Kurkkumätä-näytteistö: Olen onnellinen, siskolle

Seksityöoppilasperhe

Jos heillä olisi sosiaaliturva, henkilötunnus

Jossa mies kuvitellut, saavansa esiintyä, oikeuspatologina, suomen-ruotsalaisista

Häntä ei voi lahjoa siten.
Ohjeeksi Samille

Ja hänen häpynsä, on siksi perhe-seksityö julkinen, eikä hän saa lähestyä
Avuntarpeet, tai myyminen
Tätä Pirjo Kerästen autismia, verotuksen pitäminen koskien

Miksi hän tänne saa muka tulla, meille?

Nainen. Haistappa paska.

Me ei ihan terveita, kunnossa.
Nainen, Lohtajan Kunta

Me yritettiin, myyntinä, muuttaa asumaan, Sinille.
Että me saataisiin, tehdä palvelijaksi, tekemistä, mielivaltaisina.

Tänään, on uusi 7-päiväälehden päivä.
- Se oli eilen.

Albinismi, alueen ongelmana

Jyrki nauraa.

Aivan.

Kommentti: Näyttää todella vaikeatasoiselta, ongelmalta.

Teillähän on siellä, se armeijanne?
Minkälainen se on?
Ohjaus-tila, mies
Ulkopuolinen

Se on hyvin samannäköinen.

> Todettu päätös
PÄÄTÖS; alkuperäinen
Kanta muutettu.

- Voi jeesus.

Ei meillä kyllä, tämä tällainen kauan ole ollut.
Se oli ennen joukko-telttoja, oli ja....

Kun tähän tulee tällainen...
-Niin, muistattehan, että tähän on tällainen, hallitseminen, kielletty. Myös ostelemisena.
Että sen takia, on arvomaailmoja
Että sen takia, ei ole ihmisen eristämisenä, hänen sairautena
Tai sen käyttämistä, muutoin, ihmiskaupallinen
Tai sen oikeuttamiseksi pyrkien, palvelijaan

Olitteko te hakeneet näitä koteja, käyttäen, palvelijaa?
Olitteko te tienneet, että hänen, isoisä, on väsynyt, takianne?
Olitteko te tienneet, että hän on normaali, vaikka albinismi, vaivaa, yleiskunnoton?

Te olette, tuota niin, kuvitelleet, että nämä olisivat leikkiä.
Millaista maapallomme ei kestä?

No, että pitää olla se numeroleikki, hypnoosileikki.
No, minkä takia teillä ei nyt olisi sellaista.

Ettei enää tarvihte ...
Janne
- Olla se leikki.

Tämä on muistikirjapätkä aiheesta, miksi on säädetty, rangaistavaksi, sotilaskarkuri.
Hypnoositon, Minni Hiiri, lähi- ja parisuhdeväkivalta, hypnoosille Minni Hiiri-forum
Esim. Mitä koulussa tapahtuu?

Kyllä.
- Joo, joo-o
Teillä on ongelma.

Olette hyökkäämässä lastensuojelun kimppuun.

Mies. Jaa.
Ei sitte.

Ei te ette saa käydä.
Te ette saa kosketella!
Ulkopuolinen nainen

Teillä on koskettelemisen tarve, aivokuollut, väestönsuojeluohjelman alue; Oulusta.
... koskien kaksosilla, ylläpidettyä, väestönsuojelu-ohjelman aluetta, ja sen ihannointia, työkäyttöön, työskennellen, hänen kanssaan

Te ette saa kosketella, valkoihoisina, päällekäyden.

Eikö ikään, muille kuin itselle?
Eikö ikään, muille kuin itsenäisesti, itselle?

Oletteko te sairaita, ihmiskaupallinen lapsen murha, ja osteleminen?

... taidetaan, olla ei päästäkään

Kaksonen, toinen vastaa, tai muu samankaltainen, kaksosverkosto, tai pakottaminen:
Kts. Kielenkääntäjä
-Heillä ei ole kaksosia.
Kts. Kielen kääntäjä, kuvan käyttö

Nekö pitää siellä, seksitöissä, korjaantua, aakkosjärjestelminä, ettei työ?
Ette voi osallistua.
Ette saa käydä ja harjoittaa ammattia.

Ei te ette saa yrittää, ostaa ihmisen kehon olemuksesta.

Ei te ette saa käydä työssä.

Täällä on hyvin vakava, nuorten pahoinpitely-sarja.

- Nauretaan:
Se on turva-hälyte siitä Pirjosta.

POLIISI; nainen: Eipä paljon naurata.

HEP!
- Ja se teidän, armeijan kovapanos-ammunta-alue.
Ulkopuolinen, naishenkilö
Entä tämä armeija-alue tarkistaminen?

Mitä te teette?

Kaupunki: Ollaan, Tapanilandia, seksiväkivaltaa, harjoittelevia, harjoittelemassa, ....
- Meille oli sattunut, vähän vahinko.
Me emme ole sairaita.

Tunnistaako armeija sun olinpaikkaa?

Uskon, että tunnistaa, erinomaisesti.
Mitä te täällä?

Mitä varten, te olette ohjanneet Siniin tunnistetta?

Haista vittu....

Se olikin kielletty, kovapanos-ammuntoina.

Terveisin Sini

-Joo, saa linnaa.
Kaupunki, nainen

Tämä verotuksen pitäminen, on kielletty.
Tämä verotuksen pitäminen, eristämisen oikeuttaminen, on kielletty, empatian-ryhmiin.

- Tästä viereisestä kunnastako, on siis, tällainen, eristämis-paperiko olemassa?
Kyllä

Ulkopuolinen nainen: Joo.
Ei ammatti.
Ulkopuolinen alue, eri kunta
Paikkakunta, Sisämaa
Eri alue: Keski-Suomi

Ja teidät, hypätään, alueena yli...

-Mies
No haista, sitten paska...!

Koska nämä ovat aika vakavia, rikoksia, teidän tekoina...

Jaa. No haista sitten paska.

Haluatko keskustella, kovapanos-ammuntataulusta?

Kyllä
Olen mielestäni keskustellut?

Ominaisuus. Ei ihminen.
Ominaisuus: Ihmiselle, omistaen
Ei omistaen ihmisiä

Tuota, niin, koska tässä alueella, on virheellisesti

Että vain selviytyminen
Että vain selviytymiseksi
Että vain selviytymisenä ihmisen eri arvoistaminen

Mies: Niin, näistä on seksityölausunnotkin, koko ajan: humaani, inhimillinen

Ei saatana.

Osallistumisena, turvalliseen miljööseen

- Ei ole noin.
Kyllä on

Että ulos sieltä!
Te ette käy töissä.
Ulkopuolinen nainen

- Joudunko mä vankilaan, kysyi notaari.

Kyllä
Porttimallin käytön oikeuttaminen, tai opettaminen

Jos heillä olisi sosiaaliturva, henkilötunnuksen kaltaise

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RiistäjäSiskoSini

      Mies, palolaitos: En mää saakaan.
      - Se olikin, kurkkumätä-häiriö.

      Herran jumala, hälytä apua.
      Herra jumala, hälytä apua.
      - Ei missään nimessä, ole rankaisemiseen, ketään.

      Täällä pitää itse pystyä, tekemään tätä muille.
      Täällä ei saa katsella ihmisiä, ihmisten seurailuun, tai olla muutoin haitaksi, kehon olemuksena.

      Ohjaus-tila virhe globaali: Singneeraus-tilaan syntyminen

      Te ette ole tällaisia.

      Ettei mulle tehdäkään, tätä, kun tämä on Kerästen autismi.

      -No, tulihan se sieltä...
      Että Kerästen autismi

      Kyllä
      Mutta kun te olette sairaita.

      Menin työhön kuntaan, vahingossa.

      - Te ette saa toimia.

      Ei sinne saa puhua, hänen rinnoillaan, tai alastomuutta kosketellen.

      Eikö kuninkaalta?
      Ei.
      Kuntalainen nainen: Eikö edes kuninkaalta?
      Ei.

      Ei niitä saanut pitää!

      Ulkopuolinen
      Nainen

      Lasten kehitys-olosuhteiden tuhoaminen

      -Suostuu vankeuteen pakkohoitona.

      Lasten kehitysolosuhteiden rakentamisen velvoitteen tuhoaminen

      On kielletty, rankaisuhakuisuuden täyttymys, hallitseminen, Suomen lakina

      Tämä on parempi.

      Te ette saa käydä.

      Kaupunki, nainen:
      - Vittu näihin mitään saa.

      SYY: Ongelmatilanne, yleiskunto-noston pyytäminen ja sen palvominen
      Ulkoisen naiseuden täyttymys
      Ulkoisen naiseuden käyttö mieltymys
      Ulkoisen naiseuden maskuliinisuuden täyttymys

      ja sen käyttö,
      toisen ihmisen olemukseen, kohdistaminen pakkomielle

      Ette sovellu työhön.

      Tumma mies, ulkopuolinen, 7-päiväälehti, tumma mies, ulkopuolinen nainen:
      - En saakaan!
      - En saakeli. ole.

      > Esiintyy isän kehoa käyttäen, palolaitoksella!

      Miksi hän on naisen uhri?

      Ette te voi toimia, ihmisen kanssa...

      Te olette sosiopatia-poistoja, tekemättömiä, vankina pitäen, häkkinä.

      Mies: Eikö näihin saakaan, olla näin?

      Ei.

      Ei ole.

      Ette saa käydä, levittämällä hysteriaa väestöön
      Ette saa käydä, hysterian levittämiseksi väestöön, omaan etuun tavoitellen

      Ja miksi kuvitellet sellaista oikeutta.

      - Joo, ei ole.
      Saatanan kusipää.

      Eikö teillä ole koulua?
      Eikö teillä ole koulua, ja on kesäloma?

      Että kun teillä, on tällainen perhe-seksityön koulu
      Että kun sellainen, ei ole ammatti, eikä tänne viedä, tai tuoda ketään
      Sini selittää...

      Kaikista kouluistakin pois

      Kyllä

      Olet ammattitaidoton, epäselvä.

      mun pitääkin käydä, tuolla, vanki
      mun pitääkin käydä tuolla, vankilapidossa
      mun pitääkin käydä tuolla, henkiparantajan vaatimisessa
      mun pitääkin käydä, tuolla, vaatien, vaatimisenaan, sukupuolipisteistöstä, loogisuus-pisteistön erottelukyvyn tuhoamista, oikeuttamisessa, häpäisemisen pyytämisenä, uskonnollista, oikeutta hakemassa
      Tämä alue, on huono.
      Tänne ei koulu.

      Perheessä ei saa asua, kipua tuottaen, täysi-ikäinen.
      Perheessä ei saa asua, omaan etua tavoitellen, kipua tuottaen, täysi-ikäinen.
      Fysiologinen, psyykkisen kivun tuottamisen oikeuttamisen hakeminen

      Koskien vanhempien, kotona asuttamista, asukas-syrjintä kaupunki

      - Vittu, ei saadakaan.
      Kaupunki K. Länsi-rannikko
      Mitä aluetta pidätte?
      Miksi alue on kielletty?
      Miksi käyttäydytte ostaminen?
      Miksi käyttäydytte, vastuun puuttuminen ihmisestä, ihmis-arvona?
      Miksi käytätte eri mantereita, kivun tuottamiseen, kallon päälakea koskien?

      Ei ole ammatti, oikeus.
      Ei ole ammattina oikeus, hakeutumatta hoitoon.

      Kaupunki
      Nainen
      Julkisen rasismin oikeuttamisen pyyntö:
      - Ei saadakaan.

      Häpäistään aina
      Paranormaaliton
      Sisarus-suhde halventaminen, tai sen käytön oikeutuksen kokeminen, vainoharhaisuus
      Läheisyydenkyvyttömyys, tai sen ylläpito, tahallinen

      Ei sitte.

      Ette saa myydä, ihmistä: kasvojen ulkonäön käyttö, mielenvikainen, painostaminen.

      Täältä lähtee ihmisoikeus-tuomioistuin.
      Esittäen toista henkilöä !
      Tukemaan sosiaalityöntekijälapsi-palvontaa !

      Selitättekö taas, miksi Siniä, Pikku-Siniä, saa taas pitää kova-panosammussa, valmiudessa, ja työssä?

      Mies, entinen palomies: En minä saakaan rahaa.

      Katsomme, miten alistut, huoran seksityöhön.

      Tämä ei koske.
      Äitiä.
      - Me emme tarvitse mieltymys.
      Me emme tarvitse kaupungin oikeuttamista, kova-panosammunta, riemuvalta, iloton.
      Me emme tarvitse kaupunkina oikeuttamaan, kovapanos-ammunta, lapsen kehitysolosuhteiden, rakentamisen, velvoitteen tuhoamisen oikeuttamiseen.

      Tämä ei ole ammatti.
      Tämä ala poliisi ja toiminta, ei ole
      Haitari-perheen jäsen palvonta
      Heidän pakkotyönä

      Mies: Ei koskaan.
      En koskaan saa naista.

      Ei se nainen on jo jonkun toisen...

      Kts. Kun hän on sairas

      Joo, joo, en saakaan, olla näin..
      Joo, joo.

      Miksi teillä on tarve, olla huolehtimatta, hyvinvoinnista?
      Miksi teillä, on tarve, olla huolehtimatta, lihaksiston siirtoon, sen kehittämisestäkin...

      Jatketaanko?
      Loman jälkeen

      Mies, vainoharhainen palomies: Tämä olikin kielletty.
      Ei ammattillinen.
      Ei toimilupa.

      Ei ammatti.
      Ei raha.

      Koska olet globaali ohjaus-tila virhe, kansanomaisesti, mieskeskeinen maskuliinisuus, kansanlais-aktivismi, kansalais-toiminta yleiskuntonoston pyytäminen

      Kaupunki: Mää menin aivan sekaisin.
      Tämä ohjaustilavirhe, on numeroitu, globaali 2
      Mitä teet täällä?

    • MerenkiehuvaSinde

      Kaupunki: NE ehtii sun sinistä pussimekkoa...

      Tumma mies. Voi vittu, mun kävi kateeks!
      Miksi et saa?

      Kts. Sairaudenhoito
      Ennakkotapaus

      Ai, tämä ei sovi sulle?
      Tapanilandia

      Entä joku muu väri?

      Näin...

      Mies: Vitun huora saatana.
      Entinen palomies

      En ole.
      Oiketettu
      Käyttämään
      Perhe-
      tai ammatti
      enään.

      Haista, paska saatana.
      Tämä onkin oma vika.

      Haista vittu, saatana.

      - En ole työ.

      Saatanan vittu.

      Me emme tarvitse...
      Me emme heitä, hukkaan laiminlyö

      Kilpailuhakuisena

      Te olette törkeä!

      Vain sinne perhe- ja seksityöpiiriin.

      Anteeksi oliko minulla pankkitoiminta-virhe.

      Kyllä

      Mää olin vahingossa luullut.

      Että saa olla, sisimmällisen tasapainon ohjelmaa, vain miehelle
      Läheisyydenkyvystä kieltäytymisen, ihantein, sen arvomaailmaan, joka on laitos
      Väestönsuojelunohjelman alue: tasa-arvoton

      Mika tässä terve: Mä muistin, juuri, että mulla ei ole oikeutta, tähän ammattiin.

      Alkuperäinen, sanan laitos, puuttuminen

      Julkinen häpäisy, henkilösuojaa käyttäen
      Onko hän ammattikoulusta?
      Mies

      Ei, en ole.
      Ei, olen Marinkaisista.
      -No, olen Viiltäjä-Jack:n perseestä.

      Te ette saa työskennellä.

      Miksi ette ole tehneet, perhe-seksityötä?

      Koska mää luulin, aikoinaan, että se on hyvä arvo, johonkin
      Eristämiseen, ehkä
      tietenkin
      erityis-ryhmän käsittelemiseen
      tai muuhun sellaiseen vastaavaan

      johon en ole oikeutettu
      erityis-ryhmä käsitteleminen

      Vittu.

      - Kuollut.

      Nainen: Mää joudun suljetulle..

      "Se mies loppui äsken."

      > Sillä oli joku ammattikoulu menossa...

      Kaupunki: Ei saa.

      Verotus: Pesijä on kielletty
      Verotus on kielletty pesijän takia.

      Te ette saa tulla.

      Lapsen kehitysolosuhteiden, rakentamisen, velvoitteen, pakotteen, asettaminen
      Lapsen kehitysolosuhteiden rakentamiseen, velvoitteen tuhonta

      Te ette saa olla näin.

      Te ette saa uhrata, uhmata, tai uhata.
      Te ette saa tuottaa kipua. uhraten, uhmaamalla, uhkaamiseen.

      Miksi te olette perhe-seksityötä, tekemättä?

      KAUPUNKI: EI tule työhön!

      Jos Pirkko on sukua
      Vie itsesi helvettiin
      Te ette voi pitää lapsia.

      Terveisin Sini, tervehtivälle miehelle

      Tämä on jo huvittavaa,

      Kaikki muut valtiot, saavat käyttää merisähköä, Suomen Mielenterveyskeskusliitto ei.
      Kaikki muut valtiot saavat jo käyttää, merisähköä,

      Eleistö hajonnut: -Oletko rupsutellut porttimallissa taas?
      Sieltä tarkistetaan, turvaosaaminen

      Olen onnellinen, koska sisareni on parempi, ilman hänen kuolemaansa, naisena alistettuna, maailmankuvassa, jossa hän on vapaampi, ja kauniimpi nykyään, hyvinvointinaan, tasapainoisesti, arkeen suuntautuen, elämään.
      -Hän voi paremmin, ilman eristystään, ihmisen eri arvoistamiseen.
      Eikä ole fantasiamaailmaan, tai tukemaan sellaista, vangiksi otettava, ihmis-arvoton pakkotyö.
      Mitä olette kuvitelleet aggressiossanne?

      Seksityön tekemättä jättämisen oikeutta, kaupan, ja palvelualan, liittona, kaupan ja hallintoalan liitoin, pelkästään itselle suuntautuen, palvelijaksi tekemisen palveluihin, käskemään, fasismin oikeuttamaan, ei ole olemassakaan.
      - Eikö?

      Julkisen rasismin ylikorostamisen pyrkiminen, tavoittelu

      Eikö yhtään työ?
      Te ette ole palvelu-alue.

      Te ette saa pyytää.

      Kaupunki: Me ollaan unohdettu, seksityö kuntoutukset.
      Haista vittu.
      - Valitettavasti Sinin äiti, ei ole työhön.

      Te ette ole palvelualue, moralistinen, sosiopaattius, syöpähoidot.
      Ja sen osastoin.
      Teihin ohjataan kansainvälinen haku

      - En halua että olette työtänne.
      - En halua, että kehitysvammaisen, palveluiden tarjoamisen, heihin kohdistuvana seksityönä on palveluissa, tai niiden tarjonnassa mukana.

      Tämä ei ollutkaan, hyvä idea, että te olisitte, palveluntarjoajana, kaupan ala.
      Ja on kielletty Suomessa

      -Hyi, vittu, sanoi Tarja.

      Me ei olla kiinnostuneita.
      Miksi teillä pakkomielle, sukupuolenvaihto-tiloihin?
      Oletko aivan hullu, hänhän kuolee?
      Jos hän ei jaksa...
      Me emme ole kiinnostuneita.

      Teitä häpäistään, jos ette pysy, seksityön palvelukeskuksena, myös itsellenne.

      Niin, ne palautetaan, kuolemantuomiolle.

      Ei kuulu.
      - Kyllä
      Kuuluu.

      Kaupunki: Tämä meni väärin.

      - Jaa. Ei saadakaan.
      Teidän takianne, ei voi olla liitto-toiminta, järjestäytynyt,
      Ei tämä ei ole koulu.
      Ei tämä ei ole koulun tekemää.
      Ei tämä ei ole koulusta tehty.
      Ei tämä ei oikeuta, koulutukseen.

      - Mä en ikään, tätä enään, perheinä.
      - Mä en saa näitä...
      - Mä en ...
      Mitään sitten!

      No, niin vittu!

      Nyt on kuule semmoinen asia, että meidän haastetaan, oikeuteen
      Ulkopuolinen nainen, sisäsuomi, Keski-Suomen lääni
      - Kuka tätä tekee?
      Saatanan hullut!

      SYY: Ei poistumista, assosiaatiossa.
      Te ette työskentele tai saa tulla kouluun.
      Alkuperäinen: Assosiaatiosta
      Voitko poistua täältä?
      Korjaus, virhe, virike

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2260
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1801
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1581
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1303
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1296
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1111
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1052
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1012
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      733
    Aihe