Tyttöystävän jatkuva kiukuttelu

maguel1992

Olen nyt seurustellut lähes 4 vuotta tämänhetkisen tyttöystäväni kanssa. Olen alkanut epäilemään että onko hänellä oikeasti kaikki ruuvvit paikallaan vai pitäisikö asiaan perehtyä tarkemmin. Tyttökaverillani on tapana kiukutella jatkuvasti aivan naurettavankin pienistä asioista. Asiat mitkä ovat "ärsyttäviä" johtavat hänellä joskus jopa aivan suunnattomiin "vitutuksiin" milloinka hän ei halua olla edes missään tekemisissä minunkaan kanssa vaikka minulla ei tämän "ärsyttävän" asian kanssa olisi mitään tekemistä. Hänellä alkoi juuri kesäloma ja kalenteri tyhjänä ja pelkästään tämän aurinkoisen aamupäivän saldona on ollut kiukuttelut aiheista: Tupakoiva naapuri, pihalla leikkivät lapset, naapuri joka porasi seinää ja ruokakulut kun "hän joutuu maksamaan kaiken" juuri lainasin hänelle 500€ ja olen useamman vuoden ajan jo ostanut hänelle syötävää ja juotavaa aina aika-ajoin hän on ostanut nyt 2 kertaa ruuan ja nyt "maksaa kaiken" ja nyt hän on jälleen erittäin ärtyneellä tuulella. Olemme pari viikkoa sitten muuttaneet yhteen asumaan. Heti alkuun voin todeta että hän ei ole raskaana ja nämä kiukuttelut eivät tapahdu vain kuukautisten aikaan. Tämä tuntuu olevan jatkuva vaiva ja kiukuttelu lähtee liikkeelle pienistäkin ärsykkeistä. Vähänkään ärtyneenä läheisyys ja muu yhdessäoleminen muuttuu myöskin ärsyttäväksi ja "ahdistavaksi". "vittuuntuneena häntä ei kiinnosta lainkaan mitä muut ajattelevat ja toimii ihan miten sattuu. Voiko kyseessä olla jokin mielialahäiriö vai onko hän vain kiukutteleva nuori? hän täyttää ensi kuussa 22v

onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia? Jatkuva kiukuttelija on aika uuvuttavaa seuraa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiukkuakka

      Itse kiukuttelijana -joskin en pura sitä muihin ihmisiin niin paljoa vaan teen jotain että saan paineet purettua- toivoisin ainakin että sanottaisiin ja kunnolla jos oma käytös ottaa toisen mielen päälle. Tämän asian kanssa ei kannata pehmoilla, päinvastoin. Suoraan vaan töksäytät miten turhauttavaa sinusta on kuunnella ja kestää hänen kiukutteluaan, kysyt mahdollisesti että onko tässä nyt jokin ongelma vai mikä mättää.
      Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe