Lääkärilehti.fi:n (laakarilehti.fi) mukaan kaikista psykooseista alkoholi aiheuttaa 0,41%. Muut huumeet taas aiheuttavat 0,03% psykooseista. Koska huumeita on vaikka kuinka monta erilaista niin kannabis tuskin aiheuttaa noista kovin merkittävää osuutta, sillä aivan varmasti myös amfetamiinin osuus on merkittävä. Todennäköisesti myös LSD ja muut psykedeelit aiheuttavat jonkin verran psykooseja ja näiden lisäksi on olemassa vielä MDPV ja muut tutkimuskemikaalit. Näin ollen alkoholi aiheuttaa väkisinkin psykooseja monikymmenkertaisesti kannabikseen nähden, vai voitteko väittää vastaan?
Kannabispsykoosin osuus päihdepsykooseista
ZzTurkinpippuri
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tilastojen mukaan 20% suomalaisista on psyykkisesti sairaita ja näistä noin 0,45% ovat sitä päihteiden takia, kuten alkoholin tai huumeiden takia ja näistä lähes kaikki ovat sitä alkoholin takia. Mitä se kertoo?
Se kertoo että yhteiskunnan ongelmat ovat jossain muualla kuin päihteissä.
Eiköhän ne ollu sairaita jo ennen kuin alkoivat alkoholisteiksi tai narkkareiksi. Syytetään vaan aineit vaikka totuus on se että johonkin syyhyn sitä ainetta vedetään. Usein esim avioeron laukaisema masennus tekee miehestä juopon, käykää juttelemassa spurguille, ne kertoo kyllä miten päätyneet siihen jamaan, ainakin nousuhumalasssa kertovat. . Ja vankilassa 98% asiakkaista on traumaattinen lapsuus. Kouluajoilta muistan että ne ongelmapäihteidenkäyttäjät oli nimenomasn niitä jotka tuli alkoholistiperheistä tai muuten surkeista oloista.
Samoin mielisaaraaloiden "asiakkailla" on lähes aina takanaan hyvin murheellinen elämä. Onnelliset harvemmin sairastuu, käyttivät sitten viinaa tai huumeita. Onnellisuus suojaa ihmistä. Mitä se onni sitten on, olen sitä mieltä että se liittyy rehellisyyteen ja rakkauteen ja vasta niiden jälkeen tulee aineellinen hyvinvointi.
Voisiko Irti Huumeista Ry ystävällisesti ottaa tähän ketjuun kantaa?
Tupakointi lisää skitsofreniariskiä:
http://yle.fi/ylex/uutiset/tupakointi_voi_lisata_skitsofreniaan_sairastumisen_riskia/3-8144884
Siis osahan näistä kannabikseen liitetyistä psykooseista voi johtua myös tupakasta. Niin harmittomalta se tupakka tuntuu, mutta sitä poltetaan joka päivä ja siinä on jopa tuhansia tupakkatehtaalla lisättyjä kemikaaleja seassa. Kannabiksessa ei ole lisäaineita koska ihmiset kasvattavat sen itse.
Kannabis on psykedeelinen aine, joka pidemmällä ja säännöllisellä käytöllä aheuttaa psykooseja.
Lievää psykoottista tilaa on vain vaikea yleensä havannoida "psykoosiksi".
Aloitteleva kannabiksen käyttäjä on "vain hieman omituinen", mutta piintyneessä kannabiksen käyttäjässä ilmenee jo oireita, joita voidaan sanoa "psykoosiksi".
Tämä johtunee kannabiksen rasvaliukoisuudesta, piintyneellä kannabiksen käyttäjällä on THC- kerääntymät esim. aivoissa jo suhteellisen suuret, ja ovat omiaan aiheuttamaan aivoissa muutoksia psykoosin suuntaan.
"Tämä johtunee kannabiksen rasvaliukoisuudesta, piintyneellä kannabiksen käyttäjällä on THC- kerääntymät esim. aivoissa jo suhteellisen suuret, ja ovat omiaan aiheuttamaan aivoissa muutoksia psykoosin suuntaan."
Varmasti itsekin huomasit kuinka harvinaisia ns. "kannabispsykoosit" ovat. Yleisimmät psykoosit aiheutuvat siis alkoholista (alkoholi on rasva- ja vesiliukoinen) ja amfetamiinista, eivät kannabiksesta. Myös kofeiini (rasvaliukoinen sekin) aiheuttaa joka vuosi psykooseja.
Onko sinulla muuten jotain linkkiä jo vähitellen laittaa johonkin tutkimukseen, jossa tuo itsekeksimäsi kannabisrasva-asia vahvistetaan todeksi? Tätähän sinulta on pyydetty jo vuosikausia, mutta mitään et ole kyennyt vieläkään esittämään. Esittelet ainoastaan omaa maneerista jankkaamistasi.
Hommahan ei voi mennä niin, että sinä väität itsekeksimiäsi asioita faktoiksi, vaikka yksikään tutkimus maailmassa ei ole kanssasi samaa mieltä asiasta. LIsäksi - jos kannabisrasva "tukkisi" aivoja, olisi kannabiksen lääkekäyttökin täysin mahdotonta, sillä siinähän hyvin vahvaa kannabista käytetään useita grammoja päivässä, ehkä vuosikausien ajan, ja yleensä ilman mitään erityisiä ongelmia. Selitähän meille mistä johtuu se, että lääkekäytössä vahva kannabis muuttuu hyvin vähähaittaiseksi, kun itse väität jopa vähäisen päihdekäytön aiheuttavan merkittäviä ongelmia.
"Tämä johtunee kannabiksen rasvaliukoisuudesta, piintyneellä kannabiksen käyttäjällä on THC- kerääntymät esim. aivoissa jo suhteellisen suuret, ja ovat omiaan aiheuttamaan aivoissa muutoksia psykoosin suuntaan"
Kumma, ettei useita vuosia jatkunut lääkekäyttö yleensä aiheuta mitään psykooseja, eikä muutenkaan mitään erityisiä ongelmia. Allaolevan linkin takana oleva lääkekäyttäjä on todennäköisesti eräs eniten kannabista käyttäneistä ihmisistä maailmassa, eikä ongelmia ole ollut, vaikka kannabista kuluu monta grammaa päivässä:
https://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/12/03/mika-huumeongelma-amerikkalaismies-polttanut-jo-115-000-kannabissavuketta/
Joukolla on aina ollut tapana, että hän jättää lopulta vastaamatta, ja muutaman päivän jälkeen tulee taas tuutin täydeltä ihan samaa kannabisrasvapaskaa. Mitä on siis tullut jo vuosia,. Hän on täysin kykenemätön oppimaan yhtään mitään, ja juttunsa ovat pääsiassa vain psyykkisesti häiriintyneen ja pakko-oireisen ihmisen väkinäistä jankkaamista. Väittää myös, että maailmassa on menossa salaliitto kannabiksen laillistamiseksi.
"Kannabis on psykedeelinen aine, joka pidemmällä ja säännöllisellä käytöllä aheuttaa psykooseja. "
Alkoholikin aiheuttaa pitemmällä ja säännöllisellä käytöllä psykoosia ja deliriumia ja voimakasta riippuvuutta. Kannabispsykoosi voi tulla ihmiselle jolla on jo ennestään mielenterveyden ongelmia. Kannabiksen yhteiskäyttö muiden huumeiden kanssa voi aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia. Kuitenkin tiedän paljon kannabista koko ikänsä polttaneita henkilöitä joilla ei ole mielenterveydessä mitään vikaa. He ovat selvinneet jo yli 30 vuotiaiksi ja en jaksa uskoa että tuon kolmenkympin jälkeen enää mitään ongelmaa tuleekaan. Ihmiset oireilevat yleensä parikymppisinä ja se on sama ikä milloin yleensä skitsofreniakin puhkeaa jos ihmisellä on sellainen on tullakseen.
Tämän hetkinen tutkimustieto on sitä mieltä että kannabis ei aiheuta skitsofreniaa, mutta voi aikaistaa sen puhkeamista siihen alttiilla ihmisellä. Joka tapauksessa nuo kannabispsykoosit ovat vain hyvin pieni osa kokonaisuudessaan kaikista psykooseista. Laittomat huumeet todellakin aiheuttavat vain 0,03% suomalaisten psykooseista.
Vaikka kaikki maailman huumausaineet saataisiin kitkettyä pois niin psykooseja puhkeaisi silti 99,97% entiseen nähden. Maailma ei siis juuri paremmaksi muuttuisi ainakaan tältä osin. Voidaan ehkä myös olettaa että huumeiden poistuminen lisäisi alkoholin kulutusta jonka jälkeen tilanne olisi sama kuin ennenkin tai jopa pahempi..
Eipä ole näkynyt merkkiäkään psykoosista vaikka olen polttanut säännöllisesti heinää jo 45 vuotta. Ei vierotusoireita kun välillä 4kk taukoja. Ei makean nälkää eikä hallusinaatioita, ei merkkiäkään fyysisestä riippuvuudesta.
eli sekaisin pitää olla tavalla tai toisella. juu tuollaisia ne narkit on. jos ei ole huumeita niin sitten kiskotaan alkoholia ja puollustetaan huumeita koska alkoholi on vaarallisempi ja narkit ei osaa ottaa kohtuudella. tämäkin tiedetty ajat sitten.
Lähinnä kyse siitä että maailmassa on paljon isompiakin ongelmia kuin päihteet ja vaikka huumeidenvastaisessa sodassa onnistuttaisiin - mikä ei enää ole mahdollista, eikä ole koskaan mahdollista ollutkaan - maailma ei siitä mihinkään paranisi. Ongelmia olisi edelleen täysin sama määrä.
sinähän sen tiedät. oi me luotamme sanaasi narkkien narkki. kerro meille lisää tarinoitasi oi ylväs narkki.
Alkoholi on tosiaankin paljon kannabista vaarallisempi huume. Siinä olet oikeassa.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/eu-raportti-kannabis-tupakkaa-ja-alkoholia-turvallisempaa/2247772
Minulla on lähteet väitteideni tueksi, kuten esim. Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saatavat tiedot. Suomessa on muutenkin esim. väkivalta vähenemään päin kun nuoriso on alkanut suosimaan alkoholin sijaan muita päihteitä, kuten kannabista. Mielestäni väkivalta on semmoinen asia että jos sitä saadaan kerran vähennettyä niin se olisi hyvä syy sallia kannabis. Haastankin nyt sinut aaazze32. Voisitko ystävällisesti linkittää tänne tutkimustietoa siitä miksi kannabiksen käyttäminen vastaavalla tavalla kuin alkoholia käytetään olisi alkoholia vaarallisempaa? Lupaan vaihtaa oman näkemykseni mikäli onnistut tuon asian minulle todistamaan.
"Joukolla on aina ollut tapana, että hän jättää lopulta vastaamatta, ja muutaman päivän jälkeen tulee taas tuutin täydeltä ihan samaa kannabisrasvapaskaa. Mitä on siis tullut jo vuosia,. Hän on täysin kykenemätön oppimaan yhtään mitään, ja juttunsa ovat pääsiassa vain psyykkisesti häiriintyneen ja pakko-oireisen ihmisen väkinäistä jankkaamista. Väittää myös, että maailmassa on menossa salaliitto kannabiksen laillistamiseksi."
Maailmassa on ollut salaliitto kannabiksen kieltämiseksi. Mutta eipä sillä ole väliä. Väliä on sillä että täytyyhän tämmöisten lakien perustua lääketieteeseen tai edes johonkin tieteeseen. Ymmärrän kyllä että huumevalistusbisnes on vain bisnes ihan siinä missä mikä tahansa muukin bisnes. Jos on itse keksinyt jonkun teorian niin siitä voi kiertää luennoimassa ympäri Suomea ja valtio maksaa. On totta että ihmisen rasvakudoksesta on löydettävissä THC:n hajoamistuotteita vielä kuukaudenkin päästä polttelusta. Ne ovat kuitenkin epäaktiivisia metaboliitteja jotka eivät voi päihdyttää ihmistä ja ne eivät vaikuta elintoimintoihin vaan poistuvat pikkuhiljaa. Elimistöön jää metaboliitteja kaikesta mitä sinne laitamme ja poistumisajat vaihtelevat. Se on normaalia elimistön toimintaa.