Oli kuin pieni enkeli

PilallePurtu

Chihuahua Maxi menehtyi vapaana juosseen koiran hampaisiin, näin kertoo mm. Iltalehti. Miksi järjestään aina se iso on vapaana ja tappaa. KTS. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015071120020487_uu.shtml. Tosi, tosi ikävää. Mielestäni näitä ei pitäisi sattua lainkaan. Tämä on mm. se syy, että pidän turvasuihketta mukana. Voipi olla, että sekään ei pelasta, mutta joku mahdollisuus on olemassa. Ja ei, en todellakaan luota, jos en tunne koiraa. Mielestäni aina kun koira tappaa, niin tappaja piikille ilman muuta. Syvä osanottoni rakkaan lemmikkinsä menettäneelle. On vaikeaa korjata tilanne, niin että pelkoa ei tule toisen koiran kanssa. Jo vuosia sitten sain pelastettua oman koirani ison hampaista, mutta vieläkin kun joudun lähellekään koiraa, jonka huomaan olevan epävarma, karvat pystyssä tai jopa muriseva, niin syke on taivaissa ja pelkään aivan tavattomasti tilannetta ja tietty koiranikin sen huomaavat. Kunnon rangaistukset käyttöön. Ihmetellä täytyy, että mitä kummaa sellaisen omistajan päässä liikkuu, joka pitää koiraa vapaana, joka ei ole täydellisesti hallinnassa. Ja kyllä, minunkaan koirani eivät ole täydellisiä, mutta valveutuneena omistajana pidän huolen, että käyttäydytään kunnolla.

6

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • doghater

      Samaa mieltä olen kanssasi, etenkin kovempien rangaistusten suhteen. Aika tyypillistä koiraharrastaja settiä: "Se on vanha narttu, ei semitään tee...." Huhhuh mitä idiotismia!! Kerran oli lehdessä juttua myrrkylihapullien levittämisestä, jutussa taivasteltiin näitä pahoja ihmisiä, jotka myrkkyä levittävät. Samassa jutussa koiraharrastaja kertoi pitävänsä koiraansa aina vapaana lenkillä... Siinähän ei tietty mitään pahaa ollut rakkihullun mielestä.... Voisitte rakkiloverit joskus katsoa peiliin ja miettiä miksi sitä myrkkyä levitellään... Onko taas jäänyt kakit siivoamatta?? Onko taas laumis/paimenkoira vapaana???

    • ootko.vähän.tyhmä

      Yhtään vähättelemättä sitä, miten järkky tapaus on tai sitä, että sussari on vapaana ollut, niin pitää vain ihmetellä, mitä säkin taas paskamyrskyä tässä lietsot? Siis jos nyt edes olet koiranomistaja.

      Juttu on todella simppeli, eikä edes varsinaisesti liity isoihin koiriin, joita olet näemmä päättänyt pelätä, joten miten tyhmä pitää taas olla? Kun mä olen koiria vapaana nähnyt, niin ei ne ole aina isoja koiria. Kun olen koiran nähnyt käyttäytyvän aggressiivisesti, niin ei se ole aina iso koira ollut. Isot koirat muodostaa siinä persläpiomistajien joukossa vain tietyn osan, mutta kun iso koira hyökkää, ni jälki ylittää uutiskynnyksen. Ihan saakelin yksinkertasta siis, miksi uutiset liittyy aina isoihin koiriin, mutta puhupa välillä siitäkin, että pikkurakkienkin omistajat pitäis rakkinsa kiinni ja opettais ne tavoille. Johan helpottais elämä kun kaikkia koskisi samat säännöt. Mutta syytä toki aina isojen koirien, ja vieläpä tietyn rotuisten, omistajia jos se helpottaa. Totuus on, että paskiaisia löytyy joka rodun omistajissa. Nyt se oli sakun omistaja tuossa uutisessa. Viimeksi kun näin itse, ni se oli jackrusselin omistaja, mutta omistaja sai kuulla kunniansa multa ja russeli mun isolta koiralta, joten uutisiin ei päädytty.

    • koirakuria

      Ihan liian paljon on välinpitämättömiä ihmisiä.Jotka ei välitä muiden ihmisten ja koirien turvallisuudesta, siksi noin käy.Roduissa löytyy vaikka mitä.
      Sakotus reippaasti irtipidosta kiinnipitoaikana, ja myös luvatta vieraan maalla.
      Vain se, voisi auttaa, jos summa olisi satasen kerralta.

    • PilallePurtu

      Ikäväähän se aina on, mutta tottakai ne isojen koirien tekemiset ylittää uutiskynnyksen, koska silloin jälki on aina pahempaa ja valitettavan usein johtaa kuolemaan. Tunnen paljon hyviä, ihania isoja koiria. On paimenkoiraa, noutajia, rottis, berniä, villiksiä, sekoituksia, basenjia ja monia muita. Nämä ovat meillä ihan koirakavereita, joita voidaan huoletta moikata kun tavataan. Joukkoon mahtuu vielä snakua, normi, käppänää ja isoa kokoa. Pari koirista ei välitä moikata, mutta isännät/emännät välittävät ja jos vastaan tullaan, niin koirat odottavat rauhassa vierellä, kun ihmiset vaihtaa kuulumisia. Jos koira ei välitä muista, niin sen ei tarvitse edes moitaka ketään. Mutta se, että pidetään vapaana vihaisia koiria, on ne sitten pieniä tai isojoa on väärin. Olen sitä mieltä, että kunnon sakkorangaistus olisi paikallaan ja aina tutkittaisiin, onko koira yhteiskuntakelpoinen vai ei ja onko omistaja kykenevä hallitsemaan koiraa. Koira piikille tarvittaessa. Näitä inhottavia tapauksia ei olisi, jos ihmiset osaisivat ottaa oikeanlaisen vastuun koirastaan. Normaali koira ei tapa, eikä käy kiinni. Isolla koiralla on voimaa suunnaton määrä pieneen verrattuna. Puruvoimakin usein niin kova, että kerrasta on niska poikki. On minun tehtäväni suojella omia lemmikkejäni niin toisilta koirilta kuin ihmisiltäkin. Minä ruokin, ohjeistan ja huolehdin niistä kaikin mahdollisin tavoin, Ja olen myös sitä mieltä, että tästä ei puhuta turhaa. Tuttujeni kanssa juuri tästäkin tapauksesta jutelleena olemme kaikki olleet sitä mieltä, että väärin on ja näin ei saisi tapahtua. Myös ne isojen omistajat. Valitettavasti meillä Suomessa ei välitetä säätää lakia niin, että rangaistukset olisi paljon, paljon kovempia. Ja tässäkin tapauksessa kävi vielä niin, että omistaja luotti toiseen koiran omistajaan. Mitä se kertoo hyökänneen koiran omistajasta?

    • Meri_rosvo

      Aivan oikeen tollaselle pikku rakille.. sehän on sanomattaki selvää että isokoira ku näkee tollasen kissan kokoisen rakin nii lähteehänse se isokoira sen perään ku luulee sitä kissaksi. Tai sitte oli nii että isokoira vaistos pikkurakin pelon nii käyhänse päälle näihänse on.. tässä tapauksessa olis pitäny ottaa pikkurakit kainaloon ja lähtiä aivan eri suuntaan....

    • pikkurakit

      Viimeksi lenkillä tapasin russelin, jota pidettiin vapaana, ja yritti käydä oman koirani kimppuun. Kaulapannasta sain kiinni ja pitelin siinä rähisevää koiraa niin kauan että omistaja pääsi paikalle. "Oho, *koiran nimi* pääsi taas vapaaksi hihnasta, hyvä että sait kiinni" eikä välittänyt mitään vaikka näykkäisi vielä koiraani, ilman jälkeä onneksi. Hyvähän se on isomman koiran omistajaa aina syyttää, vaikka tapaamani ulkoiluttaja ei välittänyt rähisevästä koirastaan vaan kaappasi syliin, hihnaa en nähnyt kädessä tai taskussa vaikka oli nimenomaan hihnasta päässyt. Samoin lenkillä onneksi hihnassa vastaan tullut chihu veti kunnon raivarit omalle koiralleni. Kertaakaan ei ole isompien koirien kanssa käynyt näin, 15 vuotta olen koiria omistanut. Ja molemmilla sattuneilla tapauksilla mukanani on ollut 4-vuotias bokseri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2217
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1786
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1547
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1289
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1277
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1102
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1033
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      994
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      708
    Aihe