Morjes!
Kissani oli 4päivää sitten ulkoilemassa, tuli takaisin ontuen vasenta takajalkaa. Ajattelin, että kissa oli loukannut itseään kiivetessä puuhun tms. Kissan tultua sisään katsoin silmiä, silmät näyttivät sekavilta enkä ollut tunnistavinani omaksi kissakseni. Kissa makoili kaksi päivää virtsaten lattialle samaan nurkkaan joka oli kissalleni aivan uutta käytöstä, koska kissa ei ole ikinä virtsannut muualle kuin laatikkoon ja ulos. Ruoka ei myöskään maistunut
Kaksi päivää kissan makoilun jälkeen huomasin, että kissa ontui oikeaa takajalkaa, elikkä kipu oli ilmeisesti siirtynyt takajalasta toiseen. Nyt tapahtuneesta on neljä päivää ja 1 vuotias kollini alkaa olla oma itsensä.
Jos teillä kissaihmisillä on tietoa voiko joku isku tehdä kissalle moista käytöstä, vai olisko joku myrkky tehnyt kissalle kyseiset oireet.? Naapurostossa asuu kyllä yksi erikoinen kaveri joka on joskus taannoin toisen naapurin koiraa myrkytellyt..
Kissani oli 4päivää sitten ulkoilemassa, tuli takaisin ontuen vasenta takajalkaa. Ajattelin, että kissa oli loukannut itseään kiivetessä puuhun tms. Kissan tultua sisään katsoin silmiä, silmät näyttivät sekavilta enkä ollut tunnistavinani omaksi kissakseni. Kissa makoili kaksi päivää virtsaten lattialle samaan nurkkaan joka oli kissalleni aivan uutta käytöstä, koska kissa ei ole ikinä virtsannut muualle kuin laatikkoon ja ulos. Ruoka ei myöskään maistunut
Kaksi päivää kissan makoilun jälkeen huomasin, että kissa ontui oikeaa takajalkaa, elikkä kipu oli ilmeisesti siirtynyt takajalasta toiseen. Nyt tapahtuneesta on neljä päivää ja 1 vuotias kollini alkaa olla oma itsensä.
Jos teillä kissaihmisillä on tietoa voiko joku isku tehdä kissalle moista käytöstä, vai olisko joku myrkky tehnyt kissalle kyseiset oireet.? Naapurostossa asuu kyllä yksi erikoinen kaveri joka on joskus taannoin toisen naapurin koiraa myrkytellyt..
Vastaukset 22
Vanhimmat
Takavuosina kissamme oli tavalliasta myöhempään ulkona, soitin naapuriin, jolla myös kissoja, et oisko nähneet. kysymykseen "Olikosse ihan musta?" vastasin myöntävästi vastauksena sain: "Ei oo näkynnä!". Iltapimeässä kissamme raahautui pihalle, liikkuen palan eteenpäin ja sit yllättäen taaksepain lähes saman verran. Naama ruhjeilla ja muutenkin kaveri oli kanttuvei ei syönyt tai juonut mitään. Useamman tunnin päästä alkoi virkistyä ja toipui kunnon katiksi vielä. Aiemmin samaisen naapurin väki kehuskeli että "Ei se siinä kauan kävelly" kun oli vieras kissa tullut pihallensa.
Edesmennyt velipoikani oli kova metsämies ja riistan sekä lintujen puolustaja ja pyrki eliminoimaan kisssoja, lakiteksti sanoi silloin: (en tunne nykyistä) "Kissan joka poistuu omistajan pihamaalta tai puutarhasta saa tappaa", hänellä oli talonsa liiterissä kissan pyydystysloukku. eräänä aamuna naapurin rouva tuli ovelle ja sanoi et heidän kissansa naukuminen kuului vpn liiteristä ja kun hän meni katsomaan niin kissa oli jossain laatikossa, vp siihen: "Kuulkaas hyvä rouva, ei se ole mikään laatikko, sehän on kissaloukku!" tällä kertaa katti säästi ainoansa tai ne kaikki yhdeksän mitä sillä sanotaan olevan. Meidän mustan kissamme tappo jäi napurilta vähän puolitiehen, velipojalta ei koskaan jäänyt ja lähtö oli kivuton, elämänsä oli ammuskellut ja poliisina piti taitonsa yllä. Mainittakoon et naapurin rouvalla oli asiaa vallesmannille mut kun mitään laitonta ei oltu puuhailtu, ei linnaakaan tuomittu.
Mua tässä ihan eniten ihmetyttää se, että ihanko tosiaan katselit noin pahasti sairasta kissaa kaksi päivää ottamatta yhteyttä eläinlääkäriin? Se on sitten muuten eläinsuojelurike, että siinähän eläinrääkkääjä mietiskelee, josko toinen rääkkääjä on kissansa myrkyttänyt. Upeeta kertakaikkiaan.
Eläinlääkäriin kyllä soittelin ja käski seurata tilannetta jos ei parin päivän aikana helpota. Enkä oo eläinrääkkääjä. En lukitse viatonta luontoon tarkoitettua luontokappaletta neljän seinän sisään leikkimään pehmohiirillä. Jos saan tietää myrkyttäjän niin sitte voi mahdollisesti rikos tapahtua..
Ei lemmikkikissat kuulu luontoon.Kissa on lemmikkieläin, ei metsään kuuluva villieläin.
Oletpa julma kun annat kissan kärsiä kivuissaan ilman eläinlääkärin hoitoa.Jos kissa loukkaantuu, on vietävä hoitoon heti.Kannattaa luopua elukasta, jos ei kykene siitä huolehtimaan.Kissa raukka ;(
Kun ite sairastut, montakopäivää makaat pissoissasi nurkassa, ennen lääkäriin menoa?
Joko tahallisen tai tahattoman myrkytyksen lisäksi esim. päähän kohdistunut isku voisi saada kuvatunlaisia oireita aikaiseksi. Jos yrität katsoa kissan ihoa, niin näkyykö siinä mustelmia tai ruhjeita?
Et kerro, oletko konsultoinut asian tiimoilta eläinlääkäriä? Jollet ole, niin se tosiaan rikkoo eläinsuojelulakia. Se, että apua on parhaansa yritettävä sitä tarvitsevalle eläimellekin hankkia, kannattaa siis pitää mielessä siltä varalta, että vastaavaa pääsee vielä tapahtumaan.
Ei kissalla näkynyt mitään ulkoisia jälkiä. Se jäi ihmetyttämäänkin. Eläinlääkäri kysyi oisko kyykäärme puraissu, käärmeen liikkuminen näillä reviireillä on harvinaista, mutta tiiä sitten. Kortisonihoito turhaan ei ole hyvästä. Onneksi kolli on nyt kovassa kunnossa ja tällä hetkellä kirmaa mökillä naapurin uuden tuttavuuden kanssa. :) Voi olla että kissan ulkoilu ja sosiaalinen elämä tapahtuu tästä lähtien ainoastaan mökillä.
Hieno juttu, että olet ollut ell yhteydessä, mutta ihmettelenpäs vain minä tuollaista lekuria. :) Kyyn purema ei normaalisti tuolla tavalla oirehdi, joten ei olisi tullut minulle ensimmäisenä mieleen. Lisäksi, oli syy nyt mikä hyvänsä, niin olisin lekurina määrännyt kissallesi kipulääkettä puhelinreseptinä lähimpään apteekkiin, vaikka olisinkin tullut siihen tulokseen, ettei paikan päälle tarvitse kissan kanssa tulla. Kortisonia ei muuten suositella enää ollenkaan, ei edes silloin, kun kyyn purema on varmaa.
Minäkin lämpimästi suosittelen katsomaan ulkoilevan kissan perään koko ajan, kuten lakikin velvoittaa. Kissat eivät luontoon kuulu, sillä eivät siellä ympäri vuoden pärjäisikään. Omani ovat niin uusavuttomia, etteivät pärjäisi päivääkään ilman ruokatarjoilua. :)
Ovatko rotukissoja?
Kissa vapaana? Syytä ihan vaan itseäsi äläkä tuu tänne varta vasten itkemään...
Kissasi oli ulkoilemassa!!! Mahtoikohan olla sotkemassa pihani kukkapenkit ja vääntämässä paskat pihalle? Taas yksi esimerkki idiootista kissanomistajasta joka ei tunne lainsäädäntöä eli kissa ei saa kulkea vapaana. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Luontaisella lannoitteella sun kukat kasvaa paremmin.
Jos lukisit tarkemmin niin ei heittäisi tuollaisia aivopieruja. Kissa sotkee kukkapenkit ja paskantaa pihalle, ei kukkapenkkiin. Onko sun mielestä ihan ok että tuollainen idiootti kissanomista voi terrorisoida koko korttelia?
Ihmiset turmelee luontoa paljon enemmän kuin viaton kissa. Ihmiset roskaa, tekee ilkivaltaa, tappaa toisiaan. Jos kissa kakkaa pihalle niin eiköhän se kakka sinne ulos maahan haudattuna mahdu. Asioita voi katsoa myös erivärisillä laseilla.
On sulla pelottava ja lainvastainen mielipide. Onko tosiaan niin, että sun mielestä mitä hyvänsä voi tehdä, jos pahempaakin tapahtuu? Voinko ampua sun kissan kun kissoja ja ihmisiä nyt varsinkin ammutaan niin paljon? Ei se varmaan sua vaaleanpunaisten lasien läpi katselijaa haittaisi kun ei se olisi pahin juttu, mitä on kuultu aseilla tehtävän.
Voi helvetti, enhän minäkään käy paskalla sun pihalla vaikka paskakasa maatuu ajan mittaan. Katsos kun Suomessa on voimassa lainsäädäntö jossa sanotaan ettei kissat saa kulkea vapaana. Mikä oikeuttaa kissanomistajan nostamaan itsensä vallitsevan lainsäädännön yläpuolelle? Kannattaa tutustua järjestyslakiin ja kaupungin järjestyssääntöihin.
Kissani on 17v ja aina ollut ulkona. Kovassa kunnossa vieläkin, uskoisin johtuvan liikunnasta ja mielekkäästä elämästä. 15 vuoteen ei ole yötä pihalla ollut. Jos olisin kissaani pitänyt sisällä pienessä asunnossa, uskoisin että kissani olisi ollut kävelevä sepelvaltimotauti aikoja sitten ja olisi ollut kauan eri metsästysmailla. Myönnän oon rikollinen ja vastaan siitä tarpeen tullen. Saisin ainakin elämän ensimmäiset sakot..
Näyttää siltä että kissanomistajat katsovat oikeudekseen rikkoa vallitsevia lakeja ja sääntöjä jonka vuoksi aiheuttavat muille ihmisille haittaa ja vahinkoa. Kun järkipuhe ei näytä tehoavan niin varmaankin ainoa vaihtoehto on ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin haitan poistamiseksi. Pikku sakot ei tunnu missään.
Hih hih, on sulla jutut. :D Meinasitko, ettei sisäkissojen omistajilla ole vanhoja kissoja? Ja millähän perusteella uskot, ettei kattisi olisi ihan yhtä vanha, vaikka se olisi sisäkissana ollut? Sekään ei ole uskon asia. On ihan omistajan välinpitämättömyyttä ja laiskuutta, jollei osaa huolehtia sisäkissan liikunnantarpeesta.
Joo ei ne siinäkään vaiheessa tunnu missää jos joku kissalleni jotain tekee.
Sun mielestä on siis ihan ok että voit rikkoa lakia antamalla kissasi olla vapaana mutta kukaan muu ei saa puuttua asiaan vaikka sun kissa aiheuttaa haittaa muille.
Itsehän terrorisoit kukkapenkkeinesi. Luonnoneläimiä liikkuu joka tapauksessa vapaasti etkä niitä saa mielen mukaan tappaa. Onneksi. Miten joku kissa tai koira poikkeaa vapaasti liikkuvista muista eläimistä. Tai ihmisistä. Joka paikassa. Virtsaa ja isoja ulosteita.Kaikkia idiootteja sitä on.
Ulkoile itse kissasi mukana, niin ei tarvitse arvuutella missä on ollut ja mitä käynyt :)