Kun olin 21-vuotias

ok-suurruhtinas

Armeija oli takana ja opiskelupaikka saatu sekä muutettu ensimmäiseen "omaan" asuntoon eli HOASin vuokraläävään. Tässä solussa asui 3 muutakin enemmän tai vähemmän eteenpäinsuuntautunutta nuorta aikuista.

Silloin luin lähes päivittäin Hesarista, että tulevaisuuden kaupungissa ajetaan töihin polkupyörällä, että kukaan ei halua ajaa saastuttavalla autolla ja että kantakaupunki on nyt pop.

Myöhemmin minulle selvisi, ettei talvella ole kiva kulkea töihin pyörällä. Ja että työmatkaan kantakaupungin sisälläkin voi julkisilla helposti tärvätä tunnin yhteen suuntaan. Ja että kantakaupungin päiväkodit ovat täynnä, sillä niitä on suljettu enemmän kuin lapsimäärä on vähentynyt. Ja että lapsiperhe tarvitsee autoa jos aikoo ylipäänsä tehdä muuta kuin kärrätä muksua päiväkotiin, sinne hemmetin kauas. Ja että kasarmissa on ahdasta, kuumaa, kosteaa ja meluisaa.

Nyt aikuisena asunkin siis ok-talossa perheeni kanssa.

Näköjään Hesarissa kirjoitetaan edelleen täsmälleen samoja juttuja. Jotkut asiat eivät vain muutu.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • whoknowswins

      On Stadissa pilvinpimein asuntoja, joissa kassumeiningistä ole tietoakaan ja väki on vaurasta, ei mitään aamuisia lumenkolaajia.

      Päiväkoti on DDR -peräinen juttu. Useimmissa maissa lapset hoidetaan kotona äidin, lastenhoitajan jne. toimesta. Suomessakin lasten tarhahoito on merkki vanhempien alivarallisuudesta.
      Omat lapseni hoidettiin kotona, se oli täysi selviö alusta saakka.

      Päiväkodit ovat aivan hirveitä paikkoja. Yhdenkään asiansa hoitaneen perheen lapset eivät joudu aamuisin menemään kunnalliseen päiväkotiin.

      Eipä kannata paljoa kehuskella omakotiasumisella jos omat lapset joudutaan halvasta asumismuodosta huolimatta roudaamaan päiväkotiin.

      • Pelleily_seis

        Tässä winssi on kyllä oikeassa. Skidit hoidetaan kotona ja opetetaan sosiaalisuus ja elämänarvot, joilla pärjää opitun mukaan. Noi päiväkodit ovat lähinnä laiskojen, vastuutaanpakoilevien kassulaisten helpotus, jotta pääsee päivisin kaljoittelemaan ja viettämään laatuaikaa naapuruston vajakkien kanssa tai saa nukkua krapulaansa pois.

        POIKKEUSTAPAUKSIAKIN toki on. Muistakaa se.

      • ok-suurruhtinas
        Pelleily_seis kirjoitti:

        Tässä winssi on kyllä oikeassa. Skidit hoidetaan kotona ja opetetaan sosiaalisuus ja elämänarvot, joilla pärjää opitun mukaan. Noi päiväkodit ovat lähinnä laiskojen, vastuutaanpakoilevien kassulaisten helpotus, jotta pääsee päivisin kaljoittelemaan ja viettämään laatuaikaa naapuruston vajakkien kanssa tai saa nukkua krapulaansa pois.

        POIKKEUSTAPAUKSIAKIN toki on. Muistakaa se.

        Kylläpä tässä taas kirjoittaa kaksi lapsetonta aikamiespoikaa.

        Niin että naiset kotiin? Heh heh, mistä löytyy tätä nykyä niin nyhverö rouva, että suostuu jättäytymään pois työelämästä, menettämään sen tuomat sosiaaliset ja ammatilliset edut, matkailun työkavereiden kanssa, statuksen jonka saavuttaa noustuaan merkittävään asemaan jne?

        Entä lapset sitten, ne jotka kasvavat tämän nuhjakkeen ohjauksessa? Niistä tulee sitten peräkammarin poikia ja -tyttöjä, jotka eivät osaa olla muiden kanssa, ovat aina olleet keskipisteitä ja siksi myös loputtoman lellittyjä ja sietämättömiä tapauksia. Näillä onkin sitten itsellään vaikeuksia pärjätä työelämässä ja arki typistyy helposti Mogan ja Lukin kaltaisesti netissä yksinpuheluun.

        On huomattava, että myös kaikkein varakkaimmat vievät Suomessa lapsensa ihan tavalliseen päiväkotiin. Tämä siksi, että on sekä lapsen että vanhempien etu, että lapsi saa kosketuksen yhteiskuntaan ja äiti voi olla siinä sataprosenttisesti mukana.

        Karkeaa virhepäättelyä palstan lapsettomalta kasarmikehveliltä on tuo lastenhoitajan käyttö. Sekö sitten on hyvä lapselle, että joutuu jonkun yksittäisen ämmän mielivallan alaiseksi, hänen mahdollisen sivistymättömyytensä uhriksi? Eiköhän kuitenkin ole lapselle parempi, että hoitajia ja lapsia on useita ympärillä.

        Mutta palataan asiaan kun teillä on itsellänne lapsia. Toivottavasti ette tee niitä sen kapakan jokinorsun kanssa, vaan hommaatte jostain itseänne sivistyneemmän naisen. Muutoin ei hyvä heilu.

      • whoknowswins
        ok-suurruhtinas kirjoitti:

        Miksi rouvan pitäisi aina jäädä himaan, voi mieskin jäädä. Itsekin pidin useita oma-aloitteisia ja -rahoitteisia sapattivuosia lasten ollessa pieniä. Osan ajasta lapsia hoiti rouva, osan ajasta sisäkkö.

        Ai velkaelvisten eukot elävät työn kautta? Tämä selvä. Onhan se lasten korvaputkituksien arvoinen asia että elviksen eukosta tulee oikein johtava kanslisti kirkkoherranvirastossa! Tuo kaikki jo alle nelivitosena, kyllä naapurin R-kioskin myyjä Marjatta kadehtii niin.

        Muistakaa että ainoa syy työnteolle ja sen johdannaisille päiväkodeille on rahan vähyys. Mitään toista syytä ei ole.

        Yksikään rahamies ei vie lapsiaan korvatulehduskierre -päiväkoteihin. Siellä opittava sosiaalisuus on lähinnä kiljumista ja tappelemista.

        Tilanne on pahin alueilla joilla on kunnallisia vuokra-asuntoja. Sellaisilta alueilta toki pitää muutenkin poistua ajoissa, koska lapsia ei missään nimessä saa laittaa mamujen ja paskasakin tuotosten kanssa samaan kouluun. Ne ovat lähes kaikki häiriköitä ja useimpien ÄO on hälyyttävän matala. Poikkeuksia toki on, mutta hyvin harvassa.

      • ok-faarao

        Taisi sinunkin varhaiskasvatuksestasi huolehtia sisäkkö tai muu matami. On sinulla vankkumaton luottamus ihmisiin, kun jätät lapsesi heidän armoilleen ilman valvontaa.

        Mitenkäs muuten ne sinun kuvitellut lapsesi, kuinkas sen sosiaalisen puolen laita on, kun eivät ole tavanneet toistensa lisäksi muita ihmisiä?

      • whoknowswins
        ok-faarao kirjoitti:

        Kyllä kai lapsen oma isä tai äiti ovat jotain kunnalle velvoitetyöllistettyjä "lastenhoitajia" parempia varhaiskasvattajia?
        Lapseni ovat parhaillaan täysi-ikäisinä hankkimassa korkeimpia tutkintoja mitä Suomessa on mahdollista. Niiden jälkeen tie käy maailmalle, Suomeen ei tietysti kumpikaan jää.
        Mitä siellä nyt olisikaan, kupla-asunnon ostoa, perintöveroja, sohjoa ja somaleja?
        Oma sosiaalinen piirini on nykyään kansainvälinen cruising -yhteisö. Ihmeen hyvin pärjään siinä ilman suomalaista päiväkotitaustaakin.

      • ok-kuningas
        whoknowswins kirjoitti:

        Yleensä en jaksa korjailla näitä höpötyksiä, mutta tehdään nyt poikkeus.

        Päiväkodin työntekijät ovat korkeakoulutuksen saaneita.

        Sinulla ei ole lapsia, sen olet jo tietämättömyydelläsi meille paljastanut.

        Rasistinen kommenttisi paljastaa alhaisen sosiaalisen aseman.

        Sinun sosiaalinen piirisi on Suomi24:n keskustelupalsta.

      • Pelleily_seis

        Omalta kohdalta puolustelen senverran mielipidettäni, että jos tienaat tarpeeksi, voi vaimosi jäädä halutessaan kotiin kasvattamaan lapsia. Elämä on valintoja täynnä, kuten sellaisen ammatin hankkiminen, jotta kykenee asumaan ja elämään Suomessa elämisen arvoista elämää, valittamatta ihan joka pikkuasiasta, kuten toi yksi "maastamuuttaja" kassuläävässään.

      • whoknowswins
        ok-kuningas kirjoitti:

        Yleensä en jaksa korjailla näitä höpötyksiä, mutta tehdään nyt poikkeus.

        Päiväkodin työntekijät ovat korkeakoulutuksen saaneita.

        Sinulla ei ole lapsia, sen olet jo tietämättömyydelläsi meille paljastanut.

        Rasistinen kommenttisi paljastaa alhaisen sosiaalisen aseman.

        Sinun sosiaalinen piirisi on Suomi24:n keskustelupalsta.

        Yksi "korkeakoulutettu" lastentarhanopettaja / päiväkoti on todellisuutta, läheskään aina ei löydy sitäkään. Loput ovat töissä nimikkeellä lastenhoitaja he eivät ole korkeakoulutettuja.

        Arvostat monikulttuurillisuutta. Se kertoo sen, ettet kuulu maksumiesten ryhmään jota suomalaisista edustaa 25% aikuisväestöstä. Ehkäpä taustasi on joku kämäinen yliopistotutkinto jostain humanistisesta tiedekunnasta kun pidät päiväkodin tätejä korkeakoulutettuina.

        Peltsi taitaa tarkoittaa kommentillaan minua? Itsekin haaveilet alasmuutosta jo ennen eläkeikää. Miksi niin, etkö viihdy Suomessa? Mättääkö veronmaksu sosialistisen yhteiskunnan hyväksi? Mikä on korrekti ikä muuttaa veks Suomesta?

        Suomen talouden kiistaton halvaantuminen ei ole pikkuasia. No sama mulle, mutta monille ei.
        Elin mukavasti Suomessakin, mutta veroaste verrattuna saatuihin vastineisiin oli käsittämätön ja säät sietämättömät.

        Minkälaisen sormimerkin haluat valokuvaan jossa ovat jahtini perälippu ja Etelä-Euroopan rantamat taustalla? Kerro niin laitan framille viimeistään aamulla.

      • KumnaKassu

        Et sinä taida kummoinen rahamies olla, kun et pysty verojasikaan maksamaan. Onko sulla koti-ikävä vai miksi intät rahvaan kanssa kassuasumisen autuudesta? Eikö rahat riitä etelässäkään ok-taloon?

      • ok-kuningas
        whoknowswins kirjoitti:

        Yksi "korkeakoulutettu" lastentarhanopettaja / päiväkoti on todellisuutta, läheskään aina ei löydy sitäkään. Loput ovat töissä nimikkeellä lastenhoitaja he eivät ole korkeakoulutettuja.

        Arvostat monikulttuurillisuutta. Se kertoo sen, ettet kuulu maksumiesten ryhmään jota suomalaisista edustaa 25% aikuisväestöstä. Ehkäpä taustasi on joku kämäinen yliopistotutkinto jostain humanistisesta tiedekunnasta kun pidät päiväkodin tätejä korkeakoulutettuina.

        Peltsi taitaa tarkoittaa kommentillaan minua? Itsekin haaveilet alasmuutosta jo ennen eläkeikää. Miksi niin, etkö viihdy Suomessa? Mättääkö veronmaksu sosialistisen yhteiskunnan hyväksi? Mikä on korrekti ikä muuttaa veks Suomesta?

        Suomen talouden kiistaton halvaantuminen ei ole pikkuasia. No sama mulle, mutta monille ei.
        Elin mukavasti Suomessakin, mutta veroaste verrattuna saatuihin vastineisiin oli käsittämätön ja säät sietämättömät.

        Minkälaisen sormimerkin haluat valokuvaan jossa ovat jahtini perälippu ja Etelä-Euroopan rantamat taustalla? Kerro niin laitan framille viimeistään aamulla.

        No jatketaan kun kerran aloitin.

        "Arvostat monikulttuurillisuutta. Se kertoo sen, ettet kuulu maksumiesten ryhmään jota suomalaisista edustaa 25% aikuisväestöstä."

        Tämä kertoo sinusta siis kaiken. Vinkkinä vain, että jos et halua jatkossa näyttää aivan tomppelilta fiksumpiesi edessä, jätä tällainen kirjoittamatta.

        Juttuhan menee niin, että ns. maahanmuuttokriittiset ovat sitä porukkaa, jotka takovat kaljabaareissa nyrkkiä pöytään, ja/tai käyvät tavallisessa kellokorttityössä, jossa vahvistavat omia suppeita näkemyksiään kaltaisensa kasarmiproletariaatin seurassa.

        Oikeasti pärjäävät liikkuvat kansainvälisissä ympyröissä ja tuntevat todella paljon erilaisia ihmisiä, kaikista kulttuureista uskontoon, väriin tai maanosaan katsomatta. He arvostavat erilaisuutta, nauttivat kansainvälisestä ilmapiiristä, opettelevat eri kulttuureista parhaat puolet, kutsuvat erilaisia ihmisiä ok-taloihinssa kylään vaikkapa illalliselle, kyläilevät myös itse maailman äärissä tapaamiensa ihmisten kotona.

        He eivät itkeä pillitä veroista, eivät korosta olevansa maksumiehiä (vaikka toki ovakin suurten tulojensa vuoksi), eivät kirjoittele tomppeleille tarkoitetuille sanomalehtien nettipalstoille nurkkakuntaisia, peräkammarinpoikamaisia muka pikkufiksuja piilorasistisia viestejä. Eivät he halua, ei heille sellainen tule mieleenkään. He nauttivat elämästä, eivätkä anna junttien myrkyttää elämäänsä.

        Itse en koe lainkaan häiritsevänä sitä, että tuloistani menee suuri osa veroihin. Minulla on varaa siihen, en pidä ruikuttavasta elämänasenteesta. Rahaa jää kyllä verojen jälkeen oikein mukavasti kaikkeen siihen, mitä haluan tehdä. Impivaaralainen itku ja valitus muka maksumiehen roolista paljastaa AINA kirjoittajan junttitaustan ja sen, ettei hän tiedä seitsemän ruokalajin pöydässä, mistä ruokailuvälineistä aloitetaan. Hyvä jos edes sen yhden.

        Minusta on hienoa, että maassamme asuu tätä nykyä erilaisia ihmisiä. Silti joka kerta petyn lentoasemalle tullessani, jos taksikuskina on hikinen ja lihava suomi-jurpo joka selostaa rasistisia vitsejään matkalla ok-talooni. Silloin minullakin käy mielessä, josko muuttaisin muualle.

        No, toki minulla on kesämökki eräässä keski-euroopplaisessa maassa, mutta on sitä sielläkin omat vitsauksensa.

        Niin että ensi kerralla kun leikit rikasta, yritä tehdä se paremmin. Nyt sinua ei usko kukaan.

        VMP. Olen työskennellyt suomalaisille, amerikkalaiselle, etelä-korealaiselle, japanilaiselle ja tanskalaiselle työnantajalle. Puhun viittä kieltä, kotikieleni on portugali ja puolisoni etelä-amerikkalainen. Joten älä sinä sohjoa kolaava härmän juntti puhu minulle kansainvälisyydestä.

        Montako seitsemän ruokalajin illallista olet tarjonnut somaliystävillesi omakotitalossasi tai he sinulle omissa omakotitaloissaan?

        Maahanmuuttokriittisyys harvoin nousee esille seurueissa joissa on mukana naisia. Jokainen tiedostaa kukkahattutätiriskin ja puhuu mieluummin jostain muusta. Kansainvälisissä miestyöporukoissa se on kuitenkin jatkuva puheenaihe. Kovimmat tapaamani kriitikot ovat olleet Alankomaista ja Tanskasta, siis pinnalta katsottuna ns. suvakkimaista. Miehet ovat olleet ihailemiasi korkeakoulutettuja ihmisiä.

        Tähän päättyi keskustelu. Hommaforumi on sinun paikkasi.

      • sivustaTarkkaaja
        ok-kuningas kirjoitti:

        Tähän päättyi keskustelu. Hommaforumi on sinun paikkasi.

        Hahhaa, loordi paljastui juntti-vasemmistolaiseksi, näitä Paavo Arhimmäen sielunkummpaneita. silloin harvoin kun ulkomailla käy, sammuu vieraiden pöytään, ilmaista viinaa kun pitää vetää pää täyteen, mitä enemmän juot, sitä enemmän hyödyt periaatteella.

      • whoknowswins kirjoitti:

        Miksi rouvan pitäisi aina jäädä himaan, voi mieskin jäädä. Itsekin pidin useita oma-aloitteisia ja -rahoitteisia sapattivuosia lasten ollessa pieniä. Osan ajasta lapsia hoiti rouva, osan ajasta sisäkkö.

        Ai velkaelvisten eukot elävät työn kautta? Tämä selvä. Onhan se lasten korvaputkituksien arvoinen asia että elviksen eukosta tulee oikein johtava kanslisti kirkkoherranvirastossa! Tuo kaikki jo alle nelivitosena, kyllä naapurin R-kioskin myyjä Marjatta kadehtii niin.

        Muistakaa että ainoa syy työnteolle ja sen johdannaisille päiväkodeille on rahan vähyys. Mitään toista syytä ei ole.

        Yksikään rahamies ei vie lapsiaan korvatulehduskierre -päiväkoteihin. Siellä opittava sosiaalisuus on lähinnä kiljumista ja tappelemista.

        Tilanne on pahin alueilla joilla on kunnallisia vuokra-asuntoja. Sellaisilta alueilta toki pitää muutenkin poistua ajoissa, koska lapsia ei missään nimessä saa laittaa mamujen ja paskasakin tuotosten kanssa samaan kouluun. Ne ovat lähes kaikki häiriköitä ja useimpien ÄO on hälyyttävän matala. Poikkeuksia toki on, mutta hyvin harvassa.

        Osan ajasta lapsia hoiti sisäkkö... Hmm...

        lisätäänpä tähän se tieto, että omien sanojensa mukaan whoknowsjne teki rahansa (sen vähän) asuntokaupoilla, ostamalla 90-luvun alussa ja myymällä 2000-luvun alussa. Täten rahaa alkoi olla oikeasti vasta luokkaa 10 vuotta sitten.

        Tällä hetkellä lapset opiskelevat jossain päin eteläeurooppaa yliopistossa, ovat siis vähintään 20-vuotiaita.

        Jännästi kun whoknowsnotilla alkoi olla rahaa, lapsetkin olivat siinä ikäluokassa, joka ei enää päiväkotiin olisi kelvannut kuin hyvin erikoisissa tapauksissa. Tietysti jos ovat isäänsä tulleet, niin ehkä ovat sielläkin pari kertaa luokalle jääneet ja palkattu ammattihoitaja kotiin on ollut ihan paikallaan... :)

        Tai sitten whoknowsplaah puhuu taas sitä itseään.

        Ai niin, ihan tutkitusti se päivähoito on lapselle hyväksi. Sitä kannattaa käyttää, vaikka olisi kotonakin (ei ehkä ensimmäisen vuoden aikana, mutta parivuotiaasta eteenpäin). Ehkä joillain tietyillä itä-helsingin alueilla on niin paljon kotiäitejä, että sosiaaliset kontaktit pystyy keräämään läheisen kaljabaarin oven ulkopuolella muilta yh-vanhempien kersoilta, mutta noin pääsääntöisesti ne saa paremmin päiväkodista. Ja vielä koulutettujen ammattilaisten valvonnasta ja ohjauksessa.

    • ok-maharadja

      Ok-suurruhtinas läväytti kunnolla taisi elviksillä tekarit lentää pitkin seiniä ja pikkupissitkin tulla pöksyyn, huh, huh, vai jokinorsua pumpataan, meillä ok-ruhtinaille on sivistyneet kauniit vaimot ja sievät lapset, kassullahn se kulkee geeneissä siellä slummissa, mieluummin siis savella.

    • onneksi_tajusit

      että jos opiskeluaikana joutuu asumaan HOASilla, ei aikuisenakaan tule olemaan varaa kantakaupungin omistusasuntoihin.

      • ok-rehtori

        mikä suuri menetys!

      • ok-johtaja
        ok-rehtori kirjoitti:

        mikä suuri menetys!

        HAHAHA! Kylläpä pamautit sellaisen kuitin kasarmikaalepille että tuosta onkin vaikea toipua!

    • TutkijaPsykologi

      Loordin tarinat ovat keksittyjä, mutta niiden perusteella voi profiloida henkilön taustat ja ajatusmaailman.

      - Poliittinen suuntaus on vasemmistolainen, tyypillinen laitosihminen, jonka mielestä lapsetkin pitää laittaa laitokseen "sosiaalistumaan" mahdollisimman varhain. Vasemmistolaiset myös vihaa persuja, kuten loordikin.

      - Seksuaalinen suuntaus käy ilmi armeijan tuomisessa esiin tarinoissa, onhan armeijamaailma homoseksuaalin taivas, poikien kanssa on helppo päästä intiimiin kosketukseen, joten loordin voi perustellusti sanoa kuuluvan homoseksuaaleihin.

      Loordin "perhe" on sateenkaariperhe, puoliso on mies.

      Ammatti loordilla on tyypillinen kellokorttiduunarin duuni, joka ei tarjoa mahdollisuutta omaan ajatteluun. Loordia kiusataan työpaikalla sateenkaariperhetaustan vuoksi. Näistä syistä loordin ainut mahdollisuus tuntea olevansa jokin, on kirjoitella nettipalstalle mielikuvitustarinoita.

    • Sisäkötonhistoriaa

      Ota au-pair. Ei nykyään monet rouvat halua jäädä kotiin, vaikka miehellä olisi varaa elättää koko perhe. Kotivuodet hankaloittaa urakehitystä ja pienentää eläkettä. Monella rouvalla voi olla omakin ura.

    • AdiosSuomi

      Merkillistä miten täällä whoknowswinssiä haukutaan. Lukuunottamatta, että se mollaa muutamia täällä (usein syystä) niin yleensä mies kirjoittaa asiaa.
      Ei siihen tarvita rakettiyysikkoa hoksaamaan, että tiettyyn elintasoon tarvitaan tietty teollinen pohja. Nyt kun teollisuus on Suomessa kutistunut niin elintason pitää sopeutua siihen. Jos sopeutuminen tehtäisiin heti niinkuin Virossa niin toipuminen olisi nopeaa. Jos taas, niinkuin meillä, välttämätöntä lykätään velanotolla niin toipuminen kestää sukupolven ja vielä senkin jälkeen kansallista varallisuutta virtaa maasta ulos kansainvälisten pankkien taskuun. Etelä-Amerikasta löytyy esimerkkejä tällaisesta taloudenpidosta.

      • otahiekkaa

        Eikö uni tule koita rauhoittua kello 04.11 ja yhä koneella:D: hotwins:D:

      • NoMuutenEiMeneNoin

        Mutta kun yhteiskunta ei ole kotitalous. On harmillista, että kansanedustajat ovat nimenomaan KANSAN edustajia, siis vailla kunnollista koulutusta olevaa suomi24-tason mutu-porukkaa.

        Yhteiskunta ei tosiaan ole kotitalous. Tätä ovat monet amerikkalaiset professorit meille koettaneet selittää, mukaan lukien myös Nobel-palkittuja henkilöitä. Mutta kun KANSANedustajat eivät kuuntele, he mieluummin mutuilevat.

        Täällä kansakoulun käyneet laskevat, paljonko taas menee miljardeja kreikkaan. Ja laskevat väärin. Ei niitä lukuja ole kenellekään annettu. Rahan kierto on paljon monimutkaisempaa.

        Osa porukasta jauhaa julkisen puolen loisista ja ehdottavat ratkaisuksi, että kenkää vaan. Siinä ei tajuta että a) hommat pitää tehdä kuitenkin ja b) yksityinen sektori tekee ne vielä kalliimmalla. Lisäksi pitää huolehtia työttömyydestä aiheutuneista kustannuksista, mikä on sekin iso potti. Tätä ovat nobelistit yrittäneet meille selittää, mutta ei sellaista Hesarin pikku-uutista kukaan edes lue. Luetaan mieluummin Soinin hauskoja heittoja.

        Sitten on nämä muka-yrittäjät, jotka vaativat elintason laskua, jotta tuotteet muka kävisivät kaupaksi. No eivät käy, ei palkkojen osuus tuotteiden vientihinnoista ole montaakaan prosenttia. Tätä ei se nyrkkipajan pitäjä voi kiertokoulupohjalta tajuta. Pitäisi tehdä kunnon tuotteita, mutta se ei onnistu komennusmentaliteetilla ja räyhäämällä, miten kauheasti maksetaan veroja ja miten helppoa muualla on.

        Jos halutaan viennin nopeasti taas vetävän, silloin erotaan eurosta ja devalvoidaan. Jos ei haluta, otetaan velkaa muiden kanssa ja annetaan euroalueen muotoutua rauhassa. Ei Yhdysvaltojen talouskaan ole kivutta kasvanut nykyiseen mittaan, ja Yhdysvalloissa on edelleen myös köyhiä osavaltioita. Niiden taloutta sitten pönkitetään liittovaltion avulla.

        Kansallisomaisuuden myynti on tyhmintä, mitä on voitu meillä tehdä. Enää ei ole myytävää, eikä niitä kaivattuja verotuottoja. Nyt kreikkalaisilta vaaditaan samaa. Voi tätä kansan tyhmyyttä.

        Olisi niin mukava, jos perusasiat osattaisiin, mutta kun täällä härmälässä ei osata mitään. Ei ihme, että alamäki on niin hurja.

      • AdiosSuomi
        otahiekkaa kirjoitti:

        Eikö uni tule koita rauhoittua kello 04.11 ja yhä koneella:D: hotwins:D:

        Kello on varmaan ollut 4:11 Suomen aikaa.

      • whoknowswins
        NoMuutenEiMeneNoin kirjoitti:

        Suomen historian suurimmat talousmokat on kuitenkin tehty ns. asiantuntijapohjalta. Soneran Saksan UMTS -ostot ja Soklin pilkkahintaan myymiset esimerkkeinä. Olisiko kansa äänestänyt Soklin lahjoittamisen puolesta jos sitä olisi heiltä kysytty?

        Mitä hyötyä veronmaksajalle on kunnan kulttuurisihteeristä, saati kuntaliitosten myötä viidestä sellaisesta? Jokainen okt:n rakentanut tietää kuntien rakennusbyrokratiassa olevan valtavasti turhaa ja jopa kiusantekoa. Oikeisiin työtehtäviin sijoitettuina nykyinen Suomen virkamieskunta pystyisi huolehtimaan varmasti 15 miljoonaisen kansan tarpeellisista palveluista. Silloin vain poliittisin perustein valitut kepulaiset maaseudun ja vasemmistolaiset kaupunkien suojatyövirkamiehet puuttuisivat palkkalistoilta.

        Viimeinen asia mitä Suomessa kannattaa tehdä on pienyrittäjien mollaaminen ja toiminnan vaikeuttaminen. Suuryrityksiä ei enää tule ja Suomen talouden hiipumisvauhti riippuu pienyritysten toimintaedellytyksistä. Noin karkeasti vaihtoehtoina ovat hallittu hiipuminen Slovakian elintasoon 15 vuodessa tai rommaminen Serbian tasolle kymmenessä vuodessa.

        UMTS-ostot tehtiin poliitikon, silloisen liikenneministerin Olli-Pekka Heinosen (KOK) ohjauksessa. Asiantuntijoina toimivat kansanedustajat sekä valtio-omistajan asettama hallintoneuvosto. Oikeilta asiantuntijoilta ei tietenkään kysynyt kukaan mitään. Heinonen sai miljardimokastaan palkkioviran Ylelle.

        Kansanedustajat hääräsivät myös Soklin tapauksessa. Sitä en tunne niin hyvin, että viitsisin siitä mitään kirjoittaa.

        Varmasti löytyy turhia virkamiestehtäviä, sitä tuskin kukaan epäilee. Mutta kun säästetään, silloin säästetään opetuksesta sekä varhaiskasvatukesta, poliisitoimesta, terveydenhuollosta kuten nyt on suunniteltu. Se rakennusviraston byrokraatti istuu siellä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Seuraus: kansa kurjistuu yhä lisää.

        En minä pienyrittäjiä mollannut, vaan mollasin niitä pienyrittäjiä, jotka valittavat veroista näillä palstoilla. Yritys on helppo polkaista Suomessa pystyyn, osakeyhtiön hinta on naurettavan alhainen, starttirahaa ja muuta jaetaan kun vain osaa hakea. Tuskin missään on tämän paremmin, mutta useimmissa maissa on huonommin. Ja valitus jatkuu ja jatkuu. Pitäisi ymmärtää se, että vika on peilissä, jos bisnes ei kulje. Mutta ei, syytetään kaikkea muuta kuin itseä.

    • minkä_perheen

      Isän ja äidin vai vaimon ja lasten kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe