Kihupäivät-kotiseutupäivät boikottiin!

Pyhäjärven pulushakin pelaajien ja pulunpaskalevittäjien parveiluun ei ole syytä osallistaa ei itseään eikä liioin kesävieraitaan.
Pysytään kaukana Makasiinitorilta ja tapaamisista propakandapolitrukkien kojuilta.

Pyhäjärvellä on ikävästi perinteinen tapaamistapa sitä, että omat väet syötetään saduilla ja vieraat voidellaan valheilla. Tauti on levinnyt pahasti ja suosittelen, ettei sikahuuman saastuttamia paikallispolitiikkoja pidä kätellä, koska silloin sinutkin vedetään sinutkin mukaan heidän "meillä on valtaa ja voimaa"-mielikuvitusmaailmaansa vahvistaen, että nyt olet vankka asian-ja aisankannattaja heidän lapsellisissa juonissaan.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

meidän ruokakunta pohtii ainakin tarkoin, lähteäkö mieltänsä turhaan täyttämään provoilla ja teeskentelemään hyväksymistä, että paikalliset ihmiset olisivat ystävällisiä ja kohteliaita niin edessä kuin takanapäin.

Äänestä

Olen päättänyt, että meidän perhe ei pilkistele Kihuilla. Sielläpä olkoon koko p-sakki.
Vai että Kihurauhan julistaja Tarmo Rapo. Hyi, hävetkää!!

Äänestä
  • Onneksi ymmärsi pysyä poissa. Se siitä!
    Todettu jo Kihupäivistä:) Oli kepun järjestämä vaalien aloitus tilaisuus.
    Kuulemma M. Pekkarinen pääpuhujana. Siinä se lienee.
    Kaupunginkassaa kait tyhjennettiin siellä käyneisiin "vierailijoihin."
    Mikä lienee ollut anti loppupelissä?

    Äänestä

Hyvä idea, pysykää proot pois kihuilta, meidän perhe jo kovasti odottaa kihuavajaisia.

Äänestä
  • Proot on jotenkin outoja tyyppejä,entisiä "nousukkaita" jotka kuvittelivat jotain itsestään,kun oma elämä meni niinkuin meni nyt ollaan kateellisia ja katkeria niille joilla menee hyvin.
    Proon tavoite on että kaikilla pitää mennä huonosti ja perseelleen.

    Äänestä

Valittaen todettava, että Kihurauhan julisti sivistystoimenjohtaja Jukka Lehtosaari.

Äänestä
  • Loistava juttu! Kiitos että vaihtui muuhun!

    Äänestä

  • Ja paraniko...? Hups

    Äänestä

Hyvä, ei kaiken jälkeen olis ollut sopivaa, että Rapo. On tullu täällä ilmi semmosia sähköposteja lähimmäisen mustamaalaamiseksi

Äänestä
  • ei minustakaan. Lehtosaarikin, ehkä, no, jos ei parempaa löytynyt.

    Äänestä

Proolaiset on mustamaalanneet Rapoa kaikin keinoin useamman vuoden ajan.

Äänestä
  • Ihan syyttä varmaan sinun mielestä? Syytönhän hän, mitä nyt käyttää "arvostetun poliisin" järjestelmää kaverien suojeluun ja kirjoittaa näin korostaen. Ei hänelle ole riittänyt Pyhäjärven rajat, vaan viha ja kostonkiima yltää toisen paikkakunnan päättäjiin, jota on korostanut.
    Luoja suokoon, että herra olisi itkusiveätuskissaan kuuleville vakuuttanut viattomuuttaan ja että vastaa aidoissa tunnontuskissaan kesälomakuukauden jälkeen salissa vuosien aikana lähteneistä sanoistaan.
    Hän ansaitsee tulla tekojensa mukaan arvioiduksi ja myös kantamaan teoistaan vastuun ja sen jälkeen mies jättäytyköön kuntalaiseksi.

    Äänestä

  • Taas tämä Pro-provosointi. Kysyn:) Mistä kumpuaa tuo kamala
    katkeruus ja kauna? Mielestäni tänne kirjoittaa yksi jos toinenkin, ilman
    kenenkään luomaa mielipidettä. Rapon suojelu, eikö se ole turhaa,
    totuus on tuotu laillisesti julki. Kirjeiden lähettäjä todettu tosiasia.
    Itse uskon tuohon ja Heinolasta saa lisätietoa. Piste!

    Äänestä

Valitettavasti en ollut avajaisissa, mutta ohjelmassa on monta hyvää tapahtumaa, joita voi ja aion mennä seuraamaan. Hyvä, että näitä jaksetaan edelleen järjestää ja pitää edellleenkin. Keskity ohjelmiin ja käytä omaa ajatteluasi asioiden suhteen.

Äänestä

Kuka olet joka kirjoitat kiimaa, siveyttä ym sanoja käyttäen? Mistä nämä sanat sinussa kertovat?

Äänestä
  • Samaan sarjaan kuuluu myös se, joka usein kyselee "onko munaa".

    Äänestä

Hyvä proot pysyvät kaukana. On vähemmän ihmispaskaa pusikoissa

Äänestä
  • Jokainen saa osallistua sellaisiin tapahtumiin kuin haluaa. Jos on hyvä olla perheen kanssa kotona, mitä tuosta hötkyilemään.
    Tietenkin, jos osallistumattomuus painaa raskaasti omaa mieltä, niin onhan sitä jossakin kevennettävä. Osallistuu tai ei, kunhan elää tyytyväisenä ja ystävällisenä ihmisenä, pääasia.

    Äänestä

Boikotointi on henkilökohtainen asia.

Äänestä
  • Paljon oli porukkaa kylällä, ihan hyvä kun jotkut jaksavat ja viitsivät tuollaisia tapahtumia järjestää, ei kaikkia tuttuja ja tutun tuttuja kerinnyt edes jututtaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osallistumisvaroitus kirjoitti:

Pyhäjärven pulushakin pelaajien ja pulunpaskalevittäjien parveiluun ei ole syytä osallistaa ei itseään eikä liioin kesävieraitaan.
Pysytään kaukana Makasiinitorilta ja tapaamisista propakandapolitrukkien kojuilta.

Pyhäjärvellä on ikävästi perinteinen tapaamistapa sitä, että omat väet syötetään saduilla ja vieraat voidellaan valheilla. Tauti on levinnyt pahasti ja suosittelen, ettei sikahuuman saastuttamia paikallispolitiikkoja pidä kätellä, koska silloin sinutkin vedetään sinutkin mukaan heidän "meillä on valtaa ja voimaa"-mielikuvitusmaailmaansa vahvistaen, että nyt olet vankka asian-ja aisankannattaja heidän lapsellisissa juonissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu