iskee pian taas. Minulle tulee pahaolo. Jos olisi oma rakas nainen niin hän voisi pitää kädestä tai vaikka halatakkin. Helpottaisi.
Masennuskohtaus
7
73
Vastaukset
- pidetäänpeukkuja
Tsempit. Kyllä se joku päivä koittaa sullekin.
- LamaantunutNainen
Ymmärrän. Minulta mennyt paljon elämää hukkaan, kun masennus on ottanut osansa. Terveet ihmiset eivät ymmärrä, että tämä todella on vakava sairaus, eikä lorvailua.
- vaikeaa
Luin tuossa, että olisi pitänyt hakeutua hoitoon jo muutaman kuukauden jälkeen. Olen ollut masentunut, ahdistunut ja sekava jo ainakin 7-vuotta. Mitään ei ole tehtävissä. On niin paljon jäänyt rakentamatta itsessäni. Jatketaan samaan malliin siis.
- jaksamista_sulle
Vielä ehtii.. Olin yksikseni masentunut lähes kolme vuotta mut lopulta pääsin jaloilleni. Ilman suurempia apuja. Ajattelemalla, järkeistämällä, kirjoittamalla yms. Piti kyllä ensin tajuta ettei kyse ollut vain huonoudestani suhteessa kaikkiin muihin maailman ihmisiin.
Jos olisin naisesi, pitäisin kädestä niin kauan kuin on tarpeen enkä ikinä sanoisi 'pistä itses kuntoon' kuten minulle silloin rakkain ihmiseni tokaisi..
- AinaOnToivoaParemmasta
Varmaan iso ongelma, mutta ainoa ulospääsy on alkaa jollain keinoa ahttelmaan elämää ja saatava voimia. Raaka totuus on, että ei naiset tule sinua kotoa hakemaan ja harva haluaa masentunutta rakkaakseen. Ihan varmasti sinullekin rakas löyty ja vedä itsesi kaikilla voimilla ulos kotoa ja hiljalleen ala liikkua muiden ihmisten seurassa. Hakeudu verrtaistukeen ja mihin tahansa yhdistykseen, jossa on muita ihmisiä. Helposti tietysti sanottu täältä, mutta se on ainoa mahdollisuus. Moni muukin on masennuksesta selvinnyt ja vain itse siihen pystyy, kukaan muu ei voi sinua parantaa. Tsemppiä!
- vaikeaa
Samalla sivulla sanottiin että jos aika on liian pitkä siitä ei voi selvitä omin avuin. Mihin sitä nyt sitten uskoo. Ehkä parempi antaa vaan olla.
- vaikeaa
Olen koko kasvuikäni elänyt yksin tunteideni kanssa. Ilman ainuttakaan myötätunnon osoitusta. En syytä ketään koska olen niin ailahteleva että samaistuminen minuun on mahdotonta. En pysty enää olemaan mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1195089Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303628No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241484- 211307
- 141282
- 271188
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221107