Millainen ihminen on Teuvo Hakkaraisen äiti?

On saanut aikaan ihmisen, joka on alkoholisti ja äärimmäisen vihamielinen kaikkia sellaisia kohtaan, jotka edustavat jotain toista näkemystä kuin hän itse?

Entä tunnetaanko Teuvo Hakkaraisen isää, millainen mies oli?
13259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Erittäin yrittelijästä porukkaa ovat Hakaraiset! Nyt sinulla on kuules Teuvosta aivan väärä kuva! Kannattais tutustua mieheen henkilökohtaisesti, jotta totuus valkenisi.

Äänestä
  • Yrittäjät on oman onnensa seppiä ja kyllähän nimenomaan he halveksivat huonommin pärjääviä. Hakkaraisia en tunne mutta muuten olen läheltä nähnyt.

    Äänestä

  • nouseepäähän kirjoitti:

    Yrittäjät on oman onnensa seppiä ja kyllähän nimenomaan he halveksivat huonommin pärjääviä. Hakkaraisia en tunne mutta muuten olen läheltä nähnyt.

    Kuis noin päättelet? Työläisenä en toki tunne yrittäjien sisäisiä kuhinoita, mutta esim Viitaputki meni konkurssiin ja eikä heitä ole kukaan halveksinut, vaan pikemminkin päinvastoin ko. konkanneesta yrityksestä on hyväksytty henkilö Lionclub-veljiin

    Äänestä

  • Tarkoitin vähemmistöjä ja vaikeasti työllistettäviä heikosti pärjäävillä.

    Äänestä

Varmaankin Äiti joka on lukenut lapsellensa satua "keisarilla ei ole vaatteita" ... :)
He eivät ole mitään kepuliyrittäjiä, myös tikun ja takun jälkeen hoitivat vastuunsa moitteettomasti.

Äänestä

ihmetyttävät vapaamuurarisolvaaja Pia Raskin vanhemmat koska tytöstä on tullut täyshullu sekopää. Senverran vanhemmista tiedetään että olivat kovia kommunisteja jopa niin että pienen tytön piti laulaa kommarien taistelulauluja kotona. Koulussa tämä aiheutti tietysti ivaamista mutta Pia ei antanut periksi. Jossain vaiheessa kamelin selkä kuitenkin katkesi ja raivokas Aspergerin syndrooma sai vallan sekoittaen ja saastuttaen pienen tytön mielen. Sairaus ilmenee päivittäin kaupunkipalstoilla raivokkaana solvaamisena ja oman seksuaalisen suuntautumisen esiintuomisena homo- ja ripulipaskajuttujen muodossa. Myös pedofilijutut ovat olleet viimeisen viikon aikana muodissa vaikka Pialla itsellään on kaksi pientä tyttöä, tosin huostaanotettuina.

Äänestä

Hakkaraista ei kantsi paljo moittia tai tulloo liivimiehet kylään,on suhteita rikollisjärjestöihin ,kuin eduskunta missä on suurimmat rosvot ja varkaat sekä oman edun tavoitteliat sekä nää joilla on se vaippavirma ponsorina,tää päntiitti

Äänestä

Onko totta että ko. kansanedustajan veli on ollut linnassa lusimassa? Onko parhaillaan vaan onko vapaalla jalalla ja mistä syystä on lusinut jos asia pitää paikkansa.

Äänestä

Tuota,hieman rajaa.En ole ollut enkä koskaa tule olemaankaa,ällistyttävä hyökkäys jonkun äitiä kohtaa,jonka lapsesta ei pidä.Ajatusmalli on syyllistää äiti joka synnytti henkilön josta ei pidä.Saidaanpaa aloitusta harvoin näkee.

Äänestä

Mitä ilmeisimmin taustaltaan vihreänliikkeen vaikutteita koska liikkeessähän vastustetaan lähes kaikkea, joka koskee tavallista ihmistä. Virkavalta saa olla jatkuvasti varpaisillaan missä seuraavaksi rikotaan yrittäjän koneita. Sama kysymys vireälle aatemaailmalle?

Äänestä
  • Eihän Teuvossa ole mitään vikaa, on vain tavallinen natsi ja tollo -puolueen edustaja. Sinällään kyllä sydän paikallaan, ja mielenkiinnolla seuraan uran urkenemista. Tsemppiä elämään Teuvolle, tykkään hänen tyylistään tehdä töitä elämän tärkeillä hetkillä, ja kyllähän miehen pitää viinaa ottaa. Äänestäisin jos ei edustaisi vittuimaista natsipuoluetta (eli ne kasvot on nyt annettu hänen puolueelleen). Jos tulee vastaan kylän raitilla, kättelen ja halaan sekä otan fanikuvan. Vanhempiaan en sotkisi tällaiseen, hänestähän on ollut kovasti juttuakin nuoruusvuosilta, eikä minusta mitenkään paha tyyppi. Tyhmä saattaa kylläkin olla, kun antaa lehdistölle jatkuvasti jutunaihetta.

    Äänestä

  • todennäköisesti äiti ei ole natsi tai urpo, sitä tässä varmaan kysellään. Äidit harvoin ovat.

    Äänestä

Te haukutte Teuvoa,Teuvo ei tietääkseni hauku teitä. Jos haluatte vaikuttaa asioihin,niin kannattaa hakeutua ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pankaattenjulki kirjoitti:

On saanut aikaan ihmisen, joka on alkoholisti ja äärimmäisen vihamielinen kaikkia sellaisia kohtaan, jotka edustavat jotain toista näkemystä kuin hän itse?

Entä tunnetaanko Teuvo Hakkaraisen isää, millainen mies oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu