajattelen näin omien "demonieni" kanssa.

        "Isäni osti perheeseen eläimiksi käärmeitä, isokokoisia ja erilaisia..."

        Sun "miehinen animus-puolesi" vihjannee sulle, että sun seuraava "voimaeläin" voisi olla kaikista viekkain käärme, sen eri muodoissaan. "Olkaa lauhkeita kuin lampaat, ja viekkaita kuin käärmeet".

        "Jossakin kohtaa unta yksi niistä puraisi minua ja en tiennyt oliko se myrkkykäärme... ''

        Jos se puraisu ei ahistanut ja tuntunut pahalta, niin silloin se oli kai vihjaus sulle että "myrkyllisyys" omassa elämässä ei haittaa, päinvastoin, se suojannee sinua ilkeilijöiltä... ? ... !


    • RebellAngel

      Hmm, kuulostaapa mielenkiintoiselta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5325
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1920
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      16
      1643
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1405
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1280
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1275
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1038
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe