väsynyt elämään

Oikein hyvä juttu, että jaksoit kirjoittaa. Se on jo ensimmäinen askel hakea apua. Koulukiusaaminen on todella kurjaa ja pilaa monen nuoren elämää. Jotenkin sitä jää helposti yksin ongelman kanssa ja masentuu. Kun on masentunut, niin voimat on poissa ja ei näe mitään järkeä elää. Olet joutunut toisten ilkivallan kohteeksi. Oletko, miettinyt miksi et ole rohjennut puhua kiusaamisesta ja masennuksesta kotona ja olet sinnitellyt pitkään. Koetko tilanteen jotenkin häpeällisenä tai pelkäätkö, että sinua ei oteta todeta. Onko syy ettet halua läheisille huolia?
Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta.

Löysin tällaisen ositteen. Saisitko sieltä apua www.nuortenelama.fi

Hei,

haluisin kannustaa sua keräämään jaksamista ja rohkeutta, että pystyisit ottamaan ensi askeleet avun saamiseen. On olemassa esimerkiksi erilaisia auttavia puhelimia esim. Suomen mielenterveysseuralla (googlaamalla löydät sivut, ja kriisinumeron). Ei kannata säikähtää sanaa "kriisi", koska auttaviin puhelimiin voi soittaa kaikista asioista ja tarvittaessa ne ohjaa eteenpäin.

Voisitko puhua sun vanhemmille tai jollekin muulle aikuiselle, että olet väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti? Ehkä he voisivat varata sinulle ajan terveyskeskukseen, jos itsestäsi tuntuu hankalalta soittaa?

Sinulla luultavasti on masennus, niin kuin itsekin totesit ja siihen kannattaa aina tarttua, koska hoitoa on mahdollista saada. Olen itse nyt 25-vuotias nainen ja takana on masennus ja onnistunut hoito. Sinun ikäisenä, minulla laukesi paniikkihäiriö, johon sain myös hoitoa ja apua.

Yleensä masennusta hoidetaan keskusteluavulla/terapialla ja tarvittaessa mielialalääkkeillä. Masennus on valitettavasti melko yleistä, mutta toisaalta se voi auttaa hamottamaan tilannetta siten, että et ole ainut, joka on vastaavassa tilanteessa.

Muistan itsekin pahimpaan masennusaikaan, että melkein kaikki ruokalajit tuntuivat vastenmiesiltä, olin väsynyt eikä mikään oikein kiinnostanut tai tuottanut mielihyvää. Lisäksi olin melko itkuinen, enkä nukkunut kovin hyvin. Lopulta kun aloitin hoidon, ruokahalu alkoi palutua ja nukkuminen sujui normaalisti. Aloin myös ajatella itsestäni paljon myönteisemmin ja tässä vaiheessa elämää koen voivani hyvin, vaikka elämä onkin sellaista, että välillä tulee vastaikäymisiä.

Minulla on ollut lisäksi kaksi läheistä (yksi sukulainen ja yksi ystävä), jotka ovat tehneet itsemurhan masennuksen vuoksi. Nämä kokemukset ajoivat itseäni etsimään apua määrätietoisesti toimien ikään kuin suojelevana tekijänä. Itsemurha on läheisille aina suuri shokki ja he saattavat jäädä pohtimaan mitä kaikkea he itse olisivat voineet tehdä toisen tms. Masennus on siis hyvin vakava oireyhtymä, sillä se voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Toisaalta kannattaa muistaa, että vaikka sinulla olisi sellaisia ajatuksia, että haluaisit kuolla, sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että päätyisit itsellesi vahingollisiin ratkaisuihin.

Masennus aiheuttaa sen, että et välttämättä koe itseäsi arvokkaaksi tai elämää mielekkääksi elää. Voin kuitenkin kokemuksesta kertoa, että kaikki voi omassa olotilassa ja mielessä muuttua vielä paljon kirkkaammaksi. Sinä olet nimittäin arvokas ja tärkeä, vaikka siltä ei nyt tuntuisikaan.

Hae rohkeasti apua auttavasta puhelimesta tai terveyskeskuksesta! Lupaan, että et tule katumaan sitä. Lisäksi masennus, kuten muutkin hankalat elämänkokemukset, tekee sinusta entistä vahvemman ihmisen, jolla on laajempi perspekstiivi elämään. Tällöin luultavasti osaat lopulta tervehdyttyäsi arvostaa itseäsi, muita ihmisiä ja elämää ylipäätään enemmän kuin ehkä muut ihmiset. :)

Mä olen monta kertaa sua vanhempi täti-ihminen. Sama kohtalo oli mulla sun ikäisenä, enkä ole koskaan sen jälkeen mitenkään ollut sellainen riemumieli, mutta ok-elämää kuitenkin on ollut sittemmin. Itse menin kertomaan koulun rehtorille ja kerroin myös, että olen sairastunut asian vuoksi masennukseen ja että haluan vain kertoa tämän tiedoksi, en odota mitään, koska asiaan ei puututa missään muuallakaan koulussa. Eikä työpaikoilla, voin sen jo tähän ikään kertoa. Hanki joku harrastus, eläinsuojelusta, itsepuolustuksesta, ensiapu- tai ystäväryhmästä, että saat muita kuin koulukavereita. Itse aloin lenkkeillä tosi kovasti, sekin helpotti, vaikka ensin en olisi jaksanut. Ajattelin vain, että ihan sama missä ahdistun. - Minulta meni koulussa luottamus aikuisiin, koska kukaan ei auttanut eikä puuttunut. Opettajilla oli sellaisia lellikkejä eri aineissa, ällöttävää, vielä nytkään en voi ymmärtää. Mitä koulutusta opettajille oikein annetaan ja ketkä hakeutuvat opettajiksi. Muuten...omat kiusaajani ovat nykyään molemmat opettajia! Hm.