TYRMISTYNYT..

Olen erittäin tyristynyt ihmisten koppavuudesta? MIKSI? miksi ihmeessä meidän pitää kertoa joku RAAMATUNkohta mistä mitäkin löytyy?? ja sitten kun ei sanota lällätellään.

jokaisen järkevän ihmisen pää sanoo monenlaisia asioita. no sen voin sanoa että raamatussa NIMENOMAAN sanotaan että: "usko ja järki eivät sovi yhteen" !! miettikää sitä, jos haluatte!

en ymmärrä sitäkään miksi kaikki epämeitsit takertuvat raamatussa yhteen ainoaan sanaan ja ottavatpa melkein sanakirjasta asti sen alkuperästä selvää!! ei sitä niin ole tarkoitettu!! raamattu on raamattu eikä mikään filosofian kirja!!

"kaikki minkä taakseen jättää sen eestään löytää" sanoo eräs sananlaskukin. miettikää ensin mitä teette/ sanotte, sillä siitä joko "hyötyy" tai joutuu "maksamaan", niin on elämän laki.

kun kysytte, miksi televisio, tukanvärjäys, alkoholi ei sovi uskovaiselle, mutta kännykkä, kiharrin ja tupakka sopii. siinä asiassa voi jopa käyttää järkeä: tv:stä voi tulla hyvää, mutta sieltä tulee myös niin paljon pahaa, että jopa ns. paremmallekin uskovaiselle tulee kiusauksia katsoa. ihan kuin teille muille esim. syömisessä: ottaisinkohan vielö, kun oli niin hyvää.. entäs tukanvärjäys: Jumala on luonut meidät jokaisen kuvakseen ja antanut sellaista mitä on ajatellut ja jättänyt taas pois, ei meillä pitäisi olla tarvetta muuttaa sitä. ja sitten, no kaunistaahan luonnollisilla keinoilla saamme:kiharrin. no entäs alkoholi: siitä tulee humalaan ja tekee selaista mitä ei ymmärrä ym paljon muuta. tupakkaa en itse polta mutta en sitä kielläkään. mitä pahaa siinä on? jokaisen oma asia on jos haluaa pilata keuhkot. no en osaa välttämättä perustella hyvin, mutta ootteko niin alhaisia että alatte nyt lällättelemään siitä????

usko ja järki ei edelleenkään sovi yhteen, miksi siis käytätte aivonystyreitänne tälläiseen?

siitä omantunnon asiasta vielä, se on omituinen kapine ja olen siitä seka iloinen että ylpeä. joillakin se on paatunut niin ettei enää tunne mitään, mitä pahaa tekee, kaikki on iha sama.

miettikää.. älkää tyrmätkö tai aliarvioiko. ei mekään teitä. paitsi jos joku, se ei tarkoita sitä että se on jotenkin erilainen meikäläinen, sillä voi olla jopa luonteessa eroa. olettehan tekin, muun uskonnon kannattaja, keskenään melkoisesti erilaisia. niin mekin. mutta tiettyjä rajoja ei voi ylittää.

kaikki onhaluamisesta kiinni. me saamme tehdä ihan mitä haluamme, eri asia sitten mitä haluamme, sillä kaikki ei ole oikein. me tunnemme sen. joillakin vain on ns herkemmät rajat tms..

ottakaa kantaa..
10969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"miksi ihmeessä meidän pitää kertoa joku RAAMATUNkohta mistä mitäkin löytyy?? "

myös vl-usko perustuu Raamattuun. Myös Lutherin mielestä uskonkysymykset pitää perustaa Raamattuun.

"no sen voin sanoa että raamatussa NIMENOMAAN sanotaan että: "usko ja järki eivät sovi yhteen" !! miettikää sitä, jos haluatte! "

Onko tuo nyt semmoinen asia jota saa järjellä miettiä? Ettet vain nyt kehoita minua väärin...

"en ymmärrä sitäkään miksi kaikki epämeitsit takertuvat raamatussa yhteen ainoaan sanaan ja ottavatpa melkein sanakirjasta asti sen alkuperästä selvää!! ei sitä niin ole tarkoitettu!!"

Mieti jos kukaan ei olisi historiassamme tutkinut Raamattua ja ottanut tarkkaan selvää, olisitko sinä uskomassa? Minusta on päinvastoin suotavaa että myös Sinä tutkisit Raamattua samalla tavalla!

"entäs tukanvärjäys: Jumala on luonut meidät jokaisen kuvakseen ja antanut sellaista mitä on ajatellut ja jättänyt taas pois, ei meillä pitäisi olla tarvetta muuttaa sitä. ja sitten, no kaunistaahan luonnollisilla keinoilla saamme:kiharrin."

Miten kiharrin on luonnollisempi kuin luonnon omista materiaaleista tehty väriaine? Mikä tekee väristä synnin mutta muodosta ei, kun kyse on hiuksista?

"no en osaa välttämättä perustella hyvin, mutta ootteko niin alhaisia että alatte nyt lällättelemään siitä????"

Kerro lisää mitä mieltä heistä olet. Tuo oli aika suoraan sanottu.

Vastaathan pian!

Äänestä
  • "miksi ihmeessä meidän pitää kertoa joku RAAMATUNkohta mistä mitäkin löytyy?? "

    myös vl-usko perustuu Raamattuun. Myös Lutherin mielestä uskonkysymykset pitää perustaa Raamattuun.

    -tottakai vl-perustuu raamattuun, mutta tuntuu usein niin pahalta kuunella, joskus jopa synniltä, väärin tulkittuja tekstejä. raamattua pitää tutkia kokonaisuutena.

    "no sen voin sanoa että raamatussa NIMENOMAAN sanotaan että: "usko ja järki eivät sovi yhteen" !! miettikää sitä, jos haluatte! "

    Onko tuo nyt semmoinen asia jota saa järjellä miettiä? Ettet vain nyt kehoita minua väärin...

    -usko ja järki eivät sovi yhteen. tosiaan hoksasin itsekin että ehkä kehititnkin väärin. mutta kokeile. jos yritäs sovittaa jonkun uskon asian järjen kanssa yksiin, se ei useinkaa´n oonnistu..?

    "en ymmärrä sitäkään miksi kaikki epämeitsit takertuvat raamatussa yhteen ainoaan sanaan ja ottavatpa melkein sanakirjasta asti sen alkuperästä selvää!! ei sitä niin ole tarkoitettu!!"

    Mieti jos kukaan ei olisi historiassamme tutkinut Raamattua ja ottanut tarkkaan selvää, olisitko sinä uskomassa? Minusta on päinvastoin suotavaa että myös Sinä tutkisit Raamattua samalla tavalla!

    -raamattua saa ja pitääkin tutkia ja varsinkin tulkita, mutta kaikille ei ole annettu niitä lahjoja. lahjakkuutemmekin on rajallista. esim minä en osaa tulkita raamattua sillä tavalla kuin pitää, hyvähän sitä luke olisi. mutta seuroissa puhuja puhuu, mitä Taivaan Isä antaa puhuttavaa. ei suoraan tekstistä..

    "entäs tukanvärjäys: Jumala on luonut meidät jokaisen kuvakseen ja antanut sellaista mitä on ajatellut ja jättänyt taas pois, ei meillä pitäisi olla tarvetta muuttaa sitä. ja sitten, no kaunistaahan luonnollisilla keinoilla saamme:kiharrin."

    Miten kiharrin on luonnollisempi kuin luonnon omista materiaaleista tehty väriaine? Mikä tekee väristä synnin mutta muodosta ei, kun kyse on hiuksista?

    -aiva. huom TEHTY!! mutta mieti itsekin, ethän sä voi tosissas verrata väriä ja kiharrinta? mutta tosiasiassa en tiedä. suomen srk on vaan yhdessä päättänyt mitä mieltä asioista ollaan ja mikä on hyväksi ja pahaksi

    "no en osaa välttämättä perustella hyvin, mutta ootteko niin alhaisia että alatte nyt lällättelemään siitä????"

    Kerro lisää mitä mieltä heistä olet. Tuo oli aika suoraan sanottu.

    -oli. mutta luin noita kommentteja. muiden. ja siellä oli moneen kertaan: ettekä osaa perustella, hä? taisi mennä vl:ltä sormi suuhun jne. mielestäni jokainen saa esittää mielipiteensä ja kysymyksiä jos haluaa, ja saa olla uteliaskin, mutta rajansa kaikilla. ja se että tämä asia on jotain niin ihmeellistä etten osaa selittää..ja tämä asia on itsellekin joskus niin ihmeellistä ettei aina ymmärrä, joten vielä vaikeampaa selittää sitä muille. mutta onhan kehoitettu: sallikaa lasten tulla luokseni sillä senkaltainen on Jumalan valtakunta. tiedätkä mitä se oikeastaan tarkoittaa??

    Äänestä

  • vl-tyttö kirjoitti:

    "mutta onhan kehoitettu: sallikaa lasten tulla luokseni sillä senkaltainen on Jumalan valtakunta. tiedätkä mitä se oikeastaan tarkoittaa??"

    Miten tämä kohta selitetään lapsille pyhäkoulussa? Puhutaanko ehkäisystä?

    Äänestä

Minua asiat ainakin kiinnostavat sen takia, että kristinusko on aika iso osa Eurooppalaista kultuuria ja maailmankatsomusta. Uskovaiset ovat sitä mieltä, että on vain yksi Jumala, johon uskomalla pelastuu tai joutuu kadotukseen. Uskontoon, joka ympäröi meitä kaikkialta liittyy myös käsitys synnistä eli kysymys oikeasta ja väärästä. Synnin tekeminen ei uskovien mukaan johda taivaaseen. Tämän takia uskon monien kysyvän teiltä asioita, koska ovat eri mieltä siitä, mikä on oikein ja väärin. Ihmisiä ärsyttää, että joku tietty yhteisö on luonut sääntöjä (en jaksa niitä luetella, mutta varmaan moni tietää mitä tarkoitan), joista poikkeamista pidetään syntinä. Ehkäisy on juuri tällainen asia. Ihmiset eivät löydä perusteluja asialle Raamatusta, joten he katsovat, että ei ole oikein pitää jotain asiaa syntinä, jos sille ei löydy kunnon perusteita.

Synnin käsite on siinä mielessä tulenarka aihe, koska se tarkoittaa samalla sitä, että jos teet syntiä et ole mieluinen Jumalalle. Eli uskonnolliset yhteisöt kuten lestadiolaisuus on luonut monia synnin käsitteitä, joita muissa uskonnollisissa yhteisöissä ei ole. Ihmisiä siis ärsyttää, että saarnataan synnistä ja kadotuksesta "ulkopuolisille". Ja vielä sellaisista synneistä, joita monet muut kristityt eivät pidä syntinä lainkaan ja joille ei ehkä löydy perusteita Raamatusta. Tämä tarkoittaa siis näitä ns. perinnäissääntöjä.

Itsekin olen kasvanut paikassa, jossa on todella paljon lestadiolaisia. Olen myös käynyt heidän kanssaan kouluja. Myös heillä on sääntöjä, jotka eivät aukene minulle ja myös minulle on sanottu, että siitä tai siitä joutuu kadotukseen. Haluan siis kysymyksilläni saada tietää uskostanne ja haluan myös tietää mille näistä "säännöistä" on perusteensa Raamatussa.

En usko, että palsta jaksaisi kiinnostaa ketää, jos vanhoillislestadiolaisuuteen ei liittyisi em. asioita ja voimakasta synnin käsitettä. Muut uskontokunnat eivät sillä tavalla kiinnosta, koska useimmillla ei ole yhtä paljon "sääntöjä". Myös se, että lestadiolaisia on Suomessa paljon, luultavasti aiheuttaa kiinnostusta. Samoin se, että usein lestadiolaiset eivät ole kovin paljon tekemisissä "epäuskoisten" kanssa, mikä herättää kummastusta. Sitä on melkein turha yrittää kiistää, sillä se piirre elää aika vahvana kulttuurissanne. Minun tuntemani lestadiolaiset eivät yksinkertaisesti ole muiden kanssa kuin keskenään. Puolestaan tuntemani esim. helluntalaiset ovat ystäviä myös "epäuskoisten" kanssa.

Sanoit, ettet ymmärrä, miksi epämeitsit tarttuvat Raamatussa yhteen ainoaan sanaan. Usein myös "te" takerrutte yhteen ainoaan sanaa, jolla perustelette käsityksiänne tai puolustatte miksi teette tai ette tee niin.

Tämä viesti saattoi olla feikkikin, mutta sanon, vielä, etten ymmärrä miten tupakointi ei olisi syntiä Jos Jumala on antanut ihmiselle elämän, niin miksi sen saa tieten tahtoen pilata ja lopettaa ennenaikaisesti. Tupakkahan tappaa. Ei itsemurhakaan ole sallittuja. Eikö tämä ole Jumalan luomistyöhön ja hänen antamaansa elämään puuttumista. Eikö ruumis ole sielun temppeli. Jos jo ehkäisy on syntiä ja puuttumista elämän säätelyyn, niin voin vain kysyä mitä tupakointi sitten on? Itsensä tuhoamista ja elämän lopettamista.

Sanoit, että älkää tyrmätkö. Juuri sitä monet kokevat, että lestadiolaiset tekevät. Usein tuntuu, että vain te teette oikein ja lestadiolaisuuden kautta pelastuu.

Eikö pelastuksen pitäisi olla avoinna kaikille maailman ihmisille? Raamattu ainakin antaa siihen mahdollisuuden. Eli syntiä ei tulisi tehdä, että olisi Jumalalle mieleinen ja pääsisi osaksi pelastusta. Toki anteeksi annetaan, mutta pääasia on yrittää olla Jumalalle otollinen, eikö totta? Teillä on kuitenkin sellaisia syntejä joita muilla ei ole. Ihmiset siis haluavat tietää millä perusteella ne ovat syntejä, varsinkaan jos Raamatusta ei löydy perusteita. Eikö tämä ole oikein? Miksi ei saisi kysellä?

Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta muilla voi olla erilaisia kokemuksia.

Äänestä
  • polttaa tai ei, meillä jokaisella on kuoleman aika.eli terveyden voi sillä pilata mutta ei se aikaisempaan kuolemaan oo syypää.. mutta alkoholi taas, sitä tekee humalassa mitä sattuu..

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    polttaa tai ei, meillä jokaisella on kuoleman aika.eli terveyden voi sillä pilata mutta ei se aikaisempaan kuolemaan oo syypää.. mutta alkoholi taas, sitä tekee humalassa mitä sattuu..

    Mistä oikein ostat tupakkasi? Kyljessä lukee varsin selvästi mm. näitä: TUPAKOINTI TAPPAA, AIHEUTTAA SYÖPÄÄ, TUPAKOIVAT KUOLEVAT NUOREMPINA, VAARAKSI SIKIÖLLE, SIITTIÖILLE jne. Voin etsiä myös muutkin varoitukset.

    Jos pilaat terveyden ja hankit syövän, niin kuolet nuorempana. Kuolet siis ennenaikaisesti!! Jokaisella on kuoleman aika, mutta tupakoimalla tulet sitä aikaistamaan.

    Voisitko kertoa mitä tarkoittaa, että ei se aikaisempaan kuolemaan on syypää?? Sitähän se juuri on.

    Olen ajatellut, että uskovaiset eivät hyväksy Jumalan työhön puuttumista. Jos itsemurha on synti, niin miten tupakointi ei sitä voi olla? Se on tietoinen puuttuminen annettuun elämään, se on hidas itsemurha. Pilaat tupakoimalla annetun elämän. Siitä päättäminen milloin kuolet ei pitäisi olla sinun käsissäsi, mutta jos tupakoit otat sen oikeuden käsiisi, koska tietoisesti vahingoitat itseäsi. MInun mielestäni tuo yksi varoitus on aika osuva: TUPAKOIVAT KUOLEVAT NUOREMPINA. Miten sinä ymmärrät sen, jos et siten, että tuotat itsellelsi aikaisemman kuoleman kuin on tarkoitettu?

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    polttaa tai ei, meillä jokaisella on kuoleman aika.eli terveyden voi sillä pilata mutta ei se aikaisempaan kuolemaan oo syypää.. mutta alkoholi taas, sitä tekee humalassa mitä sattuu..

    Et sinä voi millään väittää vasten kaikkea tutkittua tietoa, ettei tupakointi johtaisi usein ennenaikaiseen kuolemaan. Ei aina, mutta usein. Emmehän me usko kohtaloon, vai uskommeko? Jumala toki tietää kuolinpäivämme, mutta se ei tarkoita sitä, että hän on sen etukäteen määrännyt. Meillä on valinnanvapaus toimia niin kuin parhaaksi näemme. Vai oletko sinä tosissasi sitä mieltä, että Jumala määrää jonkun ihmisen esimerkiksi kuolemaan oman käden kautta?

    Äänestä

Otan kantaa:

"kun kysytte, miksi televisio, tukanvärjäys, alkoholi ei sovi uskovaiselle, mutta kännykkä, kiharrin ja tupakka sopii. siinä asiassa voi jopa käyttää järkeä: tv:stä voi tulla hyvää, mutta sieltä tulee myös niin paljon pahaa, että jopa ns. paremmallekin uskovaiselle tulee kiusauksia katsoa. ihan kuin teille muille esim. syömisessä: ottaisinkohan vielö, kun oli niin hyvää.. entäs tukanvärjäys: Jumala on luonut meidät jokaisen kuvakseen ja antanut sellaista mitä on ajatellut ja jättänyt taas pois, ei meillä pitäisi olla tarvetta muuttaa sitä. ja sitten, no kaunistaahan luonnollisilla keinoilla saamme:kiharrin. no entäs alkoholi: siitä tulee humalaan ja tekee selaista mitä ei ymmärrä ym paljon muuta. tupakkaa en itse polta mutta en sitä kielläkään. mitä pahaa siinä on? jokaisen oma asia on jos haluaa pilata keuhkot. no en osaa välttämättä perustella hyvin, mutta ootteko niin alhaisia että alatte nyt lällättelemään siitä????

usko ja järki ei edelleenkään sovi yhteen, miksi siis käytätte aivonystyreitänne tälläiseen?"

Sinähän tyttökulta käytit juuri järkeä pohdiskelussasi. Ei sovi usko ja järki yhteen, eipä ei. Koetapa miettiä sitä, jos haluat.

Sitäpaitsi jotkin raamatun asiat ovat tärkeitä tietää ja selvittää aivan sieltä alusta asti. Esimerkki:
"Alussa oli sana." Alkukielessä "sana" tarkoittaa Jeesusta, ja se tuo asiaan jo aivan uuden ulottuvuuden. Eikö?

Ei pidä antaa periksi viholliselle, ja jäädä märehtimään ulkoisia asioita. Meillä kaikilla on olevinamme "se oikea" moraalikäsitys (jopa kristittyjen yhteisöjen sisällä), eli persoonina hyväksymme jotain mitä toinen ei hyväksy, emmekä hyväksy jotain, mitä joku toinen hyväksyy.

Sen verran sanon ulkoisiin asioihin, että olemme kaikki ihmisinä erinäköisiä kauniimpia ja rumempia, isompia ja pienempiä. Kauniin ihmisen on helppo sanoa toiselle, että ei luojan luomaa saa ehostaa, koska itse on saanut syntymälahjaksi kauneuden. Samoin jokin muu ulkoinen asia on toiselle vaikeampi "akilleen kantapää" kuin toiselle, tyypistä riippuen. Näin ajatellen ei erilaisille säännöille loppua näy, koska kaikki puuttuvat siihen, mikä vaikuttaa omaan elämään.

Ei tuohon ulkoisten asioiden oravanpyörään ole muuta lääkettä kuin usko. Kun uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan, meillä on kaikki, mitä tarvitsemme.

Äänestä
  • Meni väärinpäin nuo kaksi. Eipä taida olla paljon kirjoittajallakaan järkeä.

    Äänestä

"Usko ja järki eivät sovi samaan päähän"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vl-tyttö kirjoitti:

Olen erittäin tyristynyt ihmisten koppavuudesta? MIKSI? miksi ihmeessä meidän pitää kertoa joku RAAMATUNkohta mistä mitäkin löytyy?? ja sitten kun ei sanota lällätellään.

jokaisen järkevän ihmisen pää sanoo monenlaisia asioita. no sen voin sanoa että raamatussa NIMENOMAAN sanotaan että: "usko ja järki eivät sovi yhteen" !! miettikää sitä, jos haluatte!

en ymmärrä sitäkään miksi kaikki epämeitsit takertuvat raamatussa yhteen ainoaan sanaan ja ottavatpa melkein sanakirjasta asti sen alkuperästä selvää!! ei sitä niin ole tarkoitettu!! raamattu on raamattu eikä mikään filosofian kirja!!

"kaikki minkä taakseen jättää sen eestään löytää" sanoo eräs sananlaskukin. miettikää ensin mitä teette/ sanotte, sillä siitä joko "hyötyy" tai joutuu "maksamaan", niin on elämän laki.

kun kysytte, miksi televisio, tukanvärjäys, alkoholi ei sovi uskovaiselle, mutta kännykkä, kiharrin ja tupakka sopii. siinä asiassa voi jopa käyttää järkeä: tv:stä voi tulla hyvää, mutta sieltä tulee myös niin paljon pahaa, että jopa ns. paremmallekin uskovaiselle tulee kiusauksia katsoa. ihan kuin teille muille esim. syömisessä: ottaisinkohan vielö, kun oli niin hyvää.. entäs tukanvärjäys: Jumala on luonut meidät jokaisen kuvakseen ja antanut sellaista mitä on ajatellut ja jättänyt taas pois, ei meillä pitäisi olla tarvetta muuttaa sitä. ja sitten, no kaunistaahan luonnollisilla keinoilla saamme:kiharrin. no entäs alkoholi: siitä tulee humalaan ja tekee selaista mitä ei ymmärrä ym paljon muuta. tupakkaa en itse polta mutta en sitä kielläkään. mitä pahaa siinä on? jokaisen oma asia on jos haluaa pilata keuhkot. no en osaa välttämättä perustella hyvin, mutta ootteko niin alhaisia että alatte nyt lällättelemään siitä????

usko ja järki ei edelleenkään sovi yhteen, miksi siis käytätte aivonystyreitänne tälläiseen?

siitä omantunnon asiasta vielä, se on omituinen kapine ja olen siitä seka iloinen että ylpeä. joillakin se on paatunut niin ettei enää tunne mitään, mitä pahaa tekee, kaikki on iha sama.

miettikää.. älkää tyrmätkö tai aliarvioiko. ei mekään teitä. paitsi jos joku, se ei tarkoita sitä että se on jotenkin erilainen meikäläinen, sillä voi olla jopa luonteessa eroa. olettehan tekin, muun uskonnon kannattaja, keskenään melkoisesti erilaisia. niin mekin. mutta tiettyjä rajoja ei voi ylittää.

kaikki onhaluamisesta kiinni. me saamme tehdä ihan mitä haluamme, eri asia sitten mitä haluamme, sillä kaikki ei ole oikein. me tunnemme sen. joillakin vain on ns herkemmät rajat tms..

ottakaa kantaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu