On kuitenkin jännää... Uskotte ilmeisesti täysin aatamin ja eevan tarinaan... mitä mieltä minun ajatuksesta.
DNA-molekyylien perusteella on laskettu nykyihmisen kehittyneen omaksi lajikseen heidelberginihmisestä noin 200 000 vuotta sitten. Afrikasta löydetyissä noin 260 000 vuotta vanhoissa fossiileissa on ollut sekä heidelberginihmisen että nykyihmisen piirteitä. Vanhin tunnettu luotettavasti iältään määritelty nykyihmisen fossiili on noin 195 000 vuoden ikäinen. Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet heidelberginihmisten ja nykyihmisten välimuodolle nimeä Homo helmei, mutta sitä ei kovinkaan laajalti ole otettu käyttöön.
Tähän mennessä vanhimmat tunnetut dinosauruksen fossiilit on löydetty Argentiinasta 230 miljoonan vuoden takaa keski- ja myöhäistriaskauden taitteesta. Varhaisemmat todisteet dinosauruksista ovat olleet lähinnä jalanjälkiä, jotka periaatteessa voisivat olla peräisin jonkin muunkin kehityslinjan eläimiltä.
eikö tämä vähän ihmetytä teitä arvon lestadiolaiset... itse uskon, että jumala on luonut maailmankaikkeuden ja antanut asioiden kehittyä rauhassa ja ihmistä ennen on ollut paljon muuta elämää. On myös itsekästä ajatella, että ihminen olisi luotu suoraan tälläiseksi kun se nyt on. Raamatussa on paljon vertauskuvia ja ne eivät mielestäni ole täysin tarkkoja. Raamatun kirjoittaja on voinut ymmärtää jotain myös väärin. No tämähän on vain minun mielipide ja osan teistä mielestä minä juodun kadotukseen kun näin kirjoitan.. ehkä näin. Miksi juuri te olisitte oikeassa kaikista maailman uskonnoista.
Luomiskertomus
28
<50
Vastaukset
- teuta
Siitä , ettää me olisimme oikeassa , piti Herra huolen , kun hän tuli Maahan silloin ennen Luomista n.7657 vuotta sitten , ja kun Hän sanoi Tulkoon valkeus!, ja valkeus tuli
Millä tavalla ,Hän laittoi POIKANSA valoksi ,koska vasta 4. pv. nän loi Aurinkon ja Kuun.
.
Näiden asioiden järjestys oli juuri näin ,mitään dinoja ei ole ollut koskaan ? mistä tiedän Siitäkun Kaikki oli jäässä' ennen sitä ei pakkasessa mikään kehity , eihän
Kun Jumala laittoi Poikansa valoksi , alkoi lämpö pysyä telluksella . Kun HERRA
oli käynyt täällä ennen pallo suli ja kun lähti pallä jäätyi. .
.
tässä muutama seikka miksen usko noihin vuosiluihin , nimitäin 7657 v.on selitettävissä. VT:oli 5642eKr. siitä tänne 2015 =7657 v.
.
Toiseksi dinojen luurankoja on kauppakeskuksissa kuten meidän TUULOS
siellä ei ollut heti aitausta ympärillä , joten kun ole tukija luonteeltani menin
Rankan viereen , jokaisessa luussa luki AV plast. joka ainoassa , selvä juttu
kauempaa siträ vimeä ei näkynyt , joten sitten tuli aita .
.
aivan selvä tiedemiehen oletus , oli laitettu muovi prässiin, malli oli hatusta .
.
Ensi keralla ,kerron miksei apina voi kehittyä ihmiseksi.»Ensi keralla ,kerron miksei apina voi kehittyä ihmiseksi.«
Jos sinulla on luonnontieteilijöiden konsensuksen kaatavat todisteet tuon tulevan kertomuksesi taustalla, niin miksi et käy nappaamassa samalla Nobelia itsellesi? Taitaakin vaan taas kerran jäädä esittämättä ne todisteet, joiden tarvitsisi olla aikamoisia kumoamaan ne ihmisen evoluutiosta kertovat todisteet.- matkamiesmaa
Yleensä teu nojaat lutteriin,mutta lutterin ymmärrys on 3970v kristuksen syntymään.mistä tämä 5642v
- teuta
matkamiesmaa kirjoitti:
Yleensä teu nojaat lutteriin,mutta lutterin ymmärrys on 3970v kristuksen syntymään.mistä tämä 5642v
Se on Septuaginta Raamatusta,
- teuta
Vai on 230. mmjvuosia ,jos sitä todella ajattelee noin. Pitää todella olla usko kova
tuliko ne vuosilappu kaulassa ,oliko hintalappu myös,kuinka paljon sinulle on maksettu ,että viitsit jatkaa , ei sellaisia aikoja olekaan ,aivan turhaa puheta ,
.
Kyllä varmaan joo . Toiset ei ole kuu8llutkaan että Jäässä ei kasva mikään .
van väkisin asetetaan, ne Dinot sinne palelemaan eskotko,kun menen suolle
kävelemään ja vähän tutkimaan , sieltä ei tule Dinoja vatstaan ,ja kuitenkin
sellaisessa kasvutossa ,tutkijat sanoo sen viihtyvän , ja niin paljonkun olen
käynytsuolla ja reunoissa ,toin ykskesä Sopöllön poikaasen ,kotiin minulla oli
siellä 9 sorttia , tosin siitä oli Hanhi, ja Kaniini kotieläin .
.
Yhtenä keväänä huomasin MUUTTOHAUKAN ,läysin pesäpikakkin ,mutta se oli niin Harvinainen että se sai olla rauhassa , sen jälkeen se pesi monena kesänä
saman suon korkeissä kallioreunoilla nyt en ole tarkistanyt vähään aikaan noin
1977 lähtien , mutta jospa oolisi sattunut kuin niille hauille joita toimme 1958
meidän peltolampeen joka oli kaivettu syvemmäksi , ja siitä lähti valtaoja
alaspäin ,,naapurin pojat oli löytäneet Haukia. joskus 70 -72 olivat kavaneet
3-4 kg kokoon ,ja lisääntyneet. - teuta
teuta kirjoitti:
Vai on 230. mmjvuosia ,jos sitä todella ajattelee noin. Pitää todella olla usko kova
tuliko ne vuosilappu kaulassa ,oliko hintalappu myös,kuinka paljon sinulle on maksettu ,että viitsit jatkaa , ei sellaisia aikoja olekaan ,aivan turhaa puheta ,
.
Kyllä varmaan joo . Toiset ei ole kuu8llutkaan että Jäässä ei kasva mikään .
van väkisin asetetaan, ne Dinot sinne palelemaan eskotko,kun menen suolle
kävelemään ja vähän tutkimaan , sieltä ei tule Dinoja vatstaan ,ja kuitenkin
sellaisessa kasvutossa ,tutkijat sanoo sen viihtyvän , ja niin paljonkun olen
käynytsuolla ja reunoissa ,toin ykskesä Sopöllön poikaasen ,kotiin minulla oli
siellä 9 sorttia , tosin siitä oli Hanhi, ja Kaniini kotieläin .
.
Yhtenä keväänä huomasin MUUTTOHAUKAN ,läysin pesäpikakkin ,mutta se oli niin Harvinainen että se sai olla rauhassa , sen jälkeen se pesi monena kesänä
saman suon korkeissä kallioreunoilla nyt en ole tarkistanyt vähään aikaan noin
1977 lähtien , mutta jospa oolisi sattunut kuin niille hauille joita toimme 1958
meidän peltolampeen joka oli kaivettu syvemmäksi , ja siitä lähti valtaoja
alaspäin ,,naapurin pojat oli löytäneet Haukia. joskus 70 -72 olivat kavaneet
3-4 kg kokoon ,ja lisääntyneet.Tai kyllä aikoja voi olla mutta mitä siellä tehdään ja millä eletään
Väittäähän jotkut aivankuin tosissaan,4,8 miljardia vuotta. kaipa
sinä siihenkin uskot .
On yksi tärkeä asia , että Jumala on sanonut että hän on ollut ennen Uskotko
ja joku väitti tässä naama punasena että ei kun 14,8 miljardiavuotta vielä
yksi hulluus jo joku on sanonut että Aurinko on 5 miljardiavuotta ollut valaisemassa ja lämpöä antamassa Kun taas Jumala sanoo että 4 pv. 7657. täältä.
- teuta
Osittain niin , mutta en sanonut sinäänsä evoluutiosta ,tietääkseni mitään , vaan
siitä että Apina ei voi koskaan kehittyä Ihmiseksi , siihen on kaksiasiaa ,1. on kallon kiinnitys Rangaan se on niin erilainen ,että eräs ateisti tutki sitä tullen tilanteeseen ,
että kuluisi 90-100miljoonaa vuotta ennen kuin Rankan kiinnitys olisi reilass a.
.
Kysymys kuuluukin missä' olisi se aika kun vajaa 8000 vuotta on ollut ilmakehä suotuisa maapallolla .
Toinen tekijä on se Että kun Jumala loi elämää maapallelle . Hän. loi kiirat ja käärmeet sekä sammakot hitaat matelijat ,ne saivat ns. tamalmus hermoston ,ja yleensa eläimet saivat heille kuuluvan hermoston , mutta kun HERRA LOI ihmisen
hän sai ensin sen autonomisen hermoston , ja sitten sellaisen eläimen hermoston
Sitten hän loi aivan erikseen ihmiseen kallon kuorikerrokssen oman hermoston ,
jonka avulla ihminen voi kirjoittaa ja laskea sekä ohjata autoa, jopa avaruus alusta
tässä kuorikerros hermostossa on käyttäytyminen sormoien hieno motoriikka .joka
puuttuu kaikilta eläimiltä. siksi se ei voi kehittyä vaan se pitää olla LUOTU:- teuta
kUULE sinä sanoit 10'000 v.ja mammuttia Siperiassa , Kyllä niin siinä voi olla
Vuosi luvut vähän niin ja näin ,en minä usko tiedemihiin ,kertkä on valehdellut
enempi ,kuin he . Ajatellaan Löytöjä kuka sen sanoo että 10.000=>voi olla 8000.
tai tarkalleen 7657 . ,koska senkin on mahduttava Raamatun lukuun
.
Perustelen tätä sillä että 3 päivää ennen lumista oli kaikki Jäässä mammutit ei voi olla vanhenpia, Kyllä minä olen nähnytkun on kaivettu ja nostettu Mammutti ylös
Tunrasta lihä oli melkein syötävää , no jos ei ihan tällä tavalla päästään joltisen
kaivuu tuloksiin ,mutta ei muuten , olisiko vielä jotakin sanomista .
.
Sen voisi kakaista nyt ulos . myöhemmin voi sitten tapahtua vaikka mitä.
tälläisen matti iän minä voin hyvcäksyä lähes tältä syömiseltä . Mutta
ei sitten mitään muita pullikointia .
.
Olen ihmetellyt YÖLDIAN MERTA , JA SEN IKÄÄ ,EIKÖ MISSÄÄN SANOTA KUIN
7657 VUOTTA ,SANOTAAN aULANGON PUISTOSSA ON KYLTTI TÄSSÄ OLI
YOLDIAN RANTA V.7800. SE ON NIIN LÄHELLÄ ETTÄ SITÄ EI PALJON KINATA
sekin on ollut jo siellä 50,v.silloin voi tiedemieskin olla koska siinä on vain
143 vuotta erotus, /virhe, - teuta
teuta kirjoitti:
kUULE sinä sanoit 10'000 v.ja mammuttia Siperiassa , Kyllä niin siinä voi olla
Vuosi luvut vähän niin ja näin ,en minä usko tiedemihiin ,kertkä on valehdellut
enempi ,kuin he . Ajatellaan Löytöjä kuka sen sanoo että 10.000=>voi olla 8000.
tai tarkalleen 7657 . ,koska senkin on mahduttava Raamatun lukuun
.
Perustelen tätä sillä että 3 päivää ennen lumista oli kaikki Jäässä mammutit ei voi olla vanhenpia, Kyllä minä olen nähnytkun on kaivettu ja nostettu Mammutti ylös
Tunrasta lihä oli melkein syötävää , no jos ei ihan tällä tavalla päästään joltisen
kaivuu tuloksiin ,mutta ei muuten , olisiko vielä jotakin sanomista .
.
Sen voisi kakaista nyt ulos . myöhemmin voi sitten tapahtua vaikka mitä.
tälläisen matti iän minä voin hyvcäksyä lähes tältä syömiseltä . Mutta
ei sitten mitään muita pullikointia .
.
Olen ihmetellyt YÖLDIAN MERTA , JA SEN IKÄÄ ,EIKÖ MISSÄÄN SANOTA KUIN
7657 VUOTTA ,SANOTAAN aULANGON PUISTOSSA ON KYLTTI TÄSSÄ OLI
YOLDIAN RANTA V.7800. SE ON NIIN LÄHELLÄ ETTÄ SITÄ EI PALJON KINATA
sekin on ollut jo siellä 50,v.silloin voi tiedemieskin olla koska siinä on vain
143 vuotta erotus, /virhe,Tässä tuli mieleen erttä Aulangolla olisi ollut vain kolme nyppylää yli veden -
pinnan Ahvenistolla 1-2 , Moreenissa 1 , sama Meantereenlinnasssa siis 7-8
yhteensä Yldia seurasi n.118 metriä meren pinnasta ( Nykyisen ).
.
Sitten oli Ancelys järvi joka seurasi 112,5 m käyrää. Tuntuu toisin paikoin hulvattomalla vesi määrälle kun Helsinki on =,000 eli meriveden korkeus
Tämä Ancelyis järvi oli n.6000 vuotta sitten , Ja se ulottui Saksasta =>n.Rovaniemeen pituutta n.1800 km. ,Ja leveys Vennerin täkaa viipurissa oli
vajooma Laatokkaan taka reunaan , n.1000 km.Joka on äärimmäinen leveys,
.
Silloin 6000 aikaa se on kai ollut 720'000nkm. ja vähän aikaisemmin Yldian
merenä pinta oli 5,5 metriä ylempänä laajuus oli ehkä 930'000nkm.
kummankaan aikana ei ollut Tanskan samia vielä Valtavat alueet veden peitossa
sekä ruotsissa että Tulevassa suomessa ,puolet Virosta ym. kohteita. .
.
Sallan kohdillä on ollut Rantavallia 238 m korkeudessa sen pitää olla Vedenpaisumisen jäänteitä ,eipä silti täällä kin on melkoisen paljon järviä jotka on yli 118 m ,tänään tutkin osasta vain 1 kartta lehti niitä oli 15-16 kpl. ja korkein
järvenpinta oli ,n.161, metriä Merestä. ,,ja 83 metriä Päijänteestä. ylös..
- vk29vv
No (teuta) saat uskoa itse miten haluat... Nuo eivät kyllä minulle riitä perusteluiksi ja jos olet niin lapsellinen, että luulet että ne miljoonia vuosia vanhat luut tuodaan aitoina johonkin kauppakeskuseen.. joo ei ne ole niitä luita joita on löydetty. ne on kopioita. toisekseen mammutit asuttivat siperiaa 10000 vuotta sitten joita ihmiset metsästivät. eli ilmakehäkin on vanhempi kuin tuo sanomasi n8000 vuotta. Sinä itse kiellät tosiasiat jotta oppinne ei olisi väärää.. Maailmassa on lukuisia uskontoja. muslimit,juutalaiset,hindut.. ja kristinuskossakin monia lahkoja. ovatko he kaikki vääräuskoisia ja teidän "lahkonne" oikeita uskovia jotka pelastuu. oman lahkonnehan juuret ovat 1800 luvulta? eli sitä ennen ihmiset elivät väärin...
- teuta
Niin minusta musliimit (islamit) ei ole uskonto ollankaan , vaan he on huoralaitos,
kaikista omista asioistaan päätteltynä , ja niin on moni muukin lohko kuten itse nimitit, eli me Esikoiset olemme Usko ,niin kauan kuin olemme kirkossa ,
mutta jos eroamme kirkosta on se lahko .
.
Toiseksi vaikka LLL:on syntynyt 1800. Siihen ei pelkästään kukaan minusta vetoakaan ,vaan Martti Lutheriin n.1483 -1546. Uskonpuhdistajiin . Mutta
kuitenkin Esikois seurakunta perustettiin 30 jKr Pääsiäisenä 1 puhänä , kun
Jeesus tuli Lukittujen ovien taakse , myöhään illalla ,aivan kuin katosta.
.
Siellä on perustettu se Jeesuksen seurakunta johon me kuulumme ..vaikka
muistakin ajoista puhutaan , 66,jKr. alkoi juutalais kapina joka päättyi vasta
70 jKr ..Se päätty siihen että Jerusalmistä ei jäänyt kuinhiekan jyviä .
.
Apostolit oli menneet EFessoon ,yhteisestä käskystä. Kaikki muut Evankeliumit
oli jo kirjoitettu , mutta Johanneksen ei, ,ja aloitteli Evankeliumia koska Maria JEESUKSEN Äiti eli vielä ja komensi Johannesta ne kirjoittamaan sittemmin ne,
valmistui n.76 jKr. .ja maria oli tyytyväin ja oli valmis kuolemaan , siitä
kului muutama vuosi ja kirjeet valmistui 79-80jKr. . 81 jKr oli Domitiaanus tullut
keisariksi ,hän oli , kuten Tiituskin Vespasia nuksen poika. Hänen hallituksewnas loppu puolella toimitetussa vainossa apostoli karkoitettiiin Patmos -saarelle , jossa hän sai Ilmestys kirjassa kertomansa Ilmestykset n.94-96 jKr.
.
Kun Domitiaanus oli murhattu, Ussi Kewisari Nerva 96-98 Vapautti ensitöikseen
johanneksen ja Johannes palasi EFossoon ja hän kirjoitti ilmestys kirjan ,ja asetutti sen Raamattuun n.98 jKr. Uusi keisari TRAJAANUS tuli sinä vuonna
uudeksi Keisariksi , Kun Johannes kuolee noin 100 jälkeen jKr. on hän n.98v.
hän oli syntynyt n.ooo3. koska Paavali oli s,0002. Mutta Paavali antoi hengensä jo oo68 jKr. Jeesuksen Äiti kuoli n.0075/76, ja oli n.96vanha kuollessaan
.
Trajuaanus osoittautui uskovien vihaajaksi ,mutta hänen hallitus kautensa päättyi
o117.jKr..ja hän osoittautui kristittyjen vainoojaksi .
Kuitenkin hän kielsi järjestelmällisen /suunnitelmallinen kristiuttyjen vainoaminen kiellettiin , Senaattki sai jälleen suuremman itsenäisyyden.
Elikkä voi sanoa erilähteissä on eritietoja. minä kallistun jälkimmäiseen ..
- teuta
Haluatko tietää muslimeista jotakin , Se mitä meidän uskomme on Jumalan antamaa
Kyllä minä lukea osaan Raamatussa on helppo palata Kristuksen aikaan , en minä
millään pahalla mutta se minkä LLL.n aikanaan opetti , ei ole mitään uutta Uskoa ja
kun katsotaan LLL:n ja Lutherin aikaansaannoksiin siinä LLL:n tuki luhtherille oli selvä
.
mutta siitäkin on vasta 1/4 siitä joka Kristuksen aikaan verrata ,. No sitten Daavit . sitten Mooses , Aabraham syntyi 2167. eKr. On minun rakastamani mies kirjoitan
ja luen mielelläni ..Mennään Nooan aikaan hän s,4000 eKr. Jumala sanoi 3520 eKr.
Rakenna ARKKI ,saat aikaa 3400 silloin minä hävitän nämä paha ihmiset , mutta ,
antoi heille heille saman 120 vuotta etsikko aikaa , kun jo alkoi olla arkki kontiksessa
HERRA kysyi NOALTA onko monta jotka on tehnyt parannusta .
.
Abe vastaa VOI HERRA ;EI KUKAAN Silloin tietää Jumala että laitamma kaikki kontikseen ja annetaan sateen tulla , Nooa poikineen keräsi Akkiin rehuja ja muuta
ruokaa JUMALA ajoi eläimet laskusillalle , ja sissään kun laskusiltaa asetettiin paikoilleen sanoi Seem alkaa sataa ensimmäisen kerran . Herra kävi sulkemassa
Luukut ja sanoi sen minkä minä suljen sitä ei kukaan avaa . Kun sateita kesti nousi
Arkki irti maasta ja kun sateet jatkui. VP: alkanut.
Kun oli satanut 40 pv. ja 40 yötä loppui ne vedet jotka JUMALA oli säästänyt alussa
HERRA avasi syvyyden lähteet ja Tauivaan akkunan. ja kun niistä oli tullut 110 pv
vesiä oli korkeus saavutettu ,eli 15 kyynärää yli korkan huipun kohta HERRA nosti
kevättuulen , vesi alkoi laskemaan , .Tähän asti oli 150 pv.
.
Kun vesioli laskenut sopivaan korkeuteen tuuppasi HERRA ,ARKIN Araratin kainaloon tähän oli 225. vedet laski edelleen vielä n.100 pv. tuli se aika että nooa päästi kaarneen ulos ,ja kyyhkysen se ei vielä saanut jalan sijaa sitten toisen kerran
kun illan suussa kyyhkynen palasi ,tuore öljypuun lehti nokassa ,nooa tiesi nyt on kohta aika se aika tuli 375 pv, vp :oli kestämnyt 1 vuoden 10 pv. kuten Raamattu
sanoo,- lkuyt5
ne. musliimit ovat kelvanneet kristittyjen ruuaksi, siis hyenatkin syävät raatoja niin tekee myös ihmisyydestä luopuneet kristitytkin:
Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannibalismi#Kannibalismi_ihmisill.C3.A4
""""Kannibalismia on tiedetty harjoitetun ensimmäisen ristiretken aikana. Joidenkin ristiretkeläisten tiedetään syöneen kuolleiden vihollistensa ruumiita Ma'aratin valloituksen jälkeen. Sitä harjoitettiin myös marssilla Jerusalemiin. Kyseessä oli luultavasti nälän ja kuumeisuuden yhdistelmä, mahdollisesti myös halu terrorisoida vihollista. Jotkut kieltäytyivät syömästä kristittyjen toveriensa lihaa, mutta söivät tapettujen muslimien ruumiita.""""
- vk29vvv
Eli kaikki kaikki muut paitsi kristityt on väärässä. uskotko että noissa muissa uskonnoissa on samanlaisia meuhkaajia kuin sinä. jotka julistavat oman uskontonsa olevan se oikea. Eikä siinä mitään kyse on kuitenkin uskomisesta ja siitä mihin uskoo. puolestani uskokoon jokainen mihin haluaa. Kuollessaan sitä sitten näkee mitä seuraa jos seuraa....
- teuta
vk29vvv, en ehtinyt vielä vastata , tarkoitus oli tuoda selville ,että Kristuksen
Kirkko on oikeassa , jos tiedä missä se sijaitsee ?. Se on takuulla se oikea .
muut kaikki on vääriä niin minunkin pöperrys . mutta jos satun sanomaan .
jonkun oikein ,muistakaa silloinkin osoite , ei täällä huutokaupata mitään .
enkä varmasti ole pannut pahaksi vaikka sieltä on tullut ala-arvoista ,,
viestiä ,jos jonkin laista katsotaan nyt . - olkmjhggv
teuta kirjoitti:
vk29vvv, en ehtinyt vielä vastata , tarkoitus oli tuoda selville ,että Kristuksen
Kirkko on oikeassa , jos tiedä missä se sijaitsee ?. Se on takuulla se oikea .
muut kaikki on vääriä niin minunkin pöperrys . mutta jos satun sanomaan .
jonkun oikein ,muistakaa silloinkin osoite , ei täällä huutokaupata mitään .
enkä varmasti ole pannut pahaksi vaikka sieltä on tullut ala-arvoista ,,
viestiä ,jos jonkin laista katsotaan nyt .teuta; Jeesuksen antaman tiedon mukaan kuulut heihin jotka ovat eksyttäjiä ja varoittaa uskomasta kaltaisiinne:
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:5 "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan;
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
RIKOLLISELLA KRISTINUSKOLLA, JA SEN USKOVAISILLA, ON VAIN SAATANAA PALVELEVIEN SEURAKUNTIA.
Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntien perustaja vaikka niin uskotaan/väitetään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja SE ON KRISTITTYJEN herra! - dkekfjgjw
teuta kirjoitti:
vk29vvv, en ehtinyt vielä vastata , tarkoitus oli tuoda selville ,että Kristuksen
Kirkko on oikeassa , jos tiedä missä se sijaitsee ?. Se on takuulla se oikea .
muut kaikki on vääriä niin minunkin pöperrys . mutta jos satun sanomaan .
jonkun oikein ,muistakaa silloinkin osoite , ei täällä huutokaupata mitään .
enkä varmasti ole pannut pahaksi vaikka sieltä on tullut ala-arvoista ,,
viestiä ,jos jonkin laista katsotaan nyt .teuta, kun olet TAAAAZ pätevä; niin vastaa vaikka kahteen kysymykseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
"teuta 8.8.2012 00:24
Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."
JA KUN NUO OLET ASIALLISESTI JA REHELLISESTI KERTONUT OLEVAS paavin kanssa viisaampia kuin JUMALA,
NIIN KERRO MEILLE;
MISTÄ ALLA OLEVA OPPISI ON?
KENEN PALVELIJANA JEESUSTA ELUKKANA TEURASTAMIS OPPI ON JOTA OPETAT?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ." - teuta
dkekfjgjw kirjoitti:
teuta, kun olet TAAAAZ pätevä; niin vastaa vaikka kahteen kysymykseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
"teuta 8.8.2012 00:24
Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."
JA KUN NUO OLET ASIALLISESTI JA REHELLISESTI KERTONUT OLEVAS paavin kanssa viisaampia kuin JUMALA,
NIIN KERRO MEILLE;
MISTÄ ALLA OLEVA OPPISI ON?
KENEN PALVELIJANA JEESUSTA ELUKKANA TEURASTAMIS OPPI ON JOTA OPETAT?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."Tuo viesti 8,8-2012. oli tarkoitettu sulle huumoriksi ,ei missään nimessä
koko maailmalle , mutta sinä paukapää olet tehnyt sen jokaiselle tutuksi.
voisit hävetä jos osaat,
.
toinen kohta on raamatusta en siteraa enempää , ellei todeta että se olisi
tarpeen ,,nyt näyttää ettei ole ,,siksi toiseksiu vastasin jo siihen . - kfkeleöwö
teillä ei ole kristuksen tai edes Jeesuksen kirkkoa joten voit lopettaa valehtelmises!
Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntien perustaja vaikka niin uskotaan/väitetään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta.
ja
se sama saatana on kristittyjen herra edelleen luder/luther herra jumalana
ja LLL samaa saatanallisuuden JEESUSTA PILKKAAVIEN kuppikuntaa:
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
rikollisuuden JEESUSTA ELUKKANA TEURASTUS PILKKAUSOPPI:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
- teuta
Kun itse kirjoitat LUOMISKERTOMUS , siis se ei ole pelkkä Aadamin ja Eevan tarina sinustakaan , vaan piilosti olet ajattelemassa OIKEESTI kuin me . Vaan olet
tekemässä piilosti oikeaa kertomusta, Kiva..- lkjuihip
hyvä teuta!!!
siellä; paratiisissa oli kaltaisesi esi-isäs!!! ...se kaltaisesi käärme! - teuta
lkjuihip kirjoitti:
hyvä teuta!!!
siellä; paratiisissa oli kaltaisesi esi-isäs!!! ...se kaltaisesi käärme!Mistä luutet tietäväs ,sinä puhut Eedenistä ....kun minä puhun
Sielujen lepo paikasta ,,,tai voise pitää paikkans akun sinä siellä olit .
.
Kun katsomme täältä saatamme tavoittaa Hyvin voivat ,sekä huonmmat
joten sittenkin, Ei mene kaikki ihan hakoon , vaan jospa sinäkin saisit sen,
Olisit nyt uskomassa voisit, vielä pelastua eikö totta, ,
- eriisistä
Olitko ajatellut kaiken sivussa jännittäää ja hieman valottaa ajatuksiasiasi? Kestääkö aika...
- kjhgfds
Luomis kertomuksia on raamatussa kaksi
ilmeisesti ensin luotiin maailman kaikkeus maapalloineen ja sen luonto eläimet ja kalat, järjestystä en nyt muista...
mutta
sitten luotiin Jumalasta ja ihmisyydestä luopuneet uskovaiset, JUMALA KATUI SITÄ!
Raamatun tieto.
ja se ensimmäinen luomiskertomuksen IHMINEN on JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUDEN IHMISYYDEN IHMINEN.
NO...
TOIVON NYT JONKUN VIISAAN HUOMAAVAN, ETTÄ NUO RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN OVAT VÄÄRÄSSÄ JÄRJESTYKSESSÄ!
Se on niin, että sen opin/historian jne laatijat asettivat OMAN RYHMÄNSÄ ensemmäiseksi koska olivat niin viisaita että osasivat ihmisinä tietoa kerätä ja tallentaa mutta eivät ajatelleet että jotku eivät sitä ymmärrä oikein.....- teuta
2.Luku .
Seitsemäpäivä paratiisi . vaimon luominen .
Tämä on heti virhe koska Aadam luotiin 6 pv. noin 10 aikaan .ja hänet pistettiin
nimittämään eläimiä' ,että Jumala sai tuntuman hänen älystään ja Heromojen kunnosta , eli (Eli teki Kontrollin ,ja kun läpäisi sen tulivat nimityspaikalta pois )
. Noin 14 aikaan , ja HERRA sanoi Aadamille ,sinulla ei ole vielä Kumppania Minä
voin tehdä sen Hän taivutti Aadamin syvään unen , otti hältä Kylki luun ja pani tila-
lle LIHAA , Kuitenkaan ei Miehellä ole vähenpää kylkiluita kute tunnustelivat Aadamin poikia 6 pv tuli valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoineen . kun HERRA oli siunannut A?E n, Hän siirtyi pikkuhiljaa kotiin /Taivaaseen .
.
Hän siunasi vielä seuraavan päivän Lepopäiväksi ,ja Pyhitti sen ,ja lähti
Kun saa ta na sen käärmeen huomasi ja meni siihen sisään. saadakseen viekoitella vaimon koska hän oli herkenpi oli noin 18 aikaan oli Eeva synyt hedelmän ja viekoitteli AADAMIN JA HÄNKIN SÖI , Aadamikun oli nielauissut
viimeusen palan ,heidän simänsä avautivat ja he havaitsivat että he oli alasti
.
samalla soi hälytys kello Taivaassa ,ja HERRA tuli paratiisiin noin tunnin päästä .
.
On aivan selvio ,että 1 luku on luominen
"Luku on rtoisuintoa ja varmistusta "
miksi pitäisi muuta ymmärtää, minä kysyn vain ,
.
2: 10 Ja eedenistä jähti joki ,joka kasteli paratiisia ja se jakaantui sieltä neljään haaraan , Piison , Giihon ,Hiddeksi, se juoksee Assuurin editse, ,ja neljäs virta Eufrat, Ja HERRA JUMALA otti Ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisi viljelemään
Ja seoli Aadam ja HERRA sanoi saat syödä vapaasti kaikista puista ,mutta siitä
kun on Paratiisin keskellä älä syö sillä asinä päivänä kun siitä söyt ,olet kuolemalla kuoleva, Eipä arvannut JUMALA että joutuu vielä sinäpäivänä takaisin
.
Ja kun tulee , hän huutaa ,Missä sinä olet Aadam, Aadam missä sinä olet
Aadam vastaa pöheiköstä , minä olen alasti , ja koettaa sovittaa Viikunanlehte
eteensä,,, olenmuut jo ennenkin kertonut lukekaa sieltä. - teuta
Kertomukset on aivan oikein ,ei ainokaan asia heitä volttia
Jos teille ei ole annettu oikeaa määritystä ,lukekaa ,lukekaa ..
- k4dgf
Luomis kertomukset ovat raamatussa väärässä järjestyksessä.
LUOMISKRTOMUKSET; oikea järjestys:
ENSIMMÄINEN LUOMISTYÖ
1.Mooseksen kirja:
2:4 Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,
2:5 ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä,
2:6 vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.
2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
2:8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
2:9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun.
2:10 Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia, ja se jakaantui sieltä neljään haaraan.
2:11 Ensimmäisen nimi on Piison; se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa;
2:12 ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä.
2:13 Toisen virran nimi on Giihon; se kiertää koko Kuusin maan.
2:14 Kolmannen virran nimi on Hiddekel; se juoksee Assurin editse. Ja neljäs virta on Eufrat.
2:15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
2:16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
2:17 mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."
2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva."
2:19 Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
2:20 Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.
2:21 Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
2:22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
2:23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu."
2:24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
2:25 Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.
1.Mooseksen kirja:
6:1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,
6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
6:3 Silloin Herra sanoi: "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta."
6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
6:5 Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6:6 niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
6:7 Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni."
TUOSTA YLLÄ OLEVASTA EI SELVIÄ KOKO TOTUUS JA VAIKKA SE OLISI NIIN EI USKONTUNNUSTUKSEN KALTAINEN KRISTITTY SITÄ JÄRJETTÖMÄNÄ YMMÄRTÄISI.
SIIS NUO YLLÄ OLEVAT LUODUT HÄVITETTIIN POIS MUTTA ON EPÄVARMAA JOS HEISTÄ KUITENKIN JÄIN ELÄMÄÄN SILLÄ RAAMATTU ON MONEEN KERTAA VÄÄRENNETTY RIKOLLISTEN TOIMESTA. KAIKKI MERKIT VIITTÄÄVAT SIIHEN, ETTÄ ENSIMMÄISESTÄ LUOMISTA JÄI ELÄVIKSI SAATANAA PALVELEVIA IHMISKUNTAA TURMELEMAAN OPEILLAAN JA TEOILLAAN.
HÄVITTÄMISEN JÄLKEEN LUOTIIN IHMISET JUMALAN KUVAKSI MUTTA AJAN KULUESSA HEISSÄ ON PALJON SELLAISIA JOTKA EIVÄT ENÄÄN OLE JUMALAN KALTAISIA VAAN OVAT USKONTUNNUSTUKSISSAAN LUOPUNEET EKSYTETTYINÄ JUMALASTA JA IHMISYYDESTÄÄNKIN JÄRJETTÖMIKSI JA YMMÄRTÄMÄTTÖMIKSI ETTÄ ETTÄ USKOSIVAT RIKOLLISINA EPÄJUMALIAAN.
KRISTILLISTEN LUOMINEN; TOINEN LUOMINEN
1.Mooseksen kirja:
1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi
1:28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."- lkjh4gfd
jk
TUO TOISEN LUOMISEN IHMISET OVAT JUMALALLE EDELLEEN USKOLLISIA JA HEIDÄN JOUKOSSA OLI MM JEESUKSE OPETUSLAPET. YKSI NIISTÄ OLI JEESUKSEN PETTURI; JOSTA PAPISTON TOIMESTA PALKATTUNA TULI JEESUKSEN KAVALTAJA:
Johanneksen evankeliumi:
6:70 Jeesus vastasi heille: "Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele."
NYKYISIN NIITÄ PARATIISIN KÄÄRMEEN JA JUUDAKSEN OPIN JÄLKELÄISIÄ ON MONISSA LAHKOISSA. JOTKU HEISTÄ, PAPEISTAKIN AVOIMESTI PILKKAA JEESUSTA JA VALEHTELEVAT JUMALAN JA JEESUKSEN NIMEEN. PAHIMPIA, JOPA YHTEISKUNALLE VAARALLISIMPIA OVAT HE JOTKA JAKAVAT RIKOLLISILLEEN RIKOKSISTA SOVITUKSIA LAITTOMASTI JA LEVITTÄVÄT JEESUSTA ELUKKANA TEURASTAMISEN OPPIA. HEILLE ON LEVEÄ PORTTI HELEVETTIIN PÄÄSEMISEN HELPOTTAMISEKSI AVATTUNA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h503395- 343045
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062761Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv422503Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.511955Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151599- 321483
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061297- 1801231
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731080