Nyt ihmettelen tosissani hyväuskoisten länsi-eurooppalaisten ja samalla suomalaisten hyväuskoisuutta solidaarisuudessa Ukrainaa kohtaan.
Samaan aikaan kun Euroopan, varsinkin Suomen Venäjänkaupasta riippuvaiset ihmiset on kauppapakotteilla ajettu ahdinkoon ja työttömyyteen, porskuttavat kymmenet ukrainalaisten miljonäärien jahdit Välimerellä vailla huolenhäivää. Porukka ei näytä olevan moksiskaan maansa sodasta Venäjää vastaan.
Lopettakaa ihmeessä ne pellepakotteet ja Suomen lopullinen suohonupotus. Ukraina oli vapaaehtoisesti osa Neuvostoliittoa ja ukrainalaiset sotilaat innokkaina valtaamassa Suomea 1939 Puna-armeijan riveissä. Raatteentielle heitä kylmeni tuhansittain. Nyt saman maan eliittikansalaiset elävät toisia kusettamalla hankkimillaan varoilla kuin siat pellossa.
Samaan aikaan Valiolta irtisanottu asuntovelkainen suomalainen juustontekijä tuskailee asuntorommissa, työttömyydessä ja omien poliitikkojensa aiheuttamassa akuutissa ryssänpelossa.
Krekut ja heidän elämännautintonsa toisten maiden kansalaisten laskuun ovatkin jo tiedossanne.
Venäjän pakotteet
whoknowswins
1
<50
Vastaukset
- omakas
Olkoon ukrainalaiset perseestä, mutta paskaryssät ovat vielä enemmän perseestä, joten rajat kiinni vaan, niin tuotteilta kuin ihmisiltäkin! Maksoi mitä maksoi! Voidaan toki Ukrainalle tehdä samat, jos se sinua lohduttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078