Israel ja Usa muuttavat ihmistä jo täyttä vauhtia. Ja Venäjä. Ehkä uudet Aasian mahdit.
Pientä psyyken muutosta on harrastettu ikiajoista lähtien. Erilaiset militaryt käyttävät psyyken kohottavaa lääkettä, dopingia, jonka pitkäaikainen käyttö muuttaa personalisuutta.
Kuitenkin maailmaa on tullut/tulossa uutta geneettista muutosta. Maailmalla tapaa ihmisiä, jotka vaikuttavat "lyömättömiltä". Ne ovat nopempia kuin sinä, ne ovat näkymättömämpiä kuin sinä. Nämä ihmiset ovat geneettisesti manipuloituja.
Riippuen lähtökohtaisista datoista ja luonteesta, geneettisesti manipuloitu ihminen voi käyttäytyä eri tavoin. Toisista tulee hallitsemattomia tappokoneita, toiset masentuvat, kolmannet muuta. Uuden super ihmisen luominen EI KANNATA. Tätä eivät usko salaisen palvelun agentuurit, eikä armeija, joka tahtoo vain sotaa, valtaa ja rahaa.
Ylivertaiset ihmiset tappavat muita, eivätkä he ole enää ihmisiä. Heille ei ole sijaa maapallolla, jonka paras kulku on luonnollinen.
Suurvallat tekevät huomaamattomia kokeita ihmisillä ja ihmiset eivät edes huomaa. Lääkärit itse tiedostamatta voivat tehdä työn näkymättömien vaikuttaijen puolesta ja tuhota ihmiselämää.
Kun Suomi puhuu GMO vapaudesta, niin GMO on jo levinnyttä ruoassa, kokeissa, ihmisissä.
Geeni on suljettu ympyrä, joka ei toimii kun sitä muuttaa. Puuttuva osa voi tarkoittaa samalla lailla ylivertaisuutta, jota pitää täydentää vielä suuremmalla osalla. Tätä ei voi jatkaa, koska elämä maapallosta häviää.
Olen vihainen niille, jotka kokeilivat rokotteita minuun ja minä sairastuin sen jälkeen.
Herää kansa vastustamaan paskan antoa, sillä sinulla on vapaata tahtoa, varsinkin pienten lasten kohdalla.
Bodarit syövät hormonaalista paskaa ja sairastuvat. Heidän lihaksensa eivät ole minkään arvoisia.
Sinisilmäiset vanhemmat ottavat kaikennäköistä paskaa lapsilleen, jotka muuttuvat heti alkuun toisinlaisiksi. Kenties perhe eroaa siitä syystä. Puhuvat että Alzheimerin taudin syy olisi kemimyrkyssä DDT:ssä. Onko nykyinen kemialääketeollisuus ottanut DDT:n sijaa. Pitkäaikaisessa ja miksei lyhyessä ajassa, se voi muuttaa meidän perustuksiaan. Mitä lääkärit oikein tekevät?! Ovat täyssokeita! Tuhoavat meidät.
Geneettisesti muunneltu ihminen
Kkoobbrraa
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371483- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi250726PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7561- 39537