Luennon kliimaksi

Qooper

Sitten kun seksikokemuksia on kertynyt useamman vuoden ajalta, niitä unohtuu joskus muistelemaan. Kouluaikoina niitä kertyi paljon, lähinnä tosin omaan seksuaalisuuteen tutustumisen kautta.

Lukion oppitunneilla en muistaakseni jaksanut kiinnostua juuri muusta kuin luokassa olevien tyttöjen tisseistä. Pahimpia olivat opinto-ohjaajan pitämät tunnit. Kyseinen nuorehko naishenkilö oli itsekin vetävän näköinen tapaus, minkä lisäksi siis keskittymistä vaikeuttivat ne luokkatoverini, joita oli siunattu kiinteillä rinnoilla, enkelin kasvoilla tai molemmilla.

Täysi-ikäistymistään odottelevan pojan seksihalut tiedetään ja niiden taso tietenkin vielä vaihtelee kuin teinitytöllä mielialat. Yhtenä maanantai-iltapäivänä sitten sain taas kokea sen, että opinto-ohjaajan tunnilla alkoi panettaa ihan kunnolla. Katselin viistosti edessäni, keskellä luokkaa istuvan Leenan ohuen villapaidan alla pullottavia rintoja. Tyttö oli muutenkin varustettu vartalonmuodoilla, jotka läpäisivät oman ulkonäköseulani selvästi, mutta jostain syystä tänään ne tissit olivat ainoa asia, jonka oppitunnilla näin.

Muna seisoi farkuissa. Vilkuilin sitä välillä alaspäin, se pullisti selvästi farkkukangasta reisieni välissä. Korjasin muka asentoa ja kosketin samalla ohimennen jalkoväliäni. Se tuntui niin hyvältä että oli pakko tehdä se saman tien uudelleen.

Huomasin, että pelkkä Leenan pyöreiden rintojen katseleminen tuntui nivusissa asti. Tuijotin niitä intensiivisesti. Keskityin. Mitä paremmin pystyin sulkemaan maailman ulkopuolelle ja keskittymään vain noihin kutsuviin palloihin, sitä paremmalta tuntui. Kun Leena kääntyi paikallaan hieman, näin hänen rintansa vähän sivummalta Kiimani lisääntyi entisestään. Tajusin, että jos jatkaisin vielä hetken, saisin orgasmin. Ja minä jatkoin. Yritin lisätä mielihyväni jännittämällä lihaksiani niin että paine housuissa kasvoi ja pienentyi vuoron perään. Nojasin lantiotani eteenpäin ja sain terskan koskettamaan housujen läpi tuolini muovista pintaa. Alavatsaani alkoi levitä lämmin ja raukea tunne. Tuijotin edelleen Leenan rintoja ja kyrpäni lisäksi mieleni oli räjähtää siitä, miten hyvältä ne näyttivät.
Leena nojasi käsillään pulpetin kanteen. Kun hän nojasi taaksepäin ja suoristi selkäänsä, alkoi peli olla osaltani selvä. Tyttö venytti itseään tuolillaan työntäen rintaansa eteenpäin. Siittimeni oli niin turvoksissa että melkein jo sattui. Samalla kun jännitin pakaralihaksiani istuinta vasten, se alkoi sykkiä kuumaa spermaa alushousuihini. Minulta pääsi vaimea ynähdys, jota toivottavasti kukaan ei noteerannut sen kummemmin.

Oma ongelmansa oli sitten siinä, miten onnistuin välitunnille mennessä peittelemään vasemman sisäreiteni alueelle levinnyttä, aika selkeää siemennesteläikkää vessaan asti. Kun sinne asti pääsin, kuivasin itseni käsipyyhepaperilla niin hyvin kuin pystyin. Kassitkin olivat ihan spermassa. Mutta ajatus siitä, mitä juuri oli tapahtunut, kiihotti minua ja meisseli alkoi taas jäykistyä kädessäni. Vedin esinahan taakse ja katselin tummanpunaisena kiiltävää terskaani. Jonain päivänä saisin vielä pilluakin mutta siihen asti aioin nauttia itsetyydytyksestä ja omasta aikuisen mittoihin ehtineestä siittimestäni.

0

690

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        861
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        90
        818
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        696
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        2
        664
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        564
      6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        541
      7. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        533
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        184
        529
      9. Meinasin tukehtua juomaan :D

        ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
        Ikävä
        60
        513
      10. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        496
      Aihe