Järjellä ajateltuna tiesin jo aivan alussa, ettei tästä tule mitään. sydämeni ei vain taipunut aivan heti. Tällä hetkellä jaksan ja kykenen ajattelemaan realistisesti. silti en voi väittää, etteikö se sattuisi. Hyväksyn myös tämän kivun. Mielestäni on aivan normaalia tuntea kipua tilanteessani. Jaksan myös luottaa siihen, että aikaa myöten helpottaa. Tiedän myös, että vaikka tällä hetkellä menen melko matalalla, tulee vielä aika, jolloin nousen. Toivon vain, etten rasittaisi ketään liikaa ja kestäisin kaiken katkeroitumatta. olen huomannut kuinka negatiivisesti tämä on vaikuttanut käytökseeni. Aika ajoin palaan ihmettelemään käytöstäni ja ajatuksiani. Toivon sydämestäni, etten kadottaisi iloani ja toivoani, vaan jaksaisin aina uskoa parempaan ja ihmisten hyvyyteen kaikista raskaista tapahtumista huolimatta. Sen lapsen katseen.
Pikku hiljaa tasapainoon
Pääsemässä
1157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Toivon sinulle aloittaja voimaa ja uskoa elämään sekä rakkauteen. Kaikki kääntyy vielä hyväksi ja siihen asti koita nauttia edes niistä pienistä ilon ja onnen hetkistä, mitä eteen tulee. Koska osaat ajatella noin hyvin, en usko, että katkeroidut. Ja ystävät sekä läheiset ovat varmasti tukenasi, jos vain uskallat pyytää. Avoimuudella ja rehellisyydellä pääsee aika pitkälle.
Kiitos kauniista ajatuksistasi. Kaikkea hyvää myös sinulle.
Samaa toivon itselleni. Toisaalta sen kuului mennä miten meni. Välittämättömyys asioista ja tapahtumista on ollut vain hyväksi minulle.
En edellenkään ole kyynistynyt ja katkera, vaan uskon entistä lujemmin itseeni ja ihmisissä hyvään. Kukaan ei ole paha. Mutta elämä vain muokkaa ihmisistä sellaisia kuin ovat.
Ja jokainen kaipaa vain rakkautta että nähdyksi ja kuulluksi tulemista hetkillä, jolloin he sitä tarvitsevat.
Tiedän toimineeni oikein.
Niin..kirjoituksesi toi mulle mieleen, kuinka eräs kohteli minua edellisessä suhteessani. Tuntui todella pahalta., tuntuu vieläkin. Ryöpytti oman sisäisen kipunsa ja epäluottamuksensa, katkeruutensa ja ongelmansa minua kohtaan. Aluksi pystyi olemaan täysin ns.selviytyjä (vuosia jo erosta yms). Vaikka kolhuja tässä on itse kukin toki saanut elämän varrella...
Ja minä en tajunnut..olinhan hänelle uusi ihminen, en syypää hänen ongelmiinsa. Rakastuin. Ja annoin hänen kohdella mua ihan paskasti. Lisäksi hän vielä syytti minua erinäisistä asioista, joissa ei ollut mitään perää. Käänsi kaikki sanomiseni toiseksi. Itseään vastaan. Meitä vastaan, kuin sotatilassa. Hän vastaan elämä. Ja sitten otti hatkat yhtäkkiä. Ethän riko ketään tuolla matkallasi, kun toivut vaikeuksista, ethän.
Tuli tunne, että aloittaja on kokenut samanlaista kohtelua kuin sinä.
Aika martyyrimaista, etten sanoisi.
Suhteessa on aina kaksi osapuolta, aina. Mitä tuomittavaa sinä teit, jos kerran et pystynyt kuuntelemaan.
Vai otitko opiksesi tunteista vain matkimalla toisten reaktioista?
Etkö ymmärrä lukemaasi..hohhoijaa. Marttyyri, ei martyyri. Taidat olla itse sellainen äkkilähtöjen ottaja ilman selityksiä.
Ihmisen kasvaa vuorovaikutuksessa toisen kanssa. En ole äkkilähtöjen ottaja, ennemminkin haluan kuunnella, mitä toinen haluaa sanoa. Ja yrittää ymmärtää. Mutta en loputtomiin, minullakin on tarpeeni kuulluksi tulemisessa ym.
Mutta uskoisin, että tässäkin suhteessa oli kyseessä olettamukset ja toiveet, joita kumpikin itsestään toiseen sijoitti ilman sanoja. Ja siitä pettymyksestä, kun toinen ei ollutkaan sellainen, mitä oletti toisen olevan. Tarpeet eivät vastanneet, koska kumpikaan ei tunteunut itseään.
Jos se oli noin hyvää miksi luopua siittä
Joskus ELÄMÄSSÄ JA SUHTEESSAon pakko luopua kaikesta hyvästä siksi, että toinen ei näe samalla tavoin sitoutumista yhteiseen tulevaisuuteen. Rakkaus ei aina riitä..itselleni riittää, että on tehnyt parhaansa ja jos se ei riitä, on päästettävä toinen lähtemään vapaasti.
kiitos :)