psykologista psykiatriksi?

Eli haluaisin lukion jälkeen pyrkiä joko Turun tai Helsingin yliopistoon opiskelemaan psykologiaa. Ja näin ollen valmistuisin sitten psykologiksi?
Onko kuitenkin mahdollista opiskella psykologista vielä psykiatriksi ilman, että menisin lääkikseen?
272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Psykiatriksi voi opiskella vain lääketieteellisessä. Ensin lääkäriksi noin 6 vuotta, sitten erikoistuminen psykiatriksi muutaman vuoden.

Psykologista ei tule psykiatria ilman lääkärin ja psykiatrian erikoistumisopintoja.

Äänestä

Oletko katsonut molempien työn kuvaa? Jos vain palkkaa ajattelet siinä, että psykiatri olisi hienompi, niin kannattaa valita joku kevyempi duuni millä pääsee isommille palkoille. Moni psykiatrikaan ei kestä sekopäitä eläkeikään, vaan sekoaa itse. Psykologi on itsessään hieno ammatti, ja työympäristökin voi olla monenlainen. Jopa markkinamaailmassa tarvitaan psykologeja.

Jos taas olet kiinnostunut terapian antamisesta vaikka psykoterapeutti-nimikkeellä, niin siihen riittää pohjaksi psykologin koulutus. Tosin siihen päälle tarvitaan riittävä työkokokemus, omakohtainen psykoterapia ja asianmukaiset koulutukset. Psykiatri on lääkäri, jolla on lääkkeenmääräysoikeus. Siltikin terapiaa pääset tarjoamaan muunkin koulutusväylän kautta, jos nimenomaisesti se puoli kiinnostaa. Psykoterapeutin pätevyyden saaminen edellyttää huomattavasti työtä ja vaivaa ja itsensä alttiiksi laittamista.

Jos taas olet kiinnostunut "vain" toimimaan ihmisten kanssa ja auttamaan, niin sopiva koulutusväylä voi löytyä yhtä lailla kirkollisten ammattien kautta (esim. diakoni), sairaanhoitajan, sosionomin tai sosiaalityöntekijän vaatimustason koulutusväylien kautta. Sinulla itselläsi on oltava selkeä visio siitä, mitä olet halukas tekemään (tai riittävästi joustavuutta sen suhteen, että päädytkin johonkin täysin muualle, mitä et ole itse osannut ennakkoon edes haaveilla).

Nimittäin jos päädytkin vaikkapa kouluttautumaan sairaanhoitajaksi, on se riski, että jumiudut työhön vanhusosastolle, olet tyytymätön ja ehkä hajoitat selkäsi, ja unelmat ovat muruina. Joten täytyy suunnata kohden unelmia. Reittejä on monia. Onnea matkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


psykk kirjoitti:

Eli haluaisin lukion jälkeen pyrkiä joko Turun tai Helsingin yliopistoon opiskelemaan psykologiaa. Ja näin ollen valmistuisin sitten psykologiksi?
Onko kuitenkin mahdollista opiskella psykologista vielä psykiatriksi ilman, että menisin lääkikseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu