miksi, kertokaa

Ihmiset vieroksuu minua? Nyt kun olen täällä jutellut, mikä minusta tekee sellaisen että minut jätetään ulkopuolelle? Haluan rehellistä mielipidettä kiitos! Minä tiedän että minulla on vahvat mielipiteet mutta miksi minusta ei tykätä? Vahva ääripää?
Näen vain herättävän ihmisissä aikajanan kun tieto kiirii erimuodossa eteenpäin.
miten saan ystäviä kun kaikilla niitä tuntuu olevan sellaisia ystäviä,jotka ei hae hyötyä.
Minä kun jään yleensä hyväksi käytettyyn roolin lian kiltteyden vuoksi . mutta aina joku toinen on tärkeämpi seurallisesti jään lapsen piiaksi. Olen kuuluisa seinäruusuna olosta ja olen suuttunut sisarilleni kun minua ei noteerata eli ei kuunnella vaan käytetään hyväksi kiltteyttäni. Ja ihmetellään kun suutun ja tuon julkisesti tuon esiin.
Olenko kaikkien "musta lammas"?
Mihin oikeat ystävät kadotan?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rehellisesti sanottuna ap ilmaiset asiasi hieman kärkevästi ainakin täällä ja et ajattele kovinkaan joustavasti vaan sinulla on oma järkähtämätön mielipide, etkä välttämättä ymmärrä toisia. Ystävyydessäkin pahinta mitä voi tehdä on tyrmätä ystävän ratkaisut ja teot, vaikka ne eivät olisikaan oman näkemyksesi ja moraalisi mukaisia. Ystävät voivat olla hyvinkin paljon erilaisia, kunhan heillä on hyvä olla yhdessä ja he arvostavat toisiaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen huomannut että pitävät herkkänä. Mutta kukaan ei ole ymmärtänyt että minullakin on oma mielipide. Arvostan että tuo jämäkkyyteni auktoriteettini on vahva perheessäni,joten se jäänyt osakseni kaikki minun pitää lapset talloo isänsä jalkoihin mutta minua ne suurimmaksi kunnioittaa. Juurikin jämäkkyyteni vuoksi ja kun ilman perusteluja en käännä kantaani, olen ollut hyvinkin avoin.
    ystävät katoaa sitä myöten kun lopetin tupakan polton kaikkosi ja kun lopetin juomisen kaikkosi ja kun tein lapsia kaikkosi. Kun riitelin miehen kanssa kaikkosi, kun joudun lopettamaan toisen ihmisen tunteiden vuoksi koska oltiin mustasukkasia kaikkosi. ei pysty katsomaan

    Voisiko olla asiassa myös se puoli että minua ei hyväksytä mielipiteineen.
    Olisi mukava jos käytäisiin se keskustelu uudestaan.8) luulin ettei minua ymmärretä.
    Tottakai en hyväksy että jäädään säälistä kun näen sen haluan vain rehellisyyttä koska olen vahva. Voi sanoa minulle - et ole miellyttävä luonteelta ja perustelu.
    Olen aika äijä naiseksi. Pikku neidistä tulee mieleen turhapuron justiina,ehkä hehkun samaa jämäkkyyttä vaikka viehätykseni on vahvempi justiinaan verrattuna.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_87188 kirjoitti:

    Nyt meni nimet sekaisin Pekka puupää justiina. Ei turhapuroa.

    Äänestä

Maailma n sekasin, se vaan tulee ilmi eri tavalla eri olosuhteissa, motivaatiossa muoteissa uskonnoissa, rahassa tai muuten vaan vajavuutena.
Täydellinen kaksin oleminen voi toimia. Riippuen.. njääh Selventäköön jokanen itekseen

Äänestä
  • Aloittaja

    Taidan ymmärtää, ehkä haen liian isolta alueelta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Täytyy käydä sivullani lisäämässä jotain X) joten on helpompi oikeiden ystävien lähestyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_87188 kirjoitti:

Ihmiset vieroksuu minua? Nyt kun olen täällä jutellut, mikä minusta tekee sellaisen että minut jätetään ulkopuolelle? Haluan rehellistä mielipidettä kiitos! Minä tiedän että minulla on vahvat mielipiteet mutta miksi minusta ei tykätä? Vahva ääripää?
Näen vain herättävän ihmisissä aikajanan kun tieto kiirii erimuodossa eteenpäin.
miten saan ystäviä kun kaikilla niitä tuntuu olevan sellaisia ystäviä,jotka ei hae hyötyä.
Minä kun jään yleensä hyväksi käytettyyn roolin lian kiltteyden vuoksi . mutta aina joku toinen on tärkeämpi seurallisesti jään lapsen piiaksi. Olen kuuluisa seinäruusuna olosta ja olen suuttunut sisarilleni kun minua ei noteerata eli ei kuunnella vaan käytetään hyväksi kiltteyttäni. Ja ihmetellään kun suutun ja tuon julkisesti tuon esiin.
Olenko kaikkien "musta lammas"?
Mihin oikeat ystävät kadotan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu