Onko porukka saanut rahat otsikon kirpparilta? Ajattelin varata sieltä pöydän, mutta kuulin yhdeltä että ei ole saanut rahojaan. Luvanneet maksaa jo useamman kerran mutta rahoja ei ole näkynyt.. Ei taida uskaltaa viedä sinne tavaraa myyntiin.
Holvikirppis
Kirpparipöytä
31475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ainakin kesäkuun alussa tuli tilitykset kolmessa pankkipäivässä tilille ja kätevää oli netin kautta seurata myyntiä.Pystyi myös tekemään hintalappu netin kautta eli näki mikä tavara oli mennyt kaupaksi.Käykää kirpparilla että pysyy toiminnassa
Olen saanut. Muutama pankkipäivä meni, mutta elämäni paras myyntituotto kyllä kannusti odottamaan.
En ole saanut rahoja tililleni vaikka yli viikko sitten pöytävaraukseni loppui. Olen soittanut, kuulemma oli tilittetty eilen viimeksi. Sama pankki niin pitäisi näkyä mutta ei ole rahoja tullut. Tarkistin vielä niin tilinro on aivan oikein!
Menisin paikanpäälle selvittämään. Minulle tuli tänään viikko sitten lopetetun pöydän tilitys. Useampi satanen, joten kauppa on käynyt hyvin!
Tilitykset pelaa hienosti ja kaikinpuolin mukava paikka.
Taidat olla omistaja... Surkea paikka. Tällä hetkelläkin vaan muutamassa pöydässä tavaraa.. Suurin osa paikoista tyhjiä
Pari viikkoa jo mennyt eivätkä maksa... Monta kertaa oon käynyt jo paikan päällä kysymässä että mikä maksaa :(
Sama vika ei oo näkynyt tilitystä
Mullakin meni kesäkuussa viikko, että tilitys tuli. Piti soittaa ensin paikan omistajalle, niin johan siirsin saman päivän aikana. Otin nyt vielä kuitenkin toisellakin kertaa pöydän, saas nähdä miten maksun kanssa tällä kertaa käy. Tänään kuulin kassalla, kun eräs nainen kyseli tilitystään, vaikka vuokra-aika loppunut jo viime pe. Mukava ja siisti paikka, mutta harmi kun tilitysten kanssa ongelmia, karkottaa varmasti myyjiä!
Joo kummallista.. unohdin laittaa oman tilinumeron kyseiseen paikkaan ja aloin sitten viikon päästä ihmettelemään, kun rahoja ei näy. Soitin paikkaan, kun olin unohtanut laittaa sen tilinumeron. Noh ensinnäkin luulisin, että asiakkaille soitettaisiin perään muutamien päivien päästä jos näin käy, mutta ei ole soitettu. Eli ei taida tilien kanssa kiirettä pitää ja toisekseen: esim.aloitat pöydän tiistaina klo 17 jälkeen ja tyhjennys tapahtuu seukki tiistaina klo 17 jälkeen, pulju on kiinni sunnuntain.. niin ei oo 7 myyntipäivää tässä puljussa, vaikka viikkoa mainostavat 20e hintaan :'D
Minä ja lukuisat ystäväni haluttaisiin varata pöytä tuolta. Loistosijainti, tilavat pöydät ja halpa vuokra, mutta tilitysongelmat huolettaa :( toivottavasti ottaisivat kantaa asiaan esim facessa tms että tietää, onko nämä juoruja vsi oikea ongelma....
Tilitysongelmat valitettavasti totta, mutta asiasta kannattaa kyllä kysyä esim. paikan pomolta, ennenkuin tekee johtopäätöksiä. Itselläni huolestuttaa jääkö suuri myyntituottoni nyt saamatta, kun näitä ongelmia on ilmennyt. Omalla kohdallani tuotto on niin iso, että soittelen vaikka joka päivä sen perään! Mistähän johtuu nämä ongelmat? Pöytiä ainakin on aina paljon tyhjinä, ehkä ei Haukiputaalla sitten kannata noin iso kirppis..
No entäpä se Valintatalon vieressä oleva kirppis, miten tavara liikkuu siellä ja onko siellä tilitysongelmia?
Rahat on tullut aina seuraavana päivänä. Paikka on nykyään epäsiisti ja vanhanaikainen.
No onhan ne pöydät tyhjinä kun ei uskalla varata omaa. Tiedän monta jotka on ollut aikeissa varata pöydän, mutta luopunut ajatuksesta tilitysongelman takia.
Tilanteen ehtisi vielä pelastaa jos yrittäjä ottaisi itse kantaa asiaan.
Näinpä. Kyllä kannattaisi esim. Facebookissa yrittäjällä kommentoida tilannetta, ennenkuin kuivuu koko homma kasaan. Tämän jälkeen en uskalla enää pöytää varata tuolta, toivottavasti saan rahat nyt ilman ongelmia. Harmittaa, mut toivottavasti asiaan saadaan vielä selkoa..
Moni on harkinnut pöydän vuokraamista muutta tilitysongelmat huolestuttavat. Miksei yrittäjä ilmoita mistä tilitysongelmat johtuvat?
Ei kukaan uskalla viedä tavaroitaan myyntiin , jos tilitykset eivät pelaa.. Muuten kirppis olisi tilava ja valoisa.
Yli viikko sitten on pöytävarukseni loppunut ja rahoja ei näy. Olen myös soittanut asiasta. Huomenna soitan uudestaan...
no kerro onko asia edennyt?
kun omia myydään eikä edes paljoa pyydetä niin v*tuttais jos rahojakin pitää odottaa tai jopa menettää.
Tätä viestiketjua lukiessa tulee mieleen ns. trollaus eli tahallinen ärsyttäminen ja häiriköinti, jonka jokaisen lukijan on syytä ottaa huomioon, eikä lähteä mukaan, kiitos.
Ainakaan omalta osaltani kerron ihan just kuin meni.
Kesällä varasin pöydän 2 1 vk tarjouksella. Kauppa kävi hyvin ja alkuvaikeuksien jälkeen saatiin toimimaan verkkopalvelukin. Olin tyytyväinen ja päätin jatkaa toisen 2 1 viikot eteenpäin samaa pöytää. Eka pätkän loputtua piti tilitys tulla, mutta eipä tullut. Sitä odotin 2,5 viikkoa ja monen kyselyn jälkeen sitten maksoivat. Toisen jakson tilitystä odotin reilut 5 vk. Olen pitkäpinnanen ja jaksoin käydä muistutteleen ja kyseleen maksua, mutta ärsyttää tuo. Itse yrittäjä pilaa maineen hyvältä kirppikseltä tuolla touhulla.
Minulta myös varastettiin joitakin tavaroita (ja joo, ei ollut toisiin pöytiin liikkuneet...). Mutta missä semmoinen kirppis olis ylipäätään mistä ei mitään vietäis? Nuo varastelut ei harmita minua, koska itseppä halusin niistä tavaroista erooon, vaikka olishan niistä ollut kiva se nimellinenkin raha saada.
Vielä on käytettävissä toisen tarjousjakson ilmainen viikko loppu vuoden aikana. En vielä tiedä käytänkö, kun tuon tilityksen saanti on noin työlästä.
En ole saanut rahoja. N. 2 viikkoa sitten päättyi varaus.
En yhtään ihmettele, että pöydät on tyhjinä, niin hyvin sitä on jotkut alkaneet mollata jo syntysijoilta asti. Varmaan aluksi myynti ja tilitykset kangerteli ja jos ei heti seuraavana päivänä pöydän loppumisesta rahat olleet tilillä niin haukipudaspalstalle laitettiin/laitetaan helvetinmoinen haloo. Ei tänne kannata kenenkään mitään uutta laittaa...viekää vain tunkkaiseen linkkikirppikselle, josta tavaraa varastettu aina, kun työntekijät ei jaksa seurata. onko joltain jäänyt tilitys kokonaan saamatta Holvista?
Tottapa tämäkin, Linkissä heikko valvonta ja välttämättä asiakas ei aina syyllinen varasteluun. Olisikko syytä henkilökunnan taustoja hieman selvittää, ennen kuin töihin otetaan? Aika pahasti sanottu, sori...
No joko toimii? Kaappi pursuilee tavaraa?
Olen saanut joka euron myydyistä tavaroistani. Kaikki ei ole aina varkausyrityksiä, vaan uudessa ammatissa opettelua alussa takellellen! Kannustan yrittämään ja kiitän mahdollisuudesta liikatavaroiden myymisessä!!
Rahat tuli ajallaan ja oikein. Hyvin toimiva systeemi kun voi netistä seurata myyntiä ja pöydätkin on hyvät ja tilavat.
Seuraavalla kerralla ei enää rahat tulleetkaan joten edellisen kommenttini voi perua. Menkää linkkiin.
Valitettavasti nämä viiveet ovat täyttä totta. Minäkin lopetin pöydän pidon, en jaksanut moista pelleilyä.
Kävin Holvissa ja hiljaista oli kuin huopatossutehtaalla. Mihin myyjät ja asikkaat ovat kadonneet? Missä vika?
Kellää oo ennää kirppuja!